You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 26.03.2014

Geronimo!

Hyvää 9-vuotispäivää New Wholle! Tänään yhdeksän vuotta sitten Christopher Eccleston hurmasi maailman sanomalla "Run!" ja loppu onkin historiaa. Ensi vuonna onkin sitten kymmenvuotisjuhlat, mitähän olisi luvassa? Haluaisin nähdä spesiaalin, jossa olisi kaikki uuden sarjan Tohtorit, mutta koska edellisestä spesiaalista on kulunut niin vähän aikaa pidän sitä epätodennäköisenä. Mutta aina saa toivoa!

Enää muutama kuukausi kahdeksannen kauden alkuun! Se aika tulee vierähtämään nopeasti Doctor Who Magazinea lukiessa :)

KIDNEYS!

lauantaina 29.03.2014

Tietääkö kukaan million YLE alkaa taas näyttää Doctor Who:ta??

sunnuntaina 30.03.2014

Katsoin äsken uudelleen seiskan jouluspessun ja yhdentoista regenaoitumisen (en varmaan kirjoittanut oikein, mutta joka tapauksessa), ja huomasin, että yhdentoista viimeiset sanat eivät olleetkaan "I will always remember when the doctor was me", vaan kun Clara tavoitteli hänen kättään, hän sanoi "Hey...". Mitäköhän Tohtori olisi halunnut sanoa Claralle, herää kysymys c;

maanantaina 31.03.2014

Geronimo!

Sarah-Jane: Pitää paikkansa, tosin tuo "Hey" oli pikemminkin tuollainen pikainen hönkäisy, joten ymmärrän miksi "I will always remember when the Doctor was me" mielletään Yhdentoista viimeisiksi sanoiksi. Jos hän olisi ehtinyt, hän olisi luultavasti sanonut, että kaikki tulee olemaan hyvin ja että hän yhä tulee olemaan Tohtori, vaikka näyttääkin erilaiselta.

Muuten, miksi minusta tuntuu, että Kahdentoista munuaisista tulee tulemaan lisää läppää tulevaisuudessa? Nytkin jo monet fanit heittävät läppää juuri siitä (mistä muustakaan sitä voi heittää tässä vaiheessa?)

KIDNEYS!

maanantaina 31.03.2014

Löysin eilen kuvan jossa on Clara ja tohtori en tiedä mistä episodista se on ehkäpä kuudennesta?
Vaikutta Claran asun perusteella että episodi sijottuu varmaan jonnekin 1800-luvulle tai 1900-luvun alkuun tämä on vain arvailua.
http://images6.fanpop.com/image/photos/36500000/Clara-Oswald-image-clara-oswald-36560204-495-562.jpg

Thats all folks and until next time!

tiistaina 01.04.2014

Onko DW Experience ensi kesänä turneella Lontoossa? Mainitsemasi sivuston mukaan DW Experiencen "kotipaikka" on Cardiffissa Walesissä.

tiistaina 01.04.2014

Ois kyllä mahtavaa jos Capaldin jaksoissa ois vanhoja hahmoja kuten Kapteeni Harkness tai Kapteeni Strax yms....ja muuten mitä tapahtu Straxille ja kumppaneille trenzaloressa....se ois mukava tietää :DDD

tiistaina 01.04.2014

Hei YLE:n poppoo!
Semmosta vaan toivoisin, että olisiko mahdollista saada vaikka tänne Areenaan näkyviin tuo 50-vuotisjakso The Day of the Doctor, kun näköään sen aivan täysin syksyllä missasin. Antaisi kummasti piristystä tulevien jaksojen odotteluun.

Kiitos paljon ja mukavaa kevään jatkoa!

tiistaina 01.04.2014

Geronimo!

Joku: kapteeni Harkenss tuskin palaa, mutta Strax, Vastra ja Jenny palaavat jo ensimmäisessä jaksossa! Millä tavalla he sitten liittyvät tarinaan on tällä hetkellä vielä epävarmaa.

KIDNEYS!

tiistaina 01.04.2014

onko tiedossa jo koska Doctor Who jatkuu

keskiviikkona 02.04.2014

Jenni, The Day of The Doctoriin ei ole erillisiä nettioikeuksia, vaan jakso tulee Areenaan sitten taas tv-esityksen myötä. Uusintojen tarkka aloituspäivä on vielä auki, mutta varmistumaan päin.

Miika / TV2

keskiviikkona 02.04.2014

Huomenna tulee neljä vuotta kuluneeksi siitä kun tohtori tapasi ensimmäisen kerran Amyn.

Thats all folks and until next time!

torstaina 03.04.2014

Tänään on myös Fish Custard -päivä, ja huomenna neljännen Tohtorin päivä. En jaksanut kirjoittaa tuota alempaa huomenna, joten se on nyt tässä.

Would you like a jelly baby?

torstaina 03.04.2014

Mitä, mitä?? Fish&Custard -päivä meni ihan ohitse. En enää lähde kauppaan, mutta taidan syödä kalapuikkoja vaniljakastikkeen kanssa viikonloppuna. Tunnustan, mä huijaan vähäsen. :) En kasta kalapuikkoja soosiin vaan syön satsin lautaselta sitruunan kera.

torstaina 03.04.2014

Ja nimi unohtui edellisestä...

perjantaina 04.04.2014

Hyvää neljännen Tohtorin päivää kaikille! Pitää katsoa muutama neljännen tohtorin episodi.

Thats all folks and until next time!

maanantaina 07.04.2014

Äänestäkää The Day of the Doctor juhla episodi voittoon.

http://www.radiotimes.com/win/radio-times-audience-award-at-the-arqiva-british-academy-television-awards-in-2014/211.html

Thats all folks and until next time!

tiistaina 08.04.2014

Äänestyksen säännöissä sanotaan, että UK:n ulkopuolelta tulevia ääniä ei lasketa...

tiistaina 08.04.2014

Hui kauhistus! Huomaan, että en ole käynyt täällä sivulla kirjoittelemassa mitään varmaan kokonaiseen kuukauteen, joten täytyi korjata tämä erhe.
23.4. vietetään Impossible Astronaut jakson kunniaksi Silence-päivää, joten kaikki silloin joukolla merkkaamaan käsiinsä tai vaikka naamaan niitä Silence-viivoja. IIII
Fish fingers & custard tuolla jo muutamaan kommenttia ylempänä mainittiinkin.. Näistä tulikin mieleen:
oikeestaan melkein jokaista jaksoa/DW-juttua voisi jotenkin juhlistaa:)

Tässäpä kaikille tehtävä:
Keksikää jotain hauskoja ideoita sopiviksi katsomienne jaksojen tai DW-asioiden juhlistamiseen arjen keskellä (tietty voi kertoa jo sellaisiakin, mitä tietää, että valmiiksi vietetään, kuten edellä mainitut.)

Fanni kuittaa.

keskiviikkona 09.04.2014

no onko se päivä tiedossa. Ny mie romahan

perjantaina 11.04.2014

-olisipa jo tiedossa koska tulee kausien 1-7 uusinnat. en ole nähnyt yhtäkään jaksoa. sattumalta katsoin jouluepisodin kanavapujottelun ansiosta ja tykästyin. kun ne ei tule vielä edes loppukeväästä kuten ensin luvattiin. saakeli.
- ja toivottavasti tulee areenassakin, myöhäisilta on vähän niin ja näin ja eikös joku hubotit tms. ollut sarja jossa ei enää uusinnoissa ollut nettiesitysoikeuksia.
- onkohan netissä suomenkielistä fanisivustoa? tietääkö kukaan?

perjantaina 11.04.2014

Anonyymi, tarkkaa päivämäärää uusintojen alkamisesta ei vielä ole, mutta jos olet kiinnostunut sarjasta ja omistat windows phonen (en ole varma, saako sovellusta androidiin), kannattaa ostaa sovellus "Whoniverse". Aplikaatiossa on esittelyt kaikista companioneista ja Tohtoreista, + joistain alieneista, saat sen kautta uutiset Doctor Whosta, voit ladata taustakuvia ja soittoääniä. Ja kirsikkana kakun päälle voit katsoa myön kaikkia uusien kausien jaksoja (ja joitain klassikkoja)! Hinta 2.99e muistaakseni.
Hahah mainostan taas tätä sovellusta :'D

perjantaina 11.04.2014

Siis eikö kennelläkään ole minkäänlaista tietoa milloin Doctor Who alkaa taas Suomessa?! Tai tietääkö kukaan milloin DW alkaa briteissä?

Ei tässä muuta! Se olis sitte Geronimo!

perjantaina 11.04.2014

Anonyymi, jos olet FB:ssä niin siellä on ryhmä Doctor Who Finland. Ja sitten on tämä ketju :) ja joitakin muitakin ja Doctor Who aiheisia blogeja ainakin joitakin. Mulla ei ole nyt osotteita, mutta ehkä joku toinen linkittää.

lauantaina 12.04.2014

Finsku: Suomessa uusinnat alkavat loppukesästä, tarkka päivä on vielä varmistumatta. Briteissä uusi kausi alkaa syksyllä, mutta sen tarkempaa tietoa ei vielä ole, koska sitä kuvataan vielä.

Ilmeisesti kasikausi on vielä jaettu puoliksi kuten kutos- ja seiskakausi (eli puolet näytetään syksyllä, taukoa ja joulujakso, taukoa ja sitten kevään loppupuolella näytetään loput kaudesta), mutta ainakin ysikaudesta lähtien päästään taas kokonaisiin kausiin, eli juoneen ei tule kummaa jakoa, vaikka näin uusintoina näytettynä sitä ei olekaan niin paljon huomannut.

lauantaina 12.04.2014

Qui: Kiitos tiedosta!!:)

lauantaina 12.04.2014

ton whoniversen saa näköjään myös ios-laitteille :D oonki yrittäny ettiä jotain hyvää sovellusta Doctor Whosta :'D

tiistaina 15.04.2014

http://yle.fi/ohjelmat/kortit/doctor-who/

Tuon mukaan uusinnat alkaa 3.7 ja jatkuu aina marraskuulle asti. Ohjelma-aikakin näyttää olevan noin kolmelta, vaikka ollaan puhuttu myöhäisilloista?

Onko kyseessä siis vain alustava suunnitelma tai jotain sinnepäin?

tiistaina 15.04.2014

http://www.youtube.com/watch?v=8C7Ys_hhHCA

tiistaina 15.04.2014

Tjaa-a, täytyypä Silence selvittää...mahdollisesta iltapäiväaikataulusta en itse ole kuullut mitään.

Miika / TV2

tiistaina 15.04.2014

Anonyymin linkki oli hauska ja samalla kauhea. :o Kiitos. :)

keskiviikkona 16.04.2014

Anonyymi: Aika kesy traileri =D.

Thats all folks and until next time!

torstaina 17.04.2014

Katoin tossa justiinsa The Bells of Saint John ja huomasin että claran netin salasana on rucbar123 ja se on lyhenne run you clever boy and remembe mutta eihän siinä kaikki vaan nuo numerot 1, 2 ja 3 ovat ne kerrat mitkä tohtori on kuullut sen sanottavan nimittäin kun clara sanoi ton puhelimeen se oli kolmas kerta kun hän sen tohtorille sanoo

perjantaina 18.04.2014

Anonyymi: Aika hauska video.
Ja onko tuo oikeasti totta että Doctor Who alkaa 3.7???

perjantaina 18.04.2014

Haha :D Doctorgames...

perjantaina 18.04.2014

Hetkinen... K-12-ohjelmia ei saisi edes näyttää ennen viittä..

perjantaina 18.04.2014

Milloin uusin kausi Doctor Whoota tulee Suomeen?

lauantaina 19.04.2014

Olenhan oikeassa, että nuo uusinnat tulevat myös areenaan nähtäväksi?

lauantaina 19.04.2014

Ihanaa<3 kiitos yle kun saa taas doctor who:ta suomenkieleksi tekstitettynä! Ja hyvä että pystyy puhelimellakin areenasta katsomaan!:)

lauantaina 19.04.2014

milloin tulee nämä uusimmat tuotantokaudet

sunnuntaina 20.04.2014

Milloooiiinn Doctor Who alkaa?:)
Ainiin ja hyväää pääsiäistä!!!!

sunnuntaina 20.04.2014

Onko tuo totta että 3.7 alkaa? ja vielä klo 15:00?? Silloinhan on monilla opiskeluja,töitä yms....

sunnuntaina 20.04.2014

Captain Jack saattaa palata Doctor Whohon Capaldin kausilla! :)

tiistaina 22.04.2014

no onko ylellä tietoo koska katselijoilla on päivä tiedossa mutta ylellä ei joten voiko yle selvittää asian koska DOCTOR WHO alkaa

tiistaina 22.04.2014

Hyvää Silence-päiväää!!!! Kai jotkut ovat tämän päivän kunniaksi piirreleet viivoja käsiinsä? :)
Ei tässä muuta.
Geronimoo!!!

tiistaina 22.04.2014

Tuota noin... Silence-päivä on vasta huomenna 23.4. Mutta kiitos muistutuksesta.

tiistaina 22.04.2014

Ai onko se vasta huomenna?! Minulla oli sellainen muistikuva että se olisi tänään eli 22.4.

keskiviikkona 23.04.2014

Milloin uudet jaksot alkaa näkymään?

torstaina 24.04.2014

Miiillon Doctor Who alkaaa??, :'(
Mä luin että alkas tänää mutta ei se kuitenkaa ala......

torstaina 24.04.2014

Idris saattaa palata sarjaan.


Muualla Yle.fi:ssä