Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 08.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Bad Beans: 809 sanaa. Sori, ennätys ei mennyt rikki :( Mutta viestisi oli hauskin kommentti, minkä olen lukenut kuukausiin missään. Ja se sai minut tajuamaan miten vaikeita varmistyskymykset oikeasti ovat.

Minulta kysytään: "Montako N-kirjainta on linna-sanassa". Looginen vastaus olisi "ei yhtäkään". En nimittäin näe yhtäkään N-kirjainta, mutta kylläkin useamman n-kirjaimen. Mutta ei, vastaus olisikin kaksi...

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

perjantaina 08.11.2013

^Jestas sentään miten järjestelmä suapyöritti. XD Hyvä että sitkeänä jatkoit loppuun asti. ;D

perjantaina 08.11.2013

Edellinen kommenttini oli tottakai vastaus Pavun kommenttiin, mutta Viimeinen Jäärä ehti väliin. :) Ja joo, välillä on saanut arpoa noiden kysymysten kansssa; missä sijamuodossa vastausta odotetaan taikka tekisi mieli saivarrella niiden kanssa.

P.S.Mulle tuli nyt se kieliopintarkistuksen välttänyt leijakysymys.

perjantaina 08.11.2013

Olihan se nyt pakko katsoa mikä varmistuskysymys tulee itselle: Kumpi lintu on suurempi varpunen vai haikara? No, varmasti jollain planeetalla on valtavan suuria varpusia tai pieniä haikaroita, pitäisi kysyä Tohtorilta. Ja itseasiassa en keksi muuta mahdollista vastausta, hmm.

Ja huomenna sitten spesiaalin traileri! :D Sitä odotellessa. Eikä enää kuin KAKSI VIIKKOA itse spesiaaliin!! :))

(Meinasin sitten kirjoittaa tosissani, että kyllä varpunen on suurempi lintu..:DD)

lauantaina 09.11.2013

Virallinen aika on nyt sitten varmistunut: 21:50 Suomen aikaa 23.11. alkaa The Day of the Doctor!

lauantaina 09.11.2013

Se...se ei voi olla totta...chattiin ei pääse....NOUUU...(Ps.en ole yhtään koukussa kuhan muuten vaan valitan tässä)....miten se tapahtui....WHAT....HELPPP

lauantaina 09.11.2013

http://www.bbc.co.uk/programmes/p01l9ntt .......................siinä on jonkilainen...............................................ja löytäjänoikeudet kuuluu pallolle....

lauantaina 09.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

joku: Joo, tuossa on tuo etuajassa julkaistu, Comic-Conin traileri. Se toinen tulee myöhemmin.

Näyttää siltä, että BBC:llä on hiukan vaikeuksia pitää asiat salassa. Nyt on jo kaksi pätkää julkaistu etuajassa...

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

P.S. Tuli erittäin vaikea kysymys: Kumpi on pitempi, yö vai päivä. Sehän riippuu ihan siitä, onko kesä vai talvi...

lauantaina 09.11.2013

Tuo Comic-con traileri näytti hienolta. Enää kaksi viikkoa Day of the Doctor episodiin!
Varmitus kysymys:
Montako sormea ihmisellä on yhteensä?
No kymmenen ten!

lauantaina 09.11.2013

Uusi paljon eeppisempi ja pitempi traileri on julkaistu! Nyt jaksaa odotella Day of the Doctor päivää.
http://www.bbc.co.uk/programmes/p01lb74r

lauantaina 09.11.2013

Kiitos jokulle ja The Masterille trailerien linkeistä ja paradoksikoneen puolella Tätille ja Pallolle! :D Trailerit molemmat aivan mahtavia, nyt pitäisi vielä jaksaa odottaa kaksi viikkoa! :)

"Montako sormea ihmisellä--?" 10!!! Ai, se jatkuu vielä "--on yhdessä kädessä?" 5, ei ollutkaan 10 :C :DD

sunnuntaina 10.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Tio trailerinon vaan niin hieno! Kaikki Tohtorit yhdessä, Mattin ja Davidin mittelöt, Rose, Gallifrey, Zygoneita...

Eeppistä meininkiä kaikin puolin. Nyt on vielä vaikeampi odottaa kahta viikkoa itse jaksoa. Toivottavasti jaksokin leviää etuajassa nettiin ;)

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

sunnuntaina 10.11.2013

Ehdottomasti samaa mieltä trailerien hienoudesta. :D Kutkuttavat mieltä, mitä, mitä oikein tapahtuu? Mitä tuossa näkyikään?

sunnuntaina 10.11.2013

jokulle: käsittääkseni chattihuone ottaa kerralla vastaan vain noin kymmenen nimimerkkiä/henkilöä, mitä niitä käyttösääntöjä joskus luin... Että välillä voi käydä tosiaan niinkin, ettei sinne yksinkertaisesti mahdu sisään. :/ (varsinkin jos joku turjake tekee niin julmasti, että kirjautuu yhtä aikaa monella eri nimimerkillä)

Mä tässä nyt pohdin, että haluanko kattoa nuo trailerit vai en. Tai siis että onko yllätysmomentti niin tärkeä, että sen takia jättäisin ne katsomatta ja näin vähentäisin tulevaa hypeä. Ei, kyllä mun on pakko katsoa ne. Tästä pitää järkätä iso hetki. Yhdessä miehen kanssa sohvalle fiilistelemään näitä.

ps. Tykkäsin kyllä kovasti Pavun perjantaisesta über-näsäviisaasta huumoripläjäyksestä, kiitos siitä.

sunnuntaina 10.11.2013

Hei, tuleehan myös tämä 50-vuotisspesiaali Yle Areenaan katsottavaksi? Miten pitkäksi aikaa?

sunnuntaina 10.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Telkkariton: Kyllä, jakson voi katsoa jälkeenpäin myös Areenasta. Ymmärtääkseni se on siellä niin kauan kuin kaikki muutkin jaksot, eli viikon. Mutta nykyään YLE:n ohjelmia voi katsoa Areenan kautta myös suoraan, joten sekin on mahdollisuus.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

sunnuntaina 10.11.2013

Anteeks kaikille.....johtu siitä että yks kirjain oli viärin, ja fantsua odottelen takas paradoksikoneen puolelle :DDD

sunnuntaina 10.11.2013

HUOMENNA ON YHENTOISTA PÄIVÄ!!!!!!!!!

BOWTIET JA FETSIT ESIIN, JA TIETYSTI SONICIT, JA KAIKKI HUUTAA SITTEN GERONIMOOOOOOOOOOOOO!!!!!! :DDDDD

JA RUUAKSI TIETTY FISH FINGERS AND CUSTARD!!! :DDDD
HUUDAN KOSKA IHANA LEMPPARITOHTORI :3333333 <3<3<3<3<3

....eipä mulla muuta. :DD

maanantaina 11.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

IHANAA YHDENTOISTA PÄIVÄÄ KAIKILLE! (Tällä kertaa muistin Tohtorin päivän...)

Feziä ja rusettia en omista (valitettavasti, pitäisi korjata tilanne), mutta kalapuikkoja ja vanilijakiisseliä ajattelin maistaa. Ja huutaa GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO! Ensi vuodeksi pitää hankkia myös Yhdentoista koko puku. Ja katsoa kaikki Yhdentoista jaksot.

Nyt pitää valitettavasti palata tunnille. Illemmalla vedetään kunnon Yhdentoista kekkerit!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

maanantaina 11.11.2013

GERONIMOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!

maanantaina 11.11.2013

GERONIMOOOOOOOOOO!

Aloitin yhdestoista päiväni katsomalla televisiosta DVD:ltä Hide episodin se oli ihan ok.
Hyvää yhdestoista tohtorin päivää kaikille!

Tuossa complete boksissa on tosi paljon ekstroja.
On jokaisesta episdosta behind the scenes lyhärit, prequelit,minisodeja ja muutama dokumentti.
Ainoa huono juttu ekstroissa on että ei ole yhtään trailereita kausista on vain episodejen lopussa seuraavasta osasta onhan sekin jotain. Kausissa 5 ja 6 oli kunnon trailerit kausista outoa ettei tässä ole.

maanantaina 11.11.2013

I wear a fez now. Fezzes are cool.

maanantaina 11.11.2013

BOW TIES ARE COOL!

maanantaina 11.11.2013

Paradoksikoneen? hyvä nimitys, joku :D Hmm, pitäis kai sielläkin taas välillä pyörähtää, luvattoman kauan ollut taas poissa, I'm so so sorry. Jos vaan löydän mun ulottuvuuspensselin jostain, se on ollut viime aikoina vähän hukassa.

Kalapuikot vaniljakastikkeella ei ole läheskään hulluin kokeilemani ruokayhdistelmä, joten siitä vaan, Last Doctor.

Hyvää yhtä ja toista kaikille tasapuolisesti :D

maanantaina 11.11.2013

YOWZAH!!!

maanantaina 11.11.2013

HYVÄÄ YHENTOISTA PÄIVÄÄ KAIKILLE!!!! Fishfingerss and custards ohjelmassa illalla ;DDDDDD

Montako nollaa on luvussa 10? ------------hmmmm-------------- Lasketaaks ne pilkunjälkeiset nollat mukaan...? XDDDD

maanantaina 11.11.2013

"Hello, I'm the Doctor!" "Now, the question of the hour is, "Who's got the Pandorica?" Answer: I do. Next question: Who's coming to take it from me? Come on! Look at me! No plan, no back-up, no weapons worth a damn! Oh, and something else, I don't have anything to lose! So, if you're sitting up there in your silly little spaceship with all your silly little guns, and you've got any plans on taking the Pandorica tonight, just remember who's standing in your way! Remember every black day I ever stopped you, and then, and then, do the smart thing: Let somebody else try first." "Who da man? --- Okay, never saying that again, fine."

Eli Hyvää Yhdentoista Päivää kaikille! :D

maanantaina 11.11.2013

GERONIMOO!!

Aivan superhauskanmukavaa yhdentoista päivää kaikille!

Tarkistettuani pakastimen, jääkaapin ja pari muutakin kaappia sain suureksi harmikseni ja ärsyttksekseni todeta, ettei meidän talossa ole tällähetkellä kalapuikkoja tai vaniliakastiketta (entiiämitenkirjotetaanjotenwhatever)
Hmm... Pitäsköhän mennä kinuu äitiltä josko mentäs kauppaan ostaan....

Mä en jaksas millään oottaa The Day Of The Doctoria, mutta siihen on vielä kaksi viikkoa!
(teen lupauksen, että koska en tänään saa kalapuikkoja ja vaniliakastiketta, herkuttelen niillä sitten ku katson day of the Doctoria. Paitsi, että se tuntus väärältä tenii kohtaan :D:D:D joten so what, if I don't know what I do?
(sorry my bad english) :P

maanantaina 11.11.2013

Okay, then. That's what I'll do. I'll tell you a story. Can you hear them? All these people who've lived in terror of you and your judgement? All these people whose ancestors devoted themselves, sacrificed themselves, to you. Can you hear them singing? Oh, you like to thing you're a god. But you're not a god. You're just a parasite eaten out with jealousy and envy and longing for the lives of others. You feed on them. On the memory of love and loss and birth and death and joy and sorrow. So, come on, then. Take mine. Take my memories. But I hope you've got a big appetite, because I have lived a long life and I have seen a few things. I walked away from the last Great Time War. I marked the passing of the Time Lords. I saw the birth of the universe and I watched as time ran out, moment by moment, until nothing remained. No time. No space. Just me. I walked in universes where the laws of physics were devised by the mind of a mad man. I've watched universes freeze and creations burn. I've seen things you wouldn't believe. I have lost things you will never understand. And I know things. Secrets that must never be told. Knowledge that must never be spoken. Knowledge that will make parasite gods blaze. So come on, then. Take it! Take it all, baby! Have it! You have it all!

Ihan vaan koska rakastan The Rings of Akhatenia ja sitä musiikkia :3 Hyvää Yhentoista päivää kaikille!! :DDD

maanantaina 11.11.2013

"In 900 years of time and space I've never met anyone who wasn't important before."
11. lainaus taas :3

maanantaina 11.11.2013

HELLOOOO STONEHENGE! WHO TAKES THE PANDORICA, TAKES THE UNIVERSE!! BUT BAD NEWS EVERYONE!! CAUSE GUESS WHO!! HA!! Except you lot, you're all whizzing about, which is really very distracting, could you all stay still for a minute because I. AM.TALKING!!!!!!!
Now the question of the hour is: who takes the pandorica? Answer: I do. Next question: Who's coming to take it from me?....C'MON!! LOOK AT ME!! NO PLAN, NO BACK-UP, NO WEAPONS WORTH A DAMN and something else, I don't have ANYTHING. TO. LOSE. SO, if you're sitting up there in your silly little spaceships with all your silly little guns, and you got any plans on taking the Pandorica tonight, just remember who's standing in your way. REMEMBER. EVERY BLACK DAY. I EVER STOPPED YOU. And then, AND THEN, DO THE SMART THING!......Let somebody else try first.

Trust me, I'm the Doctor.

Ykstoista <3<3 ja tän puheen myötä musta tuli whovian... :33

maanantaina 11.11.2013

Kalapuikot uunissa ja vaniljavanukas jääkaapissa. :D Hyvää yhdennentoista päivää!

The way I see it, every life is a pile of good things and...bad things. The good things don't always soften the bad things, but vice versa, the bad things don't necessarily spoil the good things or make them unimportant."

-The Doctor (Vincent and the Doctor)

maanantaina 11.11.2013

"Oh, I'm the Doctor.I work in a shop now. Here to help. And look, they gave me a badge with my name on, in case i forget who I am. Very thoughtful, as that does happen." ~~The closing time

maanantaina 11.11.2013

Voin suositella sitruunaa kalapuikkojen ja vaniljavanukkaan seuraksi. Ei oikeaoppista, tiedän, mutta mulle maistui niin paremin.

maanantaina 11.11.2013

We’re all stories in the end. Just make it a good one.

The Big Bang

maanantaina 11.11.2013

Ei mulla muutaku GERONIMOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Ja Run, run you clever boy....

+Aika vaikee kysymys: Kuinka monta kulmakarvaa ihmisellä on??? No mistä minä tietäisin, ei kaikilla voi olla yhtä paljon ja vaikka olis ni en jaksa alkaa laskemaan......

maanantaina 11.11.2013

Minunkin puolesta hyvää Yhdennentoista päivää itse kullekin. Tällä kertaa sentään muistin sen, toisin kuin silloin Kymmenennen päivänä (miten saatoinkaan). Kalapuikkovaniljakastiketta ehtii sitten virallisena fish custard -päivänä kokeilemaan... jos silloinkaan muistan.

Jausaa!!

maanantaina 11.11.2013

Hello Fans!!

"Hullun Hauskaa" 11. Doctor:n päivän iltaa kaikille Faneille!! Tulipahan kokeiltua "Kalapuikot vaniljakastikkeella". MIELENKIINTOINEN makuelämys!

Huomasitteko "tuossa ylhäällä" YLE:n virallisen tiedotteen:

"PÄIVITYS 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella."

Countdown: 12 day to "The Day of The Doctor"!! Ja sitä odotellessa:

maanantaina 11.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Noniin, nyt on sitten tultu kokeiltua fish custardia. Se maistui yllättävän hyvältä - suolaisia kalapuikkoja makeassa kastikkeessa. Ei siinä muuta. En ehkä söisi sitä joka päivä, mutta aina silloin tällöin kylläkin.

Seuraavaksi voimmekin odottaa jo 12. Tohtorin päivää! 12.12 voisi olla päivä, jolloin me yritämme keksiä minkälainen Tohtori Kaksitoista tulee olemaan! Veikkaan, että aika siisti!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

tiistaina 12.11.2013

Hellou, meitzi taas täällä ja niinikään D-DAYn tunnelmissa, hyvin on kakkosella hommat hoidettu kun jakso saatiin ruutuun muiden maiden kanssa.
Nyt vaan pötyä pöytään ja ykköset päälle ja Tohtoria juhlistamaan, poijjjaat!
Kakkoselle I S O kiitos kuluneesta kesästä.
Nyt kyllä olisi aika päästää näytille muutakin britti-scifiä: Avaruusasema Alfa, Red Dwarf, Primeval alusta lukien ym.ym.
Tai vampyyrisarja Being Human.
Eiköhän whoviaanit kokoonnuta jakson jälkeen jatkoille Maailmanlopun Ravintolaan niin tarjoan kaikille pangalaktiset kurlauspommit.

tiistaina 12.11.2013

No hyvä! Kerkesin jo vähän säikähtää. Mitä nämä minijaksot sitten on? ;)

tiistaina 12.11.2013

21.50 on juuri hyvä kellonaika nautiskella speciaalista!
Kiitos tuhannesti.

tiistaina 12.11.2013

Olihan tuossa DVD boksissa traileri siitä kaudesta se traileri, joka tulee Snowmen episodin lopussa olin unohtanut että siinä lopussa on traileri. Se on tosi hyvä.

Taas typerä varmistus kysymys:
Millä kirjaimella yle alkaa?
No olisko b? Ei taida olla =D.

tiistaina 12.11.2013

L.N. , onko Käsikirja Linnunradan liftarille (koko sarja) tehnyt suuren vaikutuksen? :D

tiistaina 12.11.2013

Minijaksopäivitys: The Last Day on mitä ilmeisimmin dvd extra, mutta The Night of the Doctor ilmestyy lauantaina katsottavaksi BBC:n red button -digi-tv palveluun. Myös ainoa suomessa esitetty minijakso Pond Life oli juuri tuosta palvelusta katsottavissa. Mitenköhän nyt käy?

Entä aikooko yle esittää uunituoreen An Adventure in Space and Time -dokudraaman sarjan alkuvaiheista?

keskiviikkona 13.11.2013

Näkeekö minijakson The Night of the Doctor siis netistä BBC:n sivuilta?

Ja asiasta kymppiin, en malta olla kertomatta löytämästäni DW-kappaleesta. Ginger Ten - Hey there, Rose Tyler. Aivan ihana kappale, joka on siis käsittääkseni jonkun dw-fanin sanoittama ja laulama. Siinä lauletaan Kympistä ja Rosesta, ja ainakin minusta sanat on tosi hyvät.:)

keskiviikkona 13.11.2013

Tennantin verran päiviä spesiaaliin! Ei. Malta. Odottaa.

Meillä on ollut koulussa englanninkurssilla viime tunteina aiheena artikkelin käyttö. Tehtiin tehtävä, jossa piti täydentää lauseeseen oikea artikkeli ja yksi lause oli "He is ___ doctor." Ai että mun teki mieli laittaa siihen the, mutta opettaja tuskin olisi hyväksynyt vastausta... Virnuilin sitten hiljaa itsekseni ja laskin päiviä TDOTD:iin.

keskiviikkona 13.11.2013

Voiii eii, ei malta odottaa :3 Jännittää ihan sairaasti, kaveritkin jo ihan kyllästyneitä mu Tohtori läpinöihin :D

torstaina 14.11.2013

Miniepisodien tilanne edelleen selvityksessä. Ohjelmasuunnittelussamme on jo päätetty, että valitettavasti An adventure in Space and Time -dokudraamaa tai Doctor Who Explained/Revisited/Tales from the Tardis -juttuja ei ainakaan tällä erää hankita.

Miika / TV2

torstaina 14.11.2013

The night of the Doctor mini episodi on julkaistu! Siinä on yksi klassinen tohtori melkein leukani tippui lattialle kun se paljastettiin!
http://www.doctorwhotv.co.uk/watch-50th-mini-episode-the-night-of-the-doctor-55327.htm


Muualla Yle.fi:ssä