dokumenttielokuva

Jo muutama vuosi sitten kuulin luontofilmejä kasaavalta tuttavalta, että television luontodokumentit ovat usein kompilaatioita. Jos halutaan tehdä luonto-ohjelma pikkuhippiäisestä, niin ei muuta kuin sopiviin tietokantoihin kaivelemaan tietoja kaiken maailman pikkuhippiäiskuvastosta.

Paul Pawels piti Leibzigin yhteistuotantotapahtuman osanottajille puheenvuoron, joka julkaistaan kestonsa takia useassa osassa tällä palstalla. Pituuden takia puheenvuoroa on myös editoitu. Puhe on suunnattu ammattilaisille, mutta kertoo paljon kenelle tahansa mediamaailman muutoksesta.   When I was preparing this presentation and trying to decide what I should talk about without driving you all into despair, the analogy with fairytales came to my mind.

Kello on kuusi sunnuntaiaamulla Munchenin lentokentällä ja belgialainen ETMAn vetäjäPaul Pauwels ennustaa synkkää tulevaisuutta dokumenteille. Rahamäärät ovat laskeneet kaikkialla muutamaa poikkeusmaata lukuunottamatta ja erityisesti keskikokoisten tuotantoyhtiöiden tulevaisuus ei ole ruusuinen. Pauwelsin työhön kuuluu matkustaa ympäri Eurooppaa ja pyörittäessään tulevaisuuden mediabisnes -koulutusta hän kerää tietoja eri maista ja analysoi tulevaisuutta.

Mikä saa jaksamaan, kun välillä Dokumenttiprojektinkin euuoiketettuna tuottajana maailma kaatuu päälle. Päivät, jolloin kaiken väännön jälkeen syntyy elokuva, josta voi iloita. Jarmo Jääskeläisen Lakosta voi. Suurin osa yleläisistä muistaa varmasti legendaarisen Ylen kirjeenvaihtaja Puolasta, Jarmo Jääskeläisen ja hänen erinomaiset tv-dokumenttinsa, joista minun mieleeni aikoinaan jäi ennenkaikekea Ylioppilaan kuolema.

Tämä päivä, keskiviikko, ei ole tavallinen dokumenttielokuvapäivä Helsingissä. Mutta ei se harvinaista ole, ettei elokuvan tutkija repeä kaikkialle. Vaikka mieli tekisi sanoa kyllä, on sanottava toisinaan myös ei.