yleisradio

  • Kuusijuhlan lavasteet inspiroituvat englantilaisesta joulusta

    15.12.2013 10:00Siiri Huttunen

    Lavastaja Malla Helander on jouluisissa tunnelmissa. Hän lavastaa ihka ensimmäisen Kuusijuhlan, joka lähetetään suorana lähetyksenä jouluaattona.

    59

    Kuusijuhlan lavastaja. Kuva: Siiri Huttunen
  • Monipuolinen, helposti käytettävä ja ilmainen

    21.8.2013 10:00Anni Alatalo

    Yle Areena tuo television katsomiseen ja radion kuunteluun helppoutta ja valinnanvaraa. Areenaan on tulossa tänä syksynä entistä enemmän omaa ohjelmistoa. Luvassa on romantiikkaa sekä brittikomedioita.

    111

    Yle Areena on monipuolinen, helposti käytettävä ja ilmainen. Kuva Yle.
  • Salaisia taitoja & ihme juttuja

    3.6.2013 20:16Markus Kajo

    "Moni ei tiedä, mitä kaikkea voi piileä ereissä, tai keksiä joku vahingossa tai tahallaan, kerta monet pitää yleensä salaisuutena eri ovelat jutut joita niillä on. Mutta minä ajattelin – toisaalta ihan hyvää hyvyyttäni, toisaalta velvollisuudentunnon kirvoittamassa kansansivistys- ja –lohdutusmielessä kertoa muutamia esimerkkejä. Sehän on itse Yleisradion pääjohtaja sanonut, muistaakseni aika sanasta sanaan, että Yleisradion tehtävänä on ”opettaa, virkistää ja lohduttaa kansaa”.  - Joten here we go..."

    322

  • Perjantain Yle-mies!

    3.5.2013 09:00Olotila-toimitus

    Sisältöä Yle-miehestä -on sarja, jossa tekijät kertovat itsestään. Perjantain Yle-miestä kutsuu luonto!

    15

    Kimmo Ohtonen. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila
  • Tiistain Yle-mies!

    30.4.2013 09:00Olotila-toimitus

    Sisältöä Yle-miehestä on sarja, jossa tekijät kertovat itsestään. Tiistain Yle-mies sanoo itseään tavikseksi monimutkaisten tiedeaiheiden takana.

    4

    Joonas Turunen. Kuva: Siiri Huttunen, Yle Olotila
Muualla Yle.fi:ssä