Viimeiset mäet Kaakkois-Aasian-kirjan vääntämisessä menivät pahasti maitohapoille. Mutta silti uudelle matkalle pitää päästä, myös kirjoittaen. Tiedossa on arktisia tuulia.
Kun lämpötila sahaa päivin öin nollan kummallakin puolella, on varhain aamulla ja myöhään illalla jäätä asfaltilla. Tämän sai tuntea tuttu, kokenut polkija, joka ilmestyi fillarimessulauantaina naapuritiskille käsi paketissa jatkamaan messu-urakkaa.
Talvipyöräilysesongin lopussa on kaksi kohokohtaa, jotka valmistavat kevään siirtymään. Helmi-maaliskuussa pääsee polkemaan merenjäälle ja sitten ovat fillarimessut.
Pakkaskelien pyöräily on mukavaa puuhaa, kunhan vaan selviytyy pukeutumisrumbasta. Hätätapauksessa kerrospukeutumisen lisäturvana voi käyttää vaikka paperia. Vuosittain pyöräilypukeutumiseeni ja -riisuutumiseeni vierähtää pari viikkoa.
Aamuyöstä alkanut pyry ehtii kerätä sakeutta ja työmatkan alkaessa kosteaa lunta tupruttaa tiheänä parvena. Jonain aamuina perille pääseminen herättää poikkeuksellisen syviä tunnekouhuja.
Ja etelärannikolla taivaat aukenivat. Valkea manna peitti piiloon kaupungin rakennusviraston törkeät metsänraiskaustoimenpiteet jo marraskuussa. Ihmeisiin kannattaa uskoa.
Seitsemän vuotta sitten löysin terapeuttisen menetelmän, joka auttaa tulemaan toimeen myös pitkän talven kanssa. Se on talvipyöräily. Lapsen lailla riemuitsen lumisateesta, silloinkin kun tiedossa on vaativampi keli.
Aamupyöräilyreittini kulki kapeiden mutta hienojen metsäsaarekkeiden läpi. Nyt joudun metsänhoidollisten toimenpiteiden vuoksi polkemaan lähes avohakkuumaastossa. Puita vihaava metsänhoitaja saa kaikessa rauhassa tuhota terapeuttista kaupunkiympäristöä, eikä joudu todennäköisesti siitä edes vastuuseen.
HSL-kuntayhtymän henkilökuntalehti tilasi minulta jutun. Aikomukseni oli kirjoittaa yhteisen tilan käytöstä liikenteessä. Nelisen viikkoa sitten näkökulmani hieman tarkentui, kun linja-auto töytäisi pyöräni nurin. Lehden päätoimittaja hyllytti juttuni, joka tarkasteli tapausta myös linja-autonkuljettajan näkökulmasta.