You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Prisma: Löytyykö avaruudesta elämää?

Julkaistu tiistaina 31.07.2012 6 109

Dokumentissa käydään virtuaalisesti muun muassa Jupiterin kuun, Ion, laavakentillä.

TV1 maanantaisin 13.8. ja 20.8. klo 19.00 - 19.50

Yle Areenassa 7 päivää

Millaisia elämänmuotoja aurinkokuntamme kaukaisiin kolkkiin voi kätkeytyä?

Tiedemiehet pystyvät yhä tarkemmin analysoimaan olosuhteet, joissa voisi syntyä elämää planeettamme ulkopuolella.

Prisma-dokumentissa Löytyykö avaruudesta elämää? (Finding Life Beyond Earth) matkataan avaruuteen tutkimaan asiaa.

 

Ääniä avaruudesta

Teleskooppikuvien ja avaruudesta tulevien äänien perusteella tutustutaan paikkoihin, joissa voisi olla elämää.

Avaruustutkimuksessa eletään vallankumouksellisia hetkiä robottiteknologian ansiosta.

Uuden tekniikan avulla nähdään esimerkiksi kuvia Saturnuksen suurimman kuun Titanin monista järvistä ensimmäistä kertaa historiassa.

Käynnissä on useita paitsi huipputekniikkaa myös luovuutta ja kekseliäisyyttä vaativia projekteja.

Kaksiosaisessa sarjassa kuullaan useita alan huippuasiantuntijoita Harvardin yliopistosta ja Nasasta.

Ohjaus: Oliver Twinch, USA 2011.

Dokumentti uusitaan tiistaisin ja sunnuntaisin.

 

Suosittele109 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 14.08.2012

Ehkäpä elollista on, mutta jos huutaa, niin kukaan ei kuule.

tiistaina 14.08.2012

Elämää jos löytyy, silloin meillä kaikki ratkeaa? Ahneus loppuu, rakkaus lisääntyy. Väkivalta, vallanhimo vähenee???

sunnuntaina 19.08.2012

näyttävää dokumenttia. Mutta amerikkalaiseen tyyliin tietomäärältään suppeaa verrattuna esim. BBC:n avaruus dokumentteihin. Ehkä toinen osa tuo lisää sisältöä esim. spekulaatiota ei hiilipohjaisesta elämästä?Mutta kiitos ohjelman hankinnalle kuitenkin. Tätä parempaa ei televisiosta juurikaan saa näkyviin.Televisio on vaan niin hidas ;);)

maanantaina 20.08.2012

Miksipä ei elämää olisi ollut jo miljardien vuosien ajan tuolla jossain.

maanantaina 20.08.2012

Avaruudessa on elämää. Olemme avaruudessa.

lauantaina 24.11.2012

avaruudessa varmasti on elämää,mutta himputin kaukana.eväät varmasti loppuu matkalla jos se valon nopeus melko varmasti suurin nopeus.turha meidän on pelätä avaruus olioita.ufoihin törmäämme kylläkin turhankin usein.t.eikka

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä