Prisma: Eristyssellissä

Julkaistu keskiviikkona 18.01.2012 5 212

Josue Gonzales tietää, mitä on olla eristyksissä, sellissä.

TV1 maanantaina 23.12. klo 19.00 - 19.55

YLE Areenassa 7 päivää

Kuvittele eläväsi yksin sellissä 23 tuntia vuorokaudesta. Arki saattaa pysyä samanlaisena päiviä, kuukausia, vuosia, vuosikymmeniä.

Yhdysvalloissa kymmenet tuhannet ihmiset kärsivät vankeusrangaistuksiaan tällaisissa olosuhteissa, joita monet pitävät maailman rankimpina.

Eristystä pidetään ainoana vaihtoehtona kaikista pahimmille vangeille, mutta voidaanko ketään edes rangaistuksen varjolla pitää eristyksessä, jossa psykologisen kidutuksen on sanottu olevan mitä tahansa fyysistä kärsimystä pahempaa.

 

Täysin yksin

Prisma-dokumentti Eristyssellissä (Inside Solitary Confinement) paneutuu eristyssellien oloihin vierailemalla vankilassa vankien luona ja haastattelemalla tutkijoita. Miltä tuntuu elää päivästä toiseen täysin yksin?

Dokumentti vierailee Coloradolaisessa vankilassa, joka on yksi maailman tarkimmin vartioiduista ja panostanut eristykseen.

Vangit viettävät 23 tuntia vuorokaudessa omassa pienessä sellissään yksin, minkä lisäksi he saavat käydä tietokoneella kontrolloiduissa suihkuissa ja tunnin ajan verryttelemässä jäseniään omassa harjoitustilassa – yksin.

 

Rangaistus vai kidutusta?

Tiedemiehet näyttävät kuinka aivot havaitsevat fyysisen kivun samassa kohtaa kuin yksinäisyydestä aiheutuvan tuskan.

Eristyksen on todettu aiheuttavan sekä henkisiä että fyysisiä haittoja: masentuneisuutta, muutoksia käytöksessä ja aivojenkognitiivisessa toiminnassa sekä syöpää.

Tiedemiehet vierailevat Coloradossa esimerkkivankilassa, jossa he yrittävät selvittää, onko eristys sopiva rangaistusmuoto vai silkkaa kidutusta.

Tuotanto: Pangloss Films ja National Geographic, USA 2010.

Prisma-dokumentti uusitaan tiistaina 24.1. klo 22.50 ja sunnuntaina 29.1. klo 12.30.

 

Suosittele212 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 23.01.2012

EI Jumal`Auta !!!!! Ja Jenkit olevinas`maailman kehittynein / edistynein valtio...!!! HUUUUH HUH !!!

EN mä kyl`ENÄÄ IHMETTELE YHTÄÄN GUANTANAMON EPÄ-INHIMILLISYYKSIÄ !!!! Ja CIA:n laittomat vankilennot (MIKÄ SAA KAIKK K.O. MAAT PAINAMAAN VILLAISELLA NEkin !!!?????) ja salamurhat , mitä Mossad`in kanssa "hoitelee" milloin minkäkin "turvallisuuden eduksi"...
-Se Bush`an oli MIELI-S A I R A S, joka yritti pestä Osama-jahdilla mm. sitä että Bush`ien suvulla ja öljy-ym.yhtiöillä oli I S O A BISNESTÄ Bin Laden-suvun kanssa !!!! - mutta kyllä ne kaikki USA:n päättäjät joutaisivat tuon ohjelman "parannettaviksi"....!!!!! HUUUHH!!!!!!!

tiistaina 24.01.2012

Kerran luin tarinan henkilöstä, joka suorastaan vaati päästä eristysselliin. Halusi päästä rauhaan, koska oli suuttunut vakuutusasiamiehen läsnäoloon kotikaupungissaan ja ulkomaillakin ja aiheuttanut sen takia kivivyöryn.

tiistaina 24.01.2012

Mitenkä tämä eroaa Riihimäen suljetusta osastosta, joka rakennettiin erityisosastoksi jollaisesta säädettiin lakikin, mutta jollakin koirankujeella vankila sai oikeuden olla soveltamatta kyseistä lakia. Varmaan kävi niin, ettei eduskunnan oikeusasiamies osannut avata lakikirjaa oikeasta kohdasta.

Tuttavani, joka on ollut ulkomaisen valtion turvallisuuspalvelun kuulustelija totesi kun hänelle sanottiin että he kiduttavat vankeja. Ei tarvitse eristys ja ystävällisyys riittää.

keskiviikkona 01.02.2012

Ihmisen elämään kuuluu luonnostaan sosiaalisuus ja havaintomaailman monipuolisuus. Eristyksessä ihminen on tavallaan leikattu irti elämästä. Siinä joutuu elämän ulkopuolelle tavalla, jota voisi verrata vaikka psykoosissa olevan kokemaan kosmiseen yksinäisyyteen. Eristäminen on hyvin ovela kidutusmenetelmä, koska siinä ei aiheuteta ruumiillisia vammoja, eikä psyykettäkään häiritä näkyvästi, mutta kuitenkin poltellaan hiljaisella tulella.

lauantaina 18.02.2012

Niin, mitäpä tehdä ihmiselle, joka yrittää purra lähimmiltä ihmisiltä vaikkapa nenän päästä, eikä ole silti mielisairas?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä