TYTTÖJEN VÄLISESTÄ YSTÄVYYDESTÄ
(Kun enkelit katsovat muualle WSOY 2002)

Salla Simukan esikoiskirja Kun enkelit katsovat muualle on nuorten Bulevardi-kirjasarjan kymmenes osa. Kirjan pääteema on nuoren ihmisen rakastuminen saman sukupuolen edustajaan ja omien tunteiden käsitteleminen.Yhteiskunnallisesti ajankohtainen aihe on mielenkiintoinen, mutta samalla vaikea käsitellä, ja se tarjoaa sekä kirjailijalle että lukijalle monia mahdollisuuksia.

Kirjan juoni on yksinkertainen. Päähenkilö, lukion toisella luokalla oleva Maria, rakastuu samalla terveystiedon kurssilla olevaan enkelikiharaiseen Susannaan. Monen mutkan kautta päädytään elokuvamaisen epäuskottavaan ratkaisuun, joka ei tarjoa mitään uutta verrattuna muihin nuorten kirjoihin. Piristysruiske, jonka avulla kirja erottuu nuorten rakkausromaanien loputtomasta massasta, on samaa sukupuolta olevat rakastavaiset. Hyvä valinta on myös päähenkilön elämän tavanomaisuus, jota ei ole yritetty korostaa turhin keinoin.

Kirjailijan päätavoite on selkeästi ollut osoittaa, että homoseksuaalisuus on täysin normaalia. Ajatus on hyvä, mutta homoseksuaalisuuden alleviivaaminen joka käänteessä vie pohjan ajatukselta. Päähenkilö kuvataan hormonihirviöksi, joka ei muuta teekään kuin ajattelee ihastuksensa kohdetta - ja omaa erilaisuuttaan. Olisi tehokkaampaa osoittaa seksuaalisuuden kuuluvan luontevana osana päähenkilön elämään kuin tehdä siitä ainoa asia, jonka ympärillä päähenkilön elämä pyörii. Tavoitteeseen pääsisi myös helpommin, jos näennäisen itsevarmuuden ja itsensä hyväksynnän alta ei jatkuvasti kuultaisi täysin vastakkaiset tunteet. Lisäksi henkilöiden käytös, elämänarvot ja suhteellisuudentaju ovat ristiriidassa iän kanssa. Jos kirjasta poistettaisiin kohdat, joissa päähenkilön ja hänen ystäviensä ikä mainitaan, arvioisin heidän iäkseen noin 14 vuotta. Ero tuntuu aikuisen näkökulmasta katsottuna pieneltä, mutta on tässä iässä itse asiassa melko suuri.
Kirja on helppolukuinen ja tilannekuvaukset todenmukaisia ja hauskoja. Sen sijaan dialogien kieli tuntuu välillä teennäiseltä. Varsinkin alussa henkilöiden väliset keskustelut kuulostavat hassuilta, mutta tilanne paranee loppua kohden. Välillä tuntuu myös siltä, kuin kirjaan olisi lisätty syvällisiksi tarkoitettuja kohtia paikkaamaan muuten melko pinnallista teosta.

Ajatus, joka kirjasta jää, vastaa hyvin kirjan kohtaa, jossa terveystiedon opettaja opettaa oppilaille, että homoseksuaalisuus on normaalia ja että se ei ole sairaus. Kirja toistaa ja korostaa turhaan asiota, jotka ovat monelle nuorelle täysin itsestään selviä samalla tavalla kuin opettajan opetukset ovat kirjan päähenkilölle. Kirjan sanoma on liian selkeä ja valmis paketti, ja sitä tuputetaan koko ajan. Mahdollisuus omien mielipiteiden muodostamiseen jää liian vähäiseksi. Nuorten romaanina kirja on hyvin tavanomainen ja tasoltaan keskinkertainen. Se on viihteellinen, mutta ei mieleenpainuva. Simukan Kun enkelit katsovat muualle lukee yhtenä kirjana muiden joukossa, mutta sen todellinen sisältö jää mielestäni valitettavan ohueksi.

- Laura Jauhiainen-

KELTAINEN TÄYDELLISYYS
(Keltainen sateenvarjo, Tammi 2002)

Leena Laulajaisen kirja "Keltainen sateenvarjo" kuvaa suomalaisnuorten arkea 1950-luvulla. Vaikka kirja seuraakin varsin tiiviisti päähenkilön, abivuottaan viettävän Laura Kultasen elämää, niin se onnistuu samalla myös luomaan lukijalleen kuvan kokonaisesta aikakaudesta, 50-luvun yhteiskunnasta, tavallisten ihmisten elämästä ja heidän arvoistaan.
"Keltaisen sateenvarjon" tapahtumat sijoittuvat lähinnä Kyläsalmelle, joka on joko suurehko kylä tai pieni kaupunki. Kirjan päähenkilö Laura käy siellä viimeisen lukiovuotensa asuen ortodoksisen kirkon saunarakennuksen hellahuoneessa yhdessä toisen abin, Mariannen, kanssa. Lauran elämä on täynnä koulua ja poikaystävän, juuri meriltä palanneen Peten huolia. Laura huomaakin elävänsä koko ajan vain jonkun muun takia kuin itsensä; hän elää joko kirjoittaakseen laudaturin paperit vanhempiensa iloksi tai auttaakseen Peteä selviämään tämän itse itselleen aiheuttamista ongelmista.

Lauran elämässä on yllättävän paljon samoja ongelmia ja ilmiöitä kuin kenen tahansa nykynuoren arjessa. Ongelmat koulussa ja vanhempien kanssa, poikaystävät ja mustasukkaisuus olivat samalla lailla arkea 50-luvulla kuin nykypäivänäkin. Kateus Karjalasta tulleiden evakkojenkin menestystä kohtaan löytää vastineensa nykymaailmasta: mehän suhtaudumme aivan samoin pakolaisiin, jotka saapuvat maahamme kaukaa. Myös tieteen saavutukset jaksavat yhä sekä ihastuttaa että synnyttää kysymyksiä, aivan kuin vajaat puoli vuosisataa sitten laukaistu Sputnik-satelliitti, joka sai ihmiset uskomaan maailmankaikkeuden valloitukseen.

Kirjaa lukiessa tuntuukin kuin katsoisi nykyaikaa keltaisen sateenvarjon läpi, jolloin kaikki saa keltaisen sävyn. Juuri sen sävyn, joka on tuttuakin tutumpi vanhoista, kellastuneista valokuvista. Tämä sävy saa kaiken näyttämään pehmeältä ja kovin viattomalta. Juuri tämä liioiteltu viattomuus onkin yksi muuten niin hyvän kirjan miinuspuolista. Vaikka Laura valehtelee vanhemmilleen lukevansa kokeisiin kaverin luona ja viettää kuitenkin kaikki nämä viikonloput Peten kanssa, hän ei tunne minkäänlaista omantunnon pistosta, sillä Peten kanssa oleminen "tuntui vain niin oikealta". Lukijalle jää kirjan luettuaan se kuva, että mikään, mitä Laura tekee, ei voi olla väärin. Laura on kuin 50-luvun tyttökirjojen täydelliset päähenkilöt: viaton ja aina valmiina tarjoamaan apuaan sitä tarvitseville. Myös Pete, Lauran poikaystävä, saa päänsä päälle sädekehän väärinymmärrettynä mutta niin kovin lahjakkaana taiteilijanalkuna.

"Keltaisen sateenvarjon" tapahtumista olisi voinut kirjoittaa pidemmänkin kirjan. Esimerkiksi Lauran sairaalassa viettämä pitkä aika samoin kuin hänen kovasti jännittämänsä ylioppilaskirjoitukset olisivat mielestäni ansainneet enemmän sivuja. Jos Lauralta kysyttäisiin, mitä hän muistaa tältä vuodelta selvimmin, niin uskoisin, että hän kertoisi vakavasta sairaudestaan ja ylioppilaskirjoituksistaan. Kuitenkin kumpikin tärkeä ajanjakso Lauran elämässä ohitetaan liki olankohautuksella.
Leena Laulajaisen "Keltainen sateenvarjo" on kuitenkin lukemisen arvoinen kirja, etenkin jos kirjaa lukiessa keskittyy ympäristön ja ajan kuvaukseen. Niissä kirjassa on onnistuttu erinomaisesti. On hauska saada tietää aivan tavallisten suomalaisnuorten elämästä muutama vuosikymmen sitten ja saada kokea, millainen paikka Suomi oli elää omien vanhempien lapsuudessa. Kyllä siinä nostalgian keltaiset siivet havisevat, kun Pete kyydittää Lauraa autollaan Henry J:llä sienimetsään poimimaan keltaisia kanttarellejä.

- Suvi Joutsen-

Mika Wickstöm: VASTAKARVAAN

Mika Wickströmin kirja Vastakarvaan kertoo parikymppisestä Kirsistä, joka aloittaa opiskelut yliopistolla. Alta aikayksikön Kirsi tutustuu Rosaan, Caritaan ja lukuisiin muihin, joille eläinten- ja luonnonsuojelu on elämäntapa. Kirsi itse on kotoisin maalta ja hänen vanhempansa ovat turkistarhaajia, joten Kirsi joutuu käymään itsensä kanssa monta henkistä vuoropuhelua miettiessään, ollako vanhempiensa vai uusien ystäviensä puolella. Myös rakkauselämä pohdituttaa Kirsiä: valitako tuttu ja turvallinen Arto vai karismaattinen ja salaperäinen Janne Saarikoski?

Kirja on erittäin informatiivinen ja välillä tuntui kuin olisi lukenut Kettutytön oppikirjaa. Mutta kirjassa tuotiin kyllä hyvin ja perustellusti esiin myös asioiden toinenkin puoli, joten sinänsä kirja oli tasapuolinen. Kirja pisti ajattelemaan ja täytyy myöntää, että kirjan luettuani olen ruvennut ostamaan kaupasta luomutuotteita. Pidin siitä, että sain tietoa luonnonsuojelusta näin “helpossa” muodossa,
huomaamatta, lukiessani. Suosittelenkin kirjaa kaikkien jo valveutuneiden nuorien vanhemmille, mikäli vanhat arvot yhä jyllääväät ja kierrätys ei ole itsestäänselvyys!

Itse olisin kaivannut kirjan henkilöhahmoihin hieman syvyyttä. Kirsin hahmo oli oikeastaan ainoa, joka tuli tutuksi. Janne Saarikosken mielenkiintoinen hahmo jäi aika pliisuksi, ainakaan minulle ei selvinnyt, millainen mies hän oikeastaan onkaan.

Kirja on Kirsin kasvutarina ja toimii hyvin. Henkilökohtaisesti olisin kuitenkin ollut kiinnostuneempi lukemaan niistä tapahtumista, jotka tapahtuvat sen jälkeen, kun kirja päättyi! Jäänkin siis innolla odottamaan jatko-osaa Kirsin tarinalle; tuskinpa sielläkään asiat menevät täysin myötäkarvaan.

- Ona Lintulauta

Virve Sammalkorven kirja Pinnan alla on kertomus monesta ihmisestä muutaman kesäisen päivän aikana Suomalaisessa maalaiskylässä. Kirjailija Terhi Bang, rehtori Tella Raunio, Kvickin perheen Rauni, Olavi ja Siiri ja salaperäinen Eeva elävät kukin omaa elämäänsä, mutta kirjan tapahtumat nivovat heidän elämänsä yhteen tavalla jos toisellakin. Vaikka kirja kuvaa kyläläisten elämää vain 5 päivän ajan, kerrotaan kirjassa tapahtumien lisäksi kunkin henkilön elämäntarina hyvinkin laajasti.

Mielestäni Pinnan alla oli hyvä kirja. Sen todistanee se, että luin sen hotkimalla muutamassa päivässä. Kirjan henkilöt olivat kaikki eri ikäisiä ja siksi en kutsuisi kirjaa varsinaisesti nuortenkirjaksi. Tarinan nuorin henkilö on abiturientti Siiri ja vanhin hänen rehtorinsa Tella. Kummallakin on omat kriisinsä rakkaudessa ja perheessään, kuten kaikilla muillakin kirjan henkilöillä. Henkilöt olivat uskottavia ja uskonkin, että jokainen löytää ympäristöstään vastaavia ihmistyyppejä.

Tyylinsä ja aiheidensa perusteella suosittelen kirjaa kaikille, jotka ovat innostuneita lukemaan erilaisten ihmissuhteiden koukeroista. Virve Sammalkorpi on kirjoittanut kirjansa todella mukaansatempaavasti ja välillä minua suorastaan pelotti lukiessani, niin elävästi kuvailtiin kylässä tapahtunutta mysteeristä nuoren tytön katoamista.

- Ona Lintulauta