Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 31.08.2013

aiva mahtava toi sun linkki Titanium...

lauantaina 31.08.2013

Voi kiitos :P

sunnuntaina 01.09.2013

Joo, tappakaa minut saman tien tähän paikkaan. Olen itkenyt niin kovasti, että kuolen muutenkin kohta nestehukkaan. On ihan sama tunne kuin End of Timen jälkeen, ettei koskaan enää löydä iloa mistään.
Joo, eläydynköhän nyt hitusen liikaa... mutta katselin tässä päälle vielä kympin kuoleman vale decmeineen, joten ihan kohta en naura. :(

sunnuntaina 01.09.2013

UUU toi on ihan järmyn siisti toi Titan linkki :D ryntäsin heti kattoon ja vietin sitte tovin tutkiskellen Tardista. Olin kuullu siitä aiemminki mut en ikinä muistanu kattoo, ja luulin et siitä näkis vaan jonkun kuvan Tardiksen sisustasta, mut toi oli hieno ku sinne ylös ja alaski pääsi... :) pelasti päivän. :D Tuu jo marraskuu ja spesiaali!!:(

sunnuntaina 01.09.2013

Kiva kun oli mieleinen.:) Marraskuuta odottaen!:D

sunnuntaina 01.09.2013

Ensin iso kiitos Titalle molto benestä linkistä!

Sitten VERY IMPORTANT viesti KAIKILLE AA-KERHON JÄSENILLE!
Chattiin olisi pieni käyttökielto huomenna. Puska ja minä punoisimme siellä juonia (teidän päidenne menoksi ;)) johonkin aikaan, ja pyydän ystävällisesti, ettei sinne tulisi muita, ettei juonenkäänteen yllätys menisi ihan piloille! Ilmoitan heti tänne, kun chattiin on vapaa pääsy, ja pahoittelen jo etukäteen, miten suuresti kutkuttelen uteliaisuuttanne ja aiheutan vieroitusoireita meille kaikille elinehdoksi muodostuneesta paikasta! I'm sorry, I really am, pyydän ymmärrystä! Meillä ei ole muitakaan viestikanavia käytössä!

Nyt, hyvää yötä, kauniita unia ja oman Tohtorin kuvia.
Kiitän kärsivällisyydestä. Allons-y!

sunnuntaina 01.09.2013

Toivottavasti tässä ei oo aihetta huokestua. ON IHAAA OLLA KUNNON HULLU SADISTINEN PAHIS!!! :D Juu... Elikkä siis. Ei oo tänne tultua vähään aikaan kirjoteltua. Joten kiitän nyt tässä viestissä kaikista ihanista, eeppisistä ja surullisista illoista! Olen laiska ja pitäs nukkuu joten en jaksa kuetella nimiä. Koko rivohkan kun voi kuitata kahdella kirjaimella :) Kiitos AA.
Ensi viikonloppuna en pääse yöneläjiin :( Joten yritän saada Jana- ei. Jaka- ei. No sen kumminkin hommat jatkumaan ensi viikolla joku iltapäivä kun on jokunen tyyppi paikalla. :D
Sitä odotellessa... :D

Herttinen mikä kysymys! Kumpi on puu, koivu vai voikukka? Meinasin revetä tolle ihan täysin ;D
Ja kaiken liaäks meinasin vastata voikukka. Ehkä aika painua pehkuihin... :D

maanantaina 02.09.2013

Banna ja Puska! Teiät pitäs haastaa oikeuteen! Mulla on jo nyt vierotusoireita ja kello on vasta kaheksan! Koittakaa kuvitella missä kunnossa mä oon jos te ette saa hoidettua tota juttuanne ennen ku koulu loppuu!!!!!!!!!

maanantaina 02.09.2013

Yritä jotenkin hillitä itsesi Papu, pitää odotella että tekstit poistuu! Ilmoitan tänne heti kun chattiin saa taas tulla, minä lupaan! Yritän pälättää sinne jotain tyhjänpäiväistä tai vastaavaa, että ei kävisi spoilereita.

Chattiin ei siis vielä saa tulla, ilmoitan heti kun saa!
Kiitän kärsivällisyydestä.

maanantaina 02.09.2013

Papu, koita selvitä!! Me tehdään parhaamme ja yritämme täyttää sen "tyhjän päiväsellä pälätyksellä" iltapäivään menessä :DD Moffat ja RTD yrittävät parhaansa.

maanantaina 02.09.2013

OHO o: koska oon ton huoneen mode, pystyn poistamaan noita keskusteluja........ :D deletointi meneillään... ja................................................................................................................................ Nyt saa tulla chattiin!!!!! Mode on hoitanut hommansa :D Kiitos kärsivällisyydestä.

maanantaina 02.09.2013

Huhhuh....nyt kyllä vähän huolettaa että mitä tollaset mini-Moffatit ja muut julmurit on saanu aikaan. Sitä sitte odotellessa....no, eipä se toisaalta paljoo voi mua koskee ku oon kuollu :D

maanantaina 02.09.2013

Vähän siisti se linkki missä pääsi Tardikseen! Kiitti paljon! Siis aivan upea! :D
Ja kyllä ärsyttää ku ei oo tullu vieläkään käytyä tuolla toisessa paikassa missä teillä tuntuu olevan todella kivaa. Nyt oon yksin nii taijan kävästä, ei nimittäin ole sellasta kännykkää niinku muilla millä pääsee nettiin ;)

tiistaina 03.09.2013

Tuu ihmeessä Donna-Fani sinne katttelemaan. Meno yltyy välillä ihan ylieeppisiin mittoihin joten tervetuloa! :D

tiistaina 03.09.2013

Voisko joku neuvoa miten sinne niinku pääsee?:)

tiistaina 03.09.2013

Donna-fani, tässä on linkki sinne sivulle, toivottavasti toimii.:)
http://www.chatzy.com/17219096963642

tiistaina 03.09.2013

Joo toimi, kiitti. Eli miten tosta sitte pitää edetä? Englannin taitoni ei ole ihan huipussaan, ainakaan näin iltasella.

tiistaina 03.09.2013

Jos et ole vielä päässyt sinne, niin: kohtaan 'your name/alias' laitat jonkun nimimerkin, sitten 'enter room'ista pääset etenemään.:)

tiistaina 03.09.2013

Kadeksas tuotantokausi saa ensiesityksensä mitä ilmeisimmin vasta ensi vuoden syksyllä... :/

keskiviikkona 04.09.2013

Kiitti neuvoista kokeillampa nyt. Ketään tuskin häirittee vaikka oon samalla nimimerkillä kuin täälläkin:)
Varmistus kysymys mikä luku tulee ysin jälkeen? Ihana kymppi!

torstaina 05.09.2013

Tere Folks and Fans!!

Kommentti Qui Quae Quod:lle: Samaa minäkin pelkään/harmittelen (meinaan tuon 8. kauden kohtaloa/esittämisajankohtaa!!). Mutta toisaalta tuleehan ensvuoden puolella kaudet 1-7 "peräjälkeen" uusintana ja tuo 8. kauden esitysaika näin ollen tuntuu loogiselta. MUTTA sitä EN HYVÄKSY, että 7. kauden DOCTOR WHO: JOULU SPESIAALIa ei esitettäisi tämän vuoden puolella, vaan vasta 7. kauden uusinnan jälkeen. Jos näin käy, arvatkaapa kenen Joulu on pilalla ja usko Joulupukkiin ja YLE TV2:een todella koetuksella!!!!!

PS. Ja kiitti Titanium:lle tuosta TARDIS -linkistä!!

sunnuntaina 08.09.2013

HELLO STONEHENGE, täällä ei ookkaan tultu käytyä hetkeen, mikä on hyvin. hyvin. surullista. Mutta, se ois kyllä upeeta jos se jouluspesiaali tulis jouluna, koska Matt=lutupallero ja se kruunais joulun jos sais kattella sitä :3
Kyllä siinä menee usko ihmiskuntaan, jos sitä ei näy jouluna. XD Koska ei olis sit kiva nähdä kaikkialla kaikennäkösiä "We will never forget you Matt" ja spoilereita ja olla ite silleen "jaa, enpäs ole nähnyt sitä, pitää odotella tässä sitten vielä noin viisi kuukautta että saan tietää"...
Joten pelastakaa joulu Matt Smithillä ja itketysregeneraatiolla!! :'( :) :3 <3<3 oikeen kunnon hymiösarjaa....

sunnuntaina 08.09.2013

Ei hätää Ylen keskustelupalsta, Kahva saapui elvyttämään sinut takaisin henkiin!

Joo siis mitäköhän tänne pälättäisin... Niin, se nimimerkkistoori! Lupailin joskus pyhästi latelevani sen tänne, joten allons-y, tässäpä tulee!
Elikkäshään, kaikki alkoi yhtenä televisiohistorian itkettävimmistä päivistä, kun Vale decemin lopputahdit olivat juuri hiljenneet tietokoneeni ruudulta. Kun lopulta näin taas jotain kyynelten lävitse, tein päätöksen. Minun oli pakko jakaa tuskani muitten samanhenkisten kanssa! Klikkasin itseni kommentointisivulle. Itse viestini oli lyhyt, yksinkertainen ja suorastaan tökerö: totesin vain itkeneeni silmät päästäni, ja spekuloin suhtautumistani yhteentoista.
Olin jo lähettämässä viestiä, kun tajusin äkkiä haluavani jonkun yksilöllisemmän nimimerkin kuin pelkän "Anonyymin". Bad Wolf oli ykkössuosikkini, mutta koska kaikkien hyvin tuntema infopakettimme oli ehtinyt ensin, minulla meni sormi suuhun. En halunnut ottaa yhdenkään kumppanin nimeä, koska se olisi ollut mielestäni vähän tylsää.
Sitten se tuli jostain alitajuntani sopukoista. Punainen pikkumies, jolla oli aivan älytön nimi.
Tohtori: "Bannakaffalatta... kuule, voisinko sanoa sinua Bannaksi? Säästyisi aikaa."
Bannakaffalatta: "Ei! Bannakaffalatta!"
Siinä se oli! Minun nimeni! Ryhdyin kirjoittamaan nimeä, kunnes minua kohtasi jälleen uusi vastoinkäyminen: yksi vai kaksi äffää? Muistelin Tohtorin lausumista, ja päättelin äffiä olevan yksi. Jälkeenpäin minua harmitti kovasti kirotusvihreen pahalainen, (otin nimen nimittäin uskossa, että käytän sitä tasan kerran!) mutta ajan myötä siitä tuli tärkeä osa identiteettiäni. Ja, kun asiaa oikein tarkkaan ajattelee, eikös parhainten taideteostenkin kerrota olevan jostain kohtaa virheellisiä? XD

Parhainta nimessäni ovat kuitenkin ehkä ne lukuisat enemmän ja paljon enemmän naurettavat väännökset. Banna nyt oli loogisin ja ensimmäinen, mutta sitä tehden eräillä nimeltä mainitsemattomilla henkilöillä alkoi isohihna pahemman kerran luistaa: Kahva, Kahvakuula, Kahvilatte, Late, Banaani, Bansku... :D

EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!!!!
MIKÄ TAHANSA VARMISTUSKYMYS MUTTEI TUOTA!!!!!!!!!!!!!!!
"Montako rengasta autossa tavallisesti on?"

"Can you hear them?"
"Can you hear the sound of drums?"

PUSKAAAAAAAAAAAAAAA TULE PELASTAMMAAN MINUT!!!!!!!!

sunnuntaina 08.09.2013

Pallo, olen täällä! TÄÄÄÄÄLLLLÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!!

sunnuntaina 08.09.2013

KAHVAAAAAAAAA EI HÄTÄÄ PUSKA ON PAIKALLA!!!

Joo siis mun nimimerkkistoori on tuolla vähän kauempana, mutta lempinimiä mulla on ainakin oman muistini mukaan muutama, Puska ja idiootti alzarialaisenpätkä ja sitten on näitä Mini-Moffat ja polvivaivainen järvipelastaja Puska yms. :'D

sunnuntaina 08.09.2013

Hello Fans!!

Tajuatteko, mikä päivä on huomenna maanantaina??? Viettäkäämme huomenna maanantaina 9.9. klo. 09:09 hiljainen kunnioituksen hetki Tohtori numero 9. kunniaksi ja "muistolle"!!! Kauan eläköön THE DOCTOR (WHO????)!!!!

sunnuntaina 08.09.2013

Pitkästä aikaa.....Joo oma nimimerkki stoori on aika tylsä (mutta laitan koska lateki laitto)
Tosiaan aattelin nopeasti nyt kommentoin ja en keksiny oikee mitää jännää ni sit mietin et joku sana vaa.....Ja sitte tajusin että joku, sehä ois aika mahtava..

Ja joo joku on vääntänyt nimestäni muotoja The random guy ja spaceman :DDD

Ps.varmistuskysymys...Montako kulmaa on neliössä?

maanantaina 09.09.2013

Hyvää Ysin päivää kaikille!!! Fantasticit vaan peliin ja kaikki muukin mahdollinen referenssi :D

maanantaina 09.09.2013

Hello sweeties!
Fantastista ysin päivää vaan minunkin puolestani! Muistatteko, mistä varoittelin teitä viitisen sivua sitten? Se päivä on nyt koittanut... olkaa valmiita. Tarkkailkaa taivasta.

Sillä nyt, hyvät aikamatkaajaystäväni, olemme tulleet matkan päähän.
*du-du-dummmmm*

maanantaina 09.09.2013

Oh this is just FANTASTIC! Kahva, kiitos sulle mä varmaan kuljen koko päivän tuijotellen taivaalle.... Muut ehkä vähän kattoo... :'D
Mutta tänään RÄJÄHTÄÄ! But this time, just this once EVERYBODY LIVES! *köh* oli pakko saada toi laitettua jonneki. xD *köh*

maanantaina 09.09.2013

Fantastic Ninth day to everyone! That's all, got nothing else to say. Well, that's just fantastic! :D

maanantaina 09.09.2013

Doctor Joke: klo 09.09 mä ainakin autuaallisesti vielä nukuin. varmaan siis pidin hiljaisen hetken jos en unissani puhunut :D
Mut hyvää ysin päivää kaikille. Ehkä juuri sen takia joku innostui antamaan mulle eilen lempinimen Fantsu.. that's Fantastic!

maanantaina 09.09.2013

HELLO STONEHENGE!

Oikeeeeesti te mini-moffatit tuhootte mun koulun käynnin, en yhtään pysty keskittymään ku pohdin vaan koko ajan mitä te ootte juoninu meiän päitten menoks... Ahaha, mä oon sit varmaan ihan helisemässä xD mutta nähään neljän aikoihin vähän vähemmän kuolleessaa chatissa!

Guudbai :D

tiistaina 10.09.2013

Hello everyone!
Täällä on joskus aiemmin tainnut olla puhetta Doctor Who-kappaleista. Niin onko kukaan kuunnellut Halia Meguidin sanoittamia ja laulamia versioita 'The mad man with a box'sta tai 'Doomsday'sta? Etenkin tuo Doomsday on tosi hyvä.:) Halia myöskin lauloi 'Together or not at all'ssa Angels take Manhattanissa, kun Rory ja Amy hyppäävät. Näin tiedoksi.:) Mutta kannattaa kuunnella (jos siis kiinnostaa) minä ainakin tykkäsin.:)

tiistaina 10.09.2013

Kiitos Tita vinkeistä! :)

50-v spesiaalin nimi ja pituus on julkaistu. The Day of the Doctor ja odotettavissa 75 min seikkailua. Yksi askel lähempänä 23.11. 2013 :D Samalla Radiotimes'in sivulla on linkki myös kuviin joulujakson kuvauksista. Smithin peruukki näyttää hyvältä, onneksi. Huh!

http://www.radiotimes.com/scifi

keskiviikkona 11.09.2013

Tuli tosta Titaniumin kommentista mieleen että oletteko tutustuneet mihinkään trock-bändeihin? Trockillahan sis tarkoitetaan Time Lord Rockia, ja koko musiikkigenre perustuu Doctor Who sarjaan.

Jos jotain alkoi kiinnostamaan niin itse voin ainakin suositella Chameleon Circuit -nimistä bändiä jonka löysin ihan sattumalta, lemppari kappaleita ovat ehkä Mr. Pond tai Nightmares.

Olisi kiva kuulla jos joku on löytänyt jonkun toisen hyvän, löytyyhän tuolta netistä joitain listoja, mutta olen laiska enkä jaksa alkaa käymään niitä yksi kerrallaan läpi. :D

keskiviikkona 11.09.2013

Promokuvia 50-vuotisspesiaalista: http://tennantnews.blogspot.fi/2013/09/photos-bbc-one-release-doctor-who-50th.html

keskiviikkona 11.09.2013

Tere Fans!!

Erityis kiitokset The Evil Bean:lle "Chameleon Circuit" vinkistä. Käykäähän muutkin Fanit kuuntelemassa, minä ainakin jäin koukkuun. LISÄÄ tällaisia vinkkejä/linkkejä!!! Kiitti linkeistä myös Tätille ja Lord Valeyard:lle!!!!

Regenerate,
Exterminater!!!!!

perjantaina 13.09.2013

Uuuuh, huomenna se sitten on. Kauan odotettu Tracon ja DWF-miitti. Ei vitsi ko jänskättää :D paikalle on siis (kai?) tulossa Tardiskin :D vielä on cossit vaiheessa mutta kai siitä selvitään... Mutta ihan mahtia nähdä niitä Aivovaurioisia Ajan Lapsia jotka on tulossa sinne!!! En malta odottaa........:D:D:D Hypin suunnilleen paikallani.

Muuten, ketkä muut täällä tykkää tosi paljon Marthasta? Oon vasta vähitellen alkanu tajuta että se on oikeestaan mun favourite companion Roryn (ja tietenkin Riverin jos se lasketaan) jälkeen. Mua harmittaa että Marthan "paikka" oli niin hankala, kun Rose oli niin pidetty ja Tohtorin rakastettu, niin sitten ko Martha tuli ja rakastu Tohtoriin niin varmaan monista tuntu että Martha yritti viedä jotenkin Rosen paikkaa. Vähän sama kun mulla Claran kanssa, koska tykkäsin kuitenkin Amystakin niin paljon... Joten musta tuntuu, että jos Marthan aika olis ollu vähän paremmassa kohtaa, useempi ihminen olis voinu tykätä siitä enemmän, ko sillä oli kuitenkin upee tarina ja luonne ja kaikkee. :D mutta tällasta tällä kertaa, heido!

perjantaina 13.09.2013

50 V SPOILERS!!!!!
VitosTohtorista on nyt saatu varmistus, se on siinä 50-vuotisspesiaalissa!!!!!!!#!!!!!!!! :D:D:D en malta odottaa, niistä tulee hienot bileet :D

perjantaina 13.09.2013

Tohtori Viisi faktaa: http://www.bbc.co.uk/doctorwho/classic/episodeguide/index_fifth.shtml .
Kumpa olisi jo marraskuu!! (Tuo on outo toteamus meikäläisen suusta/kynästä, kärsin yleensä kaamosapatiasta tuohon aikaan, mutta nyt on toisin: THE DOCTOR is coming ja oikein useampana kokonaisena kappeleena!!!!

perjantaina 13.09.2013

Doctor Joke, sama täällä marraskuun suhteen. En muista milloin olisin odottanut marraskuuta tällä tavoin. :D Joka vuosi pitäsi marraskuussa olla jotakin yhtä fantastista odotettavaa! :D Halloween on siellä, mutta se ei aivan aja asiaa. ;)

perjantaina 13.09.2013

Wwtw, ite ainaki tykkäsin paljon marthasta ja sama juttu tosta clarasta että en tykkää ollenkaa.....mutta kai se siitä.....ja sehä o ollu vasta yhen kauen ni kai siihenki tottuu....että sellasta

lauantaina 14.09.2013

Olen kattonut vaan nelos kaudesta alkaen mutta niiden jaksojen mukaan joissa Martha on ollut niin olen saanut sen käsityksen että hän on aivan mahtava. Toivoisin että Yle esittäisi uudestaan kaikki jaksot ekasta kaudesta alkaen niin saisin "tavata" 9.Tohtorin, Rosen ja tietenkin Marthankin.

lauantaina 14.09.2013

Donna-fanile tiedoksi: Koko Doctor Who sarja eli kaudet 1-7 esitetään uusintana ensi vuoden puolella YLE/TV2:lla. Tällä tavalla seisoo/lukee tämän keskustelu foorumin sivulla 3 :

"Koko sarja uusitaan vielä ensimmäisestä kaudesta alkaen, näillä näkymin jossain vaiheessa ensi vuonna.

Miika / TV2

– yletv2"

Lisäksi viimeistään kausien 1-7:n uusintojen jälkeen esitetään UUDET 8. kauden jaksot (hyvässä lykyssä jo aikaisemmin). Itse odotan noita uusintojakin "kuin kuuta nousevaa".

sunnuntaina 15.09.2013

Oli hauska huomata, miten tämän viikon Poliitikon aviomies -sarjassa Tennantin hahmo loi twitter-tilin John Smithin nimellä. Googlasin vielä asian ja löytyi tällainen:

"I’m going to make a slight divergence at this point to mention Doctor Who for the second week running. Keen eyes will have no doubt noted the relevance of the false name Aiden adopted for his Twitter account; John Smith, the sudanym the famous Doctor often goes by. But there’s more. His false e-mail address also consisted of the number 789, and at the time of filming on The Politician’s Husband (prior to “The Snowmen” and everything since), that was the total number of Doctor Who episodes there had been. This might seem irrelevant to a review of this episode, but it’s really pleasing as a fan of the show to see the popularity of David Tennant’s defining role being observed. The BBC and creators will be fully aware that no small amount of those watching this will be doing so because of the Tennant factor. (http://cultfix.co.uk/the-politicians-husband-episode-2-review-22551.htm)"

Ihanaa, että tällaisia Doctor Who -viittauksia piilotellaan! Niitä on sitten mukava katsomisen lomassa bongailla.

Ja juuri aiheeseen sopivasti varmistuskysymys: Mikä luku tulee yhdeksän jälkeen? ♥

sunnuntaina 15.09.2013

WWTW: Viides Tohtori eli Peter Davison sanoi ottavansa osaa juhlallisuuksiin, ei TV specialiin. Hänet, Sylvester McCoy (7) ja Colin Baker (6) nähtiin BBC'n rakennusten ulkopuolella tekemässä jonkin sortin DVD-extraa (kantoivat ns. "protestikylttejä" classic tohtoreiden ulosjättämistä vastaan, vitsillä), joten luulen, että hän puhui artikkelissa tuosta.

Kaikki elossa olevat Classic Tohtorit tosin ovat Big Finishin "Light at the End"-audiossa, joka ilmestyy 50-vuotispäivän aikoihin (en muista tarkkaa aikaa, saattoi olla jopa to 23. pvä).

P.S. Martha on yksi lempicompanioneistani, todella hyvä hahmo.

sunnuntaina 15.09.2013

^ Muidenkin Doctor Who´ssa näytelleiden tyyppien tuotannoissa on viittauksia sarjaan. Esim. nyt vasta ylellä oli mielen lukot sarjassa Dalek-juliste, John Simmhän (Mestari DW:stä) oli ko. sarjassa.

sunnuntaina 15.09.2013

Tervehdys Suomen Whovianit!

Olen tässä etsiskellyt paikkaa jossa jutella muiden suomalaisten kanssa Doctor Whosta ja huomasin yllättäen tämän sivun olevan lähes paras paikka semmoiseen. Olen viimeisen tunnin aikana nopeasti lueskellu kaikki 28 sivua läpi -.-

Ajattelin, että tähän alkuun olisi hyvä esittäytyä. Olen siis 17-vuotias poika Etelä-Suomesta ja Whovianiksi julistin itseni tänä keväänä, kun YLE näytti neljännen kauden jaksot telkkarista. Näin ensimmäisen kauden kakkoselta silloin aikoinaan, mutta olin hiukan liian nuori täysin ymmärtämään ohjelman koukkua. Sen jälkeen en moneen vuoteen noteerannut sarjaa taikka hahmoa, en edes viime vuonna, kun YLE jatkoi sarjan esittämistä.

Mutta tänä vuonna päätin perehtyä ohjelmaan oikein kunnolla. Bond-faniksikin tulin oikeastaan vasta viime vuonna, kun elokuvasarja täytti 50-vuotta. Lontoo-visiitin jälkeen kuulin että Doctor Who täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja YLE näyttää lisää jaksoja! Ja niin ryhdyin tutkimaan sarjkan taustoja, katselemaan vanhoja jaksoja ja uusiakin kun ne näytettiin kakkosella. Ja nyt voin sanoa olevani Whovian, ja olen ylpeä siitä. Luulin olevani ainoa tässä maassa, mutta nyt huomaan että faneja onkin enemmän kuin kuvittelin!

Lempitohtorini on Matt Smith ja lempikumppanini Amy Pond. Minusta Tohtorin kuulu olla hiukan outo ja "alien" ja Matt onnistuu juuri siinä. Tennant oli mainio, mutta hiukan liian inhimillinen. Ja Eccleston oli mukana niin vähän aikaa, etten oikein saa hänestä otetta.

Pari viikkoa sitten ostin kaudet 1-4 DVD:nä ja katselenkin tässä vanhoja kausia uudestaan. Aloitin juuri eilen toisen kauden, jota en olekaan aikaisemmin nähnyt.

Olen ymmärrettävästi innoissani 50-vuotisjaksosta, jouluspesiaalista ja uudesta Capaldin tohtorista. Nyt ne juhlat vasta alkavat. Ja uskon Capaldin vievän sarjaa mukavaan uuteen suuntaan :)

Toivottavasti tämä keskustelu jatkuu vielä syksyn ajan, kun juhlallisuudet hupentuvat! Oikein mukavaa syksyä teille kaikille ja muistakaa:

"BOW TIES ARE COOL!"

sunnuntaina 15.09.2013

The Last Doctor, welcome to the madness ;)
Saanko kysyä kuka on lemppari vihollisesi? Omani on weeping angels, ehdottomasti! :D


Muualla Yle.fi:ssä