dokumenttielokuva

Maailman parhaista elokuvista tehdään koko ajan listoja. Viimeisten vuosien aikana myös maailman parhaista dokumenttielokuvista. Ja tietysti jenkkilistoilla ei näy nimiä kuten Dvortskoy, Kossakovsky tai Meidän Honkasalomme. Documentary Blogin lista on silti lukemisen arvoinen. Here it goes: 1. Gates of Heaven (Morris, 1980) 2. Salesman (Maysles, 1968) 3. Vernon, Florida (Morris, 1982) 4. Paradise Lost 2: Revelations (Berlinger – Sinsofsky, 2000) 5. Land of Silence and Darkness (Herzog, 1971)

Tämän blogin teksti on suunnattu niille onnellisille, joiden elokuva on valittu kansainvälisen dokumenttielokuvafestivaalin kilpailusarjaan.

Harvoin saavat suomalaiset lukea sellaista herkkua mitä Varietyn erinomainen kriitikko John Anderson tarjoaa Pirjo Honkasalon ITO:sta ja Joonas Bärghellin ja Mika Hotakaisen Miesten vuorosta. Kannattaa lukaista: ITO by Pirjo Honkasalo

Sheffieldin kansainväliset dokumenttielokuvajuhlat ovat tällä viikolla. Sinne on rakennettu oma sosiaalainen verkostonsa FLINK.

Meillä Dokumenttiprojektissa on jatkuva ongelma. Dokumenttien still-kuva tarjonta on poikkeuksetta joko huonoa tai keskinkertaista. Ja kuitenkin juuri yksi kuva parhaimmillaan kertoo elokuvasta niin paljon ja ratkaisee myös usein kuinka paljon dokumentti saa palstatilaa esimerkiksi televisiolähetyksen yhteydessä.