Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 01.01.2014

Todella harmi ettei yhdestoista tohtori ikinä tavannut mestaria taid Davrosta. Kymppi tapasi ne molemmat muttei yhdestoista nooooooo! Olisi ollut tosi kiinnostavaa nähdä miten yhdestoista olisi jutellut mestarille tai Davrokselle.

Thats all folks and until next time!

torstaina 02.01.2014

Ajattelin ohimennen mainita tuosta ristiriidasta koskien Claran "hajoamista" Tohtorin aikajatkumoon ja sitä, ettei Tohtorin hautaa Trenzaloressa nyt sitten ilmeisesti synnykään. Koin ristiriidan hyvin harmillisena, kunnes ajattelin asiaa näin:

Tohtorin aikajatkumon, niin kuin se on esitetty, täytyy aina olla olemassa riippumatta siitä, minne se lopulta päättyy. Tohtorin kuoleman lykkääntyminen siis pidensi aikajatkumoa ja siirsi sen päätepistettä, mutta ei poistanut sitä osaa, mihin Clara "hajosi", ja joka on olemassa riippumatta jouluspesiaalin tapahtumista. Näin ollen Claran rooli "mahdottomana tyttönä" ei olekaan uhattuna. Hän vain käytti Trenzalorella ollutta sisäänkäyntiä sen kerran kun se oli siellä käytettävissä.

torstaina 02.01.2014

Voisiko 50-vuotis spesiaalin saada uusintaan? Olin marraskuussa reissussa ja jäi spesiaali näkemättä. Ihan lievästi potuttaa! :-( En muista että spesiaalia olisi ainakaan marraskuun alkupuolella edes mainostettu mitenkään.

torstaina 02.01.2014

Muutama kysymys YLE:lle.

Kuten tuolla edellisissä kommenteissa on kysytty, tuleeko 50-vuotis spesiaali jakso mahdollisesti uusintana televisiosta tai Areenasta?

Entä koska alkavat uuden kauden jaksot?

Tuleeko vanhoja jaksoja uusintoina? Jos tulee, niin milloin ne alkavat?

torstaina 02.01.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

En ole YLE, mutta osaan vastata noihin kysmyksiin ainakin jollain tavalla.

Anonyymi: 50-vuotisspesiaali tulee viimeistään uusintaan kun sarjan uusintakierros starttaa. Ja kyllä sitä etenkin martaskuussa mainostettiin, lähes päivittäisillä mainoksilla ohjelmien välissä.

Johanna: Uusi kausi alkaa Briteissä näillä näkymin elokuun lopussa/syyskuun alussa ja YLE on vahvistanut näyttävänsä kauden myös Suomessa suurin piirtein samaan aikaan. Kaikki kausien 1-7 jaksot tulevat ennen syksyä uudestaan.

Toivottavasti tämä auttaa, kunnes saadaan "virallinen" vastaus :)

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

maanantaina 06.01.2014

millon tulee lisää jaksoja mulla on tullut vaa yks jakso se tänvuojen eka.ylessä ei näy niitä,onko ne ees tullu? millon ne tulee ,siis tietokoneen kautta

maanantaina 06.01.2014

Tänään alettiin kuvaamaan ensimmäistä 8 kauden episodia.

Thats all folks and until next time!

tiistaina 07.01.2014

Matt Smithin koskettava loppupuhe tohtorina:

We all change when you think about it we are all different people all through our lives and that´s okay that`s good you gotta keep moving so long as you remeber all the people that you used to be. I wont forget one line of this not one day I swear. I will always remember when the doctor was me.

Thats all folks and until next time!

tiistaina 07.01.2014

Tuo ylempi viesti oli siis minun kirjoittama. Unohdin vain laittaa nimeni siihen.

keskiviikkona 08.01.2014

Kahdeksatta tuotantokautta kuvataan näillä näkymin vielä syksyllä, eli se näytetään briteissä vasta loppuvuodesta. Saa nähdä, kuinka pian se saadaan tänne sen jälkeen :)

keskiviikkona 08.01.2014

Hieman lisävalaistusta uusintojen esitysaikatauluun: kaudet 1-7 sekä kaikki Ylen sopimuksessa olleet erikoisjaksot lähetetään loppukevään ja kesän aikana myöhäisiltojen putkina. Kahdeksannen kauden pyrimme saamaan ruutuun niin tuoreeltaan brittiaikatauluun nähden kuin mahdollista.

Miika / TV2

keskiviikkona 08.01.2014

Kiitos Miika / TV2 , että saatiin esitysaikoihin selvennystä. Kiitos esityksistä, vaikka olisin toivonut jaksojen jakamista pitemmälle ajalle, sarjan jota olisin voinut seurata viikosta toiseen.

keskiviikkona 08.01.2014

Tuli vähän syyllinen olo tuon narinan jälkeen. Kaikki ei mennyt niin kuin halusin, mutta hyvin kuitenkin. Ja kiitos, että kahdeksas kausi on tulossa mahdollisimman pian.

keskiviikkona 08.01.2014

Kiitos ylelle selvennöksestä minunkin puolesta, tietoa olinkin jo odotellut (kuten varmaan moni muukin :D) Ja kiitos etukäteen myös tiedosta 8.kauden esittämisestä ja siitä että jaksot päästään näkemään pian Britannian jälkeen! :)

keskiviikkona 08.01.2014

Hello Fans!!

Kiitti infosta Miika / TV2:lle!!!
Mutta kun tuo odottavan aika on niin pitkäääääääääääääääääääääää!!
Ps. Hyvää Uutta Vuotta kaikille täällä (HehHeh, vain viikko myöhässä!!).
Ja viime Joulua muistellessa:

http://www.youtube.com/watch?v=srV7gasgzF8&feature=c4-overview-vl&list=PL8_AoMQwUclOQlgbDzIPAnPcis5a5DLLW

torstaina 09.01.2014

Aion tehdä oman Doctor Who paidan, jossa lukee takana Kidneys I got new kidneys ja edessä on kuva uudesta tohtorista. Kiva että saatiin uutta tietoa milloin näytetään uusintoja.

Thats all folks and until next time!

torstaina 09.01.2014

The Masterin paitaidea kuulostaa hauskalta:)

Kiitos Yle-Miikalle esitysaikoja koskevista tiedoista.

Kiitos kaikille, kun ootte olemassa.

Terveisin Fanni, joka haahuilee jossain ulottuvuuksien välillä ja odottaa tavallaan kovasti jo ensi syksyä.

perjantaina 10.01.2014

Mahtavaa että pidät paitaideastani Fani =D sen kuva tulee olemaan hauska. Yritän saada sen valmiiksi mahdollisimman pian ja linkkaan tänne kuvia kun se on valmis.

Thats all folks and until next time!

perjantaina 10.01.2014

Oiiiiih :DD Ihanaa kuulla! Kiitos Yle, ootte kaikki parhaita :DD Piristi mukavasti päivää kuulla lempisarjasta tällaisia uutisia. Kiitos :D

perjantaina 10.01.2014

Mä just tajusin että siitä on ihan SKARON KAUAN kun viimeks kävin täällä, joten ajattelin käydä naamaani myös täälläkin näyttämässä.... :'D Ei mulla mitään asiaa ollukaan.... MUST DASH! *lähtee hyppimään ympäriinsä krikettimailan kanssa.*

perjantaina 10.01.2014

Juhuu! River Song palaa Doctor Who:hun 8-kaudella! :D

lauantaina 11.01.2014

Se oli kyllä mainio kohtaus juuri ennen kun tohtori vaihtui Tardiksessa. Clara sanoo please dont go ja Matt Smithillä on sellainen ilme juuri ennen vaihtumista että niinhän sinä toivot ja pam Capaldi ilmestyi. Aika monet Youtubessa kommentoivat että tohtori vaihtui liian nopeasti vaikka se regeneration alkoi jo kellotornissa.

Thats all folks and until next time!

lauantaina 11.01.2014

OIKEESTI!!!?!?!?!!! PALAAKO!?!?!?!?!? *Hyppii ympäriinsä* :DDDDD
Juu.... Ehkä meen muualle hehkuttaan XD

Nää varmiatuskyssät..... Ne vie multa järjen vielä joku päivä XD
MONTAKO SORMEA IHMISELLÄ ON YHDESSÄ KÄDESSÄ!?!?!?!!! No, mä tunnen tyypin joka on höylänny kahesta sormestaan palaset, että onks sillä sitte 4 ja 4/5 sormea? Ja entäs ne jolla on amputoitu joku sormi? Tai ne jotka on syntyny ilman jotain sormea? Tai ne joilta keijut on vieny yhen sormen avatakseen kassaholvin? Tai ne jotka on leikkiny hajotussäteen kanssa? Tai ne joiden sormi on jääny oven väliin ja irronnu? Tai ne joiden sormet on kulunu pois kirjottaessa näitä kilometrimietteitä nähin mahottomiin varmistuskyssiin?
Vastaus on siis: 0-5.... Paitsi jos joku on saanu ylimääräsiä sormia. Eli vastaus on 0-ääretön.
Näin, kylmän loogisesti vastataan vaikeimpiinkin kysymyksiin.

VÄÄRIN? MITEN NIIN VÄÄRIN!?!?!?!?! PAH!!!!

Uus yritys. Mitä soitinta rumpali soittaa? Hmmmm.... Tun, tun, tun, tuun.... Jos me nyt koitetaan unohtaa Mestari joka on rumpalipoika, eikä silti oo varmaan eläessään koskenu rumpuun, niin äkkiseltään vois arvata että rumpua, mutta mä tunnen marakasistin joka loppujen lopuks tanssi, joten..... Ja sen lisäks että tää kyseinen rumpaliki mahdollisesti alkais tanssia, niin sen lisäks tässä ei kerrota, että mitä rumpua se soittaa. Patarumpua vai rumpusettiä vai sähkörumpuja? Ja varmasti rumpalitki soittaa jotain muutaki ku rumpua. Otetaan ny vaikka mun pikkusisko joka on niiden bändin rumpali, mutta koulussa se joutuu kituun nokkahuilun kanssa ja se Risto Räppääjän näyttelijä, joka oli siinä leffassa rumpali, mutta soitti harrastuksenaan kitaraa. Eli vastaus on: "Ihan mitä tahansa" Totta kai ihan mitä tahansa. Latinakski on sanonta: Non omnes, qui habent citharam, sunt citharoedi. Suomeks se on että..... Hetkonen! Mirä tapahtu!!?!?!?!!!!!!!! Tää sivu alko lataan ja sitte kyssäri vaihtu!!!!!! HUIJAUSTA!!!!!!! MÄ EN EHTINY EDES VAATATA EDELLISEEN!!!!!
Pöh! No, uus kyssä on joka tapauksessa: Kumpi on pehmeämpi, puu vai pumpuli? ja mun on pakko alkaa siivota tätä huonetta. Skaro! No, Palkokasvi kiittää ja kuittaa. Nähdään taas!!! :D

lauantaina 11.01.2014

Onko River Songin paluu jo varma tieto? Jätin mielessäni jäähyväiset River Songille jo TNOTD :ssa, mutta ihana nähdä häntä jälleen. :D

lauantaina 11.01.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Master: Saatan varastaa tuon paitaideasi, jos et pane pahaksesi ;)

Ja kiitos YLE:lle vielä varmistuksesta. Nyt in sitten tekemistä kevään ja kesän illoissa :)

Palkokasvi: Nuo sinun turvakysmysongelmasi ovat joka kerta yhtä huvittavaa luettavaa. Piristävät päivää mukavasti! Kiitos siis siitä :) Ja samalla ymmärrän mitä tarkoitat, nämä kysymykset ovat erittäin vakeita!

Täti: Ei, Riverin paluuta ei kyllä ole varmistettu. Alex Kingston on vihjaillut mahdollisesta paluusta ja Moffat on sanonut olevansa kahden vaiheilla. Hän haluaisi nähdä Alexin ja Peterin yhdessä, mutta samalla hänen mielestään River oli juuri Yhdentoista vaimo ja hänen tarinansa päättyi The Name of the Doctorissa. Jää sitten nähtäväksi.

Ainiin, ja Moffat on jo sanonut, että yhdeksäs kausi lähetetään yhtäjaksoisena vuonna 2015. Eli edelliskausien kahtijakamiset ovat historiaa!

Capaldin puvun julistamista (ja kahdeksatta kautta) odottaessa!

Eipä tässä muuta! SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

lauantaina 11.01.2014

Moikka! Mahtuuko tänne teidän seuraan vielä yksi whovian? C:
Toivoisin todella, että River palaisi kasikaudella. Ja hänhän vois tulla Tohtorin vakituiseksi matkakumppaniksi, Clara saisi painua hevon kuuseen (ai, ettäkö pidänkö Clarasta? EN.).
Btw, onko tämä nimimerkki varattu? En ole ainakaan nähnyt sitä täällä, mutta ajattelin kysäistä.

lauantaina 11.01.2014

Tervetuloa Sarah-Jane. :)

Ainakaan viime aikoina kukaan ei ole käyttänyt nimimerkkiäsi, se on nyt sinun. En muista kaikkia ketjun alusta asti, mutta jos joku henkiinherännyt kommentoija vaatii nimeään takaisin, lisää järjestysnumero perään. (S-J II )

lauantaina 11.01.2014

Mahtuu tänne vielä porukkaa Sarah-Jane. Tervetuloa joukkoon.
Varasta vain ideani Last Doctor en loukkaannu siitä päinvastoin sehän on hienoa että muutkin pitävät paitaideastani =).

Sitten vielä älytön varmistuskysymys:
Montako kirjainta on sanassa viisi? No varmaan se olisi se viisi elikkä Peter Davidsonin verran =D: Ei näitä varmistuskysymyksiä enää pian jaksa ne ovat niin sellaisia.

Thats all folks and until next time!

lauantaina 11.01.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Tervetuloa Sarah-Jane! Tänne mahtuu aina lisää whovianeja, etenkin nyt, kun täällä on melko hiljaista. Toivottavasti viihdyt parissame, meno täällä voi äityä aikamoiseksi ;)

Eipän tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

sunnuntaina 12.01.2014

Moi! Ite seurailen vaan yleensä näitä keskusteluita mutta nyt oli pakko sano Sarah-Jane on ihan samaa mieltä Clarasta! Voisipa Clara jo häipyä :/ En oikeastaan oo viittinyt sanoa tota koska tuntuu että kaikki kuitenkin tykkää Clarasta mutta nyt oli kyllä pakko sanoa kun joku samaa mieltä :DD

sunnuntaina 12.01.2014

Moikka taas :)
Ihan ensiksi sanon, että ainakin nokian lumioihin saa ihan mahtavan DW-sovelluksen, nimeltään ihan "Doctor Who?". Sisältää tietoa KAIKISTA Tohtorin kumppaneista, kaikista Tohtoreista, mahtavia taustakuvia, soittoääniä.... Ja kirsikkana kakun päällä KAIKKI Doctor Who jaksot (siis luvulta 1963 lähtien). Ja hinta on vain 2.99. Ihan mahtava sovellus, tosin kaikki jaksot eivät välttämättä aina toimi, mutta päivityksen jälkeen nekin pelittävät ;) Tämän saa siis marcetplacesta, eli esimerkiksi windows 8-tietokoneisiin ja tabletteihin.
Tulihan aika kiva mainosteksti, mutta pakko oli tulla hehkuttamaan :D

sunnuntaina 12.01.2014

Nyt kun tänne on muitakin mukaan tunkenut niin ehkä minäkin änkeän. :D Oon ollut täällä joskus aiemminkin ja kirjoittanut tyyliin pari viestiä, mutten muista enää entistä nimimerkkiäni, joten JOS tämä on vapaa:).

Minunkin mielestäni saisi Clara painua kuuseen, ja ois kyllä mahtavaa, jos River tulis takasin, koska se oli paras.

Ps: Olette oikeassa noiden varmistuskyssien vaikeudesta...

maanantaina 13.01.2014

Kysymys Miikalle (tai kenelle tahansa muulle Ylen työntekijälle): Näkyykö ne uusinnat (siis 1-7 ja erikoisjaksot) myös Yle Areenassa?

maanantaina 13.01.2014

Anonyymi: En ole Ylen työntekijä mutta varmasti ne jaksot näkyy areenassa kun kaikki edellisetkin on näkynyt älä huoli.

Thats all folks and until next time!

maanantaina 13.01.2014

Löysin tänään tälläisen videon, jossa on kaikkien Tom Bakerin episodien ensimmäiset kymmenen minuuttia. Tuosta voi tulla päänsärky.
http://www.youtube.com/watch?v=X2b6tnWl04Q

Thats all folks and until next time!

maanantaina 13.01.2014

Tulee myös 2014 kesällä??

maanantaina 13.01.2014

Älkää huolehtiko, mikäli tulkitsin sarjan sopimusta yhtään oikein, myös uusinnoilla on ilman muuta Areena-oikeudet.

Miika / TV2

tiistaina 14.01.2014

Oih, täällähän on uusia ja uus-vanhoja whovianeja pompahtanut palstalle. Kyllä tänne mahtuu, sillä tämä sivu tuntuu olevan lähes Tardisin veroinen kokonsa puolesta. Näyttää pieneltä ja viattomalta, mutta sisältöä on vaikka kuinka :D

Minäkään en erityisemmin fanita Claraa, mutta ihan jännä nähdä, miten hän suhtautuu tohtorin uuteen naamaan ja persoonaan. River on hahmona ihana, mutta tuntuu, että hänen tarinansa on jo kulutettu aika lailla loppuun. Tietysti joku yksi jakso, joka sijoittuu jonnekin Riverin elämän keskivaihelle voisi olla ihan hauska (ja sinänsä looginen, koska Kirjasto-jaksosta sain ainakin itse sellaisen kuvan, että River olisi tavannut tulevaisuuden tohtorin useitakin eri naamoja), mutta mitään vakituista hahmoa en hänestä enää haluaisi.

Fanni kuittaa.

tiistaina 14.01.2014

Onko vielä tiedossa, milloin Capaldin Tohtorin puku julkistetaan?

keskiviikkona 15.01.2014

SJ: Kuvaukset on aloitettu, eli minä päivänä hyvänsä pitäisi kuva uudesta asusta ilmaantua. Nyt jo on kuvia Capaldista yöpaitasilla PIENI SPOILERVAROITUS hevosen selässä (ensimmäinen jakso/tarina sijoittuu taas Vitoriaaniseen Lontooseen) SPOILERVAROITUS OHI, eli varmasti pian kuvataan kohtauksia, joissa hänella on varsinainen asu päällä.

Kiinnostaisi tietää, mistä syistä ihmiset eivät Clarasta pidä. Omasta mielestäni hahmo on ihan mukava, joskin hiukan hataralla pohjalla. Jenna Coleman on kuitenkin mainio näyttelijä, joka on tehnyt parhaansa sillä materiaalilla, mitä on saanut.

Riverin tarina on jo koluttu mielestäni läpi; hyvästitkin hänelle on sanottu jo kahdesti. Olisi tietysti hauska nähdä Kingston ja Capaldi näyttelemässä yhdessä.

keskiviikkona 15.01.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Kuvia Peter Capaldista vauhdissa kahdeksannen kauden kuvauksista voi löytää täältä: http://www.doctorwhotv.co.uk/series-8-filming-capaldi-in-action-57881.htm (jos painatte sivun alalaidan linkkiä, pääsette näkemään lisää kuvia).

Minulla ei varsinaisesti ole mitään Claraa vastaan, mutta ei hänen ja Tohtorin välille ole syntynyt yhtä vahvaa sidettä kuin Amyn ja Tohtorin välille. Siksi Amy onkin suosikkini, mutta Clara on kuitenkin parempi kuin esmerkiksi Rose. Pidän hänen älykkyydestään ja iloisesta luonteestaan. Ja olen kiinnostunut näkemään miten hänen suhteensa Tohtoriin muuttuu Capaldin myötä.

Näkisin mielelläni Riveriä lisää, mikäli hänen paluunsa on hyvin kirjoitettu. Ei mitään turhia ilmestymisiä. Capaldin aikana voisimme saada vastauksen muutamaan yhä auki olevaan kysymykseen ja sitten River voisi poistua sarjasta ikuisksi ajoiksi.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

keskiviikkona 15.01.2014

En oiken tiedä miksi en pidä Clarasta. Hän on ehkä hiukan liian... kaukainen. Jos siitä tietäisi vähän enemmän, niin ehkä siitä sitten oppisi pitämäänkin enemmän. :D

Haluaisin nähdä Riverin vielä... tai ainakin haluaisin saada tietää miksi se teko hauta oli siellä Trenzaloressa (en tiiä kirjotinko ton oikein 0.0) ja vähän muutakin. River oli myös ehkä paras hamo mitä tässä sarjassa oon nähny.

Eipäs sitten muuta tälläkertaa :D

torstaina 16.01.2014

Ehkä Claran hahmo on minusta (ainakin alussa...) Jotenkin teennäisen rohkea ja hyvä....en tiedä mutta ei oo napannu vielä....tosin en enää kyllä inhoa mutta mieluummin joku toinen....

torstaina 16.01.2014

Joku: Minunkin mielestäni Clara on jotenkin... Teennäinen. Ja tuntuu, että hän ei olisi aito, vaan hän jotenkin "esittäisi". Sitä on vähän vaikea kuvailla.

torstaina 16.01.2014

Minua ei juurikaan kiinnosta tuon Capaldin tohtori en näköjään vain pääse yli siitä että Matt Smith lähti sarjasta hän teki minuun ison vaikutuksen roolillaan. Auttakaa joku minua jotenkin että alkaisin välittämään seuraavasta tohtorista ja enkä ikävöisi niin paljon yhdestoistaa.

Thats all folks and until next time!

torstaina 16.01.2014

Viimeinen Jäärä on täällä taas!

Master: Minä voin olla tukenasi. Ei hätää, minäkään en ole vielä päässyt Mattin yli, mutta ei haittaa, se kestää jonkin aikaa. Kyllä me kakki vielä totumme Capaldiin. Mieshän on suuri fani ja kokenut näyttelijä, joten hänen aikakaudestaan tulee vähntään yhtä mahtava kun Mattin kaudesta. Ja jos on ikävä, voit aina katsoa Mattin jaksot uudestaan niin monta kertaa kuin haluat :)

Eipä tässä muuta, SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

torstaina 16.01.2014

Master, anna itsellesi aikaa tottua uuteen Tohtoriin. Mulle Kympin regeneraatio oli kova paikka ja aluksi inhosin Smithiä niin paljon etten pystynyt nauttimaan sarjasta. Vitoskauden lopussa Smith oli kuitenkin jo mulle Tohtori.

torstaina 16.01.2014

*hyppelee iloisena paikalle* TÄNÄÄN ON PARADOKSIKONEEN 5-KUUKAUTISSYNTTÄRIT! :333333 Juu ja tervetuloa vain kaikille uusille naamoille. :D Kiva saada tännekin uutta porukkaa. c: But now... Must dash!

perjantaina 17.01.2014

Loistavaa että olet tukenani Last Doctor arvostan sitä paljon =).
Aion katsoa vanhoja Matt Smithin episodeja aina uudestaan ja uudestaan =D. Totun aikanaan uuteen tohtoriin vaikka helppoa siitä ei tule.

Thats all folks and until next time!

lauantaina 18.01.2014

Toive YLElle: Sitten kun tulevan kesän uusintaesityksissä päästään 50-vuotisjakson tienoille, esittäähän YLE jaksoon liittyvien miniepisodien (Tohtorin yö ja Viimeinen päivä) myös sen The Five(ish) Doctors Reboot -puolituntisenkin? Vaikka sitten Areenassa, jos sitä ei saa varsinaisen kanavan ohjelmiin mahtumaan? Sherlockin kanssahan toimii aivan mahdottoman hyvin tämä ratkaisu, että kolmossarjaan johdatteleva muutaman minuutin miniepisodi on Areenassa tarjolla. Se on todellista katsojien palvelemista, josta iso kiitos!

Tämä Viitisen tohtoria ei tietenkään ole samalla tavalla osa sarjaa kuin miniepisodit, mutta sen verran mainio täydennys se kuitenkin on koko 50-vuotisjuhlahumuun, että se kannattaa ehdottomasti ostaa erikseenkin.

Peter Davisonin herkullisen käsikirjoituksen ja päänäyttelijöiden riemastuttavan itseironian ohella pätkä loistaa myös luultavasti viihteen historian suurimmalla cameoesiintymisten tiheydellä. Siihen on saatu mukaan jopa Peter Jackson ja Ian McKellen, jotka ovat loppuvuodesta taas tapetilla viimeisen Hobitti-elokuvan tiimoilta.

Joten, pretty please, jooko?


Muualla Yle.fi:ssä