Docpointissa
Docpointin avajaispäivänä Free Cinema-keskustelutilaisuudessa pohdittiin syitä suomalaisen elokuvan kurjuuteen. Järjestäjät (joukko Taikin opiskelijoita) esittelivät ehdotuksia rakentamansa ns. paskapyörän välityksellä. Pyörän osiot koostuivat mm. tämäntyyppisistä vaihtoehdoista:
- laiskat tekijät - katkerat kriitikot
- huono koulutus
- rahanahneet levittäjät
- tyhmät rahoittajat
- tyhmä yleisö
Varsinainen kokouskutsu sisälsi seuraavan pamfletin:
"Hävettää olla suomalainen. Elokuvia tehdään imaginääriselle suurelle kotimaiselle yleisölle ja jälki on sen mukaista. Vikaa etsitään vuoron perään katkerista kriitikoista, jotka pilaavat kotimaisten elokuvien mahdollisuudet, rahoittajista, jotka yrittävät pelata varman päälle ja samalla tappavat luovan prosessin, tuottajista, jotka eivät luota tekijöihin. Kaikki odottavat niin uutta Kaurismäkeä kuin Jeesuksen toista tulemista. Nyt loppui paskanjauhanta! Vanhojen asenteiden itseään toteuttava profetia ei johda ulos sisäsiittoisen katkeruuden suosta! Elokuvia on tehtävä ihmisille, ei "suomalaisille".
Hyvistä lähtökohdista ja näppärästä rekvisiittasta huolimatta tilaisuus jäi melkoisen latteaksi. Pientä värinää syntyi ainoastaan tuottaja Markus Selinin ja Säätiön Kaisu Iston välille. Selin julisti, että säätiö tekee tuottajista laiskoja jakamalla 800 000 euron avustuksia vasemmalle ja oikealle. Näin tuottajien ei tarvitse vaivautua panostamaan elokuvan sisältöön ja laatuun riittävästi vakuuttaakseen useita rahoittajia, koska ses:n ja televisiokanavan sopimukset saatuaan tarvittava rahoitus on jo kasassa. Kaisu Isto ei tietenkään ollut samaa mieltä.
Yksi katkerasti väärinymmärretty taiteilija julisti, että kotimainen elokuva on liian tuottajakeskeistä, tuottaja hyppii ohjaajan nenille. Markus Selin ja ohjaaja Dome Karukoski tyrmäsivät väitteen.
Seminaari käytiin loppuun ruotsalaistyylisellä hys-hysillä. Siitä huolimatta on ehdottoman hienoa ja tärkeää, että tälläisiä tilaisuuksia järjestetään, että kyseenalaistetaan olemassaoleva, pohditaan mahdollisuuksia ja tarpeita muutokseen. Jos kukaan paikalla olleista ei tullutkaan hullua hurskaammaksi, keskustelua jatkanee kukin tahollaan ja jokunen uusi siemen saattaa alkaa itää.
Tänään taas Encountersissa viisi suomalaista pitkää dokumenttielokuvaa esiteltiin kansainvälisille rahoittajille ja levittäjille (Claire Aguilar (ITVS) Yhdysvalloista, Peter Jäger (Autlook Filmsales) Itävallasta, Esther van Messel (First Hand Films) Sveitsistä,Greg Sanderson (BBC) Iso-Britanniasta ja Anne-Laure Negrin (ARTE) Ranskasta).
Tuottajat ja ohjaajat esiintyivät edukseen ja ovat kaikki kovan luokan ammattilaisia. Mutta ne aiheet. Aamupäivän aikana nähtiin esittelyt itsemurhasta, muukalaisvihaajanaapurustosta, rovaniemeläisistä huumenuorista ja lasten huostaanotosta kertovista elokuvista. Ainoa esittely, joka ei sopinut ihan samaan kategoriaan, oli Mika Koskisen Red Forest Hotel (elokuvaa kuvataan Kiinassa). Kyllä nousisi Suomibrändin rakentajilla tukka pystyyn!
Tätäkö se sitten on, tämä meidän Suomi? Jos oikein hakemalla hakisi, löytyisiköhän täältä susirajalta jotakin positiivista, onnellista ja jopa kevyttä (ei ole mielestäni välttämättä synonyymi pinnalliselle) kerrottavaa?
