Elämänmenoa työyhteisöissä

Pidän työstäni, mutta en enää kestä työpaikan ilmapiiriä. Esimies on itsevaltias, joka määrää ja hänellä on hännystelijäpiirinsä, joka myötäilee ja nuoleskelee. Pieni piiri määrää, mitä kukakin saa tehdä, siinä ei katsota kenenkään taitoja tai mielenkiinnon kohteita. Kokoukset ovat pomon yksinpuheluita. Eriävä mielipide kostetaan varmasti myöhemmin. Meitä koskevat asiat päätetään "jossain". Työhön liittyvistä asioista on kiellettyä puhua. Ja kysymys on korkeastikoulutetuista ihmisistä. Olen kouluttautumassa toiselle alalle. Voimaa saan siitä toivosta, että joskus vielä olen työssä, johon on kiva mennä, tunnen sitä intoa mitä tunsin joskus ennen. En ymmärrä miksei johtaja luota meihin, paitsi niihin pariin, jotka ovat hänen marionettejään. Jos meille tulee uusi työntekijä, hänen ei anneta tehdä juuri mitään. Eihän hän kuitenkaan osaa. Olemme kaikki alamme asiantuntijoita. Ulospäin toki kaikki näyttää hienolta, mutta sisältä systeemi on läpimätä. Itsetunto on lujilla. Opiskelu on onneksi näyttänyt, että olen edelleenkin ihan lahjakas ja innostun asioista. Olen saanut vahvistusta sille, että se mitä työpaikalla tapahtuu on väärin. Pahin pelko on se, että joku päivä huomaan, etten osaa enää ajatella omilla aivoillani. Kun vuosikaudet lannistetaan, niin siinä helposti alkaa uskoa itsekin olevansa täys nolla. Onneksi lähimmät työkaverit on ihania, käymme tätä taistelua yhdessä, tosin tuulimyllyjä vastaan.

Itselläni on ollut onni työskennellä koko työurani hyvien esimiesten ja mukavien työkavereiden kanssa. Tällä hetkellä itselleni on tärkeää ns. vapaa liikkuvuus työhontulon ja -lähdön kanssa. Olisipa tällainen jouston mahdollisuus ollut silloin kun lapset olivat pieniä, mutta silloin olin työssä, jossa olin riippuvainen mm. aukiolo- tai puhelinpäivystysajoista. Varsinkin ehtiminen liikenneruuhkien takia hakemaan lasta päivähoidosta oli joskus stressaavaa.

Viimeisten viiden vuoden aikana minulla on ollut neljä eri esimiestä. Ehdotin itse joustavaa liikkumista eli tulen töihin klo 8 ja 9 välillä ja lähden klo 17 jälkeen, koska silloin on liikenteessäkin paljon väljempää. Lopullisen "ylityön" voin tasata vaikkapa perjantaina lähetmällä aikaisemmin. Joskus olen saanut "kerättyä" jopa vapaapäivän.

Jokaiselle esimiehelle sopiminen työajan joustavasta sijoittamisesta on sopinut mainiosti ja meillä on luottamus toisiamme kohtaan. Asia on minulle tosi tärkeä työhyvinvoinnin takia. Esimies ei välttämättä aina tiedä, että pienilläkin asioilla voi olla jollekin suuri merkitys. Minulla on onni, että se on alallani mahdollista ja minua ei tiukka aikataulu ahdista.

Työpaikallamme menestyäkseen tarvitsee nuoleskella osaston johtajaa ja toista esimiesasemassa olevaa henkilöä , jotta olisi hyvä työntekijä. Sillä osaako työnsä ei ole merkitystä. Johtaja on myös ulkonäkö ja ikärasisti hän tuo sen selvästi esille. Talon arvoissa lukee, että työpaikalla on nollatoleranssi työpaikkakiusaamiseen, mutta käytäntö on toinen. Nämä kaksi henkilöä saavat omien esimiestensä sekä henkilöstöhallinnon hiljaisella siunauksella käyttätyä miten törkeästi tahansa ilman, että heille olisi siitä mitään seuraamuksia. Ei toivottuja työntekijöitä savustetaan ulos perättömillä puheilla. Tässäkin he ovat onnistuneet. Kuka enää on työntekijä puolella tällaisessa kiusaamisessa, kun näyttää siltä, että henkilöstöhallintokin uskoo mieluummin johtavassa asemassa olevia henkilöitä kuin työntekijää itseään? Mikä on heidän vastuunsa, jotka tietävät ko. henkilöiden toimintatavat, mutta vaikenevat asiasta, koska asia ei heitä koske. Luottamusmies on myös saanut osansa tästä mustamaalaamisesta, ei hänkään halua auttaa.

työpaikan ilmapiiriin vaikuttaa se millainen "pomo" työpaikalla on. Nuoleskelijat ja omanedun tavoittelijat ovat omiaan pönkittämäään huonolla itsetunnolla varustetun pomon toimia. Kiltit ja tunnolliset ihmiset saavat kärsiä heikon pomon kiusaamisesta ja olla sylkykuppina. Pomo on helppo vaihtaa siinä lähtee samalla nuoleskelijatkin ilmapiiri varmaan paranee.,