Kriittisyydellä suhtaudun psykologeihin ja terapeutteihin.
Kaksi hyvin tuntemaani ihmistä ovat kumpikin käyneet ammatinvalintapsykologilla.
Toinen henkilö on hyvin pienestä hermostuva ajoittain raivokohtauksia saava ja keskittymiskyvytön,hänellä on työsuhde mutta sairaslomalla ollut pitemmän aikaa yhden vaivan vuoksi. Psykologin mielestä kaikki ok.
Toinen on pitkäjännitteinen ja lehmän hermot omaava henkilö,jolla useampi diagnosoitu sairaus(ei mielenterveysong),eikä hänellä ole työpaikkaa. Jälkimmäiselle ammatinvalintapsykologi suositteli terapiaa,taisi olla vain psykologin ammattitaidottomuutta. Aina ennenkään en ole ymmärtänyt psykologien järjen juoksua ja terapeuttien kirjo on laaja ja epämääräinen.
Kertokaa kokemuksia, onko terapiasta ollut oikeasti apua,vai onko se vain "kallista keskustelua"?
kritiikin kritiikkiä (ei varmistettu) 17.4.2011 10:24
Ohjelmassa keskustellaan terapeutin muodollisesta pätevyydestä ja tästä vallitsee konsensus. Tietokirjailija Marko Hamilo on viisaasti hiljaa, häneltä puuttuu muodollinen pätevyys, kuitenkin ”tietokirjailee” tuntemattomalla alueella elintarvikekemistin koulutuksella. Hänellä ei ole alan koulutusta tai minkäänlaista kliinistä kokemusta ja siihen liittyvää omaa hoitoa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että muunkinlainen kokemus ihmisen kohtaamisesta puuttuu eikä tunnu ymmärtävän mielellisiä ilmiöitä lainkaan.
Valviran rekisteristä voi tarkistaa psykoterapeutin muodollisen pätevyyden. Missä pidetään rekisteriä tietokirjailijan ansioista: ei missään, kuka tahansa voi aloittaa kirjallisen uransa vaikkapa tietokirjailijana.
Hamilo kritisoi psykokulttuuriin liittyvää populisointia. Hän itse on kuitenkin hyötynyt tästä ilmiöstä mm. omien kirjojensa myynnillä. Jää jotenkin hämäräksi, mikä hänen sanomansa loppujen lopuksi on?
Ihmiset on yksilöitä...
Yhdelle jo viikon työttömyys saattaa aiheuttaa jonkinasteista masennusta ja siinä tapaukessa työ on parasta terapiaa. Toinen taas nauttii työttömyydestä täysin rinnoin.
On ihmisiä ketkä eivät pysty olemaan hetkeäkään yksin jos esim.puoliso lähtee johonkin alkaa toinen puoliso heti soittelemaan langat punaisena. Toiset taas nauttivat hetkistä,mitkä saa viettää yksin. Jos pelkää yksinoloa pelkää myös itseään.
Niin en tiedä jos ihminen sanoo itse olevansa masentunut,onko sitä?
Itsemurhaa pohtiva ja sen ääneen sanova on ainakin ohjattava hoitoon välittömästi.
Keski-ikäinen nainen hakeutui omasta tahdostaan vapaaehtoisesti mielenterveystoimistoon.Tovin odotettuaan käytävllä tuli henkilökuntaan kuuluva kysymään mitä nainen odottaa..? Nainen kysyi vapaata aikaa ja sai vastakysymyksen oletko miettinyt itsemurhaa. Nainen vastasi en vielä,ja sai ajan 2kk päähän. Nainen valitti asiasta johtavalle lääkärille ja sai ajan ennemmin. Mitä tästä opimme?
Kaikki ei aina ole lapsuuden syytä vaikka sitä monesta syytetäänkin. Alkoholistin lapsesta voi tulla selviytyjä ja muiden auttaja. Lapsuuden kokemuksetkin otetaan yksilöllisesti,mutta jos ne vielä ylikorostuu puheessa 50vuotiaana on silloin jotain jäänyt käsittelemättä,lie terapia paikallaan. Anteeksi antaminenkin on taitolaji,voihan sitä koko elämänsä panna pilalle lapsuuden kokemuksella. Olen kuullut tapauksesta missä lapsi ei käynyt katsomassa vanhaa isäänsä,mutta lapsi ei pystynyt keskustelemaan miksi ei,mutta muiden sisarusten tiedon mukaan tuskin oli lapsuudessa mitään kovinkaan merkittävää tapahtunut. Jokaisen lapsuudesta löytynee ei miellyttäviä muistoja,on tietysti eri asia väkivalta jne vakavammat jutut.
Alkoholia paljon käyttävä perusteli,että juo kun on elämä niin epäselvää.. Minun kai pitäisi olla humalassa kokoajan,on tässä elämässä nimittäin ollut niin paljon epäselvää. Eipä silti en haluaisi kaiken olevankaan tasapaksua ja etukäteen selvää.
Lääkäreille pitäisi enempi opetttaa psykologiaa,että osaisivat lukea enempi potilaitaan,aina ei ole terapia paikallaan. Elämässä tulee erilaisia tilanteita ettei vaan jaksa ja kun vaaditaan lääkärintodistusta poissaolosta työstä/koulutuksesta jne..niin lääkäri on merkittävässä tilanteessa ja olisikin hyvä jos lääkärillä olisi ns.psykologista silmää.
Tiedän tapauksen missä alokas meni hakemaan lääkäriltä sairaslomaa koska isänsä oli kuollut äkillisesti ja alokkaalla oli lisäksi flunssa. Lääkäri oli kirjoittanut kokonaista kaksi päivää. Rouva meni lääkärille koska oli tuntenut ettei ole kunnossa,lääkäri oli saanut selville että rouvan mies oli kuollut vasta,lääkäri laittoi sitten oireet surunpiikkiin,myöhemmin selvisi että rouvalla on syöpä. Nuori nainen meni ihmeellisten oireiden vuoksi lääkäriin,melkein heti isänsä kuoleman jälkeen. Lääkäri ei ollut kysynyt eikä nuori nainen itse kertonut isänsä kuolemasta. Jos lääkäri olisi tajunnut kysyä onko tapahtunut jotain erikoista viime aikoina elämässäsi,niin nuori nainen olisi tietysti vastannut. Särkylääke reseptin kanssa nainen tuli lääkäristä ja kerrottuaan juttuaan sairaanhoitaja ystävälleen. Ystävä oli osannut kertoa että naisella on surun aiheuttama stressireaktio. Nyky yhteiskunnassa pitää jaksaa vaikka ei jaksaisikaan,eikä surrakaan saa.
Suuret yksilölliset erot on miten asiat ottaa,mitä elämä tuo tullessaan. Tiedän tapauksen joka on neljä vuotta sairastellut ja on hyvin elämänmyönteinen ihminen ja sitkeä,mutta lähes kaikki "ammatti-ihmiset" ovat hänelle kaupitelleet masennusdiagnoosia. Voi kun nämä ohjeiden antaja tietäisivät oikeasti mistä tämä ihminen on selvinnyt,masentunut ihminen ei sellaisia prosesseja pysty hoitamaan. Jotenkin tuntuu,että masennus ja terapia ovat muotisanoja.
Joskus on vaikea ymmärtää, miksi minä selviän elämäni kriiseistä ja joku toinen ei selviä vaan masentuu ja menettää työkykynsä. Meillä ihmisillä ei kaikilla ole samanlaiset eväät tähän elämään, eikä se ole oma valinta millaiset eväät on lapsuudessa saanut. Jos lapsuutta on varjostanut esim. seksuaalinen hyväksikäyttö, luottamussuhteiden puuttuminen, laiminlyönti, alkoholismi, vääristyneet hoivasuhteet jne, ei ihminen ole samalla tavalla toimintakykyinen kuin sellainen henkilö, jolla vastaavia traumoja ei ole.
Terapia voi antaa korvaavia kokemuksia, joiden kautta kokemus omasta itsestä ja omista mahdollisuuksista muuttuu. Jos ei ole ollut masentunut, ei voi tietää miten masennus vaikuttaa ihmisen mieleen ja toimintakykyyn. Masennus sairautena ei ole sama asia kuin asioihin reagoiminen alakuloisuudella, joka menee ohi asian ratketessa.
Kaikki eivät tarvitse terapiaa. Kuitenkaan yksittäinen ihminen ei voi arvoida toisen tarvetta terapiaan. Eikä leimata toisen terapiassa käyntiä yhteiskunnalle kalliiksi eliittiharrastukseksi. Psykoterapia on lääketieteellisesti tutkittu ja vaikuttavaksi todettu hoitomuoto. Jos jalka menee poikki, se leikataan, raudoitetaan, syödään kipulääkkeitä ja käydään fysioterapiassa. Jos mieli murtuu, sitä korjataan mielen lääkkeillä ja psykoterapialla.
Olipa piristävää vihdoinkin saada kuulla tämä näkökulma masennukseen, jonka ympärillä pyörii valtava lääketeollisuuden ja psykoterapioiden bisnes.
Onnellisuustavoitteet ovat median luomaa viihdeteollisuutta, joka laittaa meidät haluamaan kaikkea, jota emme kuitenkaan pysty saavuttamaan.
Ja jota emme todellisuudessa edes tarvitse onnelliseksi tulemisessa.
Yhteiskuntamme tuottaa tätä "masennusta" ihan normaaliin elämään kuuluvista suruista ja epäonnistumisista.
ADHD luokitukset tehdään usein yksilöille, jota eivät tässä tasapäistämisen koulukulttuurissa ole vielä luovuttaneet omaa persoonaansa liukuhihnalle.
Keskustelua lisää tästä näkökulmasta.
Luen Hamilon kirjan, kiitos siitä jo etukäteen. Se varmaan herättää uusia ajatuksia ja tukee omia havaintojani.
Kiitos ohjelmasta,katson aina kun se on mahdollista.
Eilinen terapeuttikeskustelu herätti asioita esille.
Terapeutteja kasvaa kuin sieniä sateella,osa alkaa terapeutiksi oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta.
En kiistä sitä etteikö jotkut tarvitse terapiaa,mutta jotenkin sen tyrkyttäminen on mennyt yli. Olen kokenut tässä elämässä kaikenlaista kaikesta selvinnyt. Jokainen kokemus ottaa oman aikansa ja se näkyy mm.ihmisen puheessa,jos ei ylipääse esim.negatiivisesta kokemuksesta ystävien ja oman itsensä kanssa kohtuullisessa ajassa on varmasti terapia paikallaan. Jos vuosien tai vuosikymmenten takainen asia painaa yhä on silloin apu paikallaan.Yksilöt ottavat erillälailla asiat yhdelle voi jo yksi kuolemantapaus laittaa elämän ihan sekaisin,toinen taas kestää vaikka ja mitä. Kuolema lähipiirissä ottaa oman aikansa,välillä tuntuu ettei surullekaan anneta aikaa. Pitänee muistaa ettei elämässä kaikki ole kaunista ja hyvää,epäonnistumisia tulee jokaiselle. Osa ihmisistä on tunteellisia ja osa ei.Erosin ensimmäisestä miehestäni halusin erota,tottakai tapahtuma oli surullinen ja pelottava koska elämä meni uusiksi. Moni tyrkytti terapiaa,en kokenut sitä tarvitsevan koska itse olin halunnut erota ja tiesin että asiat järjestyy aikanaan. Sairastuttuani jouduin käymään ammatinvalinta-asioissa psykologilla useampaan otteeseen. Heidän antama apua jos sitä voi siksi edes sanoa ei ollut mistään kotoisin. Ehdottivat mm.sellaisia ammatteja että ymmärsin itsekin etten pysty sellaista tekemään sairauteni takia. Luulin että ihan vitsinä ehdottavat ammatteja,selvisi sitten että he olivat ihan tosissaan. Pikkaisen oli pieni maailmankuva ja työelämän käsitys psykologilla,eikä ollut tiedossa edes mitä minkäkin ammatin tehtäväkuvaan kuuluu,ehkä ovat kauan tehneet samaa työtä. Yksi psykologi olisi mielellään ohjannut minut psykoterapiaan mitä tämä sama psykologi teki yksityisvastaanottona oman virkatyönsä ulkopuolella.Kerran hain työpaikkaa ja valintahaastatteluun kuului psykologiset testit,saamani raportin jälkeeen ihmettelin kovasti miten olin selvinnyt kiitettävin arvosanoin itsenäisestä,vastuullisesta työstä.
Psykoterapia voi monelle olla hyvän ystävän puuttumista ja ehkäpä sitä on oudolle ammattilaiselle helpompi puhua kuin tutulle ystävälle. Olen aika läheltä seurannut erästä mielenterveysongelmaista joka ei ole koskaan kertonut suoraan lähipiirille,että hänellä on mielenterveysongelmaa. Ehkä juuri siksi pääsi eläkkeelle (muusta ei pääse kuin päästä eläkkeelle nykyään). Moni lähipiiriläinen on hoksanut miten tämä mielenterveysongelmainen toimii,syyttelee että muilla on mielenterveysongelmaa ja hän kirjoittelee haukkumiskirjeitä jatkuvasti sekä laittaa välejä poikki koska kaikki ei mene hänen mielen mukaan. Mielenkiintoista olisi tietää mitä hän terapeutilleen kertoilee ,epäilen että ei kerro totuutta mitä itse on aiheuttanut ystävyssuhteilleen. Jokainen on joskus masentunut ja hetkellisiä masennushetkiä tarvitaan,ei elämä ole hyvää ja kaunista aina. Masennus-sanaa ei vaan saa ääneen sanoa,jos esim.lääkärin vastaanotolla sanoo että selkäkipu masentaa ohjaa lääkäri heti terapeutille,vaikkakin tunnereaktio on ihan normaali koska selkäkipuinen ei voi tehdä normaaleja askareita,normaalia ihmistä jatkuva kipu varmasti masentaa. Hyvin tunteellinen ja allerginen ihminen ,kenelle tulee kosteutta herkästi silmiin erilaisissa tilanteissa tunteista tai jopa kuivasta sisäilmasta, kertoi kuinka hän saa jatkuvasti suosituksia terapiaan. Helppo on siirtää seuraavalle esim.terapeutille,että pääsee itse eroon potilaasta tai oma ammattitaito tai aika loppuu, siksipä terapeutit ovat niin työllistettyjä??
kun mies lateli totuuksia terapeuteille. Kyllä liikkuisin kaupungilla adhd.kaverin kanssa turvallisin mielin,olis aina "valpas". Monet luottaisivat rauhallisiin,eleettömiin,hitaisiin itsensä kanssa tasapainoiseen ihmiseen. Juuri he jäävät auton alle ja ratissa jarruttavat liian myöhään.
Tuhansia vuosia ihminen rakastunut,elänyt samallalailla ihmisten kanssa,niin onko joku autuus kun viime aikoina on terapeutti joka vaivaan? Kansa niitä käytä,mut melkein jokainen julkkis yms. ovat käyneet läpi vaikka mitä hoitoja, omien puheidensa mukaan.
Tuntuu et joku inspiraatioissaan keksinyt ton terapeutti ammatin ja vielä niin,et sen pitää olla kallista.
Kannattaa vilasta aina terapiaa, työnohjausta, kuunteluapua, sparrausta tai mitä tahansa hoitomuotoa terapeuttisessa mielessä tarjoavalta yrittäjältä, löytyykö kelan laskustusoikeutta tai Valviran lupaa.
Ellei lupaa psykoterapeutti -nimikkeen käyttöön ole, voi huomata pia n tulleensa huijatuksi. Moni lyhytkurssit etänä käynyt tarjoaa esim terapiaa tai ratkaisukeskeisiä terapeuttisia menetelmiä (vapaa nimitys) tai työnohjausta. Ratkes:n jäseneksi pääsee jäsenmaksun maksamalla, se ei korvaa Kelaa tai Valviraa.
Olkaa tarkkana, näissä hommissa pyörivät isot rahat. Epäpätevä ihminen voi tehdä suurta hallaa todellista apua kaipaavalle ihmiselle. Voi myös kysyä, mikä on yrittäjän motiivi auttamistyöhön, jos sitä pitää mahdollisimman nopean pikakoulutuksen jälkeen kovalla rahalla tehdä?
Kelan tuen saa vain koulutetun ihmisen ja psykoterapeutin palveluista. Siksikin Valviran lupaa kannattaa aina kysyä.
On huojentavaa nähdä ja kuulla asiallista keskustelua aiheesta, joka usein kuitataan huuhaalla.
Olen keskustelijoiden kanssa samalla aaltopituudella ja kannatan samoja arvoja. Ihmisyys, eettisyys, empaattisuus. Turhan roinan poisto, henkisyys, läheisyys, ymmärrys.
Ohjelma loi toivoa tulevaisuuteen. Meitä on enemmänkin! Kuinka meidät saataisiin yhteen.
Kriittisyydellä suhtaudun psykologeihin ja terapeutteihin.
Kaksi hyvin tuntemaani ihmistä ovat kumpikin käyneet ammatinvalintapsykologilla.
Toinen henkilö on hyvin pienestä hermostuva ajoittain raivokohtauksia saava ja keskittymiskyvytön,hänellä on työsuhde mutta sairaslomalla ollut pitemmän aikaa yhden vaivan vuoksi. Psykologin mielestä kaikki ok.
Toinen on pitkäjännitteinen ja lehmän hermot omaava henkilö,jolla useampi diagnosoitu sairaus(ei mielenterveysong),eikä hänellä ole työpaikkaa. Jälkimmäiselle ammatinvalintapsykologi suositteli terapiaa,taisi olla vain psykologin ammattitaidottomuutta. Aina ennenkään en ole ymmärtänyt psykologien järjen juoksua ja terapeuttien kirjo on laaja ja epämääräinen.
Kertokaa kokemuksia, onko terapiasta ollut oikeasti apua,vai onko se vain "kallista keskustelua"?
Ohjelmassa keskustellaan terapeutin muodollisesta pätevyydestä ja tästä vallitsee konsensus. Tietokirjailija Marko Hamilo on viisaasti hiljaa, häneltä puuttuu muodollinen pätevyys, kuitenkin ”tietokirjailee” tuntemattomalla alueella elintarvikekemistin koulutuksella. Hänellä ei ole alan koulutusta tai minkäänlaista kliinistä kokemusta ja siihen liittyvää omaa hoitoa. Lisäksi vaikuttaa siltä, että muunkinlainen kokemus ihmisen kohtaamisesta puuttuu eikä tunnu ymmärtävän mielellisiä ilmiöitä lainkaan.
Valviran rekisteristä voi tarkistaa psykoterapeutin muodollisen pätevyyden. Missä pidetään rekisteriä tietokirjailijan ansioista: ei missään, kuka tahansa voi aloittaa kirjallisen uransa vaikkapa tietokirjailijana.
Hamilo kritisoi psykokulttuuriin liittyvää populisointia. Hän itse on kuitenkin hyötynyt tästä ilmiöstä mm. omien kirjojensa myynnillä. Jää jotenkin hämäräksi, mikä hänen sanomansa loppujen lopuksi on?
Ihmiset on yksilöitä...
Yhdelle jo viikon työttömyys saattaa aiheuttaa jonkinasteista masennusta ja siinä tapaukessa työ on parasta terapiaa. Toinen taas nauttii työttömyydestä täysin rinnoin.
On ihmisiä ketkä eivät pysty olemaan hetkeäkään yksin jos esim.puoliso lähtee johonkin alkaa toinen puoliso heti soittelemaan langat punaisena. Toiset taas nauttivat hetkistä,mitkä saa viettää yksin. Jos pelkää yksinoloa pelkää myös itseään.
Niin en tiedä jos ihminen sanoo itse olevansa masentunut,onko sitä?
Itsemurhaa pohtiva ja sen ääneen sanova on ainakin ohjattava hoitoon välittömästi.
Keski-ikäinen nainen hakeutui omasta tahdostaan vapaaehtoisesti mielenterveystoimistoon.Tovin odotettuaan käytävllä tuli henkilökuntaan kuuluva kysymään mitä nainen odottaa..? Nainen kysyi vapaata aikaa ja sai vastakysymyksen oletko miettinyt itsemurhaa. Nainen vastasi en vielä,ja sai ajan 2kk päähän. Nainen valitti asiasta johtavalle lääkärille ja sai ajan ennemmin. Mitä tästä opimme?
Kaikki ei aina ole lapsuuden syytä vaikka sitä monesta syytetäänkin. Alkoholistin lapsesta voi tulla selviytyjä ja muiden auttaja. Lapsuuden kokemuksetkin otetaan yksilöllisesti,mutta jos ne vielä ylikorostuu puheessa 50vuotiaana on silloin jotain jäänyt käsittelemättä,lie terapia paikallaan. Anteeksi antaminenkin on taitolaji,voihan sitä koko elämänsä panna pilalle lapsuuden kokemuksella. Olen kuullut tapauksesta missä lapsi ei käynyt katsomassa vanhaa isäänsä,mutta lapsi ei pystynyt keskustelemaan miksi ei,mutta muiden sisarusten tiedon mukaan tuskin oli lapsuudessa mitään kovinkaan merkittävää tapahtunut. Jokaisen lapsuudesta löytynee ei miellyttäviä muistoja,on tietysti eri asia väkivalta jne vakavammat jutut.
Alkoholia paljon käyttävä perusteli,että juo kun on elämä niin epäselvää.. Minun kai pitäisi olla humalassa kokoajan,on tässä elämässä nimittäin ollut niin paljon epäselvää. Eipä silti en haluaisi kaiken olevankaan tasapaksua ja etukäteen selvää.
Lääkäreille pitäisi enempi opetttaa psykologiaa,että osaisivat lukea enempi potilaitaan,aina ei ole terapia paikallaan. Elämässä tulee erilaisia tilanteita ettei vaan jaksa ja kun vaaditaan lääkärintodistusta poissaolosta työstä/koulutuksesta jne..niin lääkäri on merkittävässä tilanteessa ja olisikin hyvä jos lääkärillä olisi ns.psykologista silmää.
Tiedän tapauksen missä alokas meni hakemaan lääkäriltä sairaslomaa koska isänsä oli kuollut äkillisesti ja alokkaalla oli lisäksi flunssa. Lääkäri oli kirjoittanut kokonaista kaksi päivää. Rouva meni lääkärille koska oli tuntenut ettei ole kunnossa,lääkäri oli saanut selville että rouvan mies oli kuollut vasta,lääkäri laittoi sitten oireet surunpiikkiin,myöhemmin selvisi että rouvalla on syöpä. Nuori nainen meni ihmeellisten oireiden vuoksi lääkäriin,melkein heti isänsä kuoleman jälkeen. Lääkäri ei ollut kysynyt eikä nuori nainen itse kertonut isänsä kuolemasta. Jos lääkäri olisi tajunnut kysyä onko tapahtunut jotain erikoista viime aikoina elämässäsi,niin nuori nainen olisi tietysti vastannut. Särkylääke reseptin kanssa nainen tuli lääkäristä ja kerrottuaan juttuaan sairaanhoitaja ystävälleen. Ystävä oli osannut kertoa että naisella on surun aiheuttama stressireaktio. Nyky yhteiskunnassa pitää jaksaa vaikka ei jaksaisikaan,eikä surrakaan saa.
Suuret yksilölliset erot on miten asiat ottaa,mitä elämä tuo tullessaan. Tiedän tapauksen joka on neljä vuotta sairastellut ja on hyvin elämänmyönteinen ihminen ja sitkeä,mutta lähes kaikki "ammatti-ihmiset" ovat hänelle kaupitelleet masennusdiagnoosia. Voi kun nämä ohjeiden antaja tietäisivät oikeasti mistä tämä ihminen on selvinnyt,masentunut ihminen ei sellaisia prosesseja pysty hoitamaan. Jotenkin tuntuu,että masennus ja terapia ovat muotisanoja.
Joskus on vaikea ymmärtää, miksi minä selviän elämäni kriiseistä ja joku toinen ei selviä vaan masentuu ja menettää työkykynsä. Meillä ihmisillä ei kaikilla ole samanlaiset eväät tähän elämään, eikä se ole oma valinta millaiset eväät on lapsuudessa saanut. Jos lapsuutta on varjostanut esim. seksuaalinen hyväksikäyttö, luottamussuhteiden puuttuminen, laiminlyönti, alkoholismi, vääristyneet hoivasuhteet jne, ei ihminen ole samalla tavalla toimintakykyinen kuin sellainen henkilö, jolla vastaavia traumoja ei ole.
Terapia voi antaa korvaavia kokemuksia, joiden kautta kokemus omasta itsestä ja omista mahdollisuuksista muuttuu. Jos ei ole ollut masentunut, ei voi tietää miten masennus vaikuttaa ihmisen mieleen ja toimintakykyyn. Masennus sairautena ei ole sama asia kuin asioihin reagoiminen alakuloisuudella, joka menee ohi asian ratketessa.
Kaikki eivät tarvitse terapiaa. Kuitenkaan yksittäinen ihminen ei voi arvoida toisen tarvetta terapiaan. Eikä leimata toisen terapiassa käyntiä yhteiskunnalle kalliiksi eliittiharrastukseksi. Psykoterapia on lääketieteellisesti tutkittu ja vaikuttavaksi todettu hoitomuoto. Jos jalka menee poikki, se leikataan, raudoitetaan, syödään kipulääkkeitä ja käydään fysioterapiassa. Jos mieli murtuu, sitä korjataan mielen lääkkeillä ja psykoterapialla.
Olipa piristävää vihdoinkin saada kuulla tämä näkökulma masennukseen, jonka ympärillä pyörii valtava lääketeollisuuden ja psykoterapioiden bisnes.
Onnellisuustavoitteet ovat median luomaa viihdeteollisuutta, joka laittaa meidät haluamaan kaikkea, jota emme kuitenkaan pysty saavuttamaan.
Ja jota emme todellisuudessa edes tarvitse onnelliseksi tulemisessa.
Yhteiskuntamme tuottaa tätä "masennusta" ihan normaaliin elämään kuuluvista suruista ja epäonnistumisista.
ADHD luokitukset tehdään usein yksilöille, jota eivät tässä tasapäistämisen koulukulttuurissa ole vielä luovuttaneet omaa persoonaansa liukuhihnalle.
Keskustelua lisää tästä näkökulmasta.
Luen Hamilon kirjan, kiitos siitä jo etukäteen. Se varmaan herättää uusia ajatuksia ja tukee omia havaintojani.
Kiitos ohjelmasta,katson aina kun se on mahdollista.
Eilinen terapeuttikeskustelu herätti asioita esille.
Terapeutteja kasvaa kuin sieniä sateella,osa alkaa terapeutiksi oman henkilökohtaisen kokemuksen kautta.
En kiistä sitä etteikö jotkut tarvitse terapiaa,mutta jotenkin sen tyrkyttäminen on mennyt yli. Olen kokenut tässä elämässä kaikenlaista kaikesta selvinnyt. Jokainen kokemus ottaa oman aikansa ja se näkyy mm.ihmisen puheessa,jos ei ylipääse esim.negatiivisesta kokemuksesta ystävien ja oman itsensä kanssa kohtuullisessa ajassa on varmasti terapia paikallaan. Jos vuosien tai vuosikymmenten takainen asia painaa yhä on silloin apu paikallaan.Yksilöt ottavat erillälailla asiat yhdelle voi jo yksi kuolemantapaus laittaa elämän ihan sekaisin,toinen taas kestää vaikka ja mitä. Kuolema lähipiirissä ottaa oman aikansa,välillä tuntuu ettei surullekaan anneta aikaa. Pitänee muistaa ettei elämässä kaikki ole kaunista ja hyvää,epäonnistumisia tulee jokaiselle. Osa ihmisistä on tunteellisia ja osa ei.Erosin ensimmäisestä miehestäni halusin erota,tottakai tapahtuma oli surullinen ja pelottava koska elämä meni uusiksi. Moni tyrkytti terapiaa,en kokenut sitä tarvitsevan koska itse olin halunnut erota ja tiesin että asiat järjestyy aikanaan. Sairastuttuani jouduin käymään ammatinvalinta-asioissa psykologilla useampaan otteeseen. Heidän antama apua jos sitä voi siksi edes sanoa ei ollut mistään kotoisin. Ehdottivat mm.sellaisia ammatteja että ymmärsin itsekin etten pysty sellaista tekemään sairauteni takia. Luulin että ihan vitsinä ehdottavat ammatteja,selvisi sitten että he olivat ihan tosissaan. Pikkaisen oli pieni maailmankuva ja työelämän käsitys psykologilla,eikä ollut tiedossa edes mitä minkäkin ammatin tehtäväkuvaan kuuluu,ehkä ovat kauan tehneet samaa työtä. Yksi psykologi olisi mielellään ohjannut minut psykoterapiaan mitä tämä sama psykologi teki yksityisvastaanottona oman virkatyönsä ulkopuolella.Kerran hain työpaikkaa ja valintahaastatteluun kuului psykologiset testit,saamani raportin jälkeeen ihmettelin kovasti miten olin selvinnyt kiitettävin arvosanoin itsenäisestä,vastuullisesta työstä.
Psykoterapia voi monelle olla hyvän ystävän puuttumista ja ehkäpä sitä on oudolle ammattilaiselle helpompi puhua kuin tutulle ystävälle. Olen aika läheltä seurannut erästä mielenterveysongelmaista joka ei ole koskaan kertonut suoraan lähipiirille,että hänellä on mielenterveysongelmaa. Ehkä juuri siksi pääsi eläkkeelle (muusta ei pääse kuin päästä eläkkeelle nykyään). Moni lähipiiriläinen on hoksanut miten tämä mielenterveysongelmainen toimii,syyttelee että muilla on mielenterveysongelmaa ja hän kirjoittelee haukkumiskirjeitä jatkuvasti sekä laittaa välejä poikki koska kaikki ei mene hänen mielen mukaan. Mielenkiintoista olisi tietää mitä hän terapeutilleen kertoilee ,epäilen että ei kerro totuutta mitä itse on aiheuttanut ystävyssuhteilleen. Jokainen on joskus masentunut ja hetkellisiä masennushetkiä tarvitaan,ei elämä ole hyvää ja kaunista aina. Masennus-sanaa ei vaan saa ääneen sanoa,jos esim.lääkärin vastaanotolla sanoo että selkäkipu masentaa ohjaa lääkäri heti terapeutille,vaikkakin tunnereaktio on ihan normaali koska selkäkipuinen ei voi tehdä normaaleja askareita,normaalia ihmistä jatkuva kipu varmasti masentaa. Hyvin tunteellinen ja allerginen ihminen ,kenelle tulee kosteutta herkästi silmiin erilaisissa tilanteissa tunteista tai jopa kuivasta sisäilmasta, kertoi kuinka hän saa jatkuvasti suosituksia terapiaan. Helppo on siirtää seuraavalle esim.terapeutille,että pääsee itse eroon potilaasta tai oma ammattitaito tai aika loppuu, siksipä terapeutit ovat niin työllistettyjä??
kun mies lateli totuuksia terapeuteille. Kyllä liikkuisin kaupungilla adhd.kaverin kanssa turvallisin mielin,olis aina "valpas". Monet luottaisivat rauhallisiin,eleettömiin,hitaisiin itsensä kanssa tasapainoiseen ihmiseen. Juuri he jäävät auton alle ja ratissa jarruttavat liian myöhään.
Tuhansia vuosia ihminen rakastunut,elänyt samallalailla ihmisten kanssa,niin onko joku autuus kun viime aikoina on terapeutti joka vaivaan? Kansa niitä käytä,mut melkein jokainen julkkis yms. ovat käyneet läpi vaikka mitä hoitoja, omien puheidensa mukaan.
Tuntuu et joku inspiraatioissaan keksinyt ton terapeutti ammatin ja vielä niin,et sen pitää olla kallista.
Lyhyesti:
Kannattaa vilasta aina terapiaa, työnohjausta, kuunteluapua, sparrausta tai mitä tahansa hoitomuotoa terapeuttisessa mielessä tarjoavalta yrittäjältä, löytyykö kelan laskustusoikeutta tai Valviran lupaa.
Ellei lupaa psykoterapeutti -nimikkeen käyttöön ole, voi huomata pia n tulleensa huijatuksi. Moni lyhytkurssit etänä käynyt tarjoaa esim terapiaa tai ratkaisukeskeisiä terapeuttisia menetelmiä (vapaa nimitys) tai työnohjausta. Ratkes:n jäseneksi pääsee jäsenmaksun maksamalla, se ei korvaa Kelaa tai Valviraa.
Olkaa tarkkana, näissä hommissa pyörivät isot rahat. Epäpätevä ihminen voi tehdä suurta hallaa todellista apua kaipaavalle ihmiselle. Voi myös kysyä, mikä on yrittäjän motiivi auttamistyöhön, jos sitä pitää mahdollisimman nopean pikakoulutuksen jälkeen kovalla rahalla tehdä?
Kelan tuen saa vain koulutetun ihmisen ja psykoterapeutin palveluista. Siksikin Valviran lupaa kannattaa aina kysyä.
nimin huuhaasta maksanut
Tuhannet kiitokset Voimala 8.4 lähetyksestä.
On huojentavaa nähdä ja kuulla asiallista keskustelua aiheesta, joka usein kuitataan huuhaalla.
Olen keskustelijoiden kanssa samalla aaltopituudella ja kannatan samoja arvoja. Ihmisyys, eettisyys, empaattisuus. Turhan roinan poisto, henkisyys, läheisyys, ymmärrys.
Ohjelma loi toivoa tulevaisuuteen. Meitä on enemmänkin! Kuinka meidät saataisiin yhteen.