Prisma: Musikaaliset aivot

Julkaistu maanantaina 04.01.2010 7 172

Dokumentin yhtenä koekaniinina on supertähti Sting.

TV1 maanantaina 11.1. klo 19.00

Olet varmasti kokenut sävelten vavahduttavan voiman ja tunteisiin käyvän vaikutuksen?

Oletko koskaan pohtinut, miksi musiikki vaikuttaa ihmismieleen niin vahvasti? Prisman tiededokumentti Musikaaliset aivot tarkastelee musiikin fyysisiä, psykologisia ja emotionaalisia vaikutuksia aivoihimme.

Ohjelmassa tavataan musiikin supertähtiä. Samalla selviää poikkeavatko musiikin ammattilaisten aivot kuulijoidensa aivoista.

Christina Pochmurskyn ohjaamassa ja käsikirjoittamassa dokumentissa tutkimuskohteena ovat maailmankuulut muusikot kuten Sting ja Wyclef Jean. Koekaniineja ovat myös paremmin kotimaassaan Kanadassa tunnetut laulajat Michael Bublé ja indie-rokkari Feist.

Dokumentin taustamateriaalina on käytetty neurotieteiden viimeisimpiä tutkimustuloksia. Erityisenä innostuksen lähteenä on ollut Dr. Daniel Levitin tuorein teos.

Musiikin moninaisia vaikutuksia aivoihin tarkastellaan myös lapsille ja aikuisille tehdyillä kokeilla, joista yksi kiinnostavimmista on varmasti supertähti Stingin aivojen magneettikuvaus. Mitä Stingin musikaaliset aivot paljastavatkaan meille?

Tuotanto: Matter of Fact Media Inc./CTV/National Geographic, Kanada.

Ohjelma uusitaan tiistaina 12.1. ja lauantaina 16.1.

 

Suosittele172 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 17.01.2010

Mielenkiintoisia asioita. Onko mahdollista vielä uusia ko lähetys?

keskiviikkona 20.01.2010

Tuleeko yle areenaan?

lauantaina 23.01.2010

Tai saisiko tämän Areenalle?

torstaina 30.12.2010

Onko mitenkään mahdollista saada tästä uusintaa,ja jos,voisko saada ilmoituksen sähköpostiin,koska???

sunnuntaina 06.11.2011

Toivoisin uudelleen tämän dokumentin uusimista,kiitos !!!

maanantaina 01.10.2012

Toivoisin kovasti uusintaa tälle mielenkiintoiselle dokumentille!

maanantaina 01.10.2012

Kiitos toiveesta! Tilanne on nyt sellainen, että dokumentin esityssopimus päättyi viime vuonna eli uusintaa ei ole valitettavasti luvassa.

Päivi
verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä