Aihearkisto

>Vuosi 2003
>Vuosi 2004
>Vuosi 2005
>Vuosi 2006
>Vuosi 2007
>Vuosi 2008
>Vuosi 2009
>Vuosi 2010
>Vuosi 2011

VUOSI 2012

 24.1.2012
Onko salainen rakkaus totta vai petosta?
Mukana kirjailija Merete Mazzarella, Vuoden Professori Markku Kulmala, perheterapeutti Annikki Kaikkonen ja Victoria Milan-treffisivuston maajohtaja Timo Uusi-Kerttula.

31.1.2012
Pikkukeisarit ja turvattomat reppanat.
Kuka osaa enää kasvattaa lasta? Mukana ohjaajat Aku Louhimies ja Katja Krohn, kasvatustieteiden tohtori Erja Rusanen ja sosiologi Elina Oinas.

7.2.2012
Laulutaiteilija Jorma Hynnisen tie.
Perheen ja uran ristipaineista puhuu myös Leif Segerstamin poika Jan Segerstam.

14.2.2012
Rysähtääkö Guggenheim Katajanokalle?
Mukana kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen, EMMAn johtaja Markku Valkonen, Helsingin kaupunginhallituksen puheenjohtaja Risto Rautava, kaupunkitutkija Kaarin Taipale ja taidehistorijoitsija Tuula Karjalainen.

21.2.2012
Montako klikkausta päivään mahtuu?
Digikansalaisen pirstaleista elämää pohtivat prof. Kirsti Lonka, kirjaston joht. Kimmo Tuominen, kustannuspääll. Fredrik Rahka ja toimittaja Johanna Vehkoo.

28.2.2012
Köyhästä kotitalosta maailmalle.
Sodan perinnöstä ja sukupolvien ketjusta puhuvat Saara Cantell, Veikko Sonninen ja Ville Kivimäki.
Saara Cantellin Tähtitaivas talon yllä tulee ensi-iltaan kuluvan viikon perjantaina 2.3. se kertoo kolmen naisen tarinan itäsuomalaisessa maatalossa vuosina 1942, 1978 ja nykyajassa. Ohjaaja kertoo elokuvan
käsittelevän sitä, miten paljon äitien valinnat ja vaietut salaisuudet säätelevät tyttärien elämää. Cantellin elokuvassa tapahtumat kiertyvät sotavuosienin ympärille. Myös maalliskuun alussa ilmestyvässä Kauaksi
kotoa-teoksessa (toim. Anja Salokannel ja Kaija Valkonen, Kirjapaja 2012) saavat äänen sotasukupolven jälkeläiset. He ovat ponnistaneet maailmalle vaatimattomista lähtökohdista ja suhteet vanhempiin ovat olleet yleensä ankarat. ”Vanhempieni kohtaama korkein virkamies oli ollut Kosken kunnan asutusneuvoja”, muistelee entinen Suomen Kirjasäätiön asiamies Veikko Sonninen lapsuudenkotinsa puutteen määrittämää niukkuutta. Kotuksen kielitoimiston virkamies Raija Lehtinen kertoo siitä, millaista oli elää Pihtiputaan mökissä työteliään äidin kasvattamana mallityttönä isän isän työskennellessä Helsingissä. Siirtyykö vaurioitunut sukupolvien ketju yhä edelleen seuraavalle sukupolvelle? Miesten vuosien mittainen poissaolo langetti äideille ja lapsille työtaakan. Historioitsija Ville Kivimäki on todennut, että sotasukupolven lapsista on tullut säiliöitä, joihin sodan synnyttämä ahdistus saostui. Aikuisten vaikeneminen vaikeista asioista saattoi johtua ajan kestävyyttä ja tunteiden hillintää ihannoivasta hengestä, kirjoitta Kivimäki.

6.3.2012 
Onko ihminen hyvä vai paha?
Omasta edusta ja yhteisestä hyvästä keskustelevat professori Paul Lillrank, toimittaja Hanna Nikkanen, tutkija Anne Birgitta Pessi ja varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi.
Björn Wahlroos on nostattanut myrskyn toteamalla, että on roskaa väittää, että Suomesta olisi tulossa luokkayhteiskunta. Hän ei kiistä etteikö syrjäytyminen olisi ongelma, mutta syy-yhteydet nähdään väärin.
Syrjäytymistä eniten aiheuttava kannustin on Wahlroosin mielestä työttömyysturvajärjestelmä. Wahlroosin ajatukset ovat herättäneet keskustelun yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja siitä millaisen
ihmiskäsityksen varaan meidän hyvinvointivaltiomme rakennetaan. Onko niin, että 1960-luvulta pohjoismaisen hyvinvointivaltion ideaali on tullut liian kalliiksi? Miten aito solidaarisuus ja oma etu suhtautuvat toisiinsa? Anne Birgitta Pessi on hyvinvointisosiologian ja kirkkososiologian dosentti, joka on pohdiskellut oman edun ja auttamisen välistä vaikeaa rajapintaa. Sosiobiologinen näkemys siitä, että ihminen viime kädessä tavoittelee ahneesti omaa etuaan on Pessin mielestä kuitenkin kyseenalainen väite. Hollantilainen käyttäytymisbiologi De Waal on vertaillut eläinten ja ihmisten sosiaalisia taitoja ja todennut,
että jopa rotilla ja apinoilla on omatunnon taju. Professori Paul Lillrank toteaa syksyllä ilmestyneessä Maailmanparantaja-pamfletissaan (Eva 2011) että ”porvari ei ole yläpilvessä kulkeva maailmanparantaja vaan käytännöllisiä ratkaisuja tuottava maailman parantaja; toiveikas, ahkera, virheistään oppiva.” Toimittaja Hanna Nikkanen sai viime vuonna valtion tiedonjulkistamispalkinnon kirjastaan Viaton imperiumi (Like 2010) ja Euroopan komission journalistipalkinnon juttusarjastaan, jonka teemana oli syrjinnän ja köyhyyden välinen yhteys. Hän on myös mukana 29.2. perustetussa Laitos-ajatuspajassa, joka haluaa muuttaa suomalaista yhteiskuntaa järjestämällä tapahtumia, provosoimalla ja julkaisemalla pääkirjoituksia. Varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi haluaa kannustaa naisia rohkeaan talousajatteluun. Vauras nainen on Terhin luoma käsite, ja hän sanoo, että ”äitien tekemä raha ja varallisuus ovat yhtä tärkeitä kuin
isienkin”. Terhiä hämmästyttää se, että Suomessa taloudellista menestystä pidetään pahana, vaikka vaurastuminen on kenelle tahansa sallittava oikeus suojautua taloudellisilta takapakeilta.

13.3.2012
Jooga - tie tasapainoon vai vakaviin vammoihin?
Mukana kirjailija Maria Peura, joogaopettaja Sami Alanen, tutkija Liina Puustinen ja uskontotieteilijä Matti Rautaniemi.
On sanottu, että Suomessa on ehkä maailman eniten joogeja väkilukuun suhteutettuna. Suomen erityispiirre on se että juuri astangajooga on lisännyt suosiotaan jatkuvasti 1990-luvulta lähtien. Joogasta on tullut yleisesti hyväksytty itsestään huolta pitävän ihmisen harrastus. Jooga antaa lupauksen paremmasta elämästä: mieli rauhoittuu, verenpaine tasaantuu ja selkä notkistuu. Joogan alalajeja on yhä enemmän: hot joogaa, iyengarjoogaa, hathajoogaa, bikramjoogaa, yinjoogaa ja rajajoogaa. Samalla kun joogasta on tullut massojen lemmikkiliikuntaa, niin sen filosofinen yhteys idän lähteeseen on liuennut yhä kauemmaksi. Kun joogan pitäisi vapauttaa ihminen egon kahleista, niin lännen kaupallistunut joogabisnes on kääntänytkin sen suorituskeskeiseksi yksilökamppailuksi. Maailman joogapiirejä ravisutti alkuvuodesta The New York Timesin artikkeli How Yoga Can Wreck Your Body. Siinä tuotiin esiin millaisia vaaroja joogan perusasanat voivat aiheuttaa huonokuntoiselle liian innokkaalle aloittelijalle. Myös ylös-alaiset asennot, kuten päällä seisonnat voivat aiheuttaa vakavia vammoja myös harjaantuneille joogaajalle. Artikkelissa kerrottiin myös guru-opettajista, jota pystyvät opettamaan enää selälään maaten, koska vuosia kestänyt ankara treenaus on vammauttanut heidät. Miksi juuri jooga puhuttelee tämän ajan ihmistä? Millaisia kokemuksia kirjailija Maria Peuralla on intensiivisestä joogan harrastamisesta? Miksi tutkija Liina Puustinen on halunnut kouluttautua myös iyengarjooga-opettajaksi. Mitä tapahtui, kun Sami Alanen löysi budolajien jälkeen joogaan? Mitä Matti Rautaniemi sai selville, kun hän teki uskontotieteen pro gradun astanga-harrastajien henkisistä ja hengellisistä pyrkimyksistä?

20.03.2012
Äidin kasvattama poika.
Suhteestaan kertovat Kohta 18 -elokuvan tekijät, äiti Maarit Lalli ja
poika Henrik Mäki-Tanila. Mukana myös muusikko Tuure Kilpeläinen sekä
cembalisti Annamari Pölhö.
KOHTA 18 on elokuva viidestä 17-vuotiaasta helsinkiläispojasta.
Aikuisuutta uhoavat nuoret miehet uskovat, että täysi-ikäisyys on maaginen
portti omaan elämään.
Elokuvan syntyhistoria on poikkeuksellinen. Elokuvaohjaaja Maarit Lalli
oli huolissaan pojastaan, joka vietti yhä pidempiä aikoja kaupungilla
juhlimassa ja tuli kotiin milloin sattui.
Äiti pakotti pojan kotiarestiin, mutta samalla syntyi luova idea. Maarit
Lalli ehdotti pojalleen, että he käsikirjoittaisivat yhdessä elokuvan
täysi-ikäisyyttä odottavista pojista. Sattumalta poika, Henrik Mäki-Tanila
tuli mukaan myös näyttelijäksi.
Yksinhuoltajaäidin ja pojan perhe on varsin tavallinen kotitalous
nykypäivän Suomessa. Tässä mallissa äiti joutuu tekemään miehen työn
kasvattajana ja elättäjänä - kenties vielä elvyttämään isän ja pojan
etäistä suhdetta. Miten itsenäistyä kaikkivoivan äidin katseen alla? Miten
tasapainotella vapauden ja vastuun välissä, niin ettei äiti tukahduta
poikaa eikä toisaalta päästä tätä liian helpolla?
Poliitikot ja tukijat puhuvat innokkaasti syrjäytyneitten nuorten miesten
kasvavasta joukosta. Mikä on äidin paikka vähäosaisuuden,turvattomuuden ja
yhä ohenevan yhteisöllisyyden maailmassa? Toisaalta yksinhuoltajaäiti voi
olla myös se paras turva, jonka varassa pojasta kasvaa rakkauteen
kykenevä mies.
Muusikko Tuure Kilpeläinen on yksinhuoltajaäidin kasvattama poika.
”Isän lähdön jälkeen jouduimme muuttamaan lähiöön, ja lapsuuteni idylli
vaihtui hengailuun kerrostalojen kanavaverkkokellarikopeissa.”
Cembalisti Annamari Pölhö on kasvattanut kaksi melkein aikuista poikaa
yksinhuoltajana. ”Tärkeintä elämässäni ovat poikani, jotka ovat muuttaneet
arvojani kaikkein eniten.”

27.3.2012
Asiaa eläinrakkaudesta. 
Miksi koira on ihmisen paras ystävä, mutta sika kelpaa vain syötynä? Mukana professori Seppo Turunen, kirjailija Tiina Raevaara. tutkija Helena Telkänranta ja toiminnanjohtaja Kati Pulli Animaliasta.
Korkeasaaren entinen johtaja Seppo Turunen kirjoittaa kirjassaan Lemmikkielämää (Gaudeamus 2011), että Suomessa on aivan liikaa koiria ja
kissoja ”Pienillä toimenpiteillä Suomen 600 000 koiraa ja kissaa
vähenisivät vain pariin sataan tuhanteen.” Seppo Turunen suosittelee
näiden tilalle vähään tyytyviä jyrsijöitä. Hän ihmettelee sitä, miksi
ihmisillä on niin tiivis lemmikkisuhde, kun he samalla ovat täysin
välinpitämättömiä muulle luonnolle.
Ihmisen ja eläimen suhde on muutenkin ristiriitainen. Samaan aikaan kun
Espanjasta pelastetuille ja rotukenneleissä jalostetuille koirille puetaan
niittifarkkuja ja töppösiä, niin karppaavat kaupunkilaiset vähät
välittävät siitä, millaisissa oloissa heidän lounaspihvinsä on kasvatettu.
Sika, lehmä ja koira ovat älykkyydeltään yhdenvertaisia, mutta yhä
edelleen emakot joutuvat viettämään puolet elämästään ahtaissa
porsitushäkeissä.
Mikä on maapallon kannalta oikeaa eläinsuojelua? Onko nykyinen
lemmikkiharrastus pelkästään itsekästä luonnonvarojen haaskausta?
Ovatko eläinsuojelijat oikeassa, vaatiessaan kaikille eläimille
yhdenvertaista elinoikeutta? Tiina Raevaara sanoo kirjassaan Koiraksi
ihmiselle(Teos 2011), että kaikesta huolimatta koirat ovat parhaimmillaan
ihmiselle toisen ihmisen vertaisia elämänkumppaneita. ”Koira on paljon
vanhempi elementti ihmisen kulttuurissa kuin vaikkapa kristinusko, ja
ehkäpä se ansaitsisi hieman nykyistä enemmän arvoa ja tunnustusta
kollektiivisessa muistissamme.”

17.4.2012
Miksi vanhoillislestadiolaisen Maijan lapsuus särkyi?
Mikä on naisen paikka lestadiolaisyhteisössä? Pitkään kiistelty teema on noussut taas ajankohtaiseksi, kun vanhoillislestadiolainen Mari Leppänen otti pappisvihkimyksen. Hän itse toivoo, että naiset voisivat avoimesti ja turvallisesti nousta esiin yhteisön kantaaottavina jäseninä. Toisin kuin monet muut vanhoillislestadiolaiset naisteologit Mari Leppänen on halunnut pitää kiinni omasta uskonyhteisöstään. ”Se on hengellistä ilmaa, jota hengitän”, hän sanoo. Mari Leppänen on myös mukana Johanna Hurtigin käynnistämässä kirjaprojektissa Maijan tarina – Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana (Kirjapaja 2012). Tarina kertoo vanhoillislestadiolaisesta Maijasta joka joutui 9-vuotiaana ensimmäisen kerran seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Kun Maija ryhtyi aikuisena käsittelemään koteloituneita traumojaan se oli vaikeaa. Tukea ei tullut omilta vanhemmilta, sisaruksilta, eikä myöskään yhteisön puhujilta, jotka vetosivat anteeksi antamisen sovittavan kaikki synnit. Sosiaalityön tutkija, YTT Johanna Hurtig on tutkinut neljän vuoden ajan uskonnollista yhteisöä lapsuudessa koetun väkivallan toimintaympäristönä. Tutkija Meri-Anna Hintsala on perehtynyt vanhoillislestadiolaisiin verkkokeskusteluihin. Hän on nähnyt internetin runsaan keskustelukulttuurin voimaannuttavana mahdollisuutena. Kannanotot voivat olla rohkeita ja tabuja rikkovia. Ongelma on, jos keskustelu jää nimettömäksi, eikä asioita koskaan nosteta yhteiseen päivänvaloon.

24.4.2012
Viimeistä Voimalaa viedään! Ajan henkeä analysoivat kirjailijat Tuula-Liina Varis ja Tero Liukkonen, esseisti Antti Nylén, kulttuuriantropologi Katriina Järvinen, psykoterapeutti Heidi Lindgren.
Kymmenen vuoden aikana Voimalassa on käsitelty ajan henkeä sekä kulttuurin, uskonnon, talouden että pienen ihmisen näkökulmasta. Tänä aikana suomalainen todellisuus on muuttunut rajusti. Siirtymä jälkiteollisesta yhteiskunnasta läpinäkyväksi, verkottuneeksi ja entistä hektisemmäksi oravanpyöräksi on peruuttamaton. Nurinkurisesti on käynyt niin, että Suomi on menettänyt asemansa tietoyhteiskunnan priimuksena ja hyvinvointiyhteiskunnaan peruspilarit ovat ohentuneet. Nyt puhutaan yksilöstä ja yksilön kyvystä elämänhallintaan. Häneltä vaaditaan joustavuutta, luovuutta ja stressinsietokykyä.
Kovien yksilöiden yhteiskunnassa heikon on vaikea elää. Lehdistä luemme päivittäin uutisia perhetragedioista, työssä loppuun palaneista ihmisistä, syrjäytyneistä nuorista, kotiin hylätyistä vanhuksista ja yt-neuvottelujen jatkuvasta rumbasta. Näitä uutisia suolaavat uutiset optiojärjestelyistä ja johtajien kannustinjärjestelmistä. Julkisessa keskustelussa äänenpainot kovenevat ja kuka tahansa voi möläytellä loukkaavia huomioita sanavapauden nimissä.
Myös parlamentarismi on kriisissä. Miljonääri Björn Wahlroos haastaa demokratian. Toisaalta myös parlamentin jäsenet rapauttavat omaa instituutiotaan luomalla viholliskuvia satiirin varjolla. James Hirvisaaren avustajan satiiriksi luonnehdittu kirjoitus hihamerkeistä on ylittänyt uutiskynnykset jo Venäjän pääuutisissa ja keskieurooppalaisessa mediassa. Miten tähän on tultu ja miten pääsisimme tästä eteenpäin?