Vesipeto muistelee

Heips
Kommentoin ihan ekaa postaustasi ja etsin sitten jälkeenpäin että mikä blogi oli kyseessä, mutten muistanut nimeäsi :)

-Taidat syödä tunteeseen, et nälkään. Ruoka on lohtu, tuttipullo, aina läsnä oleva rakastettu, turvallisuutta tuottava. Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa sinulla ei ole ollut mahdollisuutta/varaa syödä sairauden/talouden takia?
Voitko yhdistää kurnivan suoliston ja näläntunteen sellaiseen tapahtumaan, joka liittyy ikävöimiseen, pelkoon, yksinäisyyteen, pettymykseen?
Jos voit, onko mahdollista että tuon kokemuksen jälkeen pikkulapsi/teinityttö sisälläsi päätti ettei se enää ikinä koskaan "tunne" samaa ?

Nämä ovat vain arvauksia.

Vaikeinta sinulla taitaa olla sanoa "ei" ja olla erilainen kuin muut?
Vertasit itseäsi jossain kohdassa tyyppiin, joka ei kapakassa juo alkoholia.
Olen juuri sellainen. Raitistuin elokuussa 2000 ja olen paitsi raitistunut alkoholisti myös addikti. Olen vetänyt överit työstä, liikunnasta, seksistä, ruuasta, jännityksestä sun muista toiminnallisista hommeleista. Kyse on tottumuksesta ja aivokemiasta. Poisoppiminen vaatii nimenomaan omien tunteiden tiedostamista, ei niinkään menneiden syiden tonkimista.

Taistelen saman minäkuvan kanssa juuri nyt, tosin vähän eri alueella tällä kertaa. En avaa sitä sen julkisemmin tässä kuin että täydentäessäni lauseen
"I am......" ensimmäinen mieleentullut sana oli "a surviver".
En määritellyt tulevaisuuttani ja uutta itseäni menestyjäksi tai onnelliseksi, vaan selviytyjäksi. Manifestoin että minulle ikään kuin riittää se, että säilyn hengissä, rimaa hipoen.

No ei riitä. Haluan tulla näkyväksi ja pärjätä omilla ansioillani. Miten, se jää nähtäväksi.

Ota meilillä yhteyttä jos haluat. Jatkellaan muuten täällä kursorisesti.