käsityöt

  • Huovutusneula pysyy lapsenkin kädessä

    2.7.2013 11:30Ulla Vuorela

    Viron-tuliaisina toin pari kekoa värikästä huovutusvillaa. Ennen kaikkea toin kuitenkin nukenteko- ja huovuttamisoppia; en arvannut, että neulahuovuttaminen on NÄIN yksinkertaista. Ei tarvitakaan vettä ja saippuaa.

    7

    Nukkehahmo neulahuovuttamalla. Kuva: Yle Olotila, Ulla Vuorela.
  • TEE ITE! -käsityökarnevaali pamahti käyntiin

    13.6.2013 10:00Anni Alatalo

    TEE ITE! on koko kansan käsityökarnevaali, joka sisältää tempauksia ympäri Suomea sekä kaikille avoimen Kajahtaneiden kudelmien SM-kilpailun. Tapahtumasarjaa ja kilpailua lanseerataan tällä viikolla Helsingin Lasipalatsin aukiolla sijaitsevalla Taidekontilla.

    507

  • Trikookankaista löytyy lastenvaatteisiin reilusti värejä ja hauskoja kuoseja

    10.4.2013 11:00Anni Alatalo

    Jos kevään lastenvaatetarjonta tuntuu vaatekaupassa tylsältä, kurkkaa kangaskauppojen tarjontaan ja inspiroidu! Kesämekot, t-paidat ja shortsit syntyvät helposti iloisista trikookankaista. 

    5512

    Kevään lastenkangastrendit. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.
  • Maito + etikka + leivinjauhe = askarteluliima

    9.4.2013 08:41Strömsö

    Tiesitkö, että maidosta voi tehdä itse liimaa. Askarteluun sopivaan liimaan tarvitaan maidon lisäksi ihan tavalista etikkaa ja leivinjauhetta - eikä mitään muuta!

    266

    Strömsö: Kotitekoinen maitoliima askarteluun. Kuva: Yle
  • Käsitöitä flow-tiloissa - tiedätkö tunteen?

    5.4.2013 13:23Ulla Vuorela

    Käsityö elämässä -lyhytelokuvaäänestys on käynnissä käsityön juhlavuoden nettisivuilla. Vilja Tuohinon ompelemisinnostuksesta kertova animaatiolyhäri vaati 427 piirustusta ja nukkumattomia öitä. Flow ei kysy aikaa eikä paikkaa!

    33

    Käsityön juhlavuosi. Käsityö elämässä -lyhytelokuvaäänestys. Kuva: Vilja Tuohino
  • Huumorivirkkaaja kiittää

    26.3.2013 15:22Tanja Iikkanen

    On tullut aika virkata viimeiset silmukat tässä blogissa, jättää jäähyväiset ja sanoa Adieu. Paikallaan on myös pieni muistelo, retrospektiivi, kuten taiteilijat sanovat. Kommelluksista, epäsäännöllisyydestä, jämälangoista ja yksinkertaisista silmukoista on tämä blogi tehty.

    20

    Huumorivirkkaaja kiittää
  • Kankaanpainanta on helppoa yhdessätekemistä

    Kankaanpainanta on puuhaa, johon voivat osallistua perheen pienimmätkin. Jokaisella painajalla on oma tyyli ja maku, ja kun pienten designereiden annetaan suunnitella omat mallistonsa, on lopputulos yllättävän persoonallinen. Me painoimme kuvia kankaisiin kauppakasseihin.

    13

  • Kannanottoja kanavatöillä

    Marja Ruusunen oppi kanavakirjonnan alkeet mummoltaan kisällinmenetelmällä. Nyt perinnetietoinen taiteilija muovaa arkipäivän puhdetöistä teoksia, joissa vakaviin asioihin otetaan kantaa vitsien kautta.

    130

  • Suomenlammas ekolankahetteikössä - mikä tekee ekolangan?

    Kuten kaikessa ekossa, luomussa tai lähissä, täytyy ekolangoistakin puhuessa tietää mitä arvioidaan. Maailmalta tulevien lankojen ekologisuuden arvioiminen ei ole aivan helppoa. Taidekäsityöläinen Tuovi Väinämö vannoo suomenlampaan villalangan nimeen.

    27215

  • Virkatut herkut ystävänpäivään

    Ystävänpäivänä voi helliä ystävää visuaalisilla herkuilla. Suvin supersöpöjä virkattuja herkkuja tekisi mieli maistaa. 

    183

Muualla Yle.fi:ssä