Rokki soi kaikkialla, mutta mistä rokkarit oikein laulavat? Me kaikki tiedämme, että kun Mick Jagger laulaa I Can´t Get No Satisfaction, hän ei laula seksuaalisista tyydyttymisvaikeuksista vaan siitä, miten amerikkalaisnuoriso jo 60-luvulla törmäsi siihen nykyihmisen dilemmaan, että kuluttamalla ei saa onnea. Me kaikki olemme myös huomanneet, että J.Karjalaisen kymmenen vuotta vanha hitti Mä tahdon olla lähellä sinua voidaan tulkita tavallisen rakkauslaulun lisäksi myös uskonnolliseksi tunnustukseksi. Ja kaikki me olemme myös kuulleet teorian siitä, että Beatlesin Lucy in The Sky With the Diamonds –kappaleessa ei laulettaisikaan tähtitaivaasta ja Lucia-neidosta vaan että kyse olisi laulun nimen substantiivien alkukirjainten mukaan LSD-huumeen aikaan saamista näyistä.

Aristoteleen kantapää on kuulijoineen joutunut vuoden olemassaoloaikansa aikana todistamaan mitä iljettävimpiä fraasirikoksia niin lehdissä, radioissa kuin televisiossakin. Mutta osataan sitä fraasirötöstellä elävässä elämässäkin.

Ystävällinen ilmiantajamme nimimerkki Kuuntelija on käynyt ajelulla Kirkkonummen ja Espoon rajamailla ja löytänyt hotelli Siikarannan alueelta malliesimerkin tyypillisestä kylttimaailman fraasirikoksesta.

Ajo sallittu rivitaloille, linja-autoille ja huoltoajolle

Nimimerkki Kuuntelija kertoo olleensa iloinen löytäessään elämänsä ensimmäisen liikennemerkin, joka säätelee rivitalojen liikkumista.

Meillä tomaatit kasvavat puhtoisesti. Muiden tomaatit kasvavat saastan ja myrkkyjen keskellä.

Meillä vilja heilimöi neitseellisessä idyllissä. Muiden vilja imee itseensä raskasmetalleja.

Kenen etu on, että me suomalaiset uskomme elintarvikkeittemme ylivertaiseen puhtauteen?

Lahden ammattikorkeakoulun matkailun laitoksen koulutusjohtaja, restonomi Jukka Oresto kyseenalaistaa puhtaushehkutuksen: ”Ruoan puhtaudesta puhutaan, koska puhtaus-sana myy.”

Onko suomalainen ruoka maailman puhtainta? Ja entäs sitten, jos on? Puhummeko puhtaudesta, koska muuta kehuttavaa ei ole?

Tuuli Saksala:

Lueskelin tässä hiljattain opusta, joka käsitteli populaarikulttuurin erilaisia ilmiöitä. Kirjassa oli kauhtuneet ja ruttuiset pehmeät kannet, mustavalkoisia kuvia skinheadeistä, underground-elokuvien sankareista ja pinup-tytöistä. Siinä kerrottiin seikkaperäisesti, miten Lontoon lähiöissä ja kaupungin laitamilla syntyivät erilaiset musiikkiyhteisöt, aatteelliseen taustaan tukeutuvat kuppikunnat sekä uudet taideilmiöt. Tuoreita ideoita ja kiinnostavia yhteisöjä näyttivät synnyttävän toistensa kanssa kapakoissa istuvat miehet.

Näin sieluni silmin nuo sivukujien hämyssä sijaitsevat kulttuurikuppilat, joissa eri alojen ihmiset vaihtoivat ajatuksiaan, kertoivat erikoisista levyistä, joita he olivat haalineet kirpputoreilta ja uusista runokokoelmista, jotka nouseva runoilijasuuruus oli kopioinut A4:lle juuri edellisenä iltana.

Yksi tämän hetken suurimmista ja polttavimmista ongelmista on teitittely. Tai ei teitittely sinänsä ole vaikeaa, vaan hankalaa on tietää, milloin teititellä ja milloin sinutella.

Jos lähihistoriamme jaotellaan sinuttelun ja teitittelyn mukaan, tällä hetkellä elämme puhuttelun suuren sekaannuksen aikaa. Vielä sata vuotta sitten saatoimme päätellä kanssaihmisen vaatteista, että tuossa menee sen ikäinen tai niin korkea-arvoinen henkilö, että häntä pitää teititellä. Kolmekymmentä vuotta sitten tiesimme varmasti, että oli vastaantulijalla yllään miten koreat vaatteet tahansa, häntä sinutellaan. Nyt elämme maailmassa, jossa teititeltävä tai sinuteltava saattaa jopa suuttua puhuttelutavasta, oli hän puhuttelijaa miten paljon vanhempi tai korkea-arvoisempi tahansa.

Urheilu on kiihkeää kamppailua fyysisestä paremmuudesta, ja taistelun tuoksinassa tunteet käyvät kuumina. Kuohuvista tunnelmista huolimatta urheilijan on tunnettava lajin säännöt ja noudatettava niitä kiltisti, muutenhan kyseessä ei ole urheilu vaan joukkotappelu tai muu käsirysy.

Samaa sääntöjen kunnioittamista urheilijoilta voisi kaivata myös haastattelukommentteihinsa. Liian usein me penkkien urheilijat joudumme huoahtamaan pettymyksestä, kun atleetti, joka kentällä noudattaa sääntöjä mestarillisesti, lankeaa pelin jälkeisissä kommenteissa harmillisen perustavanlaatuisiin fraasirikkomuksiin.

Ylämäet ja alamäet kuuluvat urheilijan elämään niin kuin mäkisuksi hyppyrin
nokalle. Niinpä Urheiluruudun haastattelema Norjassa työskentelevä mäkihyppyvalmentaja Mika Kojonkoski muistutti hyppääjä Anders Jacobsenin nousevaa uraa luodatessaan, että:

"historia on osoittanut, että tulee myös alamäkiä."

Voiko mäkihypyn faktoja analyyttisemmin kartoittaa! Aristoteleen kantapää toivookin Jacobsenille ja muille norjalaisille mäkihyppääjille paljon alamäkiä, jotta heidän ponnistuksillaan olisi pohjaa ja uran nousukiito olisi pitkä!

Viulu on soittimena vasta viitisensataa vuotta vanha, mutta sen merkitys suomalaisessakin kielenkäytössä on merkittävä. Olisiko Suomesta tullut näin hieno yhteiskunta, jos kukaan ei olisi maksanut viuluja, vaikka välillä hermot ovat varmasti olleet kireällä kuin viulunkieli.

Pitäisikö viulu jopa julistaa sanontojen soitinkuninkaaksi? Kuka muistaa yhtäkään sanontaa tai fraasia, jossa esiintyisi sellaisia muutoin yleisiä soittimia kuin nylonkielinen kitara, alttonokkahuilu tai sähköurut? Jopa banjon soiminen on tutumpi sanontamaailmasta emmekä saata unohtaa urku auki soittavia urkureitakaan mutta viulu painii omassa sarjassaan.

Tanssiva mies on tilastopoikkeus. Tanssi on naisten laji.

Naistanssijoita pidetään feminiinisinä kun taas miestanssijoita neitimäisinä.

Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen apulaisrehtori Aarne Mäntylän mielestä miestanssia ei vuonna 2007 tarvitse puolustaa. "Mies joko tanssii tai ei, mutta miehisyyden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä".

Tällä viikolla pohditaan miestanssijoihin liittyviä liittyviä stereotypioita sekä niiden todenperäisyyttä. Ennakkoluuloja YLE Radio 1:ssä maanantaina 15.1.2007 klo 11.40 - 11.55. Toimittajana Karoliina Vesa.

"Rakkaus ja kuolema ovat ainoita asioita joista kannattaa kirjoittaa; kaikki muu on toisarvoista."

Rakkauden ja kuoleman kudelmaa kutoi kaikissa kirjoissaan Timo K. Mukka. Lukupiirissä luetaan 5.2. Mukan lyhyen kirjailijauran merkkiteosta Maa on syntinen laulu.

Mikä on se villi maa, josta Mukka kirjoittaa?
Mikä on siellä pimeyttä ja mikä valoa?
Mikä on Mukan pohjoisen balladin sävellaji?