Kahden kerroksen väkeä

Julkaistu perjantaina 02.12.2011 9 246

Talon uudet asukkaat diplomaatti Sir Hallam Holland vaimoineen järjestävät edustavia juhlia.

TV1 perjantaisin 28.3. - 11.4.2014 klo 19.00 - 20.00 (1. tuotantokausi)

TV1 perjantaisin 18.4. - 23.5.2014 klo 19.00 - 20.00 (2. tuotantokausi, pe 18.4. klo 18.15!)

Yle Areenassa 7 päivää

Yksi Britannian television menestyneimmistä sarjoista Kahden kerroksen väkeä (Upstairs, Downstairs) sai taannoin arvoistaan jatkoa. TV1 esittää uusintana BBC:n tuottamat kaksi tuotantokautta eli yhdeksän jatko-osaa arvotalon elämästä.

 

Bellamyjen jälkeen

Alkuperäinen, 1970-luvulla tehty Kahden kerroksen väkeä kertoi isäntien ja heidän palvelusväkensä elämästä vuosina 1903 - 1930. Uudessa tarinassa siirrytään ajassa hieman eteenpäin, vuoteen 1936.

Alkuperäisen sarjan päättyessä Lontoossa sijaitseva arvotalo jäi tyhjilleen Bellamyn perheen muutettua pois, ja pöly pääsi laskeutumaan hiljaisuuden ylle.

 

Kuusi vuotta eteenpäin

On kulunut kuusi vuotta ja Amerikasta saapuva diplomaatti Sir Hallam Holland nuorikkoineen etsii taloa, joka kävisi perheen asunnoksi, mutta täyttäisi myös edustustalon kriteerit.

Nuori rouva Lady Agnes ihastuu välittömästi osoitteessa Eaton Place 165 sijaitsevaan autioon taloon, ja hämähäkinverkot saavat vauhdilla kyytiä.

 

Rose palaa taloon

Ensin alakertaan on kuitenkin etsittävä uusi sovelias henkilökunta. Talon entinen sisäkkö Rose palkataan linkiksi kahden kerroksen välille.

Nyt eletään kuitenkin muuttuneita aikoja, ja palvelusväen ehdoton kuuliaisuus ei enää olekaan itsestäänselvyys.

Jos palvelijoiden kerroksissa kuohuu, tyyntä ei ole myöskään edustuskerroksissa, kun talon uuden isännän hiljattain leskeksi jäänyt äiti lady Holland vanhempi saapuu ja ryhtyy emännöimään. Kuinka anopin ja miniän suhde kehittyy?

 

Sota tuo jännitteitä

Talon ulkopuolella maailma kulkee omaa rataansa kohti toista maailmansotaa, mikä tuo omat jännitteensä Sir Hallamin perheen arkeen ja juhlaan.

Samalla koko valtakuntaa uhkaa suuri skandaali.

Pääosissa: Eileen Atkins, Keeley Hawes, Ed Stoppard, Claire Foy, Jean Marsh, Anne Reid, Art Malik, Neil Jackson, Adrian Scarborough, HelenBradbury, Ellie Kendrick. Käsikirjoitus: Heidi Thomas. Ohjaus: Euros Lynn. Tuotanto: BBC, Britannia 2010.

Sarja on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2011 ja 2012.

 

Muualla verkossa:

Kahden kerroksen väkeä (englanninkieliset sivut)

 

Suosittele246 Suosittelee

Kommentit

torstaina 08.12.2011

Tosi makeeta että Kahden kerroksen väkeä sarjasta on tehty uutta. Oli niin liikkuttavaa kattoa niitä vanhoja jaksoja ja kaikkea dramaattista, mitä talossa tapahtui.

lauantaina 10.12.2011

Hauska katsoa miten Bellamyjen talo herää taas eloon.

sunnuntaina 11.12.2011

Kiitos jatkojaksoista. Jos uudet jaksot ovat lähelläkään sitä sisällön huolellisuutta ja näyttelijätyön laatua, mitä alkupeäinen tuotanto, niin brittikulttuurista kiinnostuneita hellitään taas. Edes vanhan sarjan "kevyet" kulissit eivät pilanneet kokonaisuutta. Mitenkä nyt, nähdään siis pian.

tiistaina 13.12.2011

Tosi hienoa, että saamme nauttia laatusarjan uusista jaksoista!
Kiitoksia kovasti.

keskiviikkona 14.12.2011

Loistava jatko luvassa, hyvälle mielelle jäin tästä.

torstaina 15.12.2011

Aivan turhaan mainostettu JATKONA vanhalle kahden kerr...väelle, eri henkilöt. Ensimmäisen osan perusteella ei vedä vertoja "vanhalle". Varsinkin miehet, myös kuningas olivat aika valjuja, eikä hovimestarikaan ollut oikein onnistunut valinta. Olisi kiinnostava tietää, mitä vanhoille näyttelijöille kuuluu, ovatko elossa??

keskiviikkona 18.01.2012

"Vanha" sarja päättyi vuoteen 1930 - ja "uusi" alkaa vuodesta 1936. Silti Rose on selvästi vanhentunut vähintään 30 vuotta... kuudessa vuodessa? Vaatii aika paljon hyväntahtoista mielikuvitusta tämän sulattamiseen.

sunnuntaina 02.12.2012

Ylellä taiai tulla ongelma tämän sarjan kanssa. Tulikohan vain yksi osa ulos. Netflixillä näkyy koko sarja.

perjantaina 04.04.2014

Minua kiinnostaa tuo vaiherikas sarja. Se on kuin mielikuvitusmatka.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä