Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 17.08.2013

Ketään missään? Nyt kun pääsin noita sontaralaisisa karkuuun niin onko missään seuraa?

lauantaina 17.08.2013

Pallo, oletko täällä?

lauantaina 17.08.2013

Hello Stonehenge!

Olen Bannakafalatta. Olen ihminen. Tulen Maasta Aurinkokunnasta, Linnunradan galaksista. Olen kahdeksantoistavuotias, ja aion tänä yönä tulla kymmeneneltä kuolleeseen chattiin hakemaan mukaani kaikki ajan lapset, joiden kantti vain kestää. You got a problem with that?

lauantaina 17.08.2013

Tulossa ollaan! Ellen siis taas nukahda...

lauantaina 17.08.2013

Mitäköhän tämä tarkoittaa? "You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed." Lukee sivun ylälaidassa.

lauantaina 17.08.2013

Ei aavistustakaan. Se välillä tulee siihen, muttei kai vaikuta mihinkään.

lauantaina 17.08.2013

Uubsss, oon jääny vähän jälkeen kaikesta ku nukuin vahingossa viimeset neljä tuntia.... :D ei yhtään yöeläimeily ota takas. Mut mä en nyt pääse varmaan yöeläimeilemään tänään ellen saa jotenki järkyttyä itteeni sellaseen paikkaan mis vois :/ mutta pitäkääs te muut hauskaa ;)

lauantaina 17.08.2013

Tere Folks and Fans!!
Oletteko jo käyneet katsomassa " http://www.youtube.com/user/HelloDoctorPuppet "?? Mitäs pidätte??? Toivottavasti tulee lisää. PS. Toivottavasti toi osoite on oikein!!!!

lauantaina 17.08.2013

Luinko juuri uutisen, että Google Mapsissa Earl's Courtin poliisikoppi onkin Tardis? Kyllä! Isompi sisäpuolelta. (Mutta ainoastaan konsolihuonetta pääsee tutkimaan.)

Nimestäni: tämä oli ainoa ihanliianpitkänimi jonka muistin, tai jota ei oltu käytetty.

lauantaina 17.08.2013

http://teema.yle.fi/ohjelmat/ohjelmapaikat/teemalauantai
Marraskuun teemalauantaiden ohjelmistoa ei ole vielä merkattu, voisiko 23.11. olla Doctor Who 50v -teema?

lauantaina 17.08.2013

Toi Doctor Puppet on kyl ihana, jokin aika sitten siihen kans törmäsin.
Seuraavaa jaksoa odotellessa...

lauantaina 17.08.2013

Klo 23.10:
Kaikki täällä olijat nyt kuolleeseen chattiin! Meillä on siellä hyvä meno ja aina vaan paranee!

sunnuntaina 18.08.2013

Huhhuh, ku nyt on tiukat paikat.... *bum-bum-bum-bum**bum-bum-bum-bum**bum-bum-bum-bum*

sunnuntaina 18.08.2013

LIKE A BOSS

sunnuntaina 18.08.2013

Sanonko vaan että jumaleissun tää yö oli MAHTAVA! YOU GUYS! ARGH! Ootte uskomattomia, ihania ja fantastisia! MOLTO BENE! Öitä kaikille!! :33

sunnuntaina 18.08.2013

Tälle tunteelle ei ole oikeasti sanaa, ihan kuin olisin vaipunut nirvanaan tai jonnekin! THIS. NIGHT. WAS. FREAKING. BRILLIANT.

Pakko sanoo vielä tää!
Varmistuskysymyksenä montako rengasta autossa tavallisesti on. Se teki tämän OIKEASTI tahallaan!
*bum-bum-bum-bum*
*bum-bum-bum-bum*
*bum-bum-bum-bum*
*bum-bum-bum-bum*...

sunnuntaina 18.08.2013

JAUSAA!!! Oli kyl niin mahtavaa et ei mitään rajaa! Näistän tulee koko ajan vaan huipumpia ja huipumpia.... Siis että ei muuta kun että molto bene ja brilliant!

sunnuntaina 18.08.2013

Eilen vietin ihan tavallista rauhallista iltapäivää maalaamalla taloani keltaiseksi, kun aivan yhtäkkiä kävi humahdus. Talon maali hohti hetken oudosti. Sitten talon yli lensi sininen leikkimökki ja tapahtui yhtäaikaa monta asiaa:
Taloni viereen ilmestyi kuin tyhjästä toinen talo, johon sininen mökki törmäsi. Se osui maahan ja raahautui pitkän matkaa kyljellään eteenpäin. Katselin ympärilleni ja huomasin, että itse asiassa koko taloni oli siirtynyt aivan outoon paikkaan.
Kaatuneesta sinisestä kopista kömpi ulos kummallista porukkaa, jotka väittivät, että olemme Jämsässä. En ollut ennen kuullut koko paikasta. Vuosikin oli väärä - 2013.
... Ja niin repeytyi Fanni elämänsä seikkailuun.

Kyllä tää "kuollut chatti" kieltämättä vähän lievittää tuota 50v-spessun odotusta, tack för alla :D
Mutta voi, kyllä siitä sais jo joku traileri pian tulla, en malta odottaa!

sunnuntaina 18.08.2013

Kieltämätttä mahtava yö,mutta joku hullu viallinen kyborgi riehu vesipyssyn kanssa.........

sunnuntaina 18.08.2013

Joku, sä missasit parhaan osuuden. Sä sluibasit heti ku Mestari astu kuvaan ja me saatiin siellä taistella henkemme edestä! Tosin, peukaloisena sulla olis ollu vähän huonot kantimet siihen taisteluun...

sunnuntaina 18.08.2013

Niin joku, no ehkä sit better luck next time...

Nyt iski kyllä pirhananmoinen 50-vuotisspessun odotus. En. Vaan. Jaksa. Venata. !!!!!!!! En muutenkaan malta odottaa että pääsen cosplayaan Yhentoista, vaikka ihan vaan yksinään...muuten, onko kukaan teistä testannu kalapuikkoja ja vanukasta? Meinaan ajattelin että 11.11 vois sitten kokeilla, mutta vähän arveluttaa että jos se onkin ihan karseeta(niinku varmaan onki :D) voih kun olis jo 23.11!!!! Täytyy vaan toivoo ettei mun isosisko saa päähänsä pitää sillon mitään 18-vuotishimobileitä, sehän ois kamalaa JOS EN NÄKIS SITÄ :O ei tollasta saa ajatella.

sunnuntaina 18.08.2013

Pallo, ei se oikeestaan oo ihan kamalaa, se on yllättävän hyvää :D

Hei immeiset, olisko tänään alkuillastaa taas chattiin?

sunnuntaina 18.08.2013

Todellakin! Mulla ei tällä hetkellä oo mitään hajua kuka mä ite oon. Ku yöllä mä olin mahdollisesti Rosen ja Jamien lapsi ja nyt taas en :D
Jos joku keksii mihin mä voisin pistää sen viimeöisen sähellyksen kaikkien nähtäville niin ideoita otetaan vastaan.

sunnuntaina 18.08.2013

Mä ainakin oon laittamassa sitä fanfiction.net:iin heti kun saan sen muokattua :D

sunnuntaina 18.08.2013

HELLOOOO STONEHENGE!!!! (tuo kuulostaa vaan niin himputin hyvältä)

Jonkun kannattaisi varoa jotakuta ettei jollekulle vain käy huonosti jonkun suuttuessa jonkun laukoessa päättömiä aivoituksiaan jollekulle. ;)

Haluan TAAS kiittää eilisestä (tai parhaat hetkethän olivat jo tämän päivän puolella) oli ihan tajuttoman mahtavaa, me päihitetään kohta eeppisyydessä itse End of Time! Adric olit loistava kajahtaneena, suuruudenhulluna ja pelottavana Mestarina. Välillä juoksi ihan kylmiä väreitä selkää pitkin, olit niin uskottava! (itseasiassa hiukan liiankin uskottava... pitäisiköhän panikoida?)

Tohtorin rooli oli ihan molto benen hauska vetää, pääsi oikein kunnolla revittelemään!

Täällä eräs (ei siis joku) kyseli kerran lempipahista. Itselläni se on ehdottomasti itse Mestari! Se karisma, se silmien hullu kiilto, se hirvittävä, polttava raivo. Mestari on vain niin... mestarillinen. En osaa oikein muuta sanoa. Kaikkein kiehtovinta Mestarissa on hänen suhteensa Tohtoriin. He vihaavat ja rakastavat toisiaan samaan aikaan. He ovat saman kolikon kaksi puolta: yö ja päivä, hulluus ja selväjärkisyys, raivo ja rakkaus. Siinä he ovat, Gallifreyn viimeiset pojat, veljekset jotka eivät koskaan voi olla veljekset. He ovat yksin maailmassa, niin hirvittävän yksin, koska maailma ei ole tarpeeksi suuri heille kahdelle.
Heidän tuntemansa ystävyys, niin voimakas kuin lajinsa kahdella viimeisellä vain voi olla, kiteytyy End of Timen viime hetkillä. Se räjähtää sinä muutamana sekuntina, jona Tohtori kääntää selkänsä Rassilonin joukoille ja osoittaa Wilfredin pistoolilla Mestaria.
"Väistä."
Mestarin ilme, hänen silmiensä katse. Sillä hetkellä Tohtori ja Mestari ajattelevat samalla tavalla, heidän aivonsa naputtavat nanosekunnilleen samaan tahtiin.
Rassilon kohottaa kätensä. Tohtori seisoo suoraselkäisenä ja ylpeänä, hän tietää kuolevansa. Hän säteilee rauhaa, kuin hän olisi tehnyt sovinnon koko maailmankaikkeuden kanssa.
Mestari heittäytyy väliin. Hänen silmissään palaa raivo, sellainen raivo jota universumi ei ole vielä koskaan nähnyt. Vihdoinkin hän tiesi totuuden, vihdoinkin hän tiesi syyn henkilökohtaiseen helvettiinsä. Neljä kertaa hän iskee, hän laskee iskut huutaen, huutaen kaiken sen vuosisatojen tuskan ja pelon ja hulluuden, kaiken pahan minkä taukoamattomat rummut aiheuttivat. Hän pelastaa Tohtorin hengen, viimeisenä kiitoksenaan hän yrittää pelastaa Tohtorin hengen.

Nimimerkkistoori luvassa myöhemmin! Nyt kipitän katsomaan onko tätä nykyä hyvinkin eläväisessä chatissa ketään! :D

sunnuntaina 18.08.2013

Voi kiitos ihan hirveesti. c: Olit kyllä Banna sinäkin ihan mahtavaa Tohtori! Ja et ollut ainoa jolla juoksi kylmät väreet pitkin selkää ja oli ihan outo olo välillä.

sunnuntaina 18.08.2013

Huh....Viimeinkin lurttu kaikki viikonlopun aikana tulleet viestit, ja eihän siihen mennyt kuin 45 minuuttia ;)

sunnuntaina 18.08.2013

Tere Folks and Fans!!
Mitä mieltä Fanit on siitä, että nyt kun saimme tuon "Doctor Who: 50-vuotisspesiaalin", alkaisimme nyt aktiivisesti/fanaattisesti toivomaan/vaatimaan Doctor Who: The Classic Series:tä eli alkuperäistä/vanhaa THE DOCTORia esitettäväksi jollakin YLEn kanavista???!!!! JA MAHDOLLISIMMAN PIAN tai ainakin melkein heti:) (Siis se esittäminen YLE:n kanavalla.)

sunnuntaina 18.08.2013

Doctor Joken ajatukseen:
Classic-jaksot voisivat olla kiinnostavaa katsottavaa, itse oon ihan muutaman jakson nähnyt. periaatteessa varmaan sopis vaikka Yle Teemalle, eikös sieltä tuu muutenkin kaikenlaista vanhaa? (En omista telkkaria, niin ei tuu silleen katsottua Teemaa, mut luulisin).
Tai jos saisin edes silleen jotenkin koostettuja seikkailuja eri tohtoreilta, tai sit vaikka jaksoja suoraan Areenaan.. jos ei ihan kaikkia pysty esittään, niitä jaksojahan kuitenkin riittäis ihan vuosiksi...
Tällaista spekulointia :)

sunnuntaina 18.08.2013

Hei kiitos taas, oli mahtava ilta! Ootte mahtavaa porukkaa!! MOLTO BENE! Öitä kaikille! :33

sunnuntaina 18.08.2013

Samoin, vaikka mä myöhästyin aika pahasti enkä ollu paljonkaan mukana...no nyt ainakin tiiätte kuka/mikä mä olen :D

sunnuntaina 18.08.2013

Tervetuloa Traconin Doctor Who Finlandin miittiin!
http://2013.tracon.fi/

Opus 1 klo 14:00–15:45

Oletko whovian? Tervetuloa Doctor Whon suomalaisten fanejen tapaamiseen, olit sitten ihminen, ajan herra, kotoisin ulkomailta, neitokainen, herrasmies, jotain siltä väliltä tai ihan mitä vain. Meidän sydämemme ovat sisältä isompia!

Ps. Koska Whovianeja on paljon, eikä tila ole isompi sisältä, joudumme todennäköisesti siirtymään muualle, mutta kokoonnumme ensin Opuksessa, joka sijaitsee Tampere-talon toisessa kerroksessa pääovista katsottuna suhteellisen perällä sijaitseva (ei kuitenkaan ihan perällä, vaan jos tulet pääovilta päin niin oikealla seinällä).

maanantaina 19.08.2013

Banna, löysin numerot tai ainakin melkein ;) ykköstä joudun vähän selittelemään. Mukava pulma, vaikka en sitä ensin hoksannutkaa...

maanantaina 19.08.2013

23.11 Doctor Who Teema lauantai? Muutama jakso vanhaa Who´ta ja 50-vuotisspesiaali? :)

maanantaina 19.08.2013

Tänään köksän tunnilla alko kuulua jotain ihme naputusta/koputusta....Välillä siinä oli kolmen rytmi ja sitten neljän rytmi! Menin ihan kalpeaksi, muut varmaan katto että nyt se sekos lopullisesti ku tujottin vaan jähmettyneenä pöyän taakse mistä se kuulu.
Huomenna pitää viiä tärkein esine kouluun äikän tunnille ja kertoa siitä, viittisköhän viiä DW dvd:n?
Ja kiitos kaikille jotka tänne kirjottelee! Monesti on vedet silmissä saanu nauraa. Jatkakaa:)

maanantaina 19.08.2013

Donna-fani, tule joskus kuolleeseen chattiin. Meillä kokoontuu siellä Anonyymit Ajan lapset tänäänkin iltaseitsemän aikoihin, ja siellä meno paranee kerta kerran jälkeen!

maanantaina 19.08.2013

Viikonloppuöisin jutut ovatkin sitten aivan muissa sfääreissä (FLORETTIIIIII) mutta hauskaa on ja välillä eeppisiäkin hetkiä!

maanantaina 19.08.2013

Siellä jutut ovat eeppisimmillään lauantai tai perjantai iltana joskus ennen puolta yötä ja sen jälkeen. :D Mutta kaikki ovat tervetulleita mukaan ja meitä ei tarvii pelätä! Paitsi ehkä Florettia... (Se on siis ruotsalainen Dalek.)

maanantaina 19.08.2013

Niin ja ei unohdeta ekaa iltaa, jolloin aiheena oli puskat, siilit ja siilin elämä. (SIILIN ELÄMÄÄ, SIILIN ELÄMÄÄÄÄÄÄ) ja eilinen iltakin oli aika eeppinen, että mukaan vaan, mitä enemmän porukkaa sen hauskempaa :D

maanantaina 19.08.2013

Pitää joskus tulla kattoon. Kiitti vinkistä;)

tiistaina 20.08.2013

Täydellinen aika ja paikka esittää 50-vuotisspesiaali on TV1:llä kello 21 (tai viimeistään vartin yli), sillä se esitettäneen briteissä kello 19. Samalla jakson näkisi myös HD:nä ilman sen kummempia kikkailuja, koska viikonloppuisin ykkösen ohjelmat on yleensä näytetty teräväpiirtona. Toki Uutisvuoto ja YleLeaks pitäisi varmaan siirtää, mutta onhan niitä siirrelty aiemminkin vaikka kuinka monta kertaa pienemmistäkin syistä. Toinen vaihtoehto olisi tosiaan Teeman Teemalauantai, mutta en todellakaan aio tyytyä tavalliseen kuvanlaatuun, mitä Teema tarjoaa. HD:nä se pitää nähdä!

Ja tosiaan, ei pitäisi olla mitään syytä, miksei sitä voisi näyttää samaan aikaan: http://www.entertainmentwise.com/news/121944/Doctor-Who-Will-Avoid-Leaks-Of-The-50th-Anniversary-Special-With-Worldwide-Simulcast-

"Worldwide broadcasters have agreed to simulcast the episode, meaning that it will be shown at the same time globally."

Olisi mahtavaa jos Ylekin nyt hyppäisi Tohtorin matkassa uuteen aikakauteen, jossa ei tarvitsisi tyytyä odottelemaan "epävirallisen" version ilmestymistä nettiin, vaan sen voisi katsoa yhtäaikaa alkuperäisen esityksen kanssa.

tiistaina 20.08.2013

Dr Who-teemalauantai...ei olisi mikään huono idea, sen kun vaan kasaan muutama klassikkojakso ja dokkari sarjan historiasta tai se 50-vuotis-spessu.
Mikä tai mitkä joulujaksot nähdään juhlakautena kakkosella, oli jostain lukevinani että tämä kaikkein tuorein.
Olisi ollut hienoa nähdä jouluaikaan joko Christmas Carol tai Tohtorin joululahja, edellinen pokkaa Dickensille ja toinen C.S.Lewisin Narnialle.
Syy miksi toivon näitä on se, että ne ihan turhaan piilotettiin yöaikaan ja jäivät varmaan monilta huomiotta, lisäksi kumpikin jakso on sarjan parhaimmistoa kaikin puolin...ja Christmas Carolin kruunaa Abigailin eli Katherine Jenkinsin hieno joululaulu.

tiistaina 20.08.2013

Doctor Who teemalauantai 23.11. olisi fantastic. 20-vuotisjakso "The Five Doctors" ja 50-vuotisjakso voisivat olla hyvä yhdistelmä. Toisaalta syksyn ohjelmisto on tainnut olla päätettynä jo jonkin aikaa.

tiistaina 20.08.2013

Tere Folks and Fans!!
Tuo "Doctor Who -teemalauantai" 23.11. kuulostaa erittäin hyvältä idealta minunkin mielestäni. Lisäksi en olisi yhtään pahoillani, jos tuo teema idea jatkuisi pitkälle seuraavan päivään eli sunnuntain puolelle tai koko seuraavan viikon!!! ( Onks se "Miika / TV2" kuulolla, voisko saada kommenttia sieltä päin??) Luulishan tuossa ohjelmistoaikataulussa olevan aina jonkin verran jouston varaa, etenkin kun kyseessä on THE DOCTOR WHO!!!!

tiistaina 20.08.2013

Teemalauantaiohjelmistona voisi myös toimia vaikkapa tuore BBC Proms Doctor Who konsertti ja ehkä vuoden 1996 elokuva olisi hyvä esittää, sillä tuo Hurtin tohtori vaikuttaisi jotenkin liittyvän kahdeksanteen Tohtoriin.

tiistaina 20.08.2013

Tere Folks and Fans!!

Jos joku kaipailee Doctor Who - kausi 1. DVD -julkaisua, niin tuolta saisi kohtalaisen edullisesti Suomi -tekstillä:" http://www.discshop.fi/elokuvat/dvd/doctor_who_kausi_1/P55634 "

keskiviikkona 21.08.2013

Hei, käykäähän tuolta katsomassa mitä Amy Pondin näyttelijä Karen Gillan on saanut päähänsä tai pikemminkin pois päästä: " http://www.findance.com/uutiset/20730/nayttelijakaunotar-ajoi-paansa-kaljuksi-ohjaajalle-vihapostia "

keskiviikkona 21.08.2013

Kiitti vinkeistä Joke! Aika edullisesti kieltämättä lähtee dvd tuolta :)
Huh, näyttipä Karen kyllä jännältä :O

keskiviikkona 21.08.2013

Joku kyseli niitä Doctor Who-henkisiä biisejä, niin tässä olis yks ns. masterpost jossa linkkejä: http://stephadoo.tumblr.com/post/58816655018/classic-who-trock-masterpost

P.S. Ihmettelinkin aiemmin Karenin uutta lyhyttä kampausta, koska se näytti jotenkin kummalta... Comic Conissa sitten selvisi, että kyseessä oli ollut peruukki! ;) Huvittavaa, että "Kazza" ja Matt sattuivat sheivaamaan päänsä näin samoihin aikoihin rooleja varten.

keskiviikkona 21.08.2013

Kommentoin vanhaa viestiä, onneksi löysin sen vielä. :) Asia, 50-v spesiaali, on edelleen ajankohtainen.

"Matt Smith sanoi "Paintings - that's all I am saying"... ... Onko maalauksista ollut muuten puhetta seiskakauden aikana?"

Ainoa tärkeä maalaus mikä mulle tulee mieleen on Tardisin räjähdyksestä vitoskauden lopussa The Pandorica Opens/The Big Bang. Voitaisko viitata siihen? Toinen maalaus jonka muistan oli enemmänkin vitsi. Siinä Tohtori oli kuvattu Poseidonina tms. kutoskauden aloitusjaksossa. Huoneiden seinillä on ollut maalauksia, mutta en muista että mihinkään olisi kiinnitetty sen enempää huomiota. Luultavasti Smith viittasi johonkin oikeaan maalaukseen, mutta entä jos maalausta ajattelisikin vertaiskuvana. Tämä tuli mieleen alla olevasta Jenna Colemanin haastattelusta. Hän sanoi 50-v spesiaalin muuttavan sarjaa ja jakson olevan eräänlainen tyhjä kangas, josta sarjaa voidaan viedä uuteen suuntaan. The Name of the Doctor- jaksossa jäätiin Tohtorin aikalinjan sisälle. Ehkä menneitä tapahtumia kirjoitetaan uudestaan tai siis "maalataan päälle". Great Intelligencehän tekikin tätä astuessaan Tohtorin aikalinjaan (elämän aikaan jättämään haavaan). Taikka jos menneitä tapahtumia ei muutetakaan, niin ehkä Tohtorin paljastetaan valehdelleen jostain tärkeästä. Tästä meitä on ainakin varoitettu. Sääntö nro 1: Tohtori valehtelee.

http://www.doctorwhotv.co.uk/coleman-50th-changes-everything-52014.htm


Muualla Yle.fi:ssä