Marija Skara:

Ihmettelin joitain vuosia sitten sitä, ettei horsmia enää kasva missään.
On se kumma, tuumasin, onko kasvihuoneilmiö poistanut rentunruusutkin,
ei uskoisi. Ja mikäs se oli se pyöreä punainen kukka, sitäkään ei ole näkynyt vuosikymmeniin. Rentukka, ei…kullero! Miksei missään ole enää kulleroita!?

Kai Ristola:

Tuuli Saksala:

Seisoin Cannesin filmijuhlien punaisen maton vieressä muutama viikko sitten ja hämmästyin, kuinka likainen matto oli. Rantabulevardilta alkanut matto kiemurteli korkeat portaat ylös ja vieraat kulkivat ihmisten näkymättömiin sitä pitkin kävellen. Ilta-auringossa punaisella matolla näkyi satoja harmaansuttuisia kengänjälkiä. Vieri vieressä erilaisten kenkien jälkiä: stilettikorkoja, ballerinoja, kiiltonahkaisia miestenkenkiä, tanssikenkiä.

J.P. Pulkkinen:

Lauantaina olin katsomassa jalkapallomaaottelua Suomi-Serbia runsaan 30 tuhannen muun kanssa. Stadikan eteläkaarteessa tyhjän katsomonosan keskellä oli serbien kannatusporukka, jolla oli banderolleja ja lippuja. Ennen ottelun alkua nurmikolle marssi puhallinorkesteri joka kajautti Serbian kansallislaulun, sen jälkeen Idols-tähti Kristian Meurman lauloi Maamme-laulun, johon iso osa yleisöstä yhtyi. Matsista ei enempää.

Marija Skara:

En ole koskaan halunnut asetta. En ole tullut miettineeksi, miltä miekka tuntuisi kädessäni tai miltä miekka näyttäisi kupeellani.

En ole välittänyt niin kutsutuista väkivallan välineistä. En ole kokenut, että esimerkiksi muodostelmassa lentävät hornetit olisivat jotenkin majesteetillisia tai univormuissa patsastelevat sotilaat olisivat jotenkin komeita.
Mutta nyt haluan miekan!

Marija Skara:

Ollako vai eikö olla, pohtii Shakespearen Hamlet. Prinssi parka pohtii valitako elämä vai kuolema. Tai ehkä hän yrittää valita parhaan tavan kostaa isän murha. Valitseminen ei ole helppoa.

Hamlettia on tituleerattu draaman ensimmäiseksi moderniksi ihmiseksi juuri hänen pohtivasta otteesta johtuen. Moderni ihminenkin punnitsee ja filosofoi elämän valintoja.

Tuuli Saksala:

J.P. Pulkkinen:

Suhteilu, lumelaulu, innokki. Mistä niitä tulee? Kuka niitä keksii? Millaisia ne ovat? Mistä ne kertovat? Erinomainen neljän kysymyksen joukko, jota voisi soveltaa moneen ilmi-öön. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen tutkija ja Kieli-kello-lehden päätoimittaja Riitta Eronen soveltaa niitä uudis-sanoihin, joita on koonnut ison otoksen äskettäin ilmestynee-seen kirjaan Uudissanat rötösherrasta salarakkaaseen. Sanois-ta on helppo pitää, tai niitä on helppo vastustaa, se tapahtuu jotenkin vaistomaisesti, vähän niin kuin suhteessa ihmisiin.

(Kirjoittanut Anna Tulusto)

Keskustelen toisinaan 60-vuotiaan isäni kanssa Kurt Wallanderista. Wallander on ruotsalaisen kirjailijan Henning Mankellin dekkareiden päähenkilö, rikoskomisario, keski-ikäinen eronnut mies, jonka terveys reistailee. Isäni ei ole komisario, eikä eronnut, mutta hän on Wallander-fani. Kuusikymppinen mies ei ehkä tahtoisi kutsuttavan itseään faniksi, olisikin oikeammin sanoa, että Wallanderin hahmo koskettaa isääni.

Kirjoittanut: Niina Mäkeläinen

Kun ihminen kohtaa ikuisen jään, ihminen sekoaa. Tämän todistin vähän aikaa sitten Argentiinassa, erään katamaraanin kannella.

Olin lentänyt Patagoniaan, maailman toiselle laidalle nähdäkseni ja kuullakseni jäätikön. Grönlannissa asuneen ystäväni mukaan jäätikön murtumisen kuuleminen vastaa kymmenen vuoden sinfoniakonsertteja.