Luokaamme Aku Ankan munimispäivän kunniaksi silmäys viimeisimpien Akujen puhekupliin käyttökelpoisia sitaattivinkkejä löytääksemme. Voisivatko Ankan nykyseikkailut yhä tuottaa klassisia kansan suussa kulkevia sanontoja?

Numerossa kahdeksasta löytyy vauhdikas gangsteriseikkailu, jossa vilisee persoonallisia hahmoja. Vanha satama-ahtaaja pitää reviirinsä puhtaana huudahtamalla värikkäästi:

häipykää tontiltani, senkin matalamieliset mafiosot!

Johon gangsterit vastaavat samassa tyylilajissa:

lauot kovia sanoja ukonrähjä!

J.P. Pulkkinen

Jos viettää lomalla kaksi viikkoa Intiassa, niin sen jälkeen alkaa Intia tulla vastaan joka paikassa. Jos lukee lomalla lähes 1000-sivuisen Charles Dickensin romaanin Kolea talo, niin sen jälkeen alkaa Dickens tulla vastaan joka paikassa. Siinä ymmärtää, että Intia on iso ja värikäs maa ja että Kolea talo on iso ja värikäs romaani – ja että ne molemmat ovat ihan ohittamattomia.

Käynnissä oleva ilmastonmuutos saa sinnikkäimmänkin talven parjaajan huolestumaan. Voisiko piankin koittaa aika, jolloin Suomen lumiset talvet olisivat pelkkää kansanperinnettä? Pulkkamäki ja hankikanto muuttaisivat museoon ja lumiukkotarpeet hiutaleineen voisi ostaa alan erikoisliikkeestä. Vaikka kuinka nautin kesästä ja siitä kuinka helle saa reidetkin hikoilemaan, tulevaisuudennäkymät huolestuttavat.

J.P. Pulkkinen:

Juttu ilmestyi Iltalehden pääkirjoituksena 6. helmikuuta ja sen otsikko oli Tuttuja tekstejä on turha uudistaa. Ensin Iltalehti kertoi, että edellisenä päivänä oli Runebergin päivä. Sitten se kertoi, että Vänrikki Stålin tarinoista on julkaistu uusi suomennos. Se siteerasi suomennoksen perusteista sitä osaa jossa sanotaan että ”vanhoja käännöksiä on ollut vaikea lukea”.

Liisa Vihmanen:

Käynnissä oleva ilmastonmuutos saa sinnikkäimmänkin talven parjaajan huolestumaan. Voisiko piankin koittaa aika, jolloin Suomen lumiset talvet olisivat pelkkää kansanperinnettä? Pulkkamäki ja hankikanto muuttaisivat museoon ja lumiukkotarpeet hiutaleineen voisi ostaa alan erikoisliikkeestä. Vaikka kuinka nautin kesästä ja siitä kuinka helle saa reidetkin hikoilemaan, tulevaisuudennäkymät huolestuttavat.

Mitä tapahtuisi, jos kaikki työikäiset suomalaiset saisivat kerran kuussa valtiolta 440 euroa pankkitililleen? Kannustaisiko se ihmisiä työntekoon ja luovuuteen, vai suosisiko pummeja? Miten uudistus rahoitettaisiin?

Valtiotieteen lisensiaatti Osmo Soininvaaran mielestä perustulo innostaisi suomalaisia tarttumaan kaikenlaisiin töihin, vähentäisi hallinnointia ja maksaisi itse itsensä.

Olemme viime vuosina kuulleet monelta taholta, että elämäämme vaikuttava valta on siirtynyt valtiolta talousjärjestelmälle. Niinpä lehtien taloussivut tarjoavat näkymän vallan keskipisteeseen, sinne missä kaikki tapahtuu.

Taloussivut kertovat myös millaisia poikkeusihmisiä modernissa liike-elämässä tarvitaan. Helmikuun puolivälissä Helsingin Sanomien taloustoimittaja Kristiina Yli-Kovero selvitti lehdessä elintarvikekonserni Raision tilannetta monipuolisesti. Yhtiössä on viime aikoina ollut niin kutsuttua turbulenssia, eli Yli-Koveron sanoin:

Pohjois-Korean diktaattorin Kim Jong Ilin taannoinen syntymäpäivä sai maailman lehdistössä ansaitusti vaisuhkon vastaanoton. Miestä, joka ylläpitää piskuisen valtion kurjuutta, ei kannata kauheasti perhepiirin ulkopuolella juhlia. Ja varovasti sielläkin.

Kim Jong Il ja hänen isänsä Kim Il Sung ovat kuitenkin aiheuttaneet maassaan ainutlaatuisen runollisen ylistämisen muodon. Tuo sumeilematon, kekseliäs ja vilpitön johtajan saavutusten siunaaminen ylittää länsimaiset pyhimyslegendat ja historian aiempien diktaattorien kehumiset mennen tullen.

On hienoa elää nykyaikaa, kun ihmisen valintojen vapaus on kasvanut ahdistavista vanhoista ajoista moninkertaiseksi. Me nykyajan ihmiset voimme valita vapaasti antiikkisista ja ahdistavista normeista piittaamatta, vaikkapa katsommeko televisiosta amerikkalaista poliisisarjaa, amerikkalaista tosi-tv-sarjaa tai amerikkalaista komediasarjaa.

Lapissa on kaikki aitoa – puikulat, poronkäristys, luonto, hiljaisuus ja alkuperäiset ihmiset. Näin me uskomme.

Uskommeko sitten lainkaan silmiämme Lapissa käydessämme, Levillä, Luostolla, Ylläksellä, Saariselällä tai vaikkapa Rovaniemellä? Siellä kohtaa muovin, samat ihmiset kuin etelässä, saman muovisen ravintolasisustuksen.

Mikä on aitoa Lapissa, mikä ei? Seppo Konttisen toimittamassa Ennakkoluuloja –ohjelmassa kirjailija-toimittaja Tapani Niemi Kemijärveltä, aito lappilainen siis, kertoo karuja totuuksia.