Liisa Vihmanen:

Hieman epäröin voiko tätä aihetta edes ottaa esiin. Tiedän nimittäin kokemuksesta, kuinka ammattilainen mätkii amatööriä, varsinkin kun kyse on kulttuurista. Voinko minä lähteä kyseenalaistamaan äidinkielen opettajien metodeja – sillä toki he ovat alansa ammattilaisia ja koettavat pahaansa mukaan ohjata nurisevia teinejä hyvän kirjallisuuden pariin.

Saan tästä tietysti myös leiman, että meillä luetaan vain Aku Ankkoja ja 7 päivää

J.P. Pulkkinen:

Se että ajaa autoa paikassa jossa on paljon muita autoilijoita, eli se mitä tavallisesti nimitetään ruuhkaksi, ei ole miellyttävää. Jos muutetaan 500 autoa 500 polkupyöräksi ja annetaan niille yhteinen päämäärä, niin kokemus onkin ihan toisenlainen.

Tuuli Saksala:

J.P. Pulkkinen:

Liisa Vihmanen:

Vedän ylleni halvan tuulipuvun, tungen puntit kumisaappaisiin ja kiristän kaikki mahdolliset nauhat ranteiden ja kaulan ympäriltä. Lippis päähän, suihkaus offia ja varmistus, että kännykkä on taskussa. Vihreä muoviämpäri kouraan ja näin olen valmis syöksymään hyttysiä ja muita vihulaisia täynnä olevaan suomalaismetsään.

Marija Skara:

Kävin viikonloppuna kirpputorilla. Siellä kuulin, kuinka kassalla joku alkoi selittää:
- Niin ostin tämän viime viikolla nyt tulisin vain kysymään….
Ihmettelin hieman, että ei kai joku nyt sentään kirpparitavarasta tule valittamaan. Käännyin katsomaan.
Ja kassalla oli mummo savikippo kädessään.
- … niin kun minä olen juuri näitä savikulhoja alkanut kerätä niin jos teillä vain sattuisi olemaan tämänlaisia lisää.

J.P. Pulkkinen:

Tyttäreni kysyi jokin aika sitten, että jos tekee jotain mitä ei tiedä tekevänsä, niin tuleeko siitä silti jotain. Kysymys alkoi vaivata minua, ja hämmästelin että kuusivuotias voi sumeilematta pohtia noin perustavanlaatuisia kysymyksiä, sellaisia jotka aikuiset pyyhkäisevät tajunnastaan jollain fraasilla ja ajatusluutumalla.

J.P. Pulkkinen:

Kun menin viime torstaina Suomenlinnan kesäteatteriin katsomaan Tuntematonta sotilasta, niin mielessäni pyörivät aivan muista syistä erilaiset absurdiin liittyvät ajatukset. Niinpä sitten tulkitsin esitystä ja sen hahmoja absurdin silmälasien läpi. Äkkiä kaikki olikin kirkkaana edessä

Anna Tulusto:

Luuletko että kitaraa, soittamalla voi parantaa maailmaa? kysyi Eppu Normaali vuonna 1988 kappaleessa Afrikka, sarvikuonojen maa.

Olen aina halunnut uskoa, että taiteella voi parantaa asioita. Taiteen kokeminen ja tekeminen ovat hyväksi ihmisen hyvinvoinnille. Ja onnelliset ihmiset hyväksi koko maailmalle. Haluan myös uskoa, että kitaraa soittamalla voi parantaa maailmaa muullakin tavalla.

J.P. Pulkkinen:

Olen aivan lääpälläni populaaritieteellisiä kirjoja kirjoittaviin tyyppeihin, sellaisiin kuin Bill Bryson jonka käsistä lähti Lyhyt historia lähes kaikesta – hienosti suomennettu teos (lukuunottamatta nimeä, jossa sana history ei jostain syystä ole päätynyt kertomukseksi). Toinen ihailuni kohde on Simon Singh. Eivätkös nämä kuulosta jo nimien perusteella taikureilta tai poptähdiltä: Bill Bryson, Simon Singh?