Metsänhoitaja saa raiskata, kaupunkimetsiä

Aamuinen työmatkani on melko lyhyt, alle kahdeksan kilometriä, puolisen tuntia pyörän päällä. Reitti kulkee lähes puolet matkasta pyörätietä kaupunkimetsikköjen saarekkeissa, mikä voimistaa aamupolkaisun terapeuttista kokemusta aivan oleellisesti. Pääsen nauttimaan lähes luonnonmukaisen ympäristön illuusiosta, ja mieli virkistyy. Keväisin linnut laulavat reitin lehviköissä, ja talvellakin harakat hyppivät maastossa.

Mutta mutta, yhtenä aamuna olen pudota polkimilta, kun näen metsätyökoneen parturoivan surutta radanvarren maastoa Oulunkylässä. Ensin oletan, että tonttia raivataan rakennustyömaaksi, mutta sitten oivallan, että kyse onkin metsänhoidollisista toimenpiteistä. Sama tahti jatkuu Käpylässä. Pyörätien vieressä on pahvikyltti, jossa kerrotaan, että hakkuilla pyritään mm. parantamaan näkyvyyttä. Siis mitä!? Terapeuttisten kaupunkimetsien lähes avohakkuunkaltaista metsänhoitoa perusteellaan näkyvyyden parantamisella. Ööö?

Saan selville, että Helsingin kaupungin rakennusvirastossa metsänhoitaja on se keskeinen hahmo, joka on vastuussa hakkuiden ohjeistuksesta. Ja metsureiden käytännön töiden ohjeistus on se, joka ratkaisee, miltä lopputulos sitten näyttää.

Ja jälki on pahaa. Pyörätien varteen kasataan kahden-kolmen kilometrin matkalta kapeista metsiköistä toistakymmentä tuhatta puuta, joukossa on runsaasti terveitä, paksuja koivuja. Hävitys saa ensin ihmettelemään ja suremaan, sitten raivostumaan, sitten suremaan, ja taas raivostumaan. Aamuisin tuhlaan energiaani miettien, kuinka metsänhoitajan voisi saada vastuuseen tästä ympäristörikoksesta. Polkemisen terapia muuttuu synkistelyksi. Ymmärrän, että hakkuilla on takanaan päätökset ja luvat, ei niitä voi lain kirjaimen mukaan määritellä ympäristörikokseksi. Vaikka ne sitä ovatkin.

Tuttavani kertovat samansuuntaisista kokemuksista eri puolilta kaupunkia. Vartiokylässä on onnistuttu metsänhoidolla häätämään mm. satakieliä pois häiritsemästä kontrolloidun maiseman rauhaa. Onkohan kyseessä saman metsänhoitajan käsiala? Toivottavasti, sillä on pelottavaa ajatella, että rakennusvirastossa voisi olla yleisenä metsänhoitolinjauksena vainoharhainen puiden vihaaminen. Vielä 1990-luvullahan metsien "käypää hoitoa" määriteltiin niin rankalla kädellä, että pahimmillaan toisinajatteleva, avohakkuita vastustanut metsäasiantuntija saatettiin ohjata suopeamielisen hyvä veli -lääkärin avulla pakkohoitoon mielenterveydellisistä syistä. Siis Suomessa. Onneksi aamut ovat kohta jo niin pimeitä, ettei hakkuiden yksityiskohtia enää erota synkästä maastosta.