Pikku Dorrit

Julkaistu tiistaina 07.09.2010 23 169

Kovaa elämää 1800-luvun Lontoon kaduilla.

YLE TV1:n Kansainvälisessä kotikatsomossa alkaa seitsemällä Emmyllä palkittu kahdeksanosainen sarja Pikku Dorrit (Little Dorrit). Kyseessä on Charles Dickensin romaaniin perustuva valloittava tarina valheen ja totuuden herkästä tasapainosta, köyhien ja rikkaiden risteävistä elämänpoluista, epäsäätyisestä rakkaudesta ja siitä, kuinka onni niin usein on lopultakin kohtalon kädessä.

Sarja kertoo elämästä Lontoon kujilla ja kartanoissa 1820-luvulla, ja se perustuu osin Dickensin omiin kokemuksiin. Dickensin isä vietti vuosia Marshalsean vankilassa, ja paikka liittyy kiinteästi myös Amy Dorritin tarinaan.

Palatessaan kaukomailta, jossa hänen isänsä on hiljan kuollut, nuori Arthur Clennam löytää kotoaan liikuntakyvyttömän äitinsä ja tämän viehättävän pikkumidinetin Amyn. Tyttö on syntynyt ja kasvanut Marshalsean vankilassa, jossa hänen isänsä on viettänyt velkavankeudessa suurimman osan elämästään. Silti tyttö kulkee pystypäin.

Yritteliään Amyn kohtalo alkaa kiehtoa Arthuria, jolla on toinenkin arvoitus ratkaistavanaan. Miksi äiti ei suostu puhumaan salaisuudesta, jonka hänen isänsä selkeästi vei hautaan? Ja miksi hänen tiukka äitinsä ylipäätään otti palvelukseensa Dorritin tytön?

Arthur ryhtyy tutkimaan Dorritin perheen taustaa ja löytää suuren seikkailun, joka heilauttaa hetkessä rahan ja rakkauden valtasuhteet päälaelleen.

Pääosissa: Matthew Mcfadyen, Claire Foy, Tom Courtenay, Alun Armstrong, Judy Paritt, Emma Pierson, Ruth Jones, Bill Paterson, Andy Serkis, James Fleet, Freema Agyeman.
Ohjaus: Dearbhla Walsh, Adam Smith.
Käsikirjoitukseksi sovittanut: Andrew Davies.
Tuotanto: BBC/WGBH Boston, 2008.

Sarjan jaksot ovat katsottavissa YLE Areenassa 7 päivän ajan. 

 

Suosittele169 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 13.09.2010

Hienoa, että Yle näyttää tämänkin! Pieni korjaus ylläolevaan: Dickensin isä ei viettänyt vuosia vankilassa, ainoastaan muutaman kuukauden. Tarkemmin helmikuusta toukokuuhun 1824.

perjantaina 17.09.2010

Oi, tämä sarja on upea! Kiitos.

tiistaina 21.09.2010

En ole vielä katsonut, mutta tallennan visusti kaikki tällaiset ihanat sarjat! Kiitos! : )

keskiviikkona 22.09.2010

Kiitos yle!

keskiviikkona 22.09.2010

Tiistai-illan kohokohta!!

keskiviikkona 22.09.2010

Hieno sarja. olisin kiinnostunut siitä, kuka on säveltänyt/levyttänyt sarjan tunnusmusiikin?

maanantaina 27.09.2010

Hieno Dickensin romaanin toteutus!
Toivottavasti näemme lisää tällaisia laatusarjoja!

tiistaina 28.09.2010

Upea sarja!
Ja minäkin tahtoisin tietää kenen säveltämää musiikkia sarjassa mahtaa esiintyä...?

tiistaina 28.09.2010

Kerrassaan loistava sarja. Parasta viihdettä, jota televisiosta voi tällä hetkellä nähdä.

keskiviikkona 29.09.2010

John Lunnin musiikkia

Pikku Dorritin musiikin on säveltänyt John Lunn.
Tunnusmelodia:
http://www.youtube.com/watch?v=dQ4FhIdoPDM

Säveltäjästä lisää esim.
http://www.bucksmusicgroup.com/composers/John_Lunn.html?viewtab=Biog

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

tiistaina 12.10.2010

Hieno sarja! Ihmettelen kuitenkin, miksi YLE:n esittämässä sarjassa on 8 jaksoa ja amazon.co.uk:n myymässä DVD-versiossa peräti 14. Onkohan sarjasta tehty lyhennetty versio kansainväliseen levitykseen?

Miespääosan esittäjän nimen oikea kirjoitusasu on muuten Matthew Macfadyen.

torstaina 14.10.2010

Tiina,

Suomessa jaksot näytetään tunnin mittaisina, kun taas Briteissä sarja näytettiin enimmäkseen puolen tunnin jaksoina.

tiistaina 26.10.2010

Mitenköhän näkisin väliin jääneet jaksot #4 ja #5?

maanantaina 01.11.2010

Pikku Dorrit Areenassa

Tv-lähetyksen jälkeen Pikku Dorritin jaksoja voi katsoa 7 päivän ajan YLE Areenassa.
Sarjan päätösjakso esitetään 2.11. ja sen jälkeen jakso on katsottavissa Areenan puolella.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

maanantaina 01.11.2010

pääsin sarjan makuun Suomen syyslomalla, aivan lumoavan ihana! Jaksot siis katseltavissa Ylen Areenassa, mutta - yllätys, yllätys - ei ulkomaille (asun Saksassa). Miksi näin?

tiistaina 02.11.2010

Aivan ihana sarja. Valitettavasti se tänään loppuu. Toivottavasti tulee yhtä hyvä tilalle.

tiistaina 02.11.2010

Voi, se päättyi. Oli parasta tv:ssä aikoihin. Jäi tosin muutama jakso väliin. Olisiko tulossa uusintakierrosta vaiko pitääkö hankkia dvd-boxi?

tiistaina 02.11.2010

Katsoin juuri viimeisen jakson sarjasta Pikku Dorrit. Ei voi muuta sanoa kuin että, kertakaikkisen upeaa brittidraamaa, jota katseli lumoutuneena! Näyttelijätyö oli uskomattoman taitavaa ja epookki oli viimeisen päälle harkittua. Suurkiitos Ylelle, että saamme nauttia tällaisesta! Toivon, että sarja lähetettäisiin vielä uudemman kerran, sillä monelta laatusarjojen ystävältä jäi varmasti tämä kokonaisuudessaan näkemättä.

tiistaina 02.11.2010

Upea ja kiehtova sarja. Olen nauhoittanut kaikki jaksot, jotta voin katsoa ne uudelleen putkeen. Nyt jostain syystä viimeisen osan kohdalla digiboxi ei nauhoittanut ensimmäistä 30 min.. Mitä kohtalon ivaa!! Juuri ne ratkaisun kannalta tärkeimmät kohdat jäivät tallentamatta.

tiistaina 02.11.2010

Olihan juuri niin hieno ja dramaattinen päätösjakso, kuin kuvitella saattoi. On kyllä ollut ilo seurata syksyn ajan sarjaa, joka sieppasi mukaansa heti ensihetkistä ja kuljetti mukanaan aina loistavaan loppuun saakka. Kiitos Ylelle tästä kahdeksan osan mittaisesta tähtihetkestä!

keskiviikkona 03.11.2010

Ehdottomasti syksyn paras sarja, kerrassaan upea.

perjantaina 24.12.2010

Uusikaa pikku dorrit!!!

lauantaina 23.07.2011

Hienoa, ajattelin katsoa tekkarista Pikku Dorritin tämän päiväisen jakson, mutta eihän sieltä tullutkaan sitä jaksoa vaikka tv oppaat niin väittää.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä