Rikospaikalla

Julkaistu tiistaina 25.02.2014 5 8

Komisario Klaus Borowski (Axel Millberg, oik.) saapuu Suomeen elokuvassa Borowskin tango. Hän tapaa kollegansa Mikko Väisäsen (Janne Hyytiäinen).

TV1 sunnuntaisin 2.3. - 1.6.2014 klo 21.55 - 23.25 (tarkista alkamisaika tv-oppaasta)

Yle Areenassa 7 päivää

Tyylikäs saksalainen pitkien rikoselokuvien sarja Rikospaikalla (12) (Tatort) tuo ruutuun komisario Klaus Borowskin (Axel Milberg).

Vähäpuheinen ja mietteliäs Borowski elelee kaksin alakouluikäisen tyttärensä kanssa. Kertalleen eronnut mies ei välitä huudella yksityiselämästään.

Sarjan tapahtumat sijoittuvat pohjoiseen, Schleswig-Holsteinin osavaltioon, josta on luontevaa joutua kasvotusten kaikkialta Itämeren ympäriltä tulevien vaikutteiden kanssa.

 

Suomalaisohjaaja, Suomessa kuvattu

TV1 esittää uusintana yhteensä 13 elokuvaa, joista kaksi on suomalaisen Hannu Salosen ohjaamia. Ensimmäinen Salosen ohjaus on 2.3. esitetettävä Varastettu vauva (Sternkinder) ja toinen ohjaus sunnuntaina 27.4. nähtävä Borowskin tango (Tango für Borowski), joka on myös kuvattu Suomessa.

Sarjaan kuuluu myös kaksi tarinaa, joiden käsikirjoitus on osittain Henning Mankellin kynästä.

Rikospaikalla-sarja on esitetty edellisen kerran Yle TV2:lla vuonna 2011.

 

 

2.3. Varastettu vauva (Sternkinder)

Tulevaa isää kohtaa kotona järkyttävä näky: hänen raskaana ollut vaimonsa löytyy verissään kylpyammeesta. Komisario Borowskin vaisto sanoo, että tekijä on nainen.

Alkaa kiivas kilpajuoksu syyllisen löytämiseksi. Juttu muuttuu yhä mutkikkaammaksi, kun uhrin lähipiirissä tapahtuu uusi surma. Peittelikö murhaaja jälkiään?

Rooleissa: Axel Milberg, Mehdi Moinzadeh, Maren Eggert, Frieda Jung, Alim Zainalow. Käsikirjoitus: Orkun Ertener. Ohjaus: Hannu Salonen. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2006.

 

 

9.3. Mies yli laidan (Mann über Bord)

Komisario Klaus Borowski (Axel Milberg, oik.) ja kuolinsyyntutkija (Samuel Finzi) selvittävät kadonneen kapteenin tapausta.

Komisario Borowski palailee laivalla kalareissulta Ruotsista yhdessä ystävänsä kanssa, kun laivan perämies lähestyy häntä huolineen. Laivan kapteeni on kadonnut matkan aikana.

Borowskin loma saa työlään käänteen, kun hän joutuu selvittämään, minne katosi Itämerta halkovan laivan kapteeni, mies jota työtoverit kilvan kehuvat miellyttäväksi ja tunnolliseksi henkilöksi. Jokin yhtälössä mättää, mutta mikä?

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Catrin Striebeck, Ingar Sigvardsdotter, Peter Haber, Volker Zack Michalowski. Käsikirjoitus: Dorothee Schön. Ohjaus: Lars Becker. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2006.

 

 

16.3. Vaikenemisen jälkeen (Ende des Schweigens)

Avomerellä kelluvasta hylätystä purjelaivasta löytyy nuoren naisen henkilökohtaisia tavaroita, mutta ei jälkeäkään omistajasta. Tapausta pidetään itsemurhana, mutta vaisto kertoo Borowskille muuta.

Uhri tunnistetaan naiseksi, jonka koti on kuurattu putipuhtaaksi, ja seiniltä puuttuu valokuvia. Keitä kuvissa oli ja miksi ne on poistettu? Naisen nuorempi sisar vaikuttaa oudon hermostuneelta, ja Borowski arvelee hänen tietävän asiasta enemmän kuin hän on halukas kertomaan.

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Thomas Heinze, Anna Brüggemann, Susanne Lothar, Sandra Nedeleff, Kristina Walters.
Käsikirjoitus: Jörg von Schlebrügge. Ohjaus: Buddy Giovinazzo. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2007.

 

 

23.3. Pelon mahti (Die Macht der Angst)

Kielin kaupungissa tapahtuu surmatyö, joka järkyttää koko yhteisöä. Miksi tavallinen perheenisä ammuttiin autoonsa? Valitsiko sala-ampuja uhrinsa satunnaisesti ja jääkö tapaus ainoaksi?

Komisario Borowski ymmärtää pian, että käsissä on hankalin ja vaarallisin juttu, joka hänen on kyettävä ratkaisemaan pian, sitä ennen kukaan ei voi levätä rauhassa. Vastapuoli on vaarallinen, julma ja tehokas ja koko ajan edellä tutkijoiden liikkeitä.

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Jan Peter Heyne, Michael Gwisdek, Michael Brandner, Mareike Carrière, Tetje Mierendorf.
Käsikirjoitus: Thomas Kirchner, Joachim Scherf. Ohjaus: Florian Baxmeyer. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2007.

 

 

30.3. Neito nummella (Borowski und das Mädchen im Moor)

Varakkaan tehtaanomistajan 17-vuotias tytär katoaa jäljettömiin. Viimeiset havainnot hänestä on tehty kaupungin läheisellä nummella, jonne jäljet päättyvät.

Borowskin tutkimukset eivät ensin tuo esiin mitään rikokseen viittaavaa. Päinvastoin, tyttö tuli huonosti toimeen isänsä uuden vaimon kanssa ja karkasi ehkä kotoaan mielenosoitukseksi.

Poliisipsykologi Frieda Jung tekee omia selvityksiään ja pian hänelle alkaa muodostua kuva onnettomasta tytöstä. Oliko hänellä vihollinen, ja liittyykö katoamiseen sittenkin rikos?

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Andreas Schmidt, Maria Schrader, Jan Peter Heyne. Käsikirjoitus: Sascha Arango. Ohjaus: Claudia Garde. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2007.

 

 

6.4. Täydellinen maailma (Borowski und die heile Welt)

Autolautalta löytyy pienen tytön ruumis. Kukaan ei häntä kaipaa, eikä kuolemalla ole silminnäkijöitä. Uhrin ruumiissa on jälkiä vanhasta pahoinpitelystä. Mitä tytölle on tapahtunut? Borowski ja Jung paneutuvat jutun taustoihin peräänantamattomasti.

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Gabriela Maria Schmeide, Jan Peter Heine. Käsikirjoitus: Thomas Schwank. Ohjaus: Lars Jessen. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2008.

 

 

13.4. Yksinäiset sydämet (Borowski und die einsamen Herzen)

Kaksi toisilleen vierasta miestä surmataan samalla tavalla. Molemmat hakivat seuraa samasta nettitreffipalvelusta. Etsiikö joku tietyt kriteerit täyttäviä uhreja? Komisario Borowski pistää verkot veteen.

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Gabriela Maria Schmeide, Jan Peter Heyne. Käsikirjoitus: Thomas Schwank. Ohjaus: Lars Jessen. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2008.

 

 

20.4. Borowski ja tähdet (Borowski und die Sterne)

Viisikymppinen upea nainen, entinen rocktähden tyttöystävä, syöksyy hotellin katolta kuolemaansa. Hyppäsikö hän itse vai työnsikö julma käsi hänet alas? Tämä Borowskin pitää selvittä, apunaan psykologi Frieda Jung.

Ennen kuolemaansa ahdistuneelta vaikuttanut uhri oli sopinut tapaamisesta rokkarin kanssa, mutta he eivät koskaan kohdanneet. Kuka oli naisen seurassa vähän ennen kuolemaa? Ilmeisiä epäiltyjä on kolme, mutta kuka heistä on syyllinen?

Rooleissa: Axel Milberg, Maren Eggert, Thomas Kügel, Jan Peter Heyne, Matthias Bundschuh, Helen Schneider, Hugo Egon Balder, Hans Uwe Bauer, Hermann Beyer, Esther Zimmering. Käsikirjoitus: Angelina Maccarone. Ohjaus: Angelina Maccarone. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2009.

 

 

27.4. Borowskin tango (Tango für Borowski)

Rooleissa nähdään muun muassa Jarmo Mäkinen (vas.) ja Antti Reini. 

Komisario Borowski on tehnyt rankasti töitä viime ajat, joten tehtävä Suomessa on virkistävää vaihtelua. Borowskin pitää hakea rikoksesta epäilty saksalainen nuorukainen pois Suomesta oman maansa tuomioistuimen eteen.

Huumausaineiden käytöstä kiinni jäänyt nuorukainen on ohjattu Suomeen keskellä metsää järjestettävälle kuntoutus- ja sopeutumisleirille. Leirillä on kuitenkin sattunut paikallisen nuoren naisen raaka surma, ja saksalainen on ilmeinen pääepäilty.

 

Saattomatka Suomen kesäyössä

Kun Borowski saapuu askeettisiin leirioloihin, hän kohtaa suomalaisen virkaveljensä Mikko Väisäsen (Janne Hyytiäinen). Kohtalokkaan erehdyksen vuoksi helposta saattomatkasta sukeutuu jännittävä ajojahti halki valkeiden kesäöiden ja halki maan, missä kaikki ei ehkä olekaan yhtä auvoa.

Entäpä tutkijan vanha stressi ja omat ihmissuhdekuviot, tai keskiyön aurinko, joka saattaa valvottaa siihen tottumatonta.

Rooleissa: Janne Hyytiäinen, Tommi Korpela, Sanne-June Hyde, Pekka Valkeejärvi, Axel Milberg ja Maren Eggert.

Käsikirjoitus: Clemens Murath. Ohjaus: Hannu Salonen. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/Tuotantotalo Talvi (Suomi)/NDR/ARD, Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2010.

 

 

4.5. Makuasioita (Borowski und eine Frage von reinem Geschmack)

Teinipoika kuolee energiajuoman aiheuttamaan allergiseen reaktioon. Juomasta löytyy luvattoman suuri määrä elintarvikeväriä, siihenkö poika menehtyi? Miten aine joutui alun perin energiajuomaan, jonka valmistaja uskoo vakaasti tuotteeseensa ja markkinoi sitä täydellä teholla.

Onko yrityksessä kaikki kunnossa? Yllättäen yritys joutuu murron kohteeksi. Onko asialla ympäristöaktivisti, joka ei pelkää ihmishenkien vaarantamista. Kiristäjä asettaa vaatimuksia energiajuomayritykselle. Mihin juttu vielä johtaa?

Pääosissa: Axel Milberg, Esther Schweins, Markus Hering, Sonja Gerhardt, Sibel Kekilli, Joachim Bißmeier ja Thomas Scharff.

Käsikirjoitus: Kai Hafemeister, Christoph Silber und Thorsten Wettcke. Ohjaus: Florian Froschmayer. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2010

 

 

11.5. Neljäs mies (Borowski und der vierte Mann)

Komisario Klaus Borowski (Axel Milberg) tutkii sarjamurhaa tapauksessa Neljäs mies.

Erään metsästysseuran maatilan läheltä löydetään omaan ansaansa kuolleen metsästäjän jäännöksiä. Vaikuttaa ensin siltä, että eläinsuojelijoiden ryhmä on ottanut metsästäjät hampaisiinsa.

Borowski ryhtyy selvittämään, miksi jahtiseurue pitää majaa niin syrjäisessä paikassa? Onko heillä jotain salattavaa? Kun toisenkin ruumiin osia löytyy kummallisesta paikasta, alkaa vaikuttaa siltä, että ovela sarjamurhaaja on liikkeellä.

Pääosissa: Axel Milberg, Thomas Kügel, Jan Peter Heyne, Samuel Finzi, Matthias Matschke, Sven Pippig ja Susanne Wolff. Ohjaus: Claudia Garde.
Käsikirjoitus: Henning Mankellin idean pohjalta Daniel Nocke. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2010.

 

 

18.5. Nainen ikkunassa (Borowski und die Frau am Fenster)

Nuoren naisen katoaminen saa tämän poliisiystävättären hätääntymään. Hän on vakuuttunut siitä, että hänen ystävänsä on murhattu. Mistä moinen käsitys, oliko poliisi itse sekaantunut asiaan?

Uhrilla ei tunnu olevan vihamiehiä, miksi hän siis katosi? Borowskilta vaaditaan kosolti ihmistuntemusta ja ennakkoluulottomuutta, ennen kuin juttu viimein aukeaa.

Pääosissa: Axel Milberg, Sibel Kekilli, Thomas Kügel, Samuel Finzi, Jan Peter Heyne, Sibylle Canonica, Dirk Borchardt. Ohjaus: Stephan Wagner.
Käsikirjoitus: Sascha Arango. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR 2011

 

 

1.6. Vesikauhuinen koira (Borowski und der coole Hund)

Veteen hypännyt mies on seivästetty bambukeihäällä. Oliko tekijä ohikulkija, jonka uhriksi osui sattumanvarainen kohde? Ruumiinavauksessa selviää, että uhri poti vesikauhua. Mistä hän sen sai, ja liittyikö sairaus surmajuttuun?

Borowskin kollega Ruotsista kiinnostuu tapauksesta, sillä samansuuntainen juttu on tapahtunut siellä aiemmin. Selvittämättömän tapauksen jäljet johtavat hänet Borowskin kotikentälle, jossa uuden murhan ilmaantuessa alkaa vaarallinen piirileikki murhaajan, Borowskin ja ruotsalaispoliisin kesken.

Pääosissa: Axel Milberg, Sibel Kekilli, Thomas Kügel, Samuel Finzi, Jan Peter Heyne, Magnus Krepper ja Mavie Hörbiger. Käsikirjoitus: Henning Mankellin idean pohjalta Michael Proehl. Ohjaus: Christian Alvart. Tuotanto: Studio Hamburg Produktion/NDR, 2011.

 

Lisää saksalaisdekkareita:

Kettu (Der Alte) ja Kahden keikka (Ein Fall für Zwei)

Kriminalisti (Der Kriminalist)

 

Suosittele8 Suosittelee

Kommentit

torstaina 27.02.2014

Kiitos näistä uusinnoista, mutta koska Yleltä tulee Tatort/Rikospaikalla jaksoja, joita ei ole nähty Suomessa aiemmin.

sunnuntaina 02.03.2014

Kiva kuin näytetään. Sama kuin edellä, olisin mieluiten halunnut nähdä niitä Tatort/Rikospaikalla-jaksoja joita ei ole ennen näytetty Suomessa. Kaikkia Borowski-jaksojakaan ei ole näytetty Suomessa. Tatort-sarjoilla on useita tapahtumapaikkoja Saksassa. Lisäksi Tatort-sarjaa on tehty Itävallan ja Sveitsin puolella. Siinä olisi useita sarjoja joista valita.

http://de.wikipedia.org/wiki/Tatort_(Fernsehreihe)

Jos näytetään uusintoja niin voisi näyttää niitä Tatort-jaksoja joissa Horst Schimanski on päähahmo. Näitä jaksoja on 23. Sen jälkeen Schimanski esiintyi omassa sarjassan. Senkin esittämistä voisi harkita. Tatort-sarjaa on lähetetty vuodesta 1970 alkaen joten jos näytetään uusintoja niin voi aloittaa vaikka alusta asti.

torstaina 06.03.2014

Hei Pallero!

Rikospaikalla-jaksoista uusitaan nyt 13. Vielä toistaiseksi ei ole keskusteltu uusien jaksojen hankkimisesta, mutta jos asia tulee ajankohtaiseksi, siitä kerrotaan lisää.

Päivi
verkkotoimittaja

maanantaina 28.04.2014

Olen onnellinen näistä jaksoista, vaikka ne ovatkin harvojen herkkua. Voi kun Ylellä tajuttaisiin, että parhaaseen katseluaikaan lauantaina hyvä saksalaisdekkari keräisi 400-500 tuhatta katsojaa. Nyt nettikatselijoita on 10 tuhatta. Ja kuinka pieni tuo katsojamäärä sunnuntai-iltana television puolella onkaan, kun ohjelma lähetetään liian myöhään työssäkäyviä katselijoita ajatellen.

torstaina 05.06.2014

Meidänkin taloudessamme on huomioitu tuo suomalaispoliisi.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä