Prisma Studio: Normaali, nero, luova vai hullu?

Julkaistu perjantaina 08.11.2013 1 37

Miltä tuntuu, kun kuulee ääniä? Sitä testaavat Sami Juntunen ja toimittaja Tiia Nurmilaakso.

TV1 tiistaina 12.11.2013 klo 20.00 - 20.30, uusinta sunnuntaina 17.11. klo 13.35

Yle Areenassa 30 päivää

Mikä on mielikuvasi keksijästä? Tukka takussa, silmälasit vinossa ja ehkä mietintämyssy päässä? Elokuvista ja sarjakuvista yleinen klisee tulee mieleen monille, vaikka suurin osa tietääkin, ettei tämä kuva vastaa todellisuutta.

Suurin osa ”hulluista”, omaperäisistä keksijöistä on aika tavallisia, aikanaankin jo arvostettuja ja palkittuja henkilöitä, jotka ovat osanneet ratkaista jonkin haasteen tai ongelman uudella tavalla.

Toki joukossa on niitä, jotka sopivat ennakkokäsitykseen. Esimerkiksi unkarilainen Nicola Tesla esitteli jo noin vuosisata sitten loisteputkilampun, kaukosäätimen ja kaiuttimen prototyypit ja haaveili niinkin "hullusta" asiasta kuin langattomasta World Wide Wireless -verkosta, jonka kautta tieto siirtyisi langattomasti ympäri maailmaa. Silti häntä pidettiin aikanaan outona haaveilijana, jolla oli pahoja pakkomielteitä.

 

Geneettinen yhteys

Vaikka käsitys hullusta keksijästä on myytti, hulluus ja nerous eivät kuitenkaan ole täysin toisistaan irrallisia asioita. Unkarilaiset tutkijat ovat löytäneet niiden väliltä jopa geneettisen yhteyden. Silti ne eivät ole ihan samoja asioita. Luovuus on usein kykyä ajatella asia toisin, hahmottaa, mikä on ongelma ja sen jälkeen keksiä ratkaisu.

Käsitys hulluudesta on historian kuluessa muuttunut aika lailla. Keskiajalla mielenterveyden häiriöiden ajateltiin johtuvan henkiolentojen väliintulosta. 1800-luvulla poikkeuksellinen ihminen saatettiin ylevöittää.

Vasta lääketieteen kehittyessä on ymmärretty, että kysymys saattaa olla patologisesta mielen sairaudesta. Mutta missä menee terveyden raja?

Ohjelman juontaa Marjo Harju.

 

Suosittele37 Suosittelee

Kommentit

torstaina 14.11.2013

Älytön kysymyksenasettelu, kun ei sanottu, mitä hulluudella tarkoitetaan. Hulluudeksi laskettiin mm. erikoisuus, luovuus, masennus, äänten kuuleminen ja skitsofrenia. Onko hulluutta se, mikä toimittajien ennakkoluulojen mukaan on poikkeavaa? Minkälajin hulluuden on todettu geneettisesti olevan sukua neroudelle, masennuksenko? Aika epämääräinen käsite tiedeohjelman aiheeksi. Moisen haukkumasanan käytön voisi muutenkin lopettaa.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä