yle.fi


Käsikirjoittajan blogi

  • Paratiisin ensi-ilta

    16. elokuuta 2010 0 2

    YLEn käytävälle nostetulle pöydälle on katettu boolia ja vaahtokarkkeja. On perjantai-iltapäivä ja käytävällä parveilee YLEn työntekijöitä, Paratiisin työryhmää, tekijöiden kavereita ja sukulaisia. Kas, äitihän se tuolla!

    Lue lisää

  • Kuvauskateutta

    15. joulukuuta 2009 0 2

    Tunnustan. Minua vaivaa kuvauskateus. Joskus tuntuu, että käsikirjoittaja suunnittelee bileet, mutta poistuu paikalta kun kutsuvieraat alkavat saapua. Kuvaukset ovat elokuvan ja tv-sarjan raskain, mutta myös maagisin vaihe. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Kun kohtaus on kuvattu, ei siihen enää palata

    Lue lisää

  • "No mistä se kertoo?"

    26. marraskuuta 2009 1 0

    Itse aloitan kirjoittamisen kysymyksestä tai ihmettelystä. Jokin asia, kysymys tai kuva alkaa vaivata. Usein se on asia, jota ei osaa ratkaista tai jonka näkee toisin kuin muut.

    Lue lisää

  • Palkataan: pääosan esittäjä

    16. marraskuuta 2009 5 1

    Välillä nauran vedet silmissä. Välillä pidätän henkeäni. Katsoessani heitä muistan eräät toiset tytöt muutaman vuoden takaa.

    Lue lisää

  • Hei hei, tytöt!

    9. elokuuta 2009 3 0

    Siitä on yli neljä vuotta, kun kirjoitin ylös Paratiisin ensimmäiset ideat. Silloin tiesin sarjasta aika vähän: päähenkilöiden nimet ja sen, että tarina kertoo kyynisestä teinitytöstä ja hänen eronneesta romantikko-äidistään.

    Lue lisää

test

  • Käsikirjoittajan blogi

    Käsikirjoittaja Kirsikka Saari on julkaissut novelleja, työskennellyt toimittajana ja toimitussihteerinä. Blogissaan Kirsikka pohtii, mitä tapahtuu käsikirjoittajalle kun teksti on luovutettu tuotantoon.

Uusimmat kommentit

Pertti

Jos uskoisin kaiken, mitä epäilijät sanovat, en saisi mitään aikaiseksi.