Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 05.08.2013

Oli kiva kattoa streamina toi bbc:n lähetys tohtorista :)
Uudesta tohtorista voin sanoa sen, että on kiva, että Peter eroaa Mattista tarpeeksi paljon. (mutta ei kuitenkaan liikaa, esim. naistohtoria en vaan olis mitenkään sulattanut)
Vaikka näyttelijä on mulle kohtuu tuntematon, niin jotenkin hän huokuu sellaisen jotenkin niin perus timelordin karismaa.. en osaa selittää. Mut just tolta tuhatvuotiaan timelordin kuuluu näyttää. Saa sitä nähdä, millainen hahmosta kehittyy, persoona ja kaikki. Mut ei varmasti mikään huono valinta. Mut nyt vielä viimeiset Matt-fiilistelyt, koitanpa niistä nauttia.
Ja sit ku 50v spessu sekä ens vuonna nuo Tennantin uusintajaksot kun tulee, niin liimaudun taas ruutuun elämään parhaita hetkiä uusiksi.

(Oon elänyt Tohtorifanituksen koko kaareni pikakelauksella tämän vuoden about tammikuusta alkaen jolloin törmäsin tähän mahtavuuteen. Classic-jaksoja vasta vähän aloitellut. Nyt kun tulee uuteen kauteen taukoa, niin ehtii hyvin niihin perehtyä paremmin)

maanantaina 05.08.2013

Peter Capaldi vaikuttaa oikein hyvältä valinnalta. Onneksi valitiin jo ikääntyneempi Tohtoriksi, ehkä jää vähemmälle sitten romanttiset juoniviritykset (paitsi Riverin kanssa...) Ei ole epäilystäkään, etteikö uusi näyttelijä kykenisi myös toimintakohtauksiin. Kyse ei kuitenkaan ole mistään Die Hard-lajityypistä...

Pienempi kulttuurisokki kuin Eccleston-Tennant, vaikka Tennant onkin suosikkini...

maanantaina 05.08.2013

Juu, niin olikin, oli roomalaisen ylimyksen roolissa Pompeiji-seikkailussa.
Muuten minulle umpiouto jäbä, vaikka IMDB:n perusteella on ollut monessa mukana alkaen Bill Forsythin Local Hero-leffasta, josta muistan oikeastaan vain Burt Lancasterin ja Mark Knopflerin maukkaan musan.
Ehkä Doctorin rooli tuo miehelle tunnettavuutta lisää, näinhän kävi niin Ecclestonin, Tennantin kuin Smithinkin kohdalla.
Nyt vaan odottelemaan 50-vuotis-spessua kakkoselle, silloin pannaan pöytä koreaksi ja juotavaksi pangalaktisia kurlauspommeja.

maanantaina 05.08.2013

Tällaisena vanhempana äiti-ihmisenä olen kyllä erittäin tyytyväinen vanhemman herrasmiehen valintaan Tohtorin rooliin. Ja koska kyseessä on menestynyt ja kokenut näyttelijä, voi olla varmaa että hän pystyy roolin myös loistavasti vetämään. Ja miten niin ei voi olla romanttisempia juoniviritelmiä vanhemman miehen kanssa? Haloo :) Mutta toisaalta ihan hyvä jos sitä romantiikkaa jätetään vähemmälle vaikka ei se tarkoita etteikö kemiat voisi silti kohdata.

Tässähän tulee käymään niin että kun herra Smithin Tohtorista aika jättää, itkemme taas silmät päästämme ja kun herra Capaldin Tohtori astuu näyttämölle, tuntuu hetken aikaa tosi oudolta nähdä vieras mies edeltäjänsä vaatteissa ja ennenkuin huomaammekaan, olemme aivan uuden Tohtorin lumoissa taas. Doctor Who -kiertokulku ;)

Katsokaas muuten bbc:n sivuilta Capaldin tervehdys. Kun Smithillä ei juuri kulmakarvoja ollut niin tällä uudella on ja veikkaanpa että ne tulevat näyttelemään ainakin jotain osaa uuden Tohtorin elekielessä! :D

maanantaina 05.08.2013

Nyt on tosiaan pakko tuode River takaisin. Kingstonin ja Capaldin välinen kemia ei voi olla muuta kuin eeppistä.

maanantaina 05.08.2013

Musta on myös hyvä että nyt on taas vanhempi tohtori, koska kun oon kattonu mitä jotkut kirjottaa joillain fanisivustoilla, niin se on menny vähän sellaseks "katon sitä vaan koska siinä on seksikäs nuori tohtori" eikä sen varsinaisen ohjelman takia... Et nyt ikään kun "karsiutuu pois" sellaset. Esim FB:ssä oli hirveet teinityttövalitukset että kun "en voi katsoo ohjelmaa jos tohtori on noin vanha" ja "ei se ole enää sama asia jos se on 55"...ja tuossa kohtaahan repesin, kun nimenomaan ensimmäinen Tohtorikin oli 55 ja vain nämä uudemmat ovat olleet näin nuoria... Joten ymmärrätte varmaan mun pointin ;)

Mutta Alex Kingston ja Peter Capaldi, se on pakko nähdä.

maanantaina 05.08.2013

JEP! River takaisin kehiin, Alex Kingston..häntä katselee aina mielellään, voisi olla oiva companion uudelle Tohtorille, mutta eiköhän friidu kadonnut lopullisesti kuvioista Name of the Doctorissa...Riverin viimeinen ihana hymy jäi kyllä mieleeni ja syömmeeni:)!
Katselin äsken Tubesta pätkän BBC.n ohjelmasta jossa oli Capaldin haastattelu, Stephen Hawkingin kommentti oli hauska: "Saisi olla nais-Tohtori ja miesapuri.", näkyi Capaldi olevan innoissaan tulevasta roolista ja katotaan sitten mihin mies pystyy.
Olikohan nimi muuten kaikkien muiden veikattujen ehdokkaiden joukossa, ainakin pomppasi esiin mustana hevosena.
Iästä: tietääkseni uutta sarjaa edeltäneet Tohtorit olivat vanhemmanpuoleisia herroja Tom Bakeria lukuunottamatta ja trio Eccleston-Tennant-Smith oli nuoremmasta päästä.

maanantaina 05.08.2013

Capaldi oli mun tietääkseni vedonlyöntitilastojen suosikki jo pidemmän aikaa, ja aika monen muunkin listan kärkipäässä. Ko. näyttelijä on ollut sekä Torchwoodissa että Tohtori Whossa näkyvässä osassa, ja sitä pidettiin mahdollisesti rasitteena. Näillä nuWhon Tohtoreilla on kuitenkin ollut aina kytkyt sarjan tuottajiin (Tennant Casanovassa jne), joten ei tuo tainnut rasite olla.

Vaikka toivoinkin, että Tohtoriksi olisi voitu valita kaavasta poikkeava (ei vältämättä valkoihoista perusbrittimiestä), niin tämä on hyvä valinta: sarjan tekijät eivät alistuneet kovaääniselle painostukselle. Naistohtori/etnisen vähemmistön edustaja olisi ollut periksi antamista, ei sarjan etenemiselle tärkeää, vaan julkisen mielipiteen myötäämistä. (Mutta punatukkainen voisi jo vähitellen olla...)

Pidettiinhän Ecclestonia aivan vääränä valintana Tohtoriksi, mutta ihan vakavalla naamalla väitän, että hän oli juuri oikea valinta. Ei mikään teinityttöjen päiväuni, joka olisi karkoittanut sarjan pitkäaikaiset katsojat...

maanantaina 05.08.2013

Okei, kyllä mulle kelpaa. Ihan tyylikäs herrasmies. Hyvät hampaat ja samanlaiset silmäluomet ku Tennantilla :) Ja kun olen yli kolmikymppinen niin ei hän nyt liian vanhakaan ole. Skotit on parhaita!

maanantaina 05.08.2013

Näkisikö jostain sitä ohjelmaa, missä 12.Tohtori paljastettiin?

maanantaina 05.08.2013

Eikös Christopher Eccleston otettu varsin hyvin vastaan, olihan hän jo valmiiksi tunnettu ja erittäin arvostettu näyttelijä? Billie Piper sen sijaan taisi saada pitkän linjan faneilta aika epäilevän vastaanoton, hänet kun tunnettiin lähinnä teinipopparina ja skandaalijulkkiksena. Samaten Catherine Tate mollattiin etukäteen maan rakoon.

On se hyvä ettei sen paremmin Tohtoreita kuin kumppaneitakaan valita huutoäänestyksellä. Hyvä että meiltä ei kysytä :-)

maanantaina 05.08.2013

Eccleston oli erittäin tunnettu Briteissä jo ennen DW'tä, toisin sanoen sarja tarvitsi hänet ponnahduslaudaksi eikä toisin päin. Aikaa Tohtorina varjosti vain se, että hänen lähdöstä ja Tennantin tulosta ilmoitettiin heti ensimmäisen jakson näyttämisen jälkeen. Toki se lisäsi kansainvälistä julkisuutta, mies on kuitenkin hyvin lojaali Britti TV:lle,

"sarjan tekijät eivät alistuneet kovaääniselle painostukselle. Naistohtori/etnisen vähemmistön edustaja olisi ollut periksi antamista, ei sarjan etenemiselle tärkeää, vaan julkisen mielipiteen myötäämistä." on täyttä puppua, ei tätä roolia anneta noin vain, ja monet fanit pyysivätkin tekijöitä olemaan jättämättä ei-valkoisia ja ei-miehiä ulkopuolelle vain mainittujen asioiden takia (ja katsoa pelkästään näyttelijänlahjoja). Niinhän ei nyt käynyt, mutta kaikki ovat hyvin innoissaan Peter Capaldista, on hän nimittäin erittäin sopiva Tohtorin rooliin näyttelijöntaitojensa ansiosta.

maanantaina 05.08.2013

Niin, roolin sai Peter Capaldi. Annettiinko periksi ja kenelle?

maanantaina 05.08.2013

Neil Gaiman kertoi, että roolia on joskus tarjottu tummaihoiselle miehelle, mutta tämä kieltäytyi.

maanantaina 05.08.2013

Bad Wolf: annettiin periksi länsimaiselle patriarkaalisuudelle

maanantaina 05.08.2013

Tässä linkki, jossa julistetaan 12 tohtori ja sen jälkeen lyhyt haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=6Zim8zL3Q5k

maanantaina 05.08.2013

No tuosta sitten taas voi vääntää maailman tappiin. Jo pelkkä PC:n ikä sai osan faneista ulisemaan. Sarjaa ei kuitenkaan tehdä pääsääntöisesti faneille, vaan keskivertokatsojille. Ei 50v juhlaohjelmaankaan tehdä faneille, vaan ohjelman katsojille. Ko. Ohjelman fanitus taisi olla hurjimmillaan silloin, kun ohjelman katsojaluvut olivat ennätysalhaalla... (fani tässä tarkoituksessa sellainen, joka elää Doctor Whota, syö ja juo sitä, ostaa fanituotteet ja katsoo joka jakson uudelleen ja uudelleen ja kaivelee piilomerkityksiä joka lauseesta ja kulmakarvan kohotuksesta; tavallinen katsoja: katsoo sarjaa, saattaa ostaa äänimeisselin ja t-paidan, mutta syö edelleen kalapuikkoja ketsupin kera, ei vanilijakastikkeen kanssa).

Moffatin/BBC:n maailmankuvaa voi tietenkin miettiä, että mahtuuko sinne naisia ykköspaikoille ollenkaan. Samaa voi miettiä koko showbisneksestä (eikä siitä ole kuin muutama kymmenen vuotta, kun luutnantti Uhura mullisti maailmankuvaa Star trekissä ensimmäisenä mustaihoisena naisena, joka ei ollut palvelija tms. statistia scifi-sarjassa...)

BBC on kuitenkin brittiläinen yleisradioyhtiö, jonka johtokunnissa istuu varmaan satoja keski-ikäisiä miehiä. Valitettavasti edelleen on niin, että kulujen maksaja pääsee aika lailla päättämään ohjelmien maailmankuvasta. Seksismiä kyllä, eihän tän yhdennentoista äänimeisselikään pysy kurissa Jennyn läsnäollessa.

Mutta joskus tv-sarja on vain tv-sarja.

maanantaina 05.08.2013

Kieltämättä ensi reaktio Capaldin ikään oli vähän yllättynyt. Nuinko vanha? Kun on tottunut tässä nuorempiin Tohtoreihin. En kyllä itsekään ole enää mikään teini, 37-v. Mutta ulkonäkönsä puolesta voin hyvin kuvitella näyttelevän ajanherraa. Samoin pelkän ulkonäön perusteella tulee mielikuva viekkaasta ja tuikeastakin herrasta, saa nähdä millainen on roolissa. Luultavasti kiintymykseni menee niin kuin on aikaisemminkin sanottu, ensin uusi Tohtori on "ei-äiti", ei mitään varsinaista vikaa mutta tuntuu väärältä ja vähitellen hänestä tulee "isä", pidetty omana itsenään. Kiitos Stormageddonille ja sille joka ensimmäisenä käytti täällä noita ilmaisuja. Mikä on huipumpaa kuin puhua Doctor Whosta käyttäen DW vertauksia. :)

Onko regeneraatio prosessi, jossa ajanherran ruumis uusiutuu vai viitataanko sillä myös tiettyyn ruumiiseen? Eli jos ajanherrat voivat regeneroitua 12 kertaa, onko viimeisen ruumiin jär.nro 12 vai 13. Määräsikö regeneraatioiden lukumäärän Gallifreyn lait vai oliko siihen muita syitä? Alla olevassa artikkelissa ainakin ajatellaan Capaldin näyttelevän viimeistä Tohtoria. Tässä tulee sitten ongelma John Hurtin Tohtorin kanssa, miten hän sopii kuvioon. Jos hänet lasketaan mukaan Capaldi on 13. Tohtori.

http://www.bbc.co.uk/news/blogs-magazine-monitor-23573730?ocid=socialflow_facebook_newsmagazine

maanantaina 05.08.2013

Regeneraatioiden märä oli Gallifreyllä rajoitettu 12 kpl, eli uudentumisia 12 kpl- Uudentuneita kehoja oli siis mahdollista saada Ajan Herrojen sääntöjen mukaan 12, eli käytössä oli 1 alkuperäinen keho ja 12 uudentunutta kehoa... eli viimeinen olisi kolmastoista.
Kymmenes regeneraatiohan julisti Waters Of Marsissa, että Ajan Herrojen lait eivät enää päde, koska heitä ei enää ole (muita kuin Tohtori). On teorioitu sillä, että regeneraatioiden määrää rajoittivat Ajan Herrat siksi, ettei olisi tullut kuolemattomuutta ja siitä aiheutuneita ongelmia. Lisäksi mm. Mestarillehan tarjottiin uutta 12 regeneraation sykliä palkkioksi Tohtorin paljastamisesta/kiinniottamisesta. Ja kolmas teoria on River Songin lahjoittamat regeneraatiot, kun pelasti Tohtorin hengen Let's kill Hitlerissä.
Että siitä sitä voi vedellä johtopäätöksiä. Moffatt tehnee mitä tehnee, en kuitenkaan ihan heti usko, että tappavat kultamunia munivan hanhen, joku selitys uusille regeneraatioille löytynee...

maanantaina 05.08.2013

^Ok, kiitos selvennyksestä. Itselle tuli mieleen, että jos Tohtorin regeneraatioit loppuvat tähän niin ehkä aloitetaan uusi sarja Tohtorin tyttärestä. Tarkoitan tätä monistettua tytärtä. Hänhän lähti seikkailemaan neljännellä kaudella eikä ole sen jälkeen mainnittu. Hänellä oli kaksi sydäntä ja pystyi regeneroitumaan eli ilmeisesti oli kokonaan ajanherra.

maanantaina 05.08.2013

^ Kyllä Doctor Who´n pääosassa pitää olla Tohtori eikä kukaan muu.

maanantaina 05.08.2013

David Tennant - 500 miles
https://www.youtube.com/watch?v=aBnGbFjlhM0

maanantaina 05.08.2013

Neljännen tuotantokauden wrap-up party:
http://www.youtube.com/watch?v=FPKgPB80jNA

David Tennantin, Catherine Taten ja John Barrowmanin tribuutti Russel T. Davisin lähdön kunniaksi:
https://www.youtube.com/watch?v=y7JWY_oYlps

maanantaina 05.08.2013

Pieleen menneitä kohtauksia ja hauskoja pätkiä :'D
https://www.youtube.com/watch?v=Ab0R3bEulnU

maanantaina 05.08.2013

No niin, nyt kun on vähän ehtinyt sulatella tätä asiaa, niin tuntuu että Peter Capaldi tulee olemaan loistava Tohtori! Kyllä pieni shokki kuuluu asiaan aina kun uusi Tohtori julkistetaan. Koin hirvittävän järkytyksen silloinkin kun Tennantista tuli Tohtori... ja sitten rakastuin hänen näyttelemiseensä. Maailma ei koskaan palannut ennalleen ;)

maanantaina 05.08.2013

Siis. Uusi. Tohtori. Paljastettiin. Sillä. Aikaa. Kun. Minä. Hiimailin. Täällä. Piip. Piip. Korvessa. Mun. Porukat. Ei. Saa. Ihan. Kohta. Anteeksi. Piip. ASUNTOVAUNU WILL BE EXTERMINATE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Ja varmistuskysymyksenä on vielä mikä merkki on huutolauseen lopussa...

tiistaina 06.08.2013

Tuolla aiemmin taisi olla pohdintaa siitä, palaako River vielä DW:on. Minusta kyllä, ajatellen hänen sanojaan The Name Of The Doctorissa hyvästellessään Tohtorin.

tiistaina 06.08.2013

Kun täällä on River Song/Alex Kingston faneja, niin kaikille heille suosittelen minisarjaa 'Lost in Austen'. Se on erilainen versio 'Ylpeys ja ennakkoluulo' kirjasta/tv-sarjasta, Alex Kingston esittää siinä rouva Bennetiä. Lyhyesti sanottuna nuori nainen nykyajasta päätyy Ylpeyden ja ennakkoluulon maailmaan ja asioita tapahtuu... Heh, en viitsi kertoa yhtään enempää. Paitsi että mr. Darcy on mahtava! ;)

keskiviikkona 07.08.2013

Tuo Lost in Austenhan eli Eksyin Jane Austenin maailmaan on myös nähty Kakkosella.

Miika / TV2

keskiviikkona 07.08.2013

eli mikäs toi moffat ny olikaa ku en oo huomannu tai sit vaa nähny sitä jaksoo :D

keskiviikkona 07.08.2013

^ Steven Moffat on sarjan pääkäsikirjoittaja.

keskiviikkona 07.08.2013

Ajattelin vielä mainostaa Doctor Who aiheista blogiani! Lähiaikoina tulossa ainakin Doctor Who aiheisia reseptejä! :) Tohtori-fanilapsen vanhemmat voivat vaikka ilahduttaa niillä lastaan, ja muut vain itseään :D

(huom. ei spoileri vapaa, tällä hetkellä 12. Tohtorin kuva lävähtää aika helposti silmille)
http://littlemoresonicblog.blogspot.fi

keskiviikkona 07.08.2013

Ykköseltä tulee tänään 22.05 brittidraamasarja Mielen lukot (on uusintakierroksella, edellisestä kerrasta jäi mieleen, että ihan taattua brittilaatua). Näyttelijänä mm. John Simm, paremmin tällä palstalla ehkä Mestarina tunnettu... Tällä kertaa ei yritä maailmanvalloitusta ;-)

keskiviikkona 07.08.2013

Tällanen pikku ilmotus että huomenna on Dalek Day B) älkää säikähtäkö tamperelaiset jos käytte kirjastossa kun mä aion levitellä Bad Wolf-lappuja..... sanoitte mitä sanoitte ;)

torstaina 08.08.2013

Onko tänään Dalek-day? Oijoijoi, äkkiä kirjastoon ja vauhdilla Bad Wolf -lappujen kanssa! Jospa täältä haudanhiljaiselta rotanloukosta löytyisi edes yksi humanoidi, joka tajuaisi vitsin.

Ostin muuten reissultani matkamuistoksi ison husky-pehmolelun (niin, minkäs ikäinen taas olinkaan..?) Äiti ehdotti sille nimeksi Alonsoa, ja minä olin että olkoon nyt sitten vaikka Alonso. Tajusin vasta nyt minkä mahtavan mahdollisuuden sain: otan sen maskotiksi autooni, ja aina, kun lähden liikenteeseen, voin hihkaista ALLONS-Y, ALONSO! Olettekos kateellisia ;)

torstaina 08.08.2013

Hei dalek dayna pitäs levitellä dalek-juttuja :D Bad wolf day on eri päivä!

torstaina 08.08.2013

Mielen lukot piti katsoa jotta pääsi ihailemaan John Simmin silmiä. Ihan hyvä sarja muutenkin.

torstaina 08.08.2013

Höpöhöpö, kyllä dalek päivänä voi levitellä Bad Wolf juttujakin :) Mulle joka päivä on BW päivä, tein Bad Wolf tarroja joita liimailen lyhtypylväisiin, sähkökaappeihin, ilmoitustauluihin jne. Mutta voinhan minä nyt tietysti tänään hokea samalla vaikka 'exterminate, exterminate'... ;)

torstaina 08.08.2013

Olin linnanmäellä ja huomasin, et salaman jonotusalueen seinässä lukee Bad Wolf! Tuli kyllä hyvä mieli :D

torstaina 08.08.2013

Olettekos muuten ihmiset (tai alienit, enhän voi olla varma ketä siellä ruudun takana pyörii) pohdiskelleet sarjasta jo poistuneiden hahmojen elämänkohtaloita? Ainakin itse mietiskelen valtavasti, voisin jopa kutsua sitä yhdeksi lempiharrastuksistani. Minulle muodostuu hyvin nopeasti kuva hahmon myöhemmästä elämästä. Tässäpä joitakin illan lukemisiksi:

Pondit: siis vaikka en heille koskaan lämmennyt, mielikuvani heidän Tohtorinjälkeisestä elämästään on onnellinen. He adoptoivat pojan, joka nimetään Roryn isän mukaan. Mielestäni Amy ja Rory elävät siinä suhteessa "taviselämän", ettei heidän arkeensa kuulu avaruuden ölliäiset ja maailman pelastaminen. Heidän poikansa kuitenkin kuulee pienestä pitäen tarinoita resuisesta, hassusta miehestä, joka kulkee halki galaksien sinisellä puhelinkopilla. Kun Amysta ja Rorysta on jo aika jättänyt, heidän poikansa etsii käsiinsä Roryn isän (joka on siis hetki sitten nähnyt poikansa viimeistä kertaa) ja kertoo hänelle vanhempiensa tarinan, antaa ehkä valokuvia ja Roryn kirjoittaman jäähyväiskirjeen.

Martha Jones ja Mickey Smith: End of Timen lopussa saimme tietää heidän olevan naimisissa. He työskentelevät yhdessä Yksikössä, tehden kaikkensa ihmisten ja avaruusolioiden rauhanomaisen yhteiselon eteen. He kärsivät lapsettomuudesta, mutta saavat kuitenkin pikku tyttären hoitojen avulla. Tyttö nimetään Jenny Donnaksi (lempinimi Jee-Dee) Martha ja Mickey luonnollisestikin luulevat Jee-Deen jäävät ainoakaisekseen, joten yllätys onkin suuri, kun Martha viisi vuotta tyttärensä syntymän jälkeen alkaa tuntea selittämätöntä pahoinvointia. Iltatähdeksi heille syntyy poika, jonka nimelksi siunaantuu John William.

Donna Noble: hän on siis Temble-Noble. Donna voittaa neljä miljoonaa hääpäivänään, ja saa hankittua kunnon asunnon Shauninsa kanssa. Hekin saavat kaksi lasta, kaksoset Lee Joshuan ja Ella Charlottan. Donnasta tulee erittäin arvostettu scifikirjailija. Kun häneltä haastatteluissaan kysytään, mistä hän oikein saa inspiraation tarinoihinsa, hän vastaa: "Minä näen niistä unia."

Ja parhaan säästin viimeiseksi, Tyler-Smithit! Alkuvaikeuksien jälkeen Rose huomasi metakriisin olevan todella Tohtori. He työskentelivät yhdessä Torchwoodissa, ja menivät naimisiin viiden kuukauden kuluttua universumiin saapumisesta, ottaen yhteiseksi sukunimekseen Tyler-Smith. Tohtorin virallinen nimi oli siis John Wilfred Tyler-Smith (hän sanoo saaneensa toisen nimensä isänsä mukaan), mutta lähipiiri tunsi hänet edelleen Tohtorina. Kolmen kuukauden kuluttua Rose oli raskaana. Heidän esikoispoikansa sai nimekseen Jack Alistair. Hänkin kasvoi kuunnellen tarinoita isänsä ja äitinsä yhteisistä seikkailuista. Rose ei ollut kovin mielissään, kun Jackin ensimmäiset sanat eivät olleet "äiti" ja "isä", vaan "juokse" ja "Tardis". Ehkä tästä syystä hänen alkoi tehdä mieli uutta vauvaa Jackin täytettyä vuoden. Jack oli onnessaan saadessaan pikkuveljen, joka nimettiin Michael "Mickey" Timothyksi.
Jack ja Mickey eivät kuitenkaan saaneet mellastaa kahdestaan kuin kolme vuotta, kun perheeseen syntyi punapäinen, tuliluontoinen tyttö. Nimeä ei varmaan ole vaikea arvata..? Tietenkin hänestä tuli Donna Martha! Donnan oli tarkoitus jäädä perheensä kuopukseksi, mutta toisin kävi. Uusi Tyler-Smith oli matkalla Donna ollessa kahden kuukauden ikäinen. Kolmannen pojan kohdalla Rose antoi viimeinkin Tohtorin kuuden vuoden kärttämiselle periksi, ja antoi suostumuksensa lapsen nimeämikseksi Alonso Williamiksi ;D

Tästä taisi tulla aika pitkä viesti ;) Kertokaa rohkeasti omia näkemyksiänne hahmojen elämästä jos sellaisia on, ja kommentoikaa minun aivoituksiani! Tyler-Smitheistä olen itseasiassa alkanut kirjoittamaan ihan oikeaa tarinaakin. Olisi aika jännä saada se julkaistuksi jossain fanifiktiosivustolla...

torstaina 08.08.2013

Hyvää dalek päivää!!

torstaina 08.08.2013

YOU WILL BE EXTERMINATED

perjantaina 09.08.2013

David Tennant on muuten sanonut haastattelussa (yhdessä Billie Piperin kanssa), että 10½ ja Rose omistavat nykyään luonnonmukaisen farmin ja heillä on kaksoset; Gallifrey ja Debenhams ;)

perjantaina 09.08.2013

Martha Jones ja Mickey Smith eivät muuten työskennelleet UNITissa enää myöhemmin. Mickey työskenteli rinnakkaismaailman Torchwoodissa, ja teki keikkaa tämän maailman Torchwoodille (Jack Harknessin alaisuudessa), mutta hän oli freelancer-alienjahtaaja. Martha jätti työnsa UNITissa ja työskenteli jonkin aika Torchwoodissa, mutta aloitti sitten freelancerina Mickeyn kanssa. Ja tämä on siis ihan "virallista", nähty Torchwoodissa.

perjantaina 09.08.2013

Onko kukaan nähnyt Tohtori unia tai katsonut Tubesta editointivideoita? Muistaakseni näin ensimäisen Tohtori unen viime vuonna ja toisen tämän vuoden alkupuolella. Ekassa unessa olin yhdestoista Tohtorin kanssa Tardisissa, mutta en muista mistä me oikein juttelimme. Toisesta unesta muistan sen, että siinä oli kymppi Tohtori.

http://www.youtube.com/watch?v=3vJtYxlivio

perjantaina 09.08.2013

On tullut nähtyä montakin Tohtori unta, mutta kunnolla en muista kuin yhden, jonka näin Vampyyreja Venetsiassa-jakson jälkeen. Olin 11. Tohtorin kanssa jossain Venetsian tapaisessa kaupungissa. Meidän luokse tuli joku, ja juoksimme karkuun, mutta kadotin Tohtorin ja piilouduin huoneeseen johonkin rakennukseen. Sinne tuli muitakin enkä päässyt huoneesta pois. Toivoin että Tohtori tulee apuun. Sitten joku sanoi että jos vain toivoo tarpeeksi niin Tohtori kuulee.
Outoa oli, että jossain seuraavassa jaksossa, Yön kauhut, Tohtori sanoi samoin: kun se poika pelkäsi ja hoki: "Please save me from the monsters" niin ajatuspaperiin tuli viesti. :o

perjantaina 09.08.2013

Tuleva joulujakso nähdään Kakkosella toivon mukaan vielä tämän vuoden juhlakaudella.

Ja mikäli sopimus suinkin sallii, esitämme 50-vuotisspesiaalin sen ensi-iltapäivänä.

Miika / TV2

perjantaina 09.08.2013

Kiitos Miika ja koko YLE! Ihanaa päästä katsomaan noita spessuja :)

perjantaina 09.08.2013

Debenhams? Mikä ihme nimi se oikein on? XD

Kiitos Bad Wolf kun sivistät meitä sivistymättömiä!

Kiitos YLE joulujakson esittämisestä! Kahden spesiaalin voimalla jaksamme odottaa Tohtorin paluuta!

Minä näin joskus kolme-neljä vuotta sitten yhtä unta, ja olen pitkään miettinyt, miksi muistan sen edelleen. Se oli ihan tavallinen uni, ruotsinopettajamme piti meille tuntia piirteli taululle isoja ympyröitä (okei, ruotsinopettajat eivät yleensä opeta geometriaa, mutta tajuatte kyllä mitä ajan takaa)
Tajusin vasta hetki sitten, ettei se uni ollut ihan tavallinen (ehkä alintajuntani on siksi tallentanut unen muistiini?) Ne ympyrät. Ne olivat GALLIFREYAA. Ja minä en katsonut Doctor Whota silloin, en ollut koskaan nähnyt kirjoitettua Gallifreyta tai edes kuullut sellaista kieltä olevankaan! Seuraavana vuonna sitten hyppäsin Tardisin kyytiin. Liekö uni ollut ennusmerkki?

perjantaina 09.08.2013

Kiitos kovasti YLE 50-vuotis spesiaalista! :) Ja vielä joulujaksokin niin pian.:)

Varmistuskysymyksenä: Montako nolla on luvussa 10? :D


Muualla Yle.fi:ssä