Prisma Studio: Flunssaa metsästämässä!

Julkaistu torstaina 05.12.2013 0 5

Toimittaja Pirjo Koskinen laittoi itsensä likoon, ja lähti metsästämään pöpöjä eri menetelmin.

TV1 tiistaina 10.12.2013 klo 20.00 - 20.30, uusinta sunnuntaina 15.12. klo 13.35

Yle Areenassa 30 päivää

Flunssa, lentsu, romuska, räkätauti. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, mutta miten sen flunssan oikein voisi saada?

Kurkkua kutittaa, aivastuttaa ja nenä valuu kuin vesihana. Totta kai sairastuu flunssaan juuri, kun on loma alkamassa! Mitäpä, jos lentsun voisikin sairastaa silloin, kun se parhaiten sopii kalenteriin – vaikkapa pari viikkoa ennen pitkiä vapaita?

 

Saisiko lentsun tilauksesta?

Prisma Studio päätti selvittää, voisiko flunssan hankkia itselleen suunnitelmallisesti ja lähettää toimittajan metsästämään lentsua.

Tähän aikaan vuodesta yleisin flunssan aiheuttaja on rinovirus, joten se otetettiin salaiseksi tavoitteeksi.

Mikä on varmin tapa hankkia kunnon romuska? Kannattaako matkustaa bussilla tai hurauttaa pitkä lento New Yorkiin? Pienessä tilassa kun yhden ihmisen aivastus onnistuu levittämään tuhansia mikroskooppisen pieniä räkäpisaroita ympäriinsä. Toisaalta tartunnan voi saada nopeastikin, vaikkapa yhdestä kättelystä.

Onnistuiko toimittaja saamaan flunssan ja onko suunnitelmallisessa sairastamisessa mitään järkeä?

 

Mikä siellä oikein soi?

Kukapa meistä ei olisi haltioissaan kuunnellessaan lempimusiikkiaan – varsinkin livenä. Mitä jumalainen sointi loppujen lopuksi sisältää?

Prisma Studio kurkistaa syvälle trumpetin messingillä silattuun maailmaan. Onko jumalaisen soundin salaisuus torven sisällä elävissä bakteereissa?

Ohjelman juontaa Marjo Harju.

 

Suosittele5 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä