koti

  • Oletko sinä lasten liikkumisen mahdollistaja vai estäjä?

    10.9.2012 13:25Eve Mantu

    Lapset liikkuisivat monta tuntia päivässä, jos me aikuiset emme olisi aina rauhoittelemassa ja hyssyttelemässä."Melu häiritsee ja vaatteet likaantuvat."

     

    170

    Puu on hyvä paikka lapselle
  • Seuraa paluumuuttajan ajatuksenkulkua

    24.8.2012 10:39Ulla Vuorela

    Kuinka suuri on kotiseuturakkaus, joka pistää perheen jättämään työn, kodin, ystävät ja koulut ja seuraamaan tunnetta siitä, että kuuluu jonnekin muualle?

    29

    Paluumuuttajat. Kuva: Yle kuvapalvelu
  • Kuinka paljon tavaraa on tarpeeksi?

    26.6.2012 08:00Viivi Lehtonen

    Ruotsalainen valokuvaaja Sannah Kvist heräsi tavarapaljouteen muuttaessaan asunnosta toiseen. Se sai hänet haastamaan itsensä tavaran vähentämiseen ja tutkimaan ihmisten suhdetta omaisuuteensa. Tästä syntyi valokuvasarja All I Own, jossa ruotsalaisopiskelijat poseeraavat uusissa opiskelijakämpissään muuttokuormansa kanssa.

    73

    All I Own. Kuvat: Sannah Kvist.
  • Vinkkilista muuttajalle

    11.6.2012 08:52Olotila

    Mitä kaikkea muuttajan olisi hyvä muistaa. Olotila listasi tärkeät vinkit, jotta pinna ei palaisi ja sähkösopimus ei unohtuisi.

    12

    Vinkkilista muuttajalle. Kuva: Stock.xchng
  • Lande on niin nähty - nyt stadiin!

    11.6.2012 08:52Viivi Lehtonen

    Mikä saa ihmisen haluamaan lapsiperheen unelmasta takaisin kaupunkiin. Miten perhe mahtuu omakotitalosta kerrostalokolmioon? Miten muutosta selviää hengissä?

    10

    Muutto. Kuva: Viivi Lehtonen
  • Sympaattinen betonimöhkö

    23.5.2012 19:17Kati Tavilampi

    Vähän vino, epämääräisen muotoinen ja tuhottoman painava. Juuri sitä mitä halusinkin betoniruukkuni olevan!

    255

  • Anna rakentaa taloa - mitä nyt kuuluu?

    Huhtikuun lopulla Annan omakotitalosta puuttuivat lattiat ja muutto tuntui kaukaiselta unelmalta. Miten menee nyt, neljä viikkoa myöhemmin?

    3

  • Pitsiliina kuvioi betoniruukun pinnan

    Vanhoista pitsiliinoista saa aikaan vaikka mitä, jopa niistä kahvinkellastamistakin. Kokeilin ensimmäistä kertaa elämässäni betonin valamista. Kuvioin ruukun pinnan vanhalla pitsiverhon palasella. Siisti sisänäpertely vaihtui ulkohommiin kevätauringossa.

    105

  • Tee luovasti säilyttimiä kotiin

    Älä aliarvioi säilytystilan merkitystä. Koti pysyy kummallisen siistinä, kun kaikelle on oma paikkansa. Blogistanian sisustusbloggaaja Jonna teki bloggaajakavereidensa kanssa hauskoja säilytysratkaisuja, joista on helppo inspiroitua.

    8

  • Sisustustoimittajalle valkoinen on must väri

    Kun on löytänyt paikkansa, on hyvä olla. Näin ajattelee Blogistanian Jonna Hietala, jonka Musta tuntuu -blogi on yksi Suomen suosituimmista sisustusblogeista.

    104

Muualla Yle.fi:ssä