Yle HD on nyt aina avoinna

Julkaistu keskiviikkona 31.10.2012 1 79

Puolitoista vuotta sitten aloittanut kanava välittää sekä Yle TV1:n että TV2:n ohjelmia.

Teräväpiirtokanava Yle HD on nyt kokopäiväinen. Kanavalla nähdään arkisin kaikki TV2:n ja viikonloppuisin TV1:n ohjelmat.

Yle HD:n ohjelma-aika oli tähän asti rajattu kello 17:n ja 23:n välille. Alun perin kanavan piti muuttua kokopäiväiseksi lokakuun 17. päivä, mutta tv-lähetysjärjestelmän uusiminen viivästytti siirtymää.

Yle HD aloitti lähetykset toukokuussa 2011. Tavoitteena on avata toinen teräväpiirtokanava vuonna 2014.

 

Muulla netissä:

Yle teräväpiirto (HD) -info

 

Suosittele79 Suosittelee

Kommentit

torstaina 07.03.2013

Tämän päivän Talk-ohjelmaan: Jatkuvasti jo muutaman vuoden ajan kaikki, kaikki, miettii nuorisotyöttömyyttä. 20-30 -vuotiaat eivät edes välitä hakea työtä, jos on jonkinlainen koulutus voi tehdä töitä ja lopun ajan olla. Ne jotka eivät edes halua työtä, asuvat kotona äidin helmoissa tai jengikämpissä sossun tuella. Ihme ongelma, ei muuta kun ropsimettään. Miten meidän työttömien 40-55............. käy kun kukaan ei meitä huomio. Haluaisin töihin, ei pääse, työkkäri haluaa koulutukseen. Minäkin kävin kokin koulutuksesta puolet 53-vuotiaana, en saa töitä koska olen alan vaihtaja eikä ole tarpeeksi työkokemusta. Aiemmin työskentelin toisella alalla mutta se ikivanha tarina "tuotannolliset ja taloudelliset syyt" on myös tapa vaihtaa uuteen tyttöön joka on paremmin koulutettu mutta ei ole ehkä päivääkään ollut työssä. Haluaisin että teette ohjelman myös meistä "rotkon reunalla tai putoamassa" työttömistä, meistä äideistä, isistä, jotkun on jo mummoja ja pappoja mutta työelmään tulossa, koska ei eläkettä vielä saa. Olen 53-vuotias työtön.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä