Olen pari päivää rullannut ympäri nettiä.Suomalaista nettiä. Etsinyt ja kuunnellut audioilmaisua, podcasteja, kaikenlaista nettiin ja audioon liittyvää.

Tämä uuden ajan alkutaival on kankeaa. Pitää puhua audiosta kun muutakaan termiä ei ole. Ääni olisi parempi, mutta ei välttämättä sisällä laajaa ilmaisun kirjoa. Onhan meidän soittimissakin "volume". Kuka käyttää "äänentasonsäädintä"?

Lähetin monelle audiojulkaisijalle haastattelupyynnön ja näyttäisi, kuulostaisi siltä että tämän maan podcastkeskus on Tampereella. Moni mielenkiintoinen ja elävä podcast, riippumaton audiolähetys syntyy siellä. Viime viikonloppuna Tampereella järjestettiinkin Suomen podcastaajien ensimmäinen virallinen miitti eli tapaaminen.

Haastattelin YLE:n Uusien palveluiden kehityspäällikköä Tuija Aaltoa sulkeutuvassa kahvilassa. Alussa hurisee astianpesukone taustalla. Ja lopussa.

Tuija on monipuolinen ja aktiivinen nettiaddikti. Monen blogin veturi ja uusiin ajatuksiin innostuva entinen radiotoimittaja. Valtaosa Ylen uusista, tai oikeastaan ajan hengen mukaisista tuotteista on syntynyt Tuijan myötävaikutuksella. Yhteisöalustat, blogit ja podcasting.

Kolmekymmentävuotissyntymäpäiväni oli yksi juhlapäivä muiden joukossa, ei mikään erityinen käänne minusta. Kuitenkin, kun kuohuviinipullojen pokse ja muu juhlapörinä vaimeni, kuulin äänen, tasaisen raksutuksen, jota ei voinut sivuuttaa.

Biologinen kello on sietämätön kielikuva, mutta joku metafora on tarpeen, sillä itse tunne oli vain jonkinlaista vellovaa ahdistusta. Ajatuksen tasolla asia on helpompi muotoilla: ensimmäistä kertaa mietin, pitäisikö minun hankkia lapsia.

Olin havahtunut ilmeiseen eli siihen, että en olisi ikuisesti nuori. Asiaa ei voisi lykätä loputtomasti. Pyörittelin mielessäni vaihtoehtoja. Parisuhdetta ei ollut, ja sellaisen löytyminen ajoissa olisi viime kädessä sattumankauppaa. Toisaalta vanhemmaksi tulo yksin tuntui liian rankalta. Olin myös tyytyväinen elämäntyyliini, jossa saattoi poiketa kaljalle päähänpistosta ja lähteä matkalle päivän varoitusajalla. Mistä koko lapsikysymys siis edes pulpahti?

"Pullamössösukupolvi saa kaiken elämässään liian helpolla", on tuttu jyrähdys suurten ikäluokkien edustajien suusta. Mutta kun sukupolvi sukupolven jälkeen tuntuu saavan kaiken elämässään liian helpolla, yksi nimitys ei enää riitä erottelemaan liian helpolla saamisen eroja. Semminkin kun nykyajan nuoret eivät edes ole pullamössöä maistaneet.

Myös Markku Nieminen on pohtinut asiaa ja hän ehdottaakin Helsingin Sanomien yleisönosastolla, että kuvaava nimi 1990-luvulla ja myöhemmin
syntyneille lapsille olisi

perunalastusukupolvi,

koska nuorten ostokset ovat pääosin limonaatia, karkkeja ja perunalastuja.

Miksi aina sanoa asiat suoraan? Miksemme miettisi vielä kerran ennen kuin sanomme asiamme ja laatisi sille kalskean kovan ilmiasun sijasta hieman kerroksellisemman ja värikkäämmän muodon?

Aristoteleen kantapään turkulainen ystävä harrastaa vapaa-aikoinaan juniorijalkapallo-otteluiden erotuomarointia. Nämä kiihkeät ottelut ovat täynnä monenlaisia tilanteita ja erotuomarin pitää olla alituisesti varuillaan tapahtumien vaihtuessa tiheään.

Ystävämme kirjoittaa seuraavasti:

Kulmapotkua odotellessa kaverit painivat maalin edustalla, johon totesin: "lopettakaa se Brokeback Mountain siellä". Osoittautui tehokkaaksi tavaksi rauhoittaa jalkapalloileva nuoriso; heti tuli etäisyyttä.

Kiertoilmaukset ovat mainio keino kertoa myös asioista, jotka kulloisessakin mielipideilmastossa koetaan arkaluontoisiksi. Ennen vanhaan tällaisia olivat mm. karhu ja venäläiset, joista käytettiin muita sanoja, jotta ikäviksi koetut normaalielämän häiritsijät eivät kuulisi kutsua ja tulisi pihapiiriin remuamaan.

Nykyään kiertoilmauksia käytetään vaikkapa sellaisista asioista kuin läheisen hulluksi tuleminen, ihmisen kuolema ja vessassa käyminen. Hienotunteisuuden ja ehkä myös keksimisen ilon vuoksi myös lasten tekemisestä eli rakkauden töistä käytetään myös useimmiten muita kuin aivan kliinisimpiä ilmauksia.

Taata kertoo radioarkiston aarteessa poikavuosiensa leikkikalusta, hönkämyllystä. Mikä se mahtaa olla?

Oikea vastaus kuullaan klo 17.30 alkavassa suorassa puhelinkontaktilähetyksessä.

Yksi tyypillisimpiä Fraasirikoksia syntyy niin, että kuvaannollisen ilmauksen osiin liitetään sanoja, jotka sopivat ilmaukseen vain sen arkisessa yhteydessä. Ottakaamme tyyppiesimerkki elävästä elämästä. Marraskuun alkupuolella Heikki Aittokoski kirjoitti Helsingin Sanomissa seuraavasti:

Ypres on belgialainen pikkukaupunki, jonka ympärillä heiteltiin täysimittaisena ensimmäisen maailmansodan verilöylyä.

Tässä huomaamme kuvaannolisen ilmauksen verilöyly, joka tarkoittaa perinteistä turpiinvetoa laajempaa ja roisimpaa julmuutta. Sana on suora suomennos englanninkielen termistä bloodbath, jossa sanan bath merkitsemä kylpy on suomalaistettu kotoiseen saunakulttuuriin sopivasti löylyksi.

Tänä syksynä Suomessa on keskusteltu viinanjuonnista ennätyksellisen paljon. Kansa on kyllästynyt kaikkialle kuseksiviin juomareihin ja alkoholiveron nostamista vaaditaan harva se päivä. Juhani Seppäsen johdolla täysraittiina olemisesta tai ainakin sen kokeilemisesta on tullut kaikenkokeneiden harrastus-shoppailijoiden uusi extremelaji lämpöjoogan ja viinimatkustelun jälkeen.

Miten sitten käyttäytyä tulevana pikkujoulukautena, kun kaikkialla kuitenkin on glögiä tarjolla? Miten välttää kasvojensa menettäminen siinä tapauksessa että mopo alkaa osoittaa käsistä lähtemisen merkkejä?

Perinteisesti on ajateltu, että kun vaatteet ovat viimeistä huutoa, ne ovat muodin mukaiset ja markkinoiden uusinta uutta. Mutta miten on asioiden laita, kun laulusolistin esitys on viimeistä huutoa? Sen tiesi ainakin klarinetisti ja taiteen moniottelija Paavo Partti.

Toimittaja Jorma Lamppu siteerasi äskettäisessä Svengaava iltapäivä –radio-ohjelmassa Partin tekemää konserttiarvostelua, jossa tämä totesi ytimekkäästi, että:

laulusolistin esitys oli viimeistä huutoa.

Aristoteleen kantapää ilahtuu muodikkaan raivoisan lauluesityksen arvioinnista ja toivottaa hyvää jatkoa kaikille viimeistä huutoa oleville lauluesityksille.