Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Kakkonen kertoo

Doctor Who: Megauusinnat ja kahdeksas kausi

Julkaistu sunnuntaina 21.04.2013

YLE Kuvapalvelu

TV2 maanantaista perjantaihin 23.4. - 23.7.2013 n. klo 18. Tarkat lähetystiedot ohjelmaoppaassa. Ei esitystä 3.6. (Taistelulentäjät), 7.6. (Jalkapallon MM-karsinta Suomi - Valko-Venäjä), 12.6. (Yleisurheilua, nuorten eliittikisat), 17.6., 20.-21.6. ja 1.7. (Jalkapallon Confederations Cup), 8.7. (Suunnistuksen MM), 11.-12.7. (Yleisurheilun nuorten MM). Jaksot katsottavana Yle Areenassa kahden viikon ajan.

Päivitys 11.11.2013: Isossa-Britanniassa 23.11. ensi-iltansa saava, 75-minuuttinen 50-vuotisjakso The Day of the Doctor nähdään Kakkosella samana päivänä klo 21.50! Mukana on 75 maata kuudella eri mantereella.

Päivitys 24.11.2013: vuoden 2013 jouluspesiaali on saanut esityspäiväkseen 29.12. klo 19.05.

Päivitys 1.5.2014: Uuden Tohtorin tuotantokaudet 1-7 uusitaan Kakkosella kesäiltapäivien putkina arkisin 3.7. alkaen n. klo 15.10. Ei siis myöhäisilloissa kuten aiemmin suunniteltiin. Tarkka päivämäärä voi vielä muuttua urheilun vuoksi. Uusintalähetyksillä pyritään ennen kaikkea siihen, että sarja saadaan Yle Areenaan, jolloin jaksot voi katsoa milloin itse haluaa. Kahdeksas, aiemmin esittämätön kausi nähdään alkusyksyn ohjelmistossa.

Vuonna 1996 alkuperäinen Doctor Who sarja äänestettiin BBC:n kaikkien aikojen parhaaksi draamasarjaksi. Isossa-Britanniassa jo kuudella vuosikymmenellä esitettyä tieteistarinaa pidetäänkin kansallisaarteena.

Uusi, vuodesta 2005 lähtien tuotettu versio Doctor Who'sta on tehty isoilla resursseilla ja nimekkäin voimin. Sarja on ollut kotimaassaan varsinaisessa palkintosateessa voittaen mm. tärkeimpänä tv-pystinä pidettävän BAFTAn ja scifi-kansan arvostamia Hugoja. 

Kakkosella nähtiin viime kesänä uuden Doctor Who'n kolme ensimmäistä tuotantokautta. Nyt ovat vuorossa neljä seuraavaa, erikoisjaksoineen 61 osaa. Viimeisin kausi on niin tuore, että sitä on esitetty briteissäkin vasta tänä keväänä.

YLE Kuvapalvelu

Ajassa matkaava, maailmaa dalekeilta ja muilta vihulaisilta suojaava Tohtori vaihtuvine inkarnaatioineen ja kumppaneineen on saanut vankan kannattajakunnan myös Suomessa.  Mojovan Doctor Who -annoksen ja sarjan ystävien kunniaksi järjestimme huhti-toukokuussa nettikilpailun.

Osallistumislomakkeita palautettiin satoja. Oikein vastanneiden kesken arvottiin tyylikäs Doctor Who -kangaskassi (Juha Suojärvi), Doctor Who Magazinen numero 457 (Susanne Öberg) ja kolme Doctor Who Symhonic Spectacular -lehteä (Jarmo Ojakangas, Mari Saavalainen, Jonatan Shaya). Onnittelut voittajille.

Visan vastaukset: 1. Kuka Tohtorin esittäjistä kirjoitti jo alakouluaineessa, että hänen suurin haaveensa on näytellä Doctor Who'n pääosaa = David Tennant. 2. Ketä elokuvantekijää peräti neljä eri aikojen Tohtoria on houkutellut Doctor Who -ohjaajaksi = Peter Jacksonia 3. Nimeä pisimpään yhtäjaksoisesti Tohtorina toiminut näyttelijä = Tom Baker. 4. Luettele kaikki ne sarjan historian aikana Tohtorin roolissa olleet, jotka eivät ole syntyperältään englantilaisia = David Tennant ja Sylvester McCoy (skotteja) 5. Mistä syystä Christopher Eccleston on kertonut halunneensa Tohtoriksi = Eccleston on kertonut arvostaneensa ja ihailleensa Russell T. Daviesin käsikirjoittamistaitoja. Myös se vastaus, että Eccleston halusi näytellä lapsille sopivassa perhesarjassa mukavuusalueensa ulkopuolella, hyväksyttiin.

Asiasanat:

Kommentit

perjantaina 20.09.2013

Mutta näyttääkö YLE millon ton spessun.....se tässä on arvotus et vaikka se näytettäs ulkomailla 23 päivä ni Suomessa sit ehkä joku joulukuun 10.....tajusitte varmaan pointin....eli jos näin käy ni se ois pitkä eristäytyminen chatista ja keskustelupalstalta..................koska joku kahtoo kuitenkin sen sillo 23 päivä.......

perjantaina 20.09.2013

Hehheeh taas kerran joku alotti uuden sivun......

perjantaina 20.09.2013

Mä oon nyt tän päivän hautonu tätä miitti-ideaani ja tullu siihen tulikseen että pystyn järkkäämään meille sellasen. Mä en oo koskaan ennen järkänny mitään tällästä, mutta epäilen kylllä että saisin meille tilat haltuun yheks illaks. (Jos jollain on varasuunnitelmia siltä varalta että.toi ei onnistu, niin tänne vaan) Mutta mä en ala järkkäämään sitä jos ei oo tulioita. Joten mä pyydän että ilmotatte kaikki, että onko mahdollisuutta päästä sillon Helsinkiin (Mun on kaikkein helpoin järkätä se just sinne Happeen joka on Helsingissä) Ja jos Helsinki ei käy esim. just ylitsepääsemättömän pitkien matkojen vuoks, niin ehdottakaas siinä tapauksessa joku paikka josaa asuu joku, joka voi auttaa järkkäämisessä. Ja sitten lisäks... Olisko tää miitti silllon 23. päivä vai sillon ku yle esittää sen (Siis jos oletetaan että yle on tyhmä eikä esitä sitä sillon 23. päivä)? Ja sitten vielä... Onks tähän aikaan vielä mitään tietoa, että monelta se on? Koko tää juttu nimittäin ei toimi jos se tulee niin myöhään että mua ei päästetä edes Hesan keskustaan asti. ;D (Juu. En nyt yhtään yli-innostunu tästä miitti ajatuksesta... ;))

perjantaina 20.09.2013

Fani ja joku, toivon näkeväni 50-v spessun 23.11., mutta hillitsen itseni täällä ja chatissa ennen Ylen esitystä (jos Yle esittää sen vasta myöhemmin) :) . Korkeintaan härnään: Voi Pojat!... Oottakaa kun näätte sen... :DD Varsinkin viimeiset 20 min on niin hämmentävää ja mahtavaa esitystä <--- tuo on toivottavasti mun kommetti spessun jälkeen ;)

lauantaina 21.09.2013

Onnellisten loppujen ja alkujen yö chatissa! Pienet sille :)

Ja kiitos Tädille edellisestä viestistä. Toivon muiltakin, että Tämäkin palsta pidettäisiin spoilerivapaana, kunnes jaksot on tullu Yleltä :) Tai ainakin selkeät spoilerivaroitukset viesteihin.. vähintään.

lauantaina 21.09.2013

Oli pakko tulla jakaan tää heti tänne, tää oli vaan niin hyvä. Pikku-whoviani siskoni tajusi nimittäin tänään eräälle biisiile vähän DW aiheisemman merkityksen:
"...juoksin mä silmät kii, mut sitten törmäsin enkeliin. Oh no. Oh no."
Toi oli vaan niin brilliant että oli pakko heti ottaa kännykkä esiin ja laittaa se tänne :'D

lauantaina 21.09.2013

Katos vaan Papu! Nyt en enää ikinä kuuntele mitään musiikkia! :)

lauantaina 21.09.2013

Edelliseen viestiin unohtu panna että näin sellasta unta että 50-vuotisspessu näytettäs 2.2.2014. Toivottavasti kuitenki näytetään vähän aikasemmin:)

lauantaina 21.09.2013

Pavun aiheeseen liittyen.....kahtokaapa cheekin timantit on ikuisia.....siinä on enkeli heti siinä alussa....

sunnuntaina 22.09.2013

Tiiättekö mistä vois saaha Doomsday musiikin nuotit? Löysin yhen paikan mut niitä ei voi tulostaa.

sunnuntaina 22.09.2013

Oli ihan pakko kattoo tota Cheekin videoo jokun kommentin takia ja hyyh, niinpä heti alussa olikin :o Pelottavaa.

sunnuntaina 22.09.2013

HELLOO STONEHENGE!!

Ensiks, Donna-fani, osaatko lukee sointumerkeistä? Koska luulisin että netistä löytyy sellasia sointukiertolappuja ainakin, joita voi tulostaa? Muuten ei tiiä.

Hui, enkelikappaleet on pelottavia. Suomen musa on pelottavaa. Hui. Hui. Hui. Enkelit on pelottavia. Näin muuten viimeyönä unta enkeleistä, jotka oli meiän koulussa (?) jossa oli jostain syystä ihan pimeetä ja valot välkky ja kaikkee, olin siellä yksin :O sit just kun ne enkelit oli saartanu mut, NelosTohtori tuli siihen ja tarjos niille jelly babyja...pieni lässähdys loppuun :D

Mun addiktio tähän paikkaan ja kuolleeseen chattiin on vähän liian paha. Nyt vois jo olettaa, että jos en käy viikkoon jommassa kummassa, niin oon 1. kuollu, 2. ottanu äkkilähdön rodokselle, 3. karannu Tohtorin kanssa....että ehkä pitää alittaa vierotushoidot :D

maanantaina 23.09.2013

Hello Fans!!

Enää tasan kaksi kuukautta (23.9. - 23.11.) Doctor Who: 50-vuotisspesiaaliin. Kylläpä odottavan aika on pitkääääää!!!! Mutta onpahan mitä odotella. TOIVOTTAVASTI YLE näyttää Spesiaalin heti tuonna ko. päivänä!!

Odotellassa:

maanantaina 23.09.2013

Mitä ne sointumerkit niinku on?
Kaks kuukautta! Enää niin vähän/enää niin kauan aikaa:)

maanantaina 23.09.2013

Tässä on fanin tekemä ehdotus Peter Calpaldin Tohtorin introksi. Mä pidin siitä tosi paljon. Mitä mieltä olette? Onko introa muutettu liian radikaalisti? Esim aikapyörre on jätetty pis kokonaan.

http://www.radiotimes.com/news/2013-09-23/could-even-the-bbc-top-this-peter-capaldi-doctor-who-intro

maanantaina 23.09.2013

Onko mitenkään mahdollista, että se erikoisjakso joka näytetään briteissä 23.11 voitaisiin myös näyttää samana päivänä Suomessa? Tai edes sitä seuraavan viikon aikana. Eihän se sentään kesälle siirry?

maanantaina 23.09.2013

Täti: itse ainakin pidän valtavasti tuosta intro-ehdotuksesta! Mainio yhdistelmä uutta ja vanhaa, ja toivon, että etenkin se kasvojuttu pidetään vaikka eivät vaihtaisi juuri tuohon sitten kun Capaldin aika koittaa.

Muumitee: eikös ne ole täällä sanoneet, että samalle päivälle/mahdollisimman nopesti pyrkivät lähettämään kys. jakson, eli ensi kesään ei jouduta odottamaan 50-vuotisspessua täällä Suomessakaan (+BBC ovat sanoneet/markkinoineet ns. "simulcastiä", eli että heidän puolestaan ei ongelmia pitäisi olla... se on sitten kysymys kääntäjästä ja ohjelmapaikasta, arvelisin). Joulujaksosta eivät vielä ole tainneet sanoa mitään.

maanantaina 23.09.2013

OHMIGOD nyt päästän sisäisen hullun fanini valloilleen!!!!!!!!!!!
Toi intro on ihan MEGAMAHTAVA, toivon että toi otettais käyttöön, tai että se olis ton tyylinen!!! :D Jäin just kaipaamaan sitä time vortexia niin tossa se näky silleen hämärästi ja oli muutenkin vaikutteita sellatteesta tunnelista, niin JESSSS. Ihan vaan mahtavaa, molto bene, brilliant, fantastic -*pyörtyy* paitsi että toi capaldin virnistelevä naama siinä lopussa oli vähän liikaa, en muutenkaan oo ihastunu siihen että Tohtoreitten naamat näkyy siinä...
En voi tulla näin iloseks fanin tekemästä introsta :D mutta piristää kummasti tätä rotvallilla istuskelua...MUTTA, tästä uudesta introsta YLIPÄÄTÄÄN, että toivon että musiikkia muokattais taas vähän. En tykkää siitä että se bassolinja vedetään tolla soundilla ja niin fiiliksettömästi, ja muutenkin sitä vois silleen vähän "koristella"..joku kiva lisäjuttu sinne :D

Ja Donna-fani, sointumerkit siis esim Ab7/Eb ja sellatteet, eli melodian päälle laitettu sointujen nimi ja tyyppi.. En osaa selittää paremmin ;)

VARMISTUSKYSSÄ!! "minkä värinen on banaani" :D:D:D:D

tiistaina 24.09.2013

Tässä viimein odottamaanne ja toivomaanne tietoa:

Näytämme kuin näytämmekin 50-vuotisspesiaalin heti 23.11.

Jakson nimi on The Day of the Doctor ja kesto 75 minuuttia.

Miika / TV2

tiistaina 24.09.2013

Jeeeeeeee!!!!!! Aivan huippua!!:D

tiistaina 24.09.2013

Fantastic!

tiistaina 24.09.2013

WUHUU!!!!!
Molto bene! Brilliant! Fantastic!!!!!!!!!!!!!!! Ihan. Huippua.

tiistaina 24.09.2013

KIITOS <3

tiistaina 24.09.2013

MAHTAVAA!!!!!!!!!!! :DDD

tiistaina 24.09.2013

JEEJEEJEEEEE!! IHANAA! AIVAN BRILLIANT! KIITOS KIITOS KIITOS! :DDD

tiistaina 24.09.2013

KIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTTOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSSS YLE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

tiistaina 24.09.2013

F A N T A S T I C ! BRILLIANT!!! :DD Kiitos :D

tiistaina 24.09.2013

Fantastista kiitos paljon yle! =D

tiistaina 24.09.2013

Kiitos, kiitos, kiitos, kiitos! :) Halaus ja rutistus kaikille asiaan vaikuttaneille! :)

tiistaina 24.09.2013

Päivän paras uutinen! Kiitos, ihan mahtavaa toimintaa! Muutenkin ihan huippua miten nopeasti nykyään Ylellä näytetään ulkomaisia sarjoja, olen monta kertaa ehtinyt yllättymään positiivisesti. :)

tiistaina 24.09.2013

Fantastic!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! And Brilliant ja kaikkia muitakin hyviä adjektiiveja superlatiivimuodossaan!!!!!!!!

Ja kiitos Ylelle niin, että en varmaan ikinä enää voi kritisoida teidän rahankäyttöä. (ainakaan tämän vuoden aikana en enää). Ehdottoman mahtavaa tulla tänne jälleen katsomaan, että jokohan tiedetään milloin se näkyy ja löytää tämä päivitys.
TYKKÄÄN!!

tiistaina 24.09.2013

HALLELUJA, HALLELUJA, HALLELUJA, HALLELUJA, HALLELUJAAAAAAAAAA!!!!!

Ylistystä "Miika / TV2":lle, palautit ja vahvistit uskoani YLEen. Lisäksi nyt maksan valittamatta tämän vuoden YLE -veron.

tiistaina 24.09.2013

Ei voi kylliksi kiittää! Loistavaa toimintaa, että saamme nähdä sen heti esityspäivänä. <3 Viikon paras uutinen!

tiistaina 24.09.2013

NIIIIIIIIIN SIIIIIIIISTIIIIIIIII!!!!!!!!!

Kiitos!

Ai niin, muistin just että oon sillon töissä illan... Kai sekin näkyy sit Areenasta?

tiistaina 24.09.2013

En ole ollut kovinkaan aktiivinen täällä viime aikoina, kun koeviikko on täydessä vauhdissa ja vielä pitäisi viisi koetta kirjoittaa :( Olen kuitenkin seuraillut keskustelua ja nyt oli pakko kommentoida.

Ensiksi: OMG! MOLTO BENE! FANTASTIC! BRILLIANT! KIITOS! KIITOS! KIITOS! KIITOS! KIITOS! KIITOS! KIITOS! YLE, RAKASTAN SINUA! EN KOSKAAN USKONUT NÄKEVÄNI TÄTÄ ONNEN PÄIVÄÄ (anteeksi capsit). THE DAY OF THE DOCTOR NÄYTETÄÄN OIKEANA PÄIVÄNÄ 23.11!!!!!!!!!!! YLE ei tapansa mukaan tunkenut sitä mihinkään ensi kesään! Uskoni tämän yhtiön toimintaan on vahvistunut. YLE on viime aikoina panostanut suurin hankintoihin ja tehnyt paljon työtä muun muassa juuri Doctor Who:n fanien eteen. Tästä fanit tykkäävät. Eli siis, kiitos YLE hienosta työstä, jatkakaa samaan malliin!

(Jos se siis tulee samaan aikaan Brittien kanssa, ja olettaen että britit näkevät sen peruspaikalla kello seitsemän, tulemme täällä Suomessa näkemään sen kello yhdeksän!)

Ja mitäs muuta täällä on keskusteltu? Uusi fanin tekemä intro? Upea! Tuon haluasin nähdä seuraavalla kaudella, ehkä hieman eri musiikin kanssa. Enkeleitä, unia? Paetkaa, älkääkä missään tapauksessa RÄPÄYTTÄKÖ SILMIÄNNE!

No, nyt pitäisi kai palata koulukirjojen äärelle. Palaan kun on jotain järkevää sanomista.

Eipä tässä muuta. SE ON GERONIMOOOOOOOOOOOOOOO!

tiistaina 24.09.2013

KIITTI YLE!!!

Kai jakso näkyy areenasta, koska en oo varmaa paikalla sillo???

tiistaina 24.09.2013

Hello Fans!!

SUOSITUS: Siirtykää jo nykyaikaan ja hankkikaa TALENTAVA digiboksi!!! Poistuu moni elämän ajoitusongelma, kun voi katsoa suosikki ohjelmat silloin, kun itsellesi sopii. Minulla niitä on peräti kaksi ja molemmat aktiivi käytössä, SUOSITTELEN!!!!!

Eikun odottamisen iloa:

tiistaina 24.09.2013

HELLOOO STONEHENGE!!
Ensinnäki, meinasin kuolla tänään kun avasin telkkarin tylsyyksissäni ja "kappas, täältä tulee rillit huurussa, vois kattoo" ja sitten JUURI SIINÄ AINOASSA JAKSOSSA minkä katon on DW-VIITTAUS!! Ihan sikahyvä sattuma, koska en oo koskaan ennen kattonu kokonaista jaksoo sitä ohjelmaa, ja sitten just siinä oli uudenvuoden naamiasjuhlat joissa oli NelosTohtoriks pukeutunu äijä :D

Mutta joo, nyt en todellakaan malta odottaa marraskuuta!! Kävin jo suttaamassa kalenterista sen päivän täyteen kaikkee dalekeita ja kirjotin isolla "The day of the Doctor, olkkari varattu" :D pitäis vaan keksiä joku luova tapa masteroida ne dalek-cupcaket...ei MASTERoida vaan siis sanotaanko vaikka handlata :D

Mua on muuten ruvennu häiritteen yks meiän koulun tyttö, koska se on IDENTTISESTI saman näkönen kun se nuori noitanainen siinä kolmoskauden Shakespeare-jaksossa. Ihan samannäkönen. Aivan. Täsmälleen. :D samanlainen kalpee otsa, matala kohta ennen kulmakarvojen alkua suhteessa silmiin, sama nenä ja alahuuli. Aikamatkustusta.....?

keskiviikkona 25.09.2013

Jos sitä näyttäisi naamaansa joskus täälläkin puolella keskustelua.

Mutta ihanaa että YLE näyttää spesiaalin samana päivänä kuin Briteissä. Ei tarvitse vältellä spoilereita netissä liikkuessa. (:

Niin ja kiitän nyt yleisesti kaikkia teitä tuesta, jotka tietävät minkä takia kiittelen koska en rupea sitä tässä selostamaan sen tarkemmin... Ootte ihan mahtavia ja ihania.. <39

Puska kiittää ja kuittaa jälleen.

keskiviikkona 25.09.2013

Kun kerran kaikki muutkin niin sitten minäkin!
Kiitos YLE tämä uutinen piristi varmasti itse kenenkin päivää!

Mikä varmistuskysymys: "Mikä väri koristaa Suomen lippua valkoisen lisäksi?"
Tietenkin (Tardisin)sininen!

keskiviikkona 25.09.2013

Doctor Joke:

Voisin tietty harkita nykyaikaan siirtymistä hankkimalla ylipäätään digiboxin :D

Ei oo vuosiin ollu tarvetta digiboxille, kun ei oo tv:stä tullut juuri mitään katsomisen arvoista juuri silloin, kun sen ääressä sattuu olemaan, ja no, netistä näkee suunnilleen kaiken mitä tarvii ja haluu. Mut voisi tosiaan hommata tallentavan boxin Tohtorin seuraavaa uusintakierrosta ajatellen, niin sais kaikki jaksot itselle talteen ja vieläpä ihan suomiteksteillä. No, onhan tässä vielä aikaa harkita asiaa.

Mikä on ison vastakohta?
-Tardisin ulkopuoli!

keskiviikkona 25.09.2013

Kiitos Miika ja kiitos YLE! Ihan mahtavaa, teitte niin monta ihmistä onnelliseksi :) Itse rupesin itkemään (tietenkin, taas kerran...) kun luin että 50v. spessu esitetään samana päivänä kuin Briteissä. Eihän tämän parempaa uutista voi ollakaan! KIITOS!

keskiviikkona 25.09.2013

MINÄ. RAKASTAN. YLEÄ.
Olin jo melkein ehtinyt asennoitua siihen, että 23.11. klo 21 alkaen löhöän sängyssäni karkkien ja popcornien kanssa (mun leipurintaidot ei taida riittää dalekmuffinseihin vaikka ois ehkän liian päheetä) tihrustaen The Day of the Doctoria kymmentuumaisen läppärini näytöltä netissä suorana näkyvän BBC:n kautta. Kuva olisi rakeinen ja mahdollisesti pätkisi vähän mutta ei sillä väliä, näkisinhän universumin parhaan tv-sarjan kauan odotetun juhlaspesiaalin ensimmäisten joukossa.

Mutta ei, mun ei tarvitse tyytyä tollaiseen, koska Yle on parhautta! Kiitoskiitoskiitos! Ensi vuonna maksan yleveroni mukisematta ja jatkossakin, ellei tapahdu jotain hirveän kamalaa.

Vielä viikko ja sitten voin laskea koulukirjat hetkeksi käsistäni ja omistaa kokonaisen päivän vain ja ainoastaan Tohtorille <3

keskiviikkona 25.09.2013

Vielä kerran YLE KIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIITOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOSSSSSSSSSSS JA MAHTAVAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!! BRILLIANT!!!! ABSOLYTELY FANTASTIC!!!!!!!! JA KAIKKEA MAHDOLLISTAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Ja koska, kukaan ei ole tainnut laittaa tänne linkkiä minkäännäköiseen traileriin, tai sitten en vain ole huomannut sitä, niin tässä on tämmöinen.;D
http://www.youtube.com/watch?feature=player_embedded&v=_PBlVhQcGT4
Muistakaahan kelata se alkuun. Linkki johtaa nääs keskelle videota. Ja minä en sitten tiedä, onko se todellinen vai feikki. Satuinpahan vaan löytämään sen. :DDDD

Eipä tässä muuta tälläkertaa, Palkokasvi häipyy takaisin juutuubin ja DW:n ihmeelliseen maailmaan.

Mitä soitinta rumpali soittaa...? Dam, dam, dam, dam. Dam, dam, dam, dam

keskiviikkona 25.09.2013

No niin. Katsoin sen "trailerin" vielä kerran ja tajusin, että eihän siinä mitään olllutkaan, mitä kaikki eivät olisi jo tienneet. :( MALUM!!!!

Montako kirjainta on sanassa meri?

keskiviikkona 25.09.2013

Ja katsoin sen intron! Se oli ihan mahtava! Tollanen ensi kaudelle, kiitos! :D (Tosin sitä pärstää voisi vähän muutella... ;))

No niin. Jos menisi sitten viisi minuuttia ennen kuin kirjotan tänne seurraavan kerran... ;D

keskiviikkona 25.09.2013

Katsoin myös ton introehdotuksen. Ja se oli oikeasti hieno, vaikka luulin ettei, koska siinä ei ole aikapyörrettä.

Ja katsoin kanssa tuon trailerin.:) Vaikka siinä sitten luki, että on fanin tekemä. Koskakohan sitten oikea traileri tulee muidenkin nähtäväksi kuin niiden jotka oli ComicConissa? (siis muistaakseni se näytettiin siellä, en tosin ole varma muistinko ton tapahtuman nimen oikein..)

Niin, ja sain vihdoin sen Ecclestonin kauden käsiini. :) Ekat kaksi jaksoa katsoin jo peräkkäin ja vaikuttaa kyllä tosi hyvältä, vaikka aluksi se intro oli vähän outo, ja alku muutenkin, mutta ei se mitään.:) Pitääpä varmaan jatkaa niiden jaksojen katsomista nyt, ei vaan malta olla katsomatta kun voi katsoa silloin kun itseä huvittaa.;)

keskiviikkona 25.09.2013

Jep... Mäki huomasin ettei se ollu aito. Ehinki jo ihmetellä että miksei kukaan oo pistäny sitä tänne :'D Minä älyn jättiläinen... :D

keskiviikkona 25.09.2013

Hello Fans!!!

50 -vuotisspesiaalia odotellessa:
http://www.youtube.com/watch?v=3KImhmnb-sE#t=58
Pitäs olla aito traileri??

keskiviikkona 25.09.2013

Osa noista fanien tekemistä trailereista on todella hyvännäköisiä, taitavasti yhdistetty juttuja vanhoista jaksoista. Tullut katseltua niitä


Muualla Yle.fi:ssä