Poliisi ja äiti: Anna Pihl

Julkaistu keskiviikkona 06.04.2011 3 156

Anna Pihl (Charlotte Munck, vas.) ja Mikala (Iben Hjejle) joutuvat joskus turvautumaan koviin otteisiin.

TV1 sunnuntaisin alkaen 10.4. klo 23.15

YLE Areena

TV1 esittää sunnuntain myöhäisilloissa uusintana tanskalaisen poliisisarjan Anna Pihlin (K13) toisen tuotantokauden.

Pihl jatkaa työtään Kööpenhaminan suurimmassa poliisipiirissä. Hieman alta kolmikymppinen nainen jakaa aikansa yksinhuoltajuuden ja työn välillä, mikä osoittautuu usein vaativaksi.

Anna on perinyt ammattinsa isältä, joka työskenteli henkirikosten parissa ennen poliisin töistä eläkkeelle siirtymistään.

Ammatin periytyminen omalta isältä vaatii suurta henkistä panostusta, sillä Anna kohtaa usein suuria odotuksia ja ennakkoluuloja.

Pihl asustaa 9-vuotiaan poikansa Mikkelin kanssa, ja samassa huoneistossa asuu myös Annan vuokranantaja, homoseksuaali Jan.

 

Neuvottelutaidot koetuksella

Toisen kauden ensimmäisessä jaksossa "Epätoivottu narkkari" Anna Pihl huomaa, että neuvottelutaidoista on hyötyä.

Pihl on opiskellut neuvottelutaitoa, ja tavallisten poliisitehtävien lisäksi hänet heitetään tilanteisiin, joissa joku on ottanut panttivankeja tai uhkaa itsemurhalla tai joissa ihmistä joudutaan taivuttelemaan.

Neuvottelutaitoa tarvitaan myös 9-vuotiaan Mikkelin kanssa.

Pääosissa: Charlotte Munck, Kurt Ravn, Peter Mygind, Lisbeth Wulff. Ohjaus: Carsten Myllerup. Käsikirjoitus: Morten Arnfred, Adam Price. Tuotanto: TV2, Tanska. Tuotanto: TV2 Tanska 2007.

 

Suosittele156 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 10.04.2011

Toivoisin myös Anna Pihlin uusia jaksoja...onkohan niitä tulossa?

keskiviikkona 10.08.2011

Hei
Onko Anna Philistä tulossa vielä uusia jaksoja, ei siis uusintoja?
Erittäin mielenkiintoinen elämänmakuinen sarja.

torstaina 11.08.2011

Hei vaan!

Aivan lähiaikoina uusia jaksoja ei ole näkyvissä, mutta myöhemmin niitä saattaa olla luvassa.

Heidi Tetri
Verkkotoimittajan lomatuuraaja

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä