Mieheni on avaruusolio

Tämähän on kuin Lidlin mainoksesta. Yleensä aamukahviaan toista tuntia ryystävä laiskanpulskea mieheni avaa jääkaapin oven. Eikä hän ole ottamassa sieltä syötävää.

- Tälle pitää tehdä jotakin, kato nyt, mies murisee.

Hän osoittaa sekasortoista vauvanruokapurkki-, juusto- ja maitovuorta. Näky on kieltämättä puistattava.

- Mitäs, jos järjestäisimme tämän uudelleen. Laittaisimme vauvanruokapurkit ylähyllylle, maidot ja mehut oveen ja munat kuppeihin, kuuluu kaksilahkeisen suusta.

Olen puulla päähän lyöty. Kuka tämä ihminen on ja miten hän on päässyt meille sisään. Ja ennen kaikkea: Minne hän on piilottanut laiskanpulskean aviomieheni?

Tavallisesti ainoastaan television kaukosäädintään ahkerasti puunaavalla miehelläni on selvästi jokin häiriö, mutta onneksi hänellä ei sentään ole vielä päällään mainoksen Mari-paitaa.

Seurattuani vaihdokkaan toimia tunnin verran, olen asiasta varma: Mieheni on avaruusolio. Pienet vihreät miehet kävivät yöllä asentamassa hänen machopäähänsä pienet anturit, joiden avulla häntä ohjaillaan Marsista. Mieheni ei nimittäin siivoa. Hän ei ole kodinhenki enkä minä kodinhengetär. Meillä käy vähintään kerran kahdessa viikossa siivooja, jota ilman eläisimme kaaoksessa ja kadotuksessa.

Tänä aamuna mieheni puunaa ja marmattaa kuin vanha vaimo.

Kuinka monta kertaa itse olen ollut tuo rasittava rätin kanssa heiluja.

Kuinka usein olen toivonut TÄTÄ hetkeä saapuvaksi. Miksi se tuntuu väärältä?

Katson imuriin tarttunutta vaihdokasta ja ahdistun.

- Voitaisko tehdä tämä joku toinen kerta, huutelen hurinan yli.

Mieheni sammuttaa toosan ja kääntyy hitaasti minuun päin.

- Tänään on ainoa vapaapäiväni ennen kesälomia. Voisit muuten sinäkin tehdä jotain.

Nuohan ovat minun repliikkejäni. Haluan katkaista marsilaisten asentamat piuhat ja juosta ulos kirmaamaan entisen puolisoni kanssa. Itse asiassa haluan KATKAISTA TUON IMURIN ja syöttää sen marmattavalle miehelleni, mutta se onkin jo toinen juttu ja liittyy vaikeisiin PMS-oireisiini.

Kaipaan laiskanpulskeaa miestäni.