Ope tulee motskarilla

Julkaistu perjantaina 27.05.2011 9 160

Opettaja Victor Novak taistelee ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä vastaan.

TV1 lauantaisin ja sunnuntaisin 13.11.2011 – 15.4.2012 klo 11.15 - 11.55 (12.05)

YLE Areenassa 7 päivää

Ranskalaisessa draamasarjassa Opettaja ohjaimissa (L' Instit) maailmaa katsotaan erilaisen opettajan silmin.

Victor Novakilla on jalat tukevasti maassa, mutta pää pilvissä.

Novakilla sykkii avara sydän ja miehessä on maanläheistä maailmanparantaja-ainesta vaikka muille jakaa.
Siksi hän on valinnut epäkiitollisen maankiertäjän uran sijaisopettajana.

 

Luokkahuone – yhteisön peili

Työ vie miestä ympäri Ranskaa, tutuksi tulevat niin piskuisten kyläkoulujen kuin suurten kaupunkikoulujenkin lapset, heidän perheensä ja yhteisönsä pienine ja suurine ongelmineen.

Novak ymmärtää, että luokkahuone on ympäröivän maailman kuvajainen, ja jos yhteisö voi huonosti, se heijastuu väistämättä myös lasten koulutyöhön.

 

Vihaa ja kaunaa vastaan

Peloton Novak käy jatkuvaa taistelua ennakkoluuloja ja tietämättömyyttä vastaan, sillä ne ovat hänen mielestään kaiken pahan alkusyitä.

Näistä aineksista syntyy viha ja kauna, jotka on kukistettava, jotta jokainen lapsi saisi turvallisen ympäristön ja voisi kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi.

Novak saa kuitenkin varautua suuriin haasteisiin luokassa ja sen ulkopuolella, ennen kuin on aika nousta moottoripyörän selkään ja matkata uuteen tehtävään toisessa koulussa.

Pääosissa: Gérard Klein, Sylvie Jacob, Lionnel Astier, Odile Cohen. Sarjan alkuperäisidea ja käsikirjoitus: Pierre Grimblat. Musiikki: Antoine Duhamel.

Tuotanto: France 2, Hamster Production, RTBF, Télévision Suisse-Romand, 1992 - 2004.

Sarja on esitetty edellisen kerran TV1:llä kesällä 2011. 

 

Suosittele160 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 27.05.2011

Ihanaa kuulla ranskankieltä ja nähdä jälleen ranskalaissarjaa. Mersi!

tiistaina 31.05.2011

Merci beaucoup! Eli kiitos kaunis, kun tutulla ohjelmapaikalla saadaan kuunnella kaunista ranskankieltä ja katsella ranskalaismaisemia. Odotamme innolla uutta sarjaa, ja mikäli aavistan oikein, siihen jää taas koukkuun!
Maailmanparantajia tarvitaan aina, ja sellaisten hahmojen parissa on terveyttävää ajatella nykyaikaa. Luulisin, että tällaisten sarjojen parissa viihtyy paremmin, kuin muilla kanavilla hihkuvien pintaliitäjien, huippumallien tms. keinomaailmassa!

tiistaina 31.05.2011

Odotan innolla, kun Teeman ranskalaissarjakin jää nyt tauolle.Suuret kiitokset jo etukäteen!

torstaina 02.06.2011

Kiinnostavaa, ranskalaista, okei. Roman Schultz aikoinaan veti kummajaisfilmisarjaa ulkomaisista pätkistä. Se oli hienoa katsottavaa, jotain sellaista olisi kiva taas nähdä. Samoin kaikenlaiset Punaiset Jääkaapit tms syrjäseutujen arjesta kertovat jutut ovat herkkua. Ei enempää suomelaisten sotajuttuja, vaikka kuinkakin historiaa. Huilataan välillä.

perjantaina 10.06.2011

Aloin katsella sarjaa vasta tällä viikolla jääden heti koukkuun. Millainen suhde Victorilla on vaimoonsa ja tyttäreensä, kun he kulkevat mukana vain valokuvana? Dramatiikkaa? Tuliko tuo esille ensimmäisissä jaksoissa, joita ei enää näe edes Areenassa?

keskiviikkona 06.07.2011

Aivan mahtava sarja joka suorastaan hehkuu myötäelämistä. Silti ei arastele käsitellä kipeitäkään aiheita...

perjantaina 22.07.2011

Kiitos Opettaja ohjaimissa -sarjasta. Hienoa, että saamme vaihteeksi ranskalaista draamaa iänikuisen anglosaksisen ja etenkin tyhjänpäiväisten amerikkalaisten tuotosten sijaan.

Opettaja ohjaimissa on kiinnostava sukellus ranskalaiseen yhteiskuntaan, kulttuuriin, arvomaailmaan ja erilaisten ihmisten arkeen. Ongelmia tarkastellaan koulukontekstista, luokka on oma pienoismaailmansa. Käsikirjoitus on välillä raivostuttavan naivi ja osoitteleva, tapahtumat liiaksi ennalta arvattavia, mutta aina sitä vain tulee katsottua. Karismaattinen ja loistava näyttelijä Gerard Klein ja muutamat lahjakkaat lapsinäyttelijät vievät mukanaan. Hyvä valinta TV 1:ltä!

torstaina 28.07.2011

Tuleeko sarjaan jatkoa myöhemmin? Näyttäisi siltä, että nyt esitettiin vain sarjan alkuosan jaksoja. Mielelläni olisin katsonut koko sarjan.

perjantaina 29.07.2011

Sarja oli tässä

Opettaja ohjaimissa -sarjaan ei ole luvassa jatkoa. Eli se oli nyt tässä sitten.

Päivi
Verkkotoimittaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä