Winnie Mandelan tarina

Julkaistu keskiviikkona 03.07.2013 0 41

Nuori Winnie Mandela (Sophie Okonedo) ja miehensä Nelson Mandela (David Harewood) kokivat onnen hetkiä ennen Nelsonin pitkää vankeutta.

TV1 keskiviikkona 10.7.2013 klo 22.05 - 23.35

Yle Areenassa 7 päivän ajan

Vuosikymmeniä vankilassa virunut Nelson Mandela vapautetaan helmikuussa 1990. Hän kävelee ulos vankilan portista käsi vaimonsa Winnien kädessä.

Kansa hurraa kaduilla. Vapaus on viimein koittanut, apartheid on ohi. Mutta odottavan aika on ollut pitkä ja elämä on ehtinyt näyttää monet kasvonsa.

 

Pelkoa ja väkivaltaa

Draama Winnie Mandelan tarina (12) (Mrs Mandela) kertoo, kuinka viattomasta maalaistytöstä ja rakastavasta vaimosta kehkeytyi rotusortoa vastustava, tulisieluinen taistelija.

Avioituessaan Nelsonin kanssa Winnie nai paitsi vahvan miehen myös tämän maailman, joka oli täynnä pelkoa ja väkivaltaa.

Synkeän tarinan takautumat kertovat, mitä Winnie näki ja koki, millainen ihminen hän pohjimmiltaan oli ja mikä hänestä tuli, kun hän joutui taistelemaan pysyäkseen hengissä ja järjissään.

Mitä Nelsonin 27 vuotta kestänyt vankeus teki nuorelle naiselle, joka rakastui mieheen, jolla oli unelmia.

 

Palkittu päärooli

Pääosan esittäjä Sophie Okonedo sai roolityöstään BAFTA-palkinnon vuonna 2010. Nelson Mandelan roolissa nähdään David Harewood. Julmaa vanginvartijaa, majuri Theunis Swanepoelia, esittää David Morrissey.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Michael Samuels.

Tuotanto: BBC/Diverse Production, 2010.

 

Muualla verkossa

Mrs Mandela

 

Winnie Mandela (Sophie Okonedo) oli viaton maalaistyttö ja rakastava vaimo, josta kehkeytyi rotusortoa vastustava, tulisieluinen taistelija.

 

Suosittele41 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä