Prisma: Voiko maanjäristyksiä ennustaa?

Julkaistu keskiviikkona 25.08.2010 0 146

Geologi Mike Ellis tutkii Sichuanin vuoden 2008 maanjäristystä.

Maanjäristys on tuhoisa luonnonilmiö, jota ei voida ennustaa. Armotonta tuhoa aiheuttavien maanjäristysten yksi pahimmista piirteistä onkin juuri niiden yllätyksellisyys, jonka edessä ihminen on vielä voimaton.

Maanjäristyksiä havaitaan jokaisella mantereella, mutta eniten ongelmia ne aiheuttavat Aasiassa ja Amerikassa. Esimerkiksi Kaliforniassa suuri maanjäristys saattaa iskeä melkeinpä minä hetkenä hyvänsä. Ison järistyksen vahinkojen odotetaan olevan valtavan suuria.

Maanantain Prisma-dokumentti Voiko maanjäristyksiä ennustaa? (Horizon: Why Can´t We Predict Earthquakes? Iso-Britannia 2009? tutkii, miten maanjäristyksistä voisi saada etukäteisvaroituksia. Aiheen tutkimukseen uhrataan vuosittain miljoonia ympäri maailmaa. Dokumentti kysyy asiaa, joka mietityttää niin tutkijoita, yrityksiä, kaupunkisuunnittelijoita ja kadunihmisiä.

Asiaa on tutkittu monesta näkökulmasta aina maaperästä ja matematiikasta pilviin ja eläimiin. Kiinassa Sichuan provinssissa maanjäristys teki taannoin valtavaa tuhoa. Tapaamme ihmisiä, jotka näkivät outoja valoilmiöitä ennen tuota järistystä. Pääsemme myös Kaliforniassa sijaitsevaan kylään, jota kutsutaan ”maanjäristyksien pääkaupungiksi”, koska siellä on ollut niin monta järistystä historian saatossa. Lopuksi matkaamme vielä syvälle maan uumeniin tutkimuskeskukseen, jossa yritetään selvittää miten järistykset käyttäytyvät.

O: Mark Radice

Kesto: 52 min

Tuotanto: BBC
 

Suosittele146 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä