Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

torstaina 14.11.2013

Olipa tosi eeppinen episodi viimeiset 30 sekuntia oli pelkkää huippua! Vielä yhdeksän päivää uskomattomaan spesiaaliin. Odottavan aika on pitkä.

torstaina 14.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

GAAAAAAAAAHHHHHHAJKDJSHUHDHSJKDHJHSHGGGRRRGRGGRGLLLLLLLLLLL!

Siinä on suurinpiirtein se ääni, jonka päästin kun näin, että minisodi on julkaistu.

AAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHH! YEEEEEEEEEEEEEEESSSSSSSS!

Siinä on suurinpiirtein se ääni, jonkä päästin muutaman sekunnin jälkeen, kun näin kuka minisodissa onkaan. Se sai jo isänikin ihmeissään paikalle.

"I'm the Doctor ... but probably not the one you expected"

Tästä eteenpäin: SPOILERS! ÄLÄ LUE, JOS ET OLE NÄHNYT MINISODIA!

Mainiota Moffat, mainiota! Seitsemän minuuttia silkkaa eeppisyyttä. Ja siihen seitsemään minuuttin mahtui Paul McGannin regeneraatio John hurtiksi, mainiota kösikirjoittamsta, vastauksia ja lisää kysmyksiä. Tiedämme nyt, että John Hurtin Tohtori tulee Kasin jälkeen. Emme vielä tiedä, regenroituuko Hurt Ysiksi. Tämöä mahdollistaisi Ecclestonin mukana olemisesn spesiaalissa (katsokaa nyt itse Paulia, hän valehteli mukana olemisestaan täydellä kivinaamalla). Tiedämme, että Kasin seikkailut Big Finishin äänikirjoissa kuuluvat viralliseen jatkumoon, sillä Tohtori viittasi kaikkiin matkakumppaneihinsa.

"Will it hurt?" <------ Oh you, Moffat! Oh you, genius!

Katsokaa tuota taidokasta käsikirjoitusta, laadukasta suortiusta Paulilta antkaa mainion dialogin upota teihin. Tuntuu siltä, että jouluaatto olisi tullut etuajassa.

Tässähän jää jo spesiaalin hypettäminen pahasti jalkoihin. En vain malta olla katsomatta minisodia uudestaan ... ja uudestaan ... ja uudestaan. OIKEUS ON TAPAHTUNUT! 17 vuoden jälkeen Kahdeksan regeneroituu vihdoin ja aukko klassisen sarjan ja uuden sarjan välillä on ainakin suurilta osin paikattu. Kiitos BBC, kiitos Moffat! Ei tämä 50-vuotisjuhla paljon paremmakis mene (tosin, jos laitatte Ysin ja vilauksia aimepiin Tohtoreihin spesiaaliin, olisin vieläkin onnelisempi).

Okei, pitää hengähtää. WOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOHHHHHHHHHHH.

Joo, tämä Whovianina oleminen on vaarallista. Tässä jäävät läksyt, ruoka ja sosiaalinen elämä pois, kun pitää hehkuttaa kaikkea uutta. Minä en edes ole nähnyt/kuullut yhtäkään McGannin Doctor Who-tarinaa, mutta olen silti innoissani.

Varmistuskysmys: onko sokeri makeaa vai suolaista? Makeaa! MAKEAA, NIIN KUIN TÄMÄ MINISODI. Niin makeaa, että kuolen ja regeneroidun silkasta verisokerin liiasta noususta.

Ei, en yritä lyödä Kahvan ennätystä. Sen säästän The Day of The Doctorin arvosteluun. En vain pysty lopettamaan. PAUL MCGANN, HYVÄT HYSSYKÄT!

Skaro sentään, tämä käy jo noloksi. Jos vielä jatkat lukemista, nostan hattuani ja rusettiani sinulle. Olen jo sivuttanut aiheenkin pahan kerran.

"Introducing JOHN HURT as THE WAR DOCTOR"

Nyt sille löytyy uusi, virallinen nimityskin. War Doctor. Sodan Tohtori. Tai Sotatohtori. Mutta onko hänen jälkeinen Tohtori Ysi, vai joku muu? MOFFAT, JOS LUET TÄTÄ (ja tajuat kääntää tekstin Google Translatella) LAITA ECCLESTON SPESIAALIIN. Riittää, että Hurt regeneroituu Ecclestoniksi. Tiedän, ettei asialle voi enää tehdä mitään, mutta kuitenkin...

No, nyt lupaan lopettaa. Katoskaa jakso, keskustelkaa, tuokaa esiin omia mielipiteitänne. Yhdeksän päivää The Day of the Doctoriin. Hädin tuskin maltan odottaa!

PAUL MCGANN, HYVÄT HYSSYKÄT!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

torstaina 14.11.2013

"Charley, C'rizz, Lucy, Tamsin, Molly" Awwww♥

Itse olen kyllä ollut siinä uskossa, että Gallifreylla regeneroituminen oli kontrolloitua, eli tuollainen "secret sisterhood" olisi sinänsä turha juttu, mutta ihan mielenkiintoinen lisä.

Plus minusta oli hyvin epätohtorimaista, että hän muka pakoilisi tuota sotaa eikä yrittäisi lopettaa sitä... ja että siihen tarvittaisiin joku "soturitohtori".

Muuten tuo oli oikein mainio pikkujakso, ja luulen että se julkaistiin juuri tänään (eikä 16. päivä niin kuin alun perin kerrottiin) tarkoituksella. Hyvää syntymäpäivää, Paul McGann! Ei uskoisi, että mies on jo 54♥

torstaina 14.11.2013

Oli tuo Paul McGann episodi eeppinen. Arvasin että hän valehteli kun hän väitti ettei ole mukana tässä spesiaalissa en uskonut hänen valheitaan. Steven Moffat olet paras tyyppi tekemään tätä sarjaa.

"I'm the Doctor ... but probably not the one you expected" mahtava lause heti alussa.

SPOILEREITA

Regeneration kohtaus oli tehty loistavasti ja John Hurt on sotatohtori. Hurt näytti paljon nuoremmalta kuin TDOTD episodissa.

Varmaan 9 päivän päästä selviää kuinka pitkään hän oli siinä sodassa mukana.

torstaina 14.11.2013

The Master, kiitos linkistä. :)

torstaina 14.11.2013

KIITOKSIA linkistä the Masterille......
Tuo Paul Mcganin valehtulu mahdollistaisi sen että myös Ecleston olisi tehnyt saman......tosin ehkä hieman toiveajattelua....mutta kuitenkin...

OHO....vastasin kysymykseen kumpi on isompi varpunen vai harakka väärin......NOLOA....

torstaina 14.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Qui Quae Quod: Itse asiassa tuon minijakson sisarkunta ei ole mikään uusi lisäys sarjaan. Sisterhood of Karn esiintyi viimeksi vuoden 1976 jaksossa The Brain of Morbius. Sen tarkkaa merkitystä silloin en oikein tiedä. Mutta uskon sen olleen suurin piirtein sama.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

torstaina 14.11.2013

Tiedän kyllä, että kyseinen sisarkunta ei ole uusi juttu, mutta heidän taikajuomansa oli (tai sen regeneroivat ominaisuudet).

Eccleston ei ole jaksossa, se on varma. En usko, että Colin Bakerkään olisi, sen verran harmissaan hän tuntui siitä olevan viimeisimmässä haastattelussaan. Hänkään ei tosin tiennyt Paulin osallisuudesta, eli on pieni mahdollisuus että Peter Davison, Tom Baker ja/tai Sylvester McCoy ovat jaksossa (ta toisessa minisodessa) jonkun aikaa.

torstaina 14.11.2013

Niin, Paul McGann sanoi muistaakseni, että hän ei ole missään tekemisissä The Day of The Doctorin kanssa. Ja kuinkas kävikään? Hän on sen prequelissä! Pointtini on siis, että Moffat on myöntänyt valehdelleensa jo useamman kuukauden. Ja näyttelijät tekevät sen tietenkin myös pitääkseen jännitystä yllä. McGann valehteli. Barrowman saattaa valehdella. Joten Eccleston ja muut Tohtorit voivat hyvinkin olla mukana jaksossa. Nyt puhun vain lyhyestä esiintymisestä, en mistään suuresta roolista. Kyseessä on kuitenkin tärkeä jakso.

torstaina 14.11.2013

Tosin, Eccleston on sanonut keskustelleensa asiasta, mutta lopulta päättänyt, ettei ota siihen osaa. Syytä ei ole kerrottu, mutta koska on varmistettu, että Moffat ja Eccleston tosiaan puhuivat asiasta, ei mielestäni ole syytä odottaa, että hän olisi oikeasti mukana. Vielä siihen aikaan, kun keskusteluja käytiin, Eccleston ainoastaan vaikeni haastatteluissa.

Colin Baker sanoi tuntevansa olonsa ulkopuoliseksi, joten en usko hänen olevan mukana. Kurjaa kylläkin, sillä Colin on saanut kestää BBC'n ja Doctor Who'n takia ihan tarpeeksi paljon. Mutta kuten sanoin, Tom, Peter tai Sylv voivat hyvin olla mukana.

torstaina 14.11.2013

No, mahdollisesti Colin on sittenkin mukana. Hän on kuitenkin näyttelijä.

torstaina 14.11.2013

Tässä kaksi wikipedia linkkiä, joista selviää miniepisodin viittauksia menneisiin. Hyödyllisiä jos tuntee classicia huonosti, kuten minä :)

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Brain_of_Morbius

http://en.wikipedia.org/wiki/The_Night_of_the_Doctor

torstaina 14.11.2013

Pitää intoilla vielä miniepisodin alusta. "I'm the Doctor... but probably not the one you expected." Vaikka Tohtori ei sanokaan sitä suoraan kameralle eli katsojille, niin meille se oli tarkoitettu, aivan varmasti. :DD

Montako varvasta ihmisellä on yhteensä? KYMMENEN, ainakin yleensä. :) Enää reilu viikko Kympin seikkailuihin ruudulla... ja Yhdentoista... ja Hurtin tohtorin. :D

torstaina 14.11.2013

Mulla jäi jostain syystä lukematta viimeisen jäärän kilometriviestistä eka rivi ja luulin aika pitkälle lukevani Bannan tekstiä, oli yhtä intohimoista paatosta kuin Bannalla perinteisesti :D

Just tässä kanssa katsottiin toi minisodi ja oli se kyllä yllättävä. Kiva että tuli tällainen prologi, joka varmasti saa kaikki whovianit huutamaan riemusta viittauksillaan.. niin ei tartte ihan kaikkea änkeä siihen juhlajaksoon ;)

Ja täti, samaa mieltä, selkeästi oli kyllä katsojille suunnattu lause :P

Tälleen pieninä paloina hype vaan nousee.

Ai niin paras juttu. Mun varmistuskysymyksen kohdalla lukee vain:

"CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit."

mut..mut MISSÄ SE KYSYMYS ON?????!!!

-----CRASHING------

lisäys:. No eihän siitä tilanteesta päässyt eteenpäin, meni vaan koko sivu jumiin. Onneksi nyt uudella yrittämällä tuli kysymyskin :D

perjantaina 15.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Fani: Ai, kiva. En edes aikonut kopioida Bannan tyyliä :) Se vain tuli syvältä sisältäni.

Toivon nyt vain, että klassisen sarjan Tohtoreihin on edes kunnon viittauksia. Jaksosta tulisi ehkä hiukan liian täysi jos kaikki Tohtorit olisivat mukana sivurooleissa. Katsotaan nyt, minusta tuntuu että sieltä on vielä tulossa useampikin yllätys :)

Ja kyllä, tuo McGannin ensimmäinen lause oli Moffatin pikku vitsi katsojille (niin kuin myös tuo lopun "Will it HURT?"). Sitä kutsutaan neljännen seinän kaatamiseksi.

Minusta on oikeastaan melko huvittavaa, että Kahdeksannen Tohtorin ensimmäinen ja viimeinen tarina oli molemmat TV-jaksoja, ja kaikki tarinat siitä välistä sijoittuvat sitten kuunnelmiin. Moffat teki suuren palveluksen faneille antamalla Kasille oman regeneraation, paikkaamalla suuren aukon klassisen ja uuden sarjan väillä ja tekemällä ainakin Kasin kuunnelmista osan TV-sarjan jatkumoa.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

perjantaina 15.11.2013

The Night of the Doctor oli mahtava! Aina McGannin aloituksesta ("joo en todellakaan edes osannut aavistaa, brilliant Moffat!!") lopputeksteihin asti. "Will it hurt?" -OH YES IT WILL, ja lisää pisteitä Moffatille.

Tohon minisodiin tiivistyi kaikki se, mikä tekee Doctor Whosta parhaan sarjan ikinä: yllätyksellisyys, jännitys, oveluus. Parhautta.

Kiitos Täti linkeistä! Avasivat juttua vielä vähän lisää, kun en Classic Whohun ole kirjoitusten ja kaiken muun kouluhässäkän keskellä ehtinyt perehtymään.

Kahdeksan päivää!

perjantaina 15.11.2013

Mä oon hirmu fani katon kaikki jaksot aina!!

perjantaina 15.11.2013

Children In Need Doctor Who clippi tuli ja oli tosi hyvä! Matt Smith Fez päässä ja sen clipin loppu vasta olikin mahtava en halua spoilata sitä. Huutelin näytön edessä hyvä hyvä jee!

perjantaina 15.11.2013

http://www.youtube.com/watch?v=Zn9Ss9rZMcU

Linkki Children in Need -pätkään sitä kaipaaville.

lauantaina 16.11.2013

http://yle.fi/ohjelmat/tv/hd/2013-11-23
http://yle.fi/ohjelmat/2421733

The Day of the Doctor sittenkin teräväpiirtona?

lauantaina 16.11.2013

The Night of the Doctor oli tosi hyvä ja alun kommentti "I'm the Doctor... but probably not the one you expected." ja "Will it hurt"'ia en itse keksinytkään, täältä vasta luin.:)

Sitten tuo Children in Need-clippi. SPOILERS jos et ole vielä katsonut.
Aivan ihanan Yksitoistamainen se alku, näkee fetsin ja tietysti laittaa sen päähänsä ja Claran kommentti ja Tohtorin vastaus, että hän ei koskaan voi vain kävellä fetsin ohitse.:D Sitten saa tietää lisää maalauksista joista Matt Smith on jo haastatteluissa sanonut.. ajatukset juoksee mitä maalauksista on karannut ja missä aikeissa. Ja aivan clipin lopussa, kun 11 hyppää sinne pyörteeseen, taisin vähän arvata mihin hän päätyy kun sanoi ettei se liity maalauksiin vaan häneen itseensä. Sitten 10 laittaa fetsin päähänsä. Liian hienoa.:D

lauantaina 16.11.2013

Kyllä tuntui juhlalliselta ohjelmoida äsken digiboksi tallentamaan The Day of the Doctor ensi lauantaina. Tätä en ole ennen kokenut, että tallentaisin upouutta ja ennen näkemätöntä Doctor Who -jaksoa suomalaiselta tv-kanavalta. Melkein tekisi mieli nostaa lippu salkoon :-)

lauantaina 16.11.2013

Tuossa linkissä Steven Moffat sanoo että Matt Smithin viimeinen esitys on hänen parhaansa.
Tietysti koska sehän on Matt Smith.
http://www.doctorwhotv.co.uk/matts-final-performance-is-contender-for-best-ever-55385.htm

lauantaina 16.11.2013

Hello Fans!!

Kiitti LINKEISTÄ kaikille niitä tänne laittaneille!!! ENÄÄ pikkasen vajaa viikko PIINAAVAA odotusta!!:
Countdown: 7 day to "The Day of The Doctor"!!
Ja sitä odotellessa, vaikka odottavan aika on pitkä, hyvää/parasta kannattaa odottaa!!:

sunnuntaina 17.11.2013

Tietenkin tämmöiset vetoomukset ovat aika turhia, mutta laitetaan linkki kumminkin:
http://www.change.org/en-GB/petitions/steven-moffat-paul-mcgann-create-a-series-of-live-action-eighth-doctor-adventures

Lisää Paul McGannia!

maanantaina 18.11.2013

Ainakin Peter Davison ja Colin Baker (sekä mahdollisesti Tom, Sylv ja Paul?) ovat tehneet jotakin juhliakseen. Twitterissä he ovat vihjailleet ja luoneet accounting nimellä "dayoftheFishDr" eli Kalatohtorin Päivä. Anneke Wills (Polly), Louise Jameson (Leela) ja Nicola Bryant (Peri) ovat myös vihjailleet jotain, joten hekin ovat ehkä mukana.

Ilmeisesti Peter ei vitsaillut sanoessaan (joskus keväällä) kuvaavansa oman spesiaalin vanhoille Tohtoreille vaikka kellarissaan. Asia saattaa myös liittyä Peterin, Sylvesterin ja Colinin järjestämään feikkiprotestiin syyskuussa.

maanantaina 18.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Eli jotakin hämärää on tekeillä. Ehkä heillä on cameot spesiaalissa. Tai sitten heille on pyhitetty oma minisodi. Steven Moffat on jo palvellut faneja aika paljon, mutta ohjelman historiaa ei vain voi sivuttaa. Joten uskon, että me vielä näemme klassiset Tohtorit. Jotenkin luulen myös, että BBC vielä julkistaa muutaman aiemmin kadonneen 60-luvun jakson. Se olisi hieno lahja faneille. Eiköhän tästä juhlasta tule oikein onnistunut. Oikeaan suuntaan ainakin ollaan menossa!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

maanantaina 18.11.2013

Ilmeisesti myös Peter Jackson on mukana tuossa. Sellaistahan nuo puhuivat tuossa keväällä, ja nyt twiittasivat "'Get Sylvester, I've had a moment of inspiration!' - Peter Jackson, April 2013"
__

Lisäksi tuolla hashtag-sivulla on avautunut yksi sneak preview, jossa Clara ajaa moottoripyörällä.

maanantaina 18.11.2013

Kiitos QQQ tiedosta. :D

tiistaina 19.11.2013

Enää kaulahuivin ja kiharan tukan verran päiviä jäljellä ennen spesiaalia! (olipakkokunnäintilaisuureni xD)

Miten porukka on aatellu viettää tota päivää? :D

ja sitten tosta minisodista..... MÄKUOLENKOSKAKASIONIHANAJAMCGANNNÄYTTÄÄIHANSAMALTAKUINLEFFASSAJAKUOLENAHAHAHAHAHAHAHHAHA. Kasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasikasi........ Joo ei mulla muuta. But... MUST DASH!

tiistaina 19.11.2013

No varmaan kävelen koko päivän eestakasin ja lasken minuutteja ja sekuntteja ja tottakai viljelen DW aiheisia juttuja ja hankin jotain evästä jajajajajajajaajajjajajajj ECCleston sais kyllä olla spesiaalissa jaajaajjjajajajajjaajjajaja opneaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaawvaevmasdölvms
10 ja 11 KOHTAAAAAAAAAAAAAA.........siitä tulee MAHTAVAAAAA.......ja kaiken lisäks spesiaalissa on fetsejä......WUHUUUUU......................

tiistaina 19.11.2013

HELLLOOOOOOOOO STONEHENGEEEEEEEE!!!!!

OON KÄYNY TÄÄLLÄ VIIMEKS VARMAAN VUONNA JELLY BABY JOTEN PAKKO HUUTAA NYT OIKEEN KOVAAN ÄÄNEEN SPESSUSTA!!!!! ENÄÄ NELJÄ PÄIVÄÄ!!!!!!!!!!!!!!!!!

Oon kyllä siis lukenu näitä kommentteja, mutten oo kirjotellu ite (kuten huomaatte jos huomaatte). MUTTA QÄWÄWÄWÄÄWWÄWÄWÄWÄÄWÄWÄGHHSHQJELEÄÄWÄÄ SPESSU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

JA MULLE ON VIELÄ BUUKATTU KAMPAAJA AAMUPÄIVÄLLE, luuletteko että mä tosissaan pysyn hetkeekään paikallaan siinä tuolissa?????? :DDDDD jos sattuis olemaan Whovian-kampaaja niin sitte, ku vois puida aihetta mutta.......ei pidä odottaa liikoja ;)

MUTTA WÄÄÄÄÄÄÄÄÄH SPESIAALIIIIIIIIIIIIIIIIIII KUOLENNNNNNN KUN MULLA EI OO KETÄÄN KENEN KANSSA FANGIRLATA :'c

Muuten mä varmaan heilun koko päivän sonicin ja pahvitardikseni kanssa, ja... Yleisesti hetkun ja heilun ja hajoon liitoksistani. Siinä mun lauantain ohjelma :'D

Mulle on muuten tullu paha tapa avata telkkari, todeta ettei tuu mitään ja päätyä tuijottamaan sitä spessua ja sen selostetekstiä ohjelmaoppaasta. Tänäänki tein sitä varmaan kymmenen minsaa ja kikattelin samalla mielipuolisesti XDD

tiistaina 19.11.2013

Luultavasti yritän perjantaina valvoa pitkään ja lauantaina herätä myöhään, etten missään tapauksessa ole väsynyt sitten illalla kun spessu tulee, vaikka tuskin siinä nukuttaa sitten yhtään onhan kyseessä Doctor Whon juhlajakso! :D Mitäs sitten.. lauantaina sitten fangirlaan keskenäni ja huudan paradoksikoneen puolella ja tuijotan traileria ja prologueta ja toivon että mulla olisi TARDIS tai aikamatkustusranneke jotta voisin jo matkustaa iltaan klo 21.50:een, mutta koska en omista kumpaakaan niin tuijotan kelloa pahasti niin kauan kunnes se pitkän odotuksen päästä on 21.45 jolloin sekoan täydellisesti odotuksesta eikun...:'D Mutta luultavasti käyn vielä intoilemassa ennen alkua paradoksikoneessa jajaja sitten hyvissä ajoissa häädän sontarat häiritsemästä ja istun tv:n ääreen ja odotan vielä hetken malttamattomasti.:D

Niin ja nauroin kanssa mielipuolisesti kun luin ohjelmalehdestä lauantai 23.11 klo 21.50 'Doctor Who' :'DD

Ja. kohta. on. lauantai, enää. neljä. (Hui! neljä! :O) päivää. spesiaaliin! :))
(Montako rengasta autossa on?...)

tiistaina 19.11.2013

Mä oon iso Doctor Foo fani:)

tiistaina 19.11.2013

Video, jossa David Tennant... "esittelee" spessua.
http://www.youtube.com/watch?v=rEmm6UP5G88

En ihan ymmärrä mikä tuon videon pointti oli, mutta David on David.

tiistaina 19.11.2013

MIe löysin DW viittaukesen SIMPSONEISTA......mie olin sillein että MITÄ......näänköhän mie ihan oikein ja kyllä siinä se TARDIS oli ja joku möhömaha tuli sieltä ulos......voi vitsi ku mie haluaisin nähä sen uudestaan......JA LAUANTAI IS COMING..................I AM READY.....että
FANTASTIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIICCCCCCC..............................

tiistaina 19.11.2013

Simpsoneissa on myös sellainen Doctor Who viittaus että neljäs tohtori vain kävelee ruudun poikki en tiedä jaksoa.

tiistaina 19.11.2013

joku: luulen, että tarkoitat "möhömahalla" Alfred Hitchcockia.

Neljäs Tohtori on ollut taustalla Simpsonien seiskakauden jaksossa, jossa Sideshow Bob haluaa lakkauttaa television.

tiistaina 19.11.2013

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Que: Pointti on varmaankin ylläpitää hypetystä ja tehdä faneista kärsimättömiä mitä lähemmäs launtaita tullaan! Sen huomaakin jo kaiken julkaistun materiaalin laadussa; hullunkurisempaan suuntaan mennään!

Doctor Who on tosiaan valloittanut TV:n ja netin tällä viikolla. YLE mainostaa ahkerasti ja päivittäin sarja on esillä jossain. Sarjan fanit eivät pysy mukana ja sarjaa tuntemattomat ovat varmaan jo kyllästyneet kaikkiin mainoksiin. Minua se ei haittaa. Jos sarja saa lisää faneja tämän juhlavuoden jälkeen, olen iloinen.

Neljä päivää, hyvät ystävät! Neljä päivää!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

tiistaina 19.11.2013

Siis se tuli tänään......siinä se näytti ehkä hieman smithiltä.....ja se tuli kesken....häiden tai jonkun sen kaltasen.....luulisin....kyseessä on siis uusin jakso mikä on suomessa näytetty....

keskiviikkona 20.11.2013

Hello Fans!!

Countdown: 3 day to "The Day of The Doctor"!! Ja tasan 3 päivää ( ke. 20.11.-13, klo 21:50)!!!
Spesiaalia odotellessa:

torstaina 21.11.2013

Mitäs ihmettä, useita kommentteja on kadonnut? Ja nyt järjestelmä ei hyväksy CAPTCHAa, vaikka se olisi aivan oikein

torstaina 21.11.2013

Sainhan minä vihdoin sen läpi. Onko muilla samanlaisia ongelmia?

torstaina 21.11.2013

Kommentteja kadonnut ja varmistuskysymys palannut?

Ei muuta tällä kertaa, kunhan piti ihmetellä oikein ääneen :D

torstaina 21.11.2013

David Tennant kertoo videopätkässään The Day of the Doctorista varsin mielenkiintoisia juttuja!

Psst! YleFanin Facebookissa ja Twitter-tilissä seurataan Tohtoria ja muita sarjoja ja kivoja juttuja ja vaikka mitä... https://www.facebook.com/ylefan

torstaina 21.11.2013

TAJUUTTEKO? SPECIAALIIN ON TÄSMÄLLEEN 2 vrk ja 10 min!!!! :DDD

En ole enää etsinyt netistä jokaista kuvaa ja haastattelua spessusta. Taidan jättää ne sitten jälkifiilistelyä varten. :)

torstaina 21.11.2013

Nokkahuilun verran päiviä jäljellä :D

perjantaina 22.11.2013

OUMAIGAAAAAD HUOMENNA SE SPESSU TULEEEE EN KESTÄ :DDDDD MUISTAN KUN OLIN JOSKUS ELOKUSSA ETTÄ "ei siihen enää kauaa oo" JA NYT SE TULEE OIKEESTI!!!!!

KUOLEN MEILLÄ ON ENKUNTUNTI SEURAAVAKS JA JOS SE MAINITTEE JOTAIN SIITÄ SE OPETTAJA NIIN KUOLEMA :3333

mutta. Mä oon hukannu mun sonicin ja jos mä en löydä sitä huomiseen mennessä, niin en voi kattoo spessua sen kanssa :c no, onneks on vielä fetsi ja pahviTardis :DD

Varotus, huomenna mä HUUUUUUDAN tänne todella paljon..... ;)

APUAAAAAHUOMENNA IHANAAAAAA :DDDD :33333

perjantaina 22.11.2013

googlen etusivulla on tänään dr.who aiheinen minipeli, jossa saa valita itse tohtorin :3

perjantaina 22.11.2013

GOOGLEN ETUSIVU JAJAJAJA HUUDANNNN :DDDDD


Muualla Yle.fi:ssä