Viimeiset viikot olen viettänyt Al Jazeeran sivuilla. Haluan tietää. On myös uuden uutukaista seurata reaaliajassa, kuinka vallankumous tapahtuu, tai pikemminkin kuinka vallankumousten rypäs tapahtuu.
Tulevalle viikolle on luvassa kaikenlaista säätä: pakkasta ja sohjoa. Onneksi on sisähommia, sillä Helsingin dokumenttielokuvafestivaali DocPoint alkaa kymmenvuotisjuhlatunnelmissa. Festivaalin taiteellisesta johdosta vastaavan Erkko Lyytisen kätilöimä ohjelma on yhä suosittua termiä käyttäen mieletön.
Tämä päivä, keskiviikko, ei ole tavallinen dokumenttielokuvapäivä Helsingissä. Mutta ei se harvinaista ole, ettei elokuvan tutkija repeä kaikkialle. Vaikka mieli tekisi sanoa kyllä, on sanottava toisinaan myös ei.
Docpointin avajaispäivänä Free Cinema-keskustelutilaisuudessa pohdittiin syitä suomalaisen elokuvan kurjuuteen. Järjestäjät (joukko Taikin opiskelijoita) esittelivät ehdotuksia rakentamansa ns. paskapyörän välityksellä. Pyörän osiot koostuivat mm. tämäntyyppisistä vaihtoehdoista:
- laiskat tekijät - katkerat kriitikot
- huono koulutus
- rahanahneet levittäjät
- tyhmät rahoittajat
- tyhmä yleisö
Miesten vuoro sai Docpointin avauselokuvana eilen illalla huikeat aplodit. Osa yleisöstä nousi ylös tekemään kunniaa elokuvan ohjaajille ja päähenkilöille, joista suuri osa oli myös paikalla. Taputus jatkui koko lopputekstien ajan ja vielä paljon niiden jälkeenkin. Oli upeaa todistaa nuo hetket. Olin onnellinen tekijöiden ja kaikkien elokuvaan osallistuneiden puolesta. Yhteinen, jaettu tunne yleisön ja tekijöiden kanssa nosti elokuvan loppukohtauksen aiheuttaman liikutuksen kolmanteen potenssiin