Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

sunnuntaina 16.02.2014

Finsku löytäisi vastauksen kysymyksiinsä, kun viitsisi lukea tämän sivun päivitykset ja edelliset kommentit. Mutta kuitenkin, vastaukset ovat kyllä, kyllä ja pian. Sarjan uusinnat alkavat loppukeväällä ja kahdeksas kausi näytetään syksyllä tuoreeltaan.

Olen onnistunut koukuttamaan itseni Doctor Whon lisäksi Sherlockiin. Onneksi uutta DW:tä on luvassa nopeammalla aikataululla kuin Sherlockia, jonka tuoreita jaksoja saadaan hyvässä lykyssä odottaa vielä muutama vuosi. Britit (Moffat!!) osaavat tehdä ihan mielettömän hyviä televisiosarjoja, ja kiitos Ylelle niiden esittämisestä myös täällä Suomessa.

sunnuntaina 16.02.2014

Kiitos Whitefich! Ja noita päivityksiä on yli 40 sivua niin en oikeen jaksa olkaa lukemaan niitä kaikkia. Ja kiitos muutes yle:lle, kun olette näyttäneet Doctor Whota ja Sherlockia!

sunnuntaina 16.02.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Finsku: Tämän sivun ylälaidassa on YLE:n päivitykset ohjelmaan liittyen. Mutta jotta sinun ei tarvitsisi etsiä vastausta sieltä, kopioin sen suoraan tähän.

"Päivitys 12.2.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kevään ja kesän myöhäisiltaputkina. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa."

Siinä siis vastaukswt molempiin kysymyksiisi.

Ja oikein mukavaa loppusynttäriä Chris Ecclestonille!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

tiistaina 18.02.2014

Huhuuuu? Jengiii? Oottako tiällä?

tiistaina 18.02.2014

*Viittiloi hurjasti ja hyppii paikallaan* Minä olen täällä!

Hmmm, pitäisiköhän sitten palata takaisin Paradoksikoneeeseen teknisistä ongelmista huolimatta. Tuo varmistuskysymys nimittäin ei lupaa hyvää...
"Montako kulmaa on neliössä?"

Viimeiseksi minä nyt Mestarin häihini kaipaan!

tiistaina 18.02.2014

Ihanaa, Tohtori tulit tänne! Oletko nähnyt muita?

tiistaina 18.02.2014

Ei ole ainakaan vielä näkynyt, taisivat jäädä matkalle tai sitten vierastavat tänne tuloa. Well, on tämä kyllä aika mielenkiintoista. Siitä on pitkä aika, kun olen käynyt täällä! *Astelee ympäriinsä kädet rennosti ruskeiden housujen taskussa, pitkä takki kevyesti liehahdellen* Kävin... niin! Kävin ilmoittamassa Pilamin ja Junnun syntymästä! Se oli ennen joulua.

Ja tällä järjestelmällä on ongelma, kun vastasin kysymykseen "onko vastavalmistettu ruoka todennäköisesti kuumaa?" OH YES, se väitti vastaukseni olevan virheellinen!

tiistaina 18.02.2014

Skaro vie... me taidettiin jäädä kahdestaan tänne! Mitäs nyt tehdään?
*Katselee myös ympärilleen* Tästä tulee muistoja mieleen... täällä tapasin ensimmäisen kerran Pallon, Adricin, Pavun, Fannin ja jonkun random guyn!
*Kävelee Tohtorin viereen* Siitä tuntuu olevan puoli elämää. *Kohauttaa sitten olkiaan* Mutta minne ihmeeseen jengi nyt sitten jäi? Eivätkö he enää muista, miten tänne tullaan?????

tiistaina 18.02.2014

*Tökkää silmälaseja paremmin nenälleen* Minusta jotenkin tuntuu, että Ylen kävijöillä on jonkin verran ihmettelemistä tästä vierailustamme. *Tarjoaa käsivarttaan Bannalle käsikynkkään, tyttö tarttuu siihen*
*Banna kuulee kännykkänsä piippaavan ja nostaa sen laukustaan silmiensä tasalle* Pallolta tuli viesti! Paradoksikone toimii taas!
*Tohtori virnistää leveästi* Sinne siis! Allons-y!

tiistaina 18.02.2014

The Last Doctor: Kiitos tiedosta!:)
Sitten pikku kysymys The Doctorille ja Bannalle. Mitä työ kaks oikeen höpötätte? :D

tiistaina 18.02.2014

ihanat The Doctor ja Banna, tuo keskustelu :') :D Olen täällä käynyt anona kattomassa kommentteja ja nyt päätin osallistua keskusteluun edes tällä kommentilla... just varasin kirjastosta DW 1. tuotantokauden deeveedeen (sanahirviö) ja kohta pääsee sitä kattomaan uusintoja odotellessa :) Vaikka 9. tohtori ei ole se lemppari ( koska Tennant <3 XD ), ovat nekin jaksot hyviä ja JÄNNIÄ.... kiitos dw:n, elinikäisiä traumoja saatu mm. enkeleistä :D

keskiviikkona 19.02.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Finsku: Heillä taisi olla pieni roolipeli meneillään. Sitä tehdään yleensä kuolleessa chatissa, joka ilmeisesti oli rikki jonkin aikaa. Joten he siirsivät sitten juttunsa tänne,

Mirella: Ysi on eka Tohtorini, mutta ei kuitenkaan paras. Ensimmäisellä kaudella on kyllä viehätyksesnä, onnistuihan se palauttamaan sarjan takaisin telkkariin.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOO!

keskiviikkona 19.02.2014

''Päivitys 12.2.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kevään ja kesän myöhäisiltaputkina. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.''
Eikös tämän olisi pitänyt alkaa jo?

keskiviikkona 19.02.2014

"cool are not cool" : uusinnat alkavat luultavasti loppukeväästä, eli epäilisin,että joskus maalis-huhtikuun paikkeilla. :)

keskiviikkona 19.02.2014

Kiva kun kävitte pyörähtämässä täällä Jäärä ja Banna. :D

keskiviikkona 19.02.2014

Mooiii taas kaikki! Ja Mirella kannattaa kattoo ekan kauden "Empty Child" koska siinä on Jack.:) <3 ja minun lemppari Tohtori on tietenkin Matt Smith!!<3 Jäärä ja Banna kiva keskustelu teillä.:)

Se on sitten moikka! Allons-y!

keskiviikkona 19.02.2014

Finsku, kiitos vinkistä! :) Jack on kyllä niin hauska niin kuin on näyttelijänsäkin! :D

keskiviikkona 19.02.2014

nyt hävettää , katoin joulu spessun vasta äsken. mutta oli tuo kykllä prjkleen hyvä, en tiiä mikä tuli kun unohin sen sillon kun se ekna kerran tuli, tai taisin vissiin kattoa?!? 29.12 oli päivä vähän sumuista :D ,nooh nyt 4 viikon sairaslomalla ehtii täälläkin käydä kattoon porukoiden kommentteja ja vinkkejä ja tietenkin ootella uusintojen alkua :)

torstaina 20.02.2014

Jaa jos bannaki kerta on käyny tiällä ni en mie huonommaks jiä....tosin ei oo mitään kirjotettavaa, mutta kuitenkin Ihmettelen Sitä että Banna eksyny vaihteeks tänne.....siinä riittääpi ihmeteltävää

perjantaina 21.02.2014

Moi taas c:
Olen tässä muutaman viikon sisään katsonut aika monia DW-jaksoja, suurin osa ysin kaudelta. Olen löytänyt muunmuassa ainoan oikeasti pelottavan (ainakin mielestäni) jakson, (tai no, tuplajakson, what ever) nimittäin empty child. Mun mielestä se oli aika kammottava, varsinkin kun sen katsoo yksin pimeässä hotellihuoneessa.
Toinen asia, minkä olen älynnyt vasta nyt, on se, että hei, Rosehan oli kympin ensimmäinen JA viimeinen ihminen, kenet hän näki. Jotenkin suloinen ajatus, olen aina uskonut että Rose on Tohtorin "todellinen rakkaus".

perjantaina 21.02.2014

Sarah-Jane, tajusin itsekin tuon nyt kun sanoit! :D Kuinka ihana ajatus tosiaan :') Vaikka itse olekin ehkä enemmän Riverin kannalla (koska hänhän on tohtorin vaimoXD), kuuluu hän ehkä silti enemmän yhentoista elämään, joten olen myöntynyt Rosen ja kympin väliseen rakkauteen :')

perjantaina 21.02.2014

Tietääkö kukaan muuten, että missä jaksossa oli se kohta, kun Tohtori kysyi Roselta "How long you gonna stay with me?" Ja Rose vastasi "Fore ever"?

perjantaina 21.02.2014

Sarah-Jane: Army of Ghostissa :)

lauantaina 22.02.2014

Alkaako Dw maaliskuus? :* :) :*

lauantaina 22.02.2014

Ensi kuussa tulee myyntiin Doctor Who 10cm figuurien wave 2. Siinä on seitsemän erilaista figuuria ja hankin niistä kaksi regenerated 12th Doctor ja yhden 11th Doctor.
Tuossa on kuvia niistä figuureista varsinkin 12th Doctor näyttää ihan hyvältä ja aika paljon Capaldilta.
http://doctorwhotoys.net/twelfthdoctor.htm
http://doctorwhotoys.net/eleventhdoctortweedjacket375.htm

Aion kustomoida 11th tohtorin, jolla on keltainen vasen käsi ja rusetti, jota hän pitelee kädessään. Postaan tänne niistä figuurereista kuvia maaliskuussa ja kustomista kun valmistuu joskus huhtikuun aikana.

Thats all folks and until next time!

lauantaina 22.02.2014

Tarkistan, joko esityspäivät on merkitty ohjelmakaavioon.

Miika / TV2

lauantaina 22.02.2014

Mooi kaikki!! Yle muutes. Milloin Doctor Who palaa takaisin ruutuun?

sunnuntaina 23.02.2014

Olen tullut vähän väärin tänne, nimittäin paradoksikoneen kautta ylelle eikä päinvastoin, kuten kaikki muut. Täällä vaikuttaa kuitenkin olevan paljon kiinnostavaa keskustelua, niin ajattelin että yritänpä nyt alkaa seurata tätä ainakin. :)

sunnuntaina 23.02.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Rory the Roman (kiva nimi muuten): Jep, täällä on useimmiten aika kiinnostavia keskusteluja käynnissä. Viime aikoina on ollut melko hiljaista, mutta yleensä täällä on paljonkin porukkaa etenkin silloin kun telkkarissa pyörii uusia jaksoja. Mutta tervetuloa vaan keskustelemaan!

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

sunnuntaina 23.02.2014

JAAHAS.....RR:ki eksynyn tänne. Hui!! kohtahan täällä on jo kaikki vanhat tyypit kasassa ;DDD
MUtta joo yleensä keskustelua ja porukkaa enemmän liikenteessä sillon ku on jaksoja tulossa tai meneillään....Mutta jospa se keskutelu tästä vähän elpyis ku jaksoja alkaa taas tulla XDDD

sunnuntaina 23.02.2014

Ni olikos ne merkitty ohjelma kaavioo?

sunnuntaina 23.02.2014

En oo käyny täällä taas MIIIIIIIIILJOOONAAN vuoteen. Pitää tosissaan vähän koittaa petrata ;D
Ja tervetuloa RR(Mikäli een oo vielä toivottanu ;))!!!!! :DDD
Ei mulla mitään tän varsinaisempaa aasiaa ollu paisti että: Tietääks kukaan onks Guinessin ennätystenkirjassa sellasta kohtaa ku: "Eniten kommentteja kommenttipalstalla" ????????? XDDD

Palkokasvi toivottaa hyvää päivänjatkoa ja kehottaa kaikkia rakkaita kanssawhovianeita antamaan tälle paikalle vähän tekohengitystä ja muita elvytystoimenpiteitä XD
Hejdå taas!!! :DDD

Varmistuskyssä(Mä melkein toivoin että siellä ois ollu joku tosi tylsä XDD): "Montako korva jäniksellä on? Voi jehna.... MILLASTA JÄNISTÄ TÄSSÄ TARKOTETAAN!?!?!?! Sellasta jolla on kaks korvaa vai sellasta jolla on kymmenen korvaa kummassaki päässä? Voi luoja näitä.... XDDDD

Ai ei vastaus kekvannu!?! MITÄ TÄÄ PELLEILEE MUN KANSSA!?!?! VASTASIN ETTÄ 2 JA SE EI HYVÄKSYNY!!!!! Olis pitäny vastata kymmenen kummassaki päässä.... XDD

Noh, seuraava kyssä: "Mikä kirjain tulee A:n jälkeen?" Elikkä... Merkki vai kirjain? Tarkottaaks tää tota kaksoispistettä vai ännää? No, kirjaimesta tossa puhutaan eli anti mennä N! :DD xDD

SKARO!!!!! VÄÄRIN!!!! Olikohan se sittenki se kaksoispiste....?

No, seuraava: "Montako sierainta nenässä on?" Anteeks ny vaan!!!! Minkä lajin nenästä tässä puhutaan!!?!?!?!!! Ärsyttäviä nää... XD

sunnuntaina 23.02.2014

Jee. Millon dw alkaa?!

maanantaina 24.02.2014

Nyt on julkistettu uusi hahmo, joka liittyy Tohtorin ja Claran seuraan kahdeksannella kaudella. Eli (SPOILER, älä kurkista, ellet tahdo tietää): http://www.bbc.co.uk/blogs/doctorwho/articles/Rising-Star-Joins-Doctor-Who-for-Peter-Capaldis-First-Series

maanantaina 24.02.2014

Voi, kunpa uusinnat alkaisivat jo maaliskuussa...

tiistaina 25.02.2014

Tuli tämmönen BBC:n juttu vastaan:
http://www.bbc.co.uk/news/entertainment-arts-26326189
, jossa on myös Ylen edustajan vastaus kysymykseen:

Q. Do you have Doctor Who?

A. Doctor Who is funny because it's such a huge brand in Britain. We have tried. We bought the whole series and really pushed it but no, no reaction. There are a couple of fans and they really love it. But if you have 10 of those fans it's not enough.

Pari fania??? Kymmenen fania? Kai meitä nyt on enemmän kuin kymmenen?

tiistaina 25.02.2014

Pahoittelut, uusintojen esitysaikataulu viivästyy aiemmin kertomastani ja näillä näkymin pääsemme aloittamaan ne vasta loppukesällä.

Tarkoitus ei ole ollut nostaa liikoja odotuksia saati johtaa harhaan, vaan olemme halunneet pelata teidän fanien kanssa mahdollisimman avoimin kortein. Joskus ison tv-kanavan kaaviosuunnitelmissa tapahtuu muutoksia. mutta painotan, että hyvin harvoin sellaisissa tapauksissa, kun infoa on ehditty jo julkistaa.

Mitä tuohon BBC:n juttuun tulee, vastaaja ei varmastikaan ole vähätellyt Doctor Who'n ystävien määrää vaan viitannut lähinnä siihen, että katsojaluvut jäivät aika pieniksi siihen nähden, kuinka paljon sarjaan panostettiin.

Miika / TV2

tiistaina 25.02.2014

Todella harmi kun nuo uusinnat pääsivät viivästymään :(( odotin jo niin innolla... Pakkohan tässä nyt kuitenkin on ryhdistäytyä : D *kutoo itselleen nurkassa samanlaista kaulahuivia kuin nelos tohtorilla*

tiistaina 25.02.2014

Dalek The Exterminator: Minä aloitin viime vuonna oman nelos tohtorin kaulahuivin teon. Se on vielä ihan alussa mutta syksyyn mennessä yritän saada sen valmiiksi. Se ei tule näyttämään ihan samalta kuin sarjan kaulahuivi mutta aika samalta.

Thats all folks and until next time!

tiistaina 25.02.2014

Skarot! Skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro skaro!!!! D: Nyyh.... Miks kaikki DW:hen liittyvä viivästyy? Mun sonicciniki piti tulla jouluks... DDDD:
Ehkä ryhdistäydyn ja yritän muistuttaa itelleni että kyse on vaan TV sarjasta. Niin hankalaa ku se onki XD

Vai olisko kyseessä aikaistettu aprillipäivä? *äärettömän toiveikas hymiö* (Hymiö on äärettömän hankala sana. Kirjotin sen eka kuus kertaa väärin tohon äsken ja ny kerran väärin tähän XD)
Nääh.... Ei taija olla.
Mutta kiva silti ku sillon sitte näytätte vaikka vähän myöhemmin :)

Ja kyssä! Onks tietoa miks ne viivästyy? Ja siks toisekseen onks liian aikasta kysyä, että olisko niitä sillon sitte mahollista saada säädylliseen aikaan, tuolla ylhäällä ku puhuttiin kesälle myöhäisillan putkista, ja ku loppukesästä ja alkushksystä ihmisillä on jo koulua ja töitä ja kaikkea mahollista niin jos niitä joskus puolelta yötä näytetään joka päivä niin varmaan katsojalukujen luulis hiukka romahtava siltä osin? (Okei okei, nykyään on kaikki areenat ja tallentavat digiboksit mutta ainaki uusia katsojia se vois verottaa aika pahasti)

Eipä mulla muuta. Hyvää hiihtolomaa niille joilla se nyt sattuu olemaan (ja joihin en itse lukeudu :c) :DDD

tiistaina 25.02.2014

Ai, tuollahan sanotaan että myöhäisiltaputkina.... Mikä tarkalleenottaen sitte on myöhäisilta? Tarkottaaks tää sitä että jos ne syksyyn asti jatkuu niin se tarkottaa että ne tulee skaronmoiseen aikaan arki-iltoina?

keskiviikkona 26.02.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Voi ei! Odotin innolla kevään uusintoja! Ja nyt pitää odottaa vielä pitempään :( Hyvä sentään, että uudet jaksot tulevat vielä alkuperäisen suunnitelman mukaan alkusyksystä. Mitenköhän YLE ehtii näyttää kaikki seitsemän kautta ennen uuden kauden alkua?

Olen hiukan huolissani siitä, että DW:n katsojaluvut eivät vastanneet odotuksia. En halua, että sarjan näyttäminen Suomessa lopetetaan. Olen erittäin iloinen siitä, että YLE on panostanut tähän huippusarjaan ja kuunnellut Suomen pientä, mutta uskollista fanikuntaa. Itse olen myös huomannut, että fanien määrä Suomessa on kasvussa, joten jos panostus jatkuu, yleisökin suurenee. Olemme saaneet DW:tä nyt kaksi vuotta putkeen, ja vanhat jaksot pyörivät nyt toistamiseen telkkarissa. Siitä siis suuri kiitos YLE:lle, että edes viitsivät näyttää jaksoja niin pian uudestaan.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

keskiviikkona 26.02.2014

Harmi että uusintojen näyttäminen viivästyy. Huomasin tänään että kun katsoin viimeistä Matt Smithin episodia DVD.ltä että Matt Smithin viimeiset sanat eivät välttämättä ollutkaan I will always when the doctor was me. Hän vielä sanoo tosi hiljaa yhden sanan sen jälkeen kun Clara sanoo no no no. Katsokaa tuo linkki jos haluatte tietää sen siksi se ei ollut varmaankin tekstitetty suomeksi tai englanniksi koska sen hädin tuskin kuulee.

http://en.wikiquote.org/wiki/Last_words_in_Doctor_Who_media

Thats all folks and until next time!

keskiviikkona 26.02.2014

Siis MITÄ? 11:sta vikat sanat ei olekaan "I will always remember when the Doctor was me"? Miksei kukaan ole aiemmin huomannut sitä? :o Mutta kiitos The Master kun kerroit sen täällä.:)

Ja tuo uusintojen myöhästyminen on kyllä aika harmillista. Itseäni ei varsinaisesti haittaa, kun löytyy DVD:itä, mutta olisihan suomitekstit kiva.:) Toivottavasti myöhäisilta ei sitten tarkoita keskiyötä, koska olisi kivempi katsoa tv:stä kuin areenasta (sikäli kun suostuu toimimaan...)

Ja KYSYMYS YLELLE: Kuinka pian aiotte näyttää 8. tuotantokautta Britannian esitysten jälkeen? Vasta kun koko kausi on näytetty siellä kokonaan vai jo aiemmin? :)

keskiviikkona 26.02.2014

The Master: Ilmeisesti antamasi linkin artikkelia on muutettu, sillä siinä lukee Yhdentoista kohdalla vain "I will always remember when the Doctor was me..."

YLE:lle kysymys:
Aiotteko näyttää kahdeksannen kauden suunnitellulla aikataululla, vai myöhästyykö sekin?
Olisi myös mielenkiintoista tietää katsojaluvuista sen verran, että pysyivätkö ne alusta loppuun samanlaisina, vai tapahtuiko niissä muutoksia eri kausien välillä? (Koska ilmeisesti mm. monet täällä tajusivat alkaa katsomaan vasta ensimmäisen kauden jälkeen ym.)

torstaina 27.02.2014

Tietääkseni suunnitelmat kahdeksannesta kaudesta eivät ole muuttuneet, vaan se pyritään näyttämään niin pian kuin sopimus vain antaa myöden..

Miika / TV2

perjantaina 28.02.2014

Aika jännä kun ekaksi näkyy kahdeksas kausi ja sen jälkeen 7. kauden jouluspesiaali. Mahdollisesti samana päivänä 8. kauden jouluspessu? :)

perjantaina 28.02.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Lord Valeyard: Mitä oikein tarkoitat? Missä lukee, että Time of the Doctor näytettäisiin kasikauden jälkeen? Eihän siinä olisi mitään järkeä. Emme edes tiedä tarkkaa ajankohtaa uuden sarjan alkamiseen vielä.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

perjantaina 28.02.2014

Paljonkos ne katsojaluvut olivat jos ne oli pieneksi jääneet?

perjantaina 28.02.2014

The Last Doctor: Kiireessä kirjoitin niin katsoin tuon päivämäärän olevan tälle vuodelle, enkä viime vuodelle. Mun moka. :D

Elikkäs kaikki menee niin kuin on jo ilmoitettu.


Muualla Yle.fi:ssä