TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

06.03.2014

 

Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Täysin omillaan duo ei ole pärjännyt uran myöhemmissäkään vaiheissa, vaan 30-luvun levytysten aarrearkusta on ryöstetty esimerkiksi Mikä boogie -hitti.

Kaksikko ei kiellä ilmeistä tosiasiaa, vaan myöntää kopioinnin avoimesti. ”Biisien sanat oikeastaan käytettiin sellaisinaan”, Elastinen toteaa ilmeettömästi. ”Sieltä oli helppo ammentaa oikeastaan kaikki, mitä olemme tähän mennessä tehneet”, Iso H summaa häpeilemättä.

Vanha savolainen savikiekko, E.Lastinen HanureineenVanha savolainen savikiekko, E.Lastinen Hanureineen

 

 

Kaikki Emma-gaalasta: yle.fi/emmagaala #emmagaala

Kommentit (117)

arvon yle ei onnistu nyt pelastamaan tätä trollia

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 20.21

I am not amused.

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 19.18

HAHAHAHAH porukka luulee tätä vitsiksi :D ei juma mitä artisti nostalgiaa... 99% hiteistä on suoria kopioita joltain alkuperäis tekijältä joista on ehkä 1% itse esittäjä.
Esim Black macig woman ei todellakaan ole santanan biisi jne jne...

Rauha nerojen sieluille.Bom

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 18.11

Emil Lastisen tuotannon kuuleminen toi mieleeni vanhoja muistoja, jotka olin jo aikuisiällä kerennyt unohtamaan. Muistan pikkupoikana ollessani mummolassa yötä, kuinka isoisäni (sotaveteraani) illan myöhäisinä tunteina istuskeli olonhuoneen nojatuolissa olutpullo kädessä ja kuunteli aina Lastisen tuotantoa. Kappaleista "Mikä puuki":n muistan soineen hyvinkin usein. Lastinen oli sanoituksillaan aikaansa edellä ja pidän häntä edelleen yhtenä maamme historian parhaista hanurin hakkaajista. Voisinkin polkaista läheisen kirjaston musiikkiosastolle, jos sieltä löytyisi näitä 30- luvun aarteita.

>VanhatMuistot Ma 10.3.2014, klo 16.57

Kari Hietalahtihan tossa iha selvästi laulaa, nyt järki käteen ihmiset! :DD

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 15.30

J.J HÄNNISEN RAP LYRIIKKAA jA LAULUN KIRJOITUSTA,
BOOGIIT JA TUOKIN FINTELLIGENSIN - RAKENTAMINEN ALUSTA LOPPUUN ,NIMIJÄ MYÖTEN..TIETÄÄ TAVASTIAN ÄITIEN POJAT..JOTKA LAULAA, EPURUVENDEN MÖKILLÄ PESTATTU LAULAMAAN EKONOMISET JA MORAALISET OIKEUDET PIDÄTTÄÄ J:J ITSELLE KUTEN mYÖS BRANDIN

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 15.30

Finntenigensin paljastuksen myötä on kohta Emilin savikiekkojen hinnat pilvissä Discogsissa. Onneksi ehdin hamstrata omani ennen Lastis-maniaa. Hieno homma, että saa arvostusta viimeinkin.

>Keräilykohde nykyään Ma 10.3.2014, klo 15.02

Olen ollut E. Lastisen suurimpia kannattajia jo vaahtosammuttimen kokoisesta nappulasta saakka, hänen tulkintansa oli jo silloin aivan kuin kokonaan toiselta vuosituhannelta. Vaikka tämä moderni Elastinen onkin ollut parrasvaloissa jo pitkään, kuulin hänen kopioiduista kappaleistaan vasta tässä yhteydessä. Onhan tämä Fintelligenssin pojilta hävytöntä, mutta hienoa nähdä heidät kuitenkin myöntämässä virheensä avoimesti. Tsemppiä jätkille, toivottavasti tästä alkaa uusi aikakausi! Sitten terveisiä muille... pitäisikö meidän viimein ottaa uudelleen suurennuslasin alle Lastisen kaltaiset harmonikkavirtuoosit ja viimein tunnustaa heidän neroutensa!

>Samuli Ma 10.3.2014, klo 13.43

Eemil Lastinen pitäis saada oikeasti levyttämään nuo biisit. Mikä puuki on helvetin hyvä ralli!

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 12.43

Noh, 30-luvun musiikki on copyright vapaata... (= yli 70 vuotta vanhaa).

Olis silti hyvien tapojen mukaista ollut mainita alkuperäinen lähde.

>Pohjanmaan poika Ma 10.3.2014, klo 10.30

arvostus laski kovasti Elastista kohtaan...

>Anonyymi Ma 10.3.2014, klo 01.46

Eniten naurattaa nämä kommentit, kun on sata ihmistä selittämässä "tää on vitsi, miten joku ei tajuu?" En tiiä onko noi kaikki trolleja, joihin nyt itse tartun, mutta hei... voitte lopettaa jo, kyllä tän ihan oikeesti jokainen tajuaa, ette olekaan pelkästään te niitä maailman etevimpiä sherlokkeja. mut suosittelisin etsimään vaikka wikipediasta "sarkasmin" merkityksestä hieman tietoa.

>C.Heikki Su 9.3.2014, klo 23.11

Mistä noita E.Lastisen levyjä löytää, levydivareista ehkä? Jotenkin tenhoavampia nuo alkuperäisesitykset. Onko kellään tietoa?

Ja hävetkää Finntelligens-blagidaattorit. Olisihan se pitänyt tietää, että te ette ole mitään osannut itse tehdä. Huumorintajuttomia stadin tallajia kaikki. Kyllä oikea musiikki tulee ja on aina tullut täältä Savosta

>Pekka Ahtola Su 9.3.2014, klo 21.21

Jos savolaiselta varastaa niin se on kun ottaisi omiansa takaisin.

>Tunnen savolaiset Su 9.3.2014, klo 19.46

Onneks ei tarvi maksaa tekijänoikeudesta :D

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 19.39

hahahah sain viikon naurut ku luin kiukkusten tukkahevareiden surkeita kommentteja tästä :DDDDDDD ottakaa ittenne vähä viä enemmä vakavissaan hei $ neckbeards

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 18.46

Aivan hillittömän hyvä ja hauska. Ja lisää näitä vakavissaan kirjoitettuja paheksuntakommentteja, pyydän!

>Petrix Su 9.3.2014, klo 18.27

ROTFLOLMAO

Rollng
On
The
Floor
Laughing
Out
Loud
My
A**
Off

Siis ei hyvää päivää. Tästä sai kyl parhaat naurut hetkeen, porukka ihan selkeesti huolel suunitelut nää läpät ja tehneet etukäteen. *Props for that*

Jos tän nappaa koukkuineen, siimoineen ja vapoineen niin ihan oikeesti kato peiliin ja mee takas kouluun, nolottaax ?

JOS JOKU EI VIEL TAJUNNUT NIIN TÄMÄ ON VITSI.

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 17.55

YLE:n porukat voisivat jo kirjoittaa näiden uutisten perään etteivät ne ole totta, niin ihmiset uskoisivat, että ne TODELLAKAAN eivät ole totta! Kun ensimmäisen kerran nämä näin, ajattelin että aprillipäivä on tullut liian aikaisin...

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 17.07

Ei tää nyt voi olla näin vaikea ymmärtää että tämä EI OLE TOTTA. Tämä on LÄPPÄ, VITSI,HUUMORIA. Koittakaa nyt tajuta ja ottaa se pää pois per..stä. Kiitos.

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 15.28

Hei mikä boogien kadenssi on mahdoton olla ollut 1930 luvun kansanmusiikissa

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 13.03

Ei oo laitonta, mut kuka vittu luulee et tost eemil lastisesta 1930LUVUN SAVOLAISTA SONTAA LÖYTYY INTERNETISTÄ!!!??? JA NE MITKÄ EI OO SUOMESTA KOPIOITU ON KOPIOITU JENKEISTÄ.. PISTE!!!!!!!!!!!! VITUN TIETÄMÄTTÖMÄT.

>TOTTA VALITETTAVASTI (ei näin) Su 9.3.2014, klo 12.07

Tätä ei välttämättä ymmärrä vitsiksi, jos ei katso videota.

>Onneksi aloin lukea kommentteja Su 9.3.2014, klo 11.12

Tämä on vitsi ihmiset hyvät! Jos edes vaivaudutte googlettamaan niin koko Emil Lastista ei ole olemassa eikä löydy yhtäkään linkkiä ko. olevaan henkilöön! :D

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 11.09

Jos näin olisi tapahtunut, niin janttereiden lyriikat olivat olleet hyviä sekä oikeaa suomenkieltä.

>Onnellinen Su 9.3.2014, klo 08.54

Ottamatta kantaa jutun sisältöön: vakavasti otettavan uutissivuston tulisi ilmaista tarpeeksi selkeästi, että kyseessä on vitsi. Otsikko vetää varmasti hyvin fb-klikkauksia, mutta uskottavuus sen kuin rapisee silmissä.

>Anonyymi Su 9.3.2014, klo 04.15

Hahaaaa ei voi olla totta!! Onko ihmiset näin tyhmiä???? Tuo osio oli huumoria, ehkä jotkut on kuullut tälläsesta termistä joskus. Päivän parhaat naurut sain kun luin kommentteja jossa tämä otettiin tosissaan XD

>JR Su 9.3.2014, klo 01.27

Hahaaaa ei voi olla totta!! Onko ihmiset näin tyhmiä???? Tuo osio oli huumoria, ehkä jotkut on kuullut tälläsesta termistä joskus. Päivän parhaat naurut sain kun luin kommentteja jossa tämä otettiin tosissaan XD

>JR Su 9.3.2014, klo 01.25

Kaameeta settiä kenen hatusta ja miltä vuodelta tahansa ulostettu...suomenkieli kuulostaa muutenkin rumalta, niin räppi ei ainakaan hommaa kaunista. Ja ihan itse olen suomalainen ja mediaa koulutuksenani edustava otus. Tämä vain mun mielipide.

>Z-Zombie Su 9.3.2014, klo 01.20

Onko jo aprillipäivä?

Tämä menee oikeasti tälle kukkahattukansalle läpi jos asiaa ei selvennä.

>Anonyymi La 8.3.2014, klo 23.00

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä