yle.fi


Elämä pelissä -ohjelman viittä päähenkilöä valmentavat Anne Hyvén ja Heimo Langinvainio.

Heimo Langinvainio

Heimo Langinvainio
Lääketieteen ja kirurgian tohtori Heimo Langinvainio on työhyvinvoinnin pioneeri Suomessa. Hän perusti 1980-luvulla Helsingin Diakonissalaitokselle maamme ensimmäisen stressin tutkimus- ja hoitoyksikön.

Suosittuna luennoitsijana tunnettu Langinvainio on toiminut niin kotimaassa kuin ulkomailla työyhteisöjen kehittäjänä ja johdon kouluttajana. Hän on toiminut myös Suomen Purjehtijaliiton olympiajoukkueen henkisenä valmentajana.

Hänen tieteellinen taustansa on pääasiassa geneettisen epidemiologian piirissä Helsingin yliopiston kansanterveystieteen laitoksella.

Heimo Langinvainio oli myös Elämä pelissä -ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella päähenkilöiden henkinen valmentaja.

Anne Hyvén

Anne Hyvén
Psykologi, psykoterapeutti ja työnohjaaja Anne Hyvénillä on vankka kokemus työhyvinvoinnin, kuntoutuksen ja mielenterveyden alalla, niin yhteisöjen kuin yksilöiden kanssa.

Hyvénin työkenttä on ollut monipuolinen. Hän on toiminut mm. vankilapsykologina ja tehnyt mielenterveystyötä pakolaisten, mielenterveys- ja kuntoutuspotilaiden kanssa. Hän on myös kehittänyt ja käynnistänyt lukioiden psykologitoiminnan Helsingin lukioissa 2000-luvun alussa.

Nykyisin Anne Hyvén toimii työpsykologina; hän kouluttaa, toimii konsulttina ja valmentajana organisaatioiden, työyhteisöjen ja yksilöiden psyykkisen hyvinvoinnin lisäämiseksi. Käytännön työssä painottuu ratkaisukeskeinen ja voimavarasuuntautunut ajattelu.

Sarja päättynyt

Jaksokuva

Ovatko he onnellisempia? (7/7)

Ovatko päähenkilöt onnellisempia kuin ennen puolen vuoden valmennusta? Uudet testitulokset julkistettiin 22.10.


Lue tulokset!

Areena - Katsele ja kuuntele