Yle katsotuin tv-yhtiö

Julkaistu maanantaina 21.06.2010 2 215

Yleisradion tv-kanavia katsotaan selvästi eniten.Yle oli alkuvuonna selvästi katsotuin tv-yhtiö 46,5 prosentin osuudellaan, ilmenee Finnpanelin tutkimuksesta.

MTV Median katseluosuus oli tammi–toukokuussa 30,2 prosenttia ja Nelonen Median 14,5 prosenttia.

Alkuvuoden katsotuimmat kanavat olivat MTV3 22,5 prosentin osuudella ja YLE TV1 21,9 prosentin osuudella. Kolmanneksi katsotuin oli YLE TV2 20,5 prosentin osuudella.

Viime joulukuussa aloittaneen SuomiTV:n osuus katselusta oli 0,6 prosenttia.

Alkuvuoden katsotuin ohjelma oli MTV3:n mäkihypyn maailmancup-lähetys 6.1. Bischofshofenista, joka keräsi 1 445 000 katsojaa.

Ylen kanavilta miljoonayleisöihin ylsivät euroviisujen Suomen finaali sekä lukuisat jääkiekon MM-kisalähetykset ja Vancouverin olympiakisalähetykset.

Suomalaiset katselivat tammi–toukokuussa televisiota päivittäin keskimäärin 3 tuntia 15 minuuttia, eli yli kolme prosenttia viime vuoden vastaavaa ajankohtaa enemmän.

Katselu lisääntyi kaikissa ikäluokissa, mutta erityisesti 15–24-vuotiaissa, jotka viihtyivät television ääressä 1,5 tuntia viikossa kauemmin kuin vuoden 2009 vertailujaksolla. Erityisesti TV2 keräsi lisää katseluminuutteja olympialähetyksillään nuorten keskuudessa.

Televisio tavoittaa päivittäin yli 3,6 miljoonaa suomalaista. Valtaosa katselusta tapahtuu edelleen reaaliajassa. Niissä talouksissa, joissa on tallentava digisovitin, ajassa siirretyn katselun osuus kokonaiskatselusta on 12 prosenttia.

 

 

Suosittele215 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 21.01.2011

Yle satsaa mielestäni liikaa ammattiurheiluun.Jos jossain pitää säästää niin tässä hyvä säästökohde.

maanantaina 05.03.2012

sonkajärven kunnassa kyröntie 7 asuntoja noin 30 televiso näkyy vain ajoittan usita vuorokausia
ei tule kuvaa lainkaan sonkatoti oy väitää että mitään ei tehtävissä voiko yle jotenkin auttaa
asiassa en oikein usko selityksä voitteko tehdä jotain jos se teistä riippuu tai antaa
taloyhtiölle ohjeita

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä