|
|
 |
Karjalan maankäytön historia
Tutkimusta ihmisen ja luonnon välisestä vuorovaikutuksesta esihistoriallisessa Karjalassa eivät venäläiset tutkijat ole harrastaneet toisen maailmasodan jälkeen juuri lainkaan. Tähän tilanteeseen on tullut oleellinen parannus 1990-luvulla suomalaisten toteuttamissa tutkimushankkeissa Kannaksella, Laatokan Karjalassa ja erityisesti Valamon saarella.
|
 |
|
Vanhimmat ihmistoiminnan merkit rajantakaisessa Karjalassa ulottuvat kivikauden loppuun noin 2000 eKr, ensimmäiset maanviljelyn merkit keskirautakaudelle 200 – 600 jKr. ja kiinteä maanviljelyn alku Laatokan pohjoisrannikolla viikinkiajalle1000-luvulle jKr. Kiinteä maanviljely osaltaan loi pohjaa viikinkiajan ja ristiretkiajan tavattoman runsaalle asutukselle. Ei olisi yllättävää, jos todisteita vielä vanhemmasta maankäytöstä ja erityisesti maanviljelystä löytyisi uusissa tutkimuksissa ja uusilta alueilta.
Ihminen on jättänyt merkit luontoon jo esihistoriallisella ajalla. Metsästyksellä ja kalastuksella elävä kivikauden ihminen muutti ympäristöään vain asumuksensa pihapiirissa, ja näiden merkkien jäljittäminen on työlästä. Etelä-Karjalasta Taipalsaarelta on kivikautisen kampakeraamisen kulttuurin asuinpaikan tuntumasta löydetty muun muassa piharatamon siitepölyjä merkkinä ihmisen läsnäolosta 6000 vuotta sitten. On mahdollista, että esihistoriallisen ajan ihminen sytytti metsäpaloja riistan toivossa, mutta niiden erottaminen salaman sytyttämistä kuloista ei ole mahdollista. |
Viljojen siitepöly kertoo maanviljelyn aloittamisesta
Vasta karjanhoidon ja kaskiviljelyn ja viimein peltoviljelyn merkit ovat jäljitettävissä maaperästä, ennen muuta järvien pohjakerrostumista ja soista tutkimalla niihin hautautuneita siitepölyjä, nokihiukkasia ja siemeniä. Tärkein menetelmä maankäytön historian tutkimuksessa on siitepölyanalyysi. Yksiselitteisimmin varhaisesta maanviljelystä kertovat sedimenteissä säilyneet viljojen siitepölyt. Myös hampun, pellavan ja humalan siitepölyt ovat tärkeitä indikaattoreita. Nokihiukkaset kertovat kaskeamisesta samoin tulta vierovan kuusen siitepölyjen väheneminen. Kataja ja harmaaleppä hyötyvät laiduntamisesta, ja monet ruohokasvit kertovat ihmisen läsnäolosta, esimerkkeinä ratamot, voikukka ja suolaheinät. Metsien raivaus merkitsee puiden siitepölyosuuden vähentymistä ruohokasvien kustannuksella.
|
Ihmisen toiminta näkyy järven pohjassa
Ihmisen toiminta lisää myös järvien pohjalle kerrostuvan mineraaliaineksen määrää. Rantamaiden kaskeaminen ja pellonraivaus voivat näkyä näytesarjoissa paljaalla silmällä selkeinä vaaleina mineraaliraitoina.
Esimerkkialueena Karjalan maankäytön historian tutkimuksesta on tässä Valamo, jonka tutkimusmielenkiintoa lisää luonnollisesti luostari. Maankäytön, erityisesti maanviljelyn historian selvittäminen pienten lampien pohjakerrostumista on Valamossa tämän vuoksi erityisen kiinnostavaa.
Tämän kirjoittaja keräsi näytesarjat petroskoilaisten kollegojen kanssa Valamon kaikista kahdeksasta lammesta helmikuun viimeisellä viikolla 1996. Lisäksi kairasimme näytteet kolmesta Valamon lahdesta Luostarinlahdesta, Skiitanlahdesta ja Lesthevonjärvestä, joka on tunnettu myös Lahnajärvenä, ja Irmeli Vuorela tutki neljän näytesarjan siitepölyt. Itäisen Igumeeninlammen siitepölydiagrammi kertoo Valamon maankäytön vaiheista. |
Valamon saari on vanhaa merenpohjaa
Valamon saari sai likimain nykyisen hahmonsa Nevan syntyessä 1350 eKr., jolloin Laatokan vedenpinta laski nopeasti 12-13 metriä. Paljastuneet laskumaatumat oli helppo raivata viljelykselle, ja suurin osan Valamon pelloista onkin vanhaa Laatokan pohjasavikkoa. Tämä on tilanne muuallakin Laatokan piirissä. Heti Nevan synnyn jälkeiseen aikaan ajoittuvaa maanviljelyä ei kuitenkaan toistaiseksi tunneta.
Vanhimmat maankäytön, mahdollisesti laiduntamisen merkit ovat ajalta yli 800 eKr, siis pian Nevan synnyn jälkeen, mutta ihmisen läsnäolon merkit saarella säilyvät vähäisinä lähes 1500 vuotta aina rautakauden loppupuolelle. Skiitanlahden ympäristössä on laidunnettu 600-luvulla, ja vanhimmat viljelyn merkit ovat 1000-luvulta. Maanviljely, nimenomaan rukiinviljely, näyttää vakiintuneen tutkituissa paikoissa yhtäpitävästi viimeistään noin 1250 j.Kr.
Mitä todennäköisemmin luostari perustettiin saarelle, jossa jo oli vakituista maata viljelevää väestöä. Intensiivisintä näyttää rukiinviljely olleen 1500- luvulla, mutta 1600-luvun sodat autioittivat Valamon ja viljely taantui.
Vanhakantainen maanviljely Karjalassa oli rinnan peltoviljelyä ja kaskiviljelyä. Kaskeaminen saavutti lopulta niin suuret mitat, että Laatokan Karjalassa ei 1800-luvulla ollut järeitä havupuita laajoilla alueilla lainkaan. Nykyiseen verrattuna maisema oli paljon avoimempi. Jo varhainen, rautakautinen maankäyttö merkitsi maiseman avartumista.
|
Kaskiviljely alkoi 200 -400 -luvuilta JKr
Maanviljelyn loppuminen Valamossa 2. maailmansotaan näkyy Niikkananlammen pohjakerrostumissa. Peltoviljelyn aikana lampeen kerrostui harmaata savista liejua, mutta kun maata ei enää kynnetty, ei myöskään savea enää kulkeutunut Niikkananlammen pohjalle. Siellä on ylinnä muutama senttimetri ruskeaa liejua, jossa ei myöskään ole viljakasvien siitepölyjä.
Varhaiset maankäytön vaiheet ovat Valamossa samanikäisiä kuin muuallakin Laatokan Karjalassa. Sortavalan Riekkalansaarella on viljelyn alku ajoitettu rautakauden loppuun 600-800 jKr. Kurkijoen Kuuppalanlammessa näkyvät ensimmäiset ihmistoiminnan merkit 400-800 jKr. alkaen, ja Valkjärvellä Keski-Kannaksella jäljet metsien raivauksesta alkavat noin 600-800 jKr. Laatokan luoteisosissa Hiitolan Kilpolansaarella näkyi kaskimaiden raivaus harmaina saviraitoina Suuren Kokkolammen ja Sikolammen muuten tasaisenruskeassa pohjaliejussa.. Suuren Kokkolammen siitepölytutkimuksen mukaan ensimmäiset kaskiviljelyn merkit ovat 200-400-luvuilta jKr., siis joitakin vuosisatoja aikaisemmin kuin Valamossa ja Sortavalassa. Tältä ajalta ei Kilpolansaarelta ole arkeologisia löytöjä. Tämän jälkeen viljelyn merkit Suuren Kokkolammen pohjakerrostumissa ovat epäyhtenäisiä. On yllättävää, että lammen diagrammissa on vain heikkoja merkkejä viljelystä rautakauden lopulta, vaikka arkeologiset löydöt osoittavat asutuksen kiinteytyneen saarella jo vuoden 1000 jKr. vaiheilla.
Tällaiset ilmeiset ristiriidat arkeologisen ja geologisen aineiston välillä esihistoriallisen maanviljelyn asutuksen historian tutkimuksessa ovat tuttuja myös muualta Laatokan Karjalassa ja Sisä-Suomessa. Siitepölytutkimus tukee yleensä käsitystä jatkuvasta asutuksesta, kun taas arkeologinen aineisto on katkelmallista.
|
Maanviljely vakiintui 1200-luvulla
Yleisesti ottaen Laatokan Karjalan ja Kannaksen pohjoisosien maankäytön historia ja erityisesti viljelyhistoria on yhdenmukainen Itä-Suomen kanssa. Savossa ja Pohjois-Karjalassa on maata viljelty paikoin keskirautakauden lopulla 600-800 jKr. ja viikinkiaikana 800-1100 jKr. 1200-luvulle tultaessa oli maanviljely monilla alueilla vakiintunutta. Idempänä Aunuksessa Säämäjärven tienoilla alkoi viljan viljely noin vuonna 1000 jKr., kun taas Äänisen pohjoisosissa Äänisniemessä pellon raivaus näkyy vasta 1200-luvun lopussa, ja viljelyn voimistuminen ajoittuu noin 1450 jKr.
Voimakkaimmin ihminen on muuttanut Karjalan luontoa kylissä ja kaupunkipaikoissa jo keskiajalla. Käkisalmen linnanpihan ja Viipurin kaivauksissa on otettu näytteitä, jotka sisältävät runsaasti viljakasvien siemeniä. Myös hamppua, pellavaa ja humalaa viljeltiin. Aineistossa on runsaasti piharikkaruohoja, karjanrehun mukana kulkeutuneita kasveja ja paikallista maataloutta osoittavia peltorikkaruohoja, jotka nykyisin ovat harvinaisia, esimerkkinä aurankukka.
Viipurin arkeologisissa kaivauksissa toistaiseksi löydetyt vanhimmat kulttuurikerrokset ovat 1200-luvulta, siis ajalta jolloin maanviljely vakiintui Karjalassa. Sitä vanhemmista ajoista Viipurissa on toistaiseksi vain hajatietoja. Karjalan kulttuurimaiseman kehitys ja kaupungistuminen näyttävät kehittyvän samaa tahtia.
|
Uutta tietoa löytyy kaikean aikaa
Maankäytön historian tutkimus Karjalassa on lyhyessä ajassa tuonut paljon uutta tietoa, mutta kuva ei ole vielä lopullinen. On odotettavissa, että merkkejä tähänastista vanhemmasta maanviljelystä löytyy ja nimenomaan alueilta, joissa historiallisena aikanakin viljely on ollut laajamittaisinta, esimerkiksi Vuoksenlaaksosta. Vanhimmat viljelyn merkit nykyisestä Suomesta ovat liki neljän tuhannen vuoden takaa eivätkä varhaismetallikautiset löydöt Karjalastakaan olisi yllättäviä.
Viime vuosien suomalais-venäläisissä tutkimuksissa on löydetty kymmeniä kivikautisia asumuspainanteita, jotka osoittavat Karjalan kivikautisen väestön olleen luultua runsaampaa. Jälkiä tämän väestön maankäytöstä tulisi etsiä esimerkiksi Kaukolan ja Räisälän järvien pohjakerrostumista. |
|
|
|
