|
|
 |
Laatokan Karjalan luontokohteet
Laatokan ulkosaariston ja -luotojen rannat ovat usein loivasti veteen kaartuvia, jääkauden hiomia kallioita. Lähes pystysuoraan järvestä kohoavia kalliojyrkänteitä kutsutaan paikallisesti ”riutoiksi” tai ”riuttavuoriksi”. Karut mäntyä tai koivuvaltaista sekametsää kasvavat rantamaisemat peittävät taakseen suurten saarien monimuotoiset metsät ja entisten maatilojen pellot ja niityt.
|
 |
|
Kasvistostaan kuuluisin riuttavuorista on Mäkisalon Pekanriutta, myös Ukko-Pekan riutaksi kutsuttu silloisen presidenttimme mukaan. Pekanriutan kalliopahdoilla tapaavat toisensa mm. pohjoiset tunturihärkki ja pahtarikko sekä eteläiset lajit ampiaisyrtti ja jäykkälaukka. Karjalan tuhkapensas, vuorijalava ja lehtoukonhattu ovat löytäneet sijansa riuttavuoren alta rantavyöhykkeestä.
Laatokan entisen meriyhteyden muistona rannoilla kasvavat runsaina kauniin sinipunakukkainen merinätkelmä, päivänkakkaraa muistuttava merisaunio ja nyylähaarikko.
|
Sortavalan seudun lehtokeskus
Tämä lehtokeskus saaristo mukaan luettuna on tunnettu Laatokan Karjalan kasvistoltaan rikkaimpana alueena. Rehevimmillä mailla tapaa monimuotoisia lehtoja, joiden kuningaslajina kasvaa miehenmittaiseksi yltävä lehtoukonhattu. Harvinaisia muita lehtokasveja ovat esimerkiksi tikankontti, pesäjuuri, metsänemä, lehtoängelmä ja lehtonoidanlukko.
Sortavalasta pohjoiseen sijaitseva Ruskeala on tunnettu kalkkikivialueestaan ja rikkaasta kasvistostaan. Marmori- ja kalkkikivilouhoksen toiminta on nykyään lopetettu, mutta alueelle on tehty yksityisen toimesta opastettu luontopolku! Lieneekö ainoa luovutetussa Karjalassa? Sortavalan seudun ohella Hiitolan-Kurkijoen rannikolla ja saaristossa luonnon monimuotoisuus on runsaimmillaan. Mainittakoon vain Kilpolansaaren harvinaiset kynäjalavametsiköt ja pähkinäpensaikot sekä Kurkijoella tavattavat isohierakka ja mukulaleinikki. Kojonsaaren rantahiekalla (Vätikän hiekat) kasvaa runsas huurrepajupensasto. Hiitolan ja Kurkijoen seudut ovat myös erityisen viljavaa maatalousaluetta, mutta pellot ovat enimmäkseen joutomaana.
|
Karjalan meren vesielämää
Erikoisuus Laatokan eläimistössä on meidän saimaannorppamme serkku laatokannorppa, jonka kannan arvioidaan olevan vähintään 5 000 viiksiniekkaa, joista suurin osa asuttaa Pohjois-Laatokkaa. Se on saimaannorppaa pienempi ja tummempi. Käytökseltään laatokkalainen on karjalaiseen tapaan seurallinen sekä suurissa laumoissa ollessaan melkoisen meluisa veitikka, päin vastoin kuin enimmäkseen yksin elävä ja harvoin ääntelevä saimaalainen serkkunsa.
Kalasto on runsaslajinen, mutta vuosikymmenten takaisista ajoista esimerkiksi lohi- ja taimensaaliit ovat huvenneet mm. kutujokien pilaantumisen ja rakentamisen takia. Eräs tärkeimmistä jäljellä olevista Laatokan lohen ja järvitaimenen kutujoista on Suomesta Simpelejärvestä alkunsa saava Hiitolan- eli Kokkolanjoki. Joessa tavataan myös muita harvinaisia lajeja kuten toutain ja Suomen harvinaisin kalalaji rantaneula. Laatokan eteläosien joissa ja Suojärven seudulla elää edelleen Suomesta hävinnyt monni ja tiedot kertovat sammen vielä joskus eksyvän pyydykseen Etelä-Laatokalla.
|
Laatokan linnuston erikoisuuksia ovat merelliset lajit
Merilokilla on Laatokalla harvalukuinen mutta vakaa kanta. Lapintiira on yhtä yleinen kuin kalatiira ja niiden sukulaista, Suomen järviltä puuttuvaa karheaäänistä jättiläistiiraa räyskää näkee paikoin ulkosaaristossa. Sorsalinnuista haahka aitona merilintuna on outo ilmestys makeavetisellä järvellä. Myös alli kuuluu pesiviin harvinaisuuksiin, sitä näkee mm. Valamon saaristossa. Merisaariston tunnuskahlaajat meriharakka ja karikukko pesivät vähälukuisina alueella. Ruokkia ja riskilää ei enää 1900-luvun alun havaintojen jälkeen ole tavattu mutta merimetsoa näkee saaristossa harvakseltaan.
Tavanomaisesta järvilajistosta puuttuvat monet sorsalinnut, ehkä siksi, että pohja putoaa usein rannasta jyrkästi kymmenien metrien syvyyteen ja vesikasvillisuus on vähäistä.
Muuttoaikoina Suomenlahtea pitkin tulevat joutsenet, hanhet ja muut pohjoiset vesilintulajit
ylittävät Laatokan suurin joukoin pohjoissaariston reunoja myötäillen. Avoimen ulapan reunoilta ja saaristosta löytyy silloin hyviä muutontarkkailupaikkoja, Valamo mukaan lukien. Toistaiseksi Suomen puolella ei ole varmistettua havaintoa idänkäestä, joka ei kuku vaan ”puputtaa”. Raja-Karjalasta itään tätä käen alalajia tavataan, joten meillekin se voi ennen pitkää eksyä. Laatokan itäpuolen vanhoissa metsissä lymyää kaunis sinipyrstö, jota hyvin harvinaisena tavataan Suomen itäosissa.
|
Laatokan Karjalassa on vähän luonnonsuojelualueita
Luovutetussa Karjalassa on luonnonsuojeluarvoiltaan yksi alue yli muiden: Laatokan pohjoissaaristo Hiitolasta Impilahdelle. Saaristoon ja mannerrantavyöhykkeelle on suunniteltu 84 000 hehtaarin laajuista luonnonsuojelualuetta nimeltään ”Laatokan luodot”. Sittemmin tämäkään suojeluhanke ei ole edistynyt Venäjän hallinnon ympäristönsuojeluvastaisuuden takia.
Jänisjärveltä itään Korpiselän alueella on Tolvajärven maisemansuojelualue (41 900 hehtaaria).
Alueen ytimen muodostavat noin kymmenen järveä, joiden välissä on komeita harjuja ja
edustavia vanhoja metsiä. Alue on hieno retkeilykohde, suosittu jo ennen sotia. Hirvasjärven ja Tolvajärven välisen harjun päällä on vielä jäljellä siellä olleen matkailumajan kivijalka. 1990-luvulla yritettiin saada perustetuksi Tolvajärven ja sen pohjoispuolisen Koitajoen alueen yhdistetty kansallispuisto. Hanke haudattiin pian unohduksiin.
Maininnan arvoinen on Sortavalan Taruniemen huvilan läheinen puulajipuisto (100 ha), jonne on kerätty kokoelma puuvartisia kasvilajeja eri puolilta maailmaa. Muista suojelualueista suurin on Lahdenpohjassa rajavyöhykkeellä sijaitseva Iso-Iijärven maisemansuojelualue (noin 5 800 ha). |
|
|
|
