perheen aika

  • Tiina Lundberg: Keskustelua lasten kanssa

    Äiti, sä et taaskaan kuuntele yhtään, vaikka mä olen jo sata kertaa sanonut!

    Niinpä. Siitä lähtee liikkeelle tämäkin kirjoitus. Lapsen kuulemisesta ja läsnäolosta. Oikeasta läsnäolosta, ei siis siitä, että lapsi joutuu sanomaan sata kertaa ennen kuin äiti herää ajatuksistaan.

    Minä olen utelias äiti, jolle on ollut vaikeaa viedä lapsi päiväkotiin, koska en tiedä, mitä hän tekee siellä päivät pitkät: kenen kanssa leikkii, mitä juttelee, mitä pohtii. Hyvänen aika, minähän en tiedä KAIKKEA mitä lapseni elämässä tapahtuu!

    Siksi utelen: Mitä tänään tehtiin, mitä söitte, kenen kanssa leikit, mitä leikit jne. Ja tietämättömän tuska lisääntyy, koska lapseni ei suostu kertomaan! Hän vain sanoo, että eipä oikein mitään, emmä muista…

    Hän haluaa selvästi pitää asioita itsellään. Salaisuuksia. Ja äiti kihisee uteliaisuuttaan. Mitä ne siellä päiväkodissa kaiket päivät leikkii?

    Joskus iltaisin sänkyyn mennessä hän kuitenkin aloittaa:

    - Äiti, arvaa mitä… Voi ei, mä EN voi kertoa… ja hän vetää peiton päänsä päälle.

    Äiti utelee ja maanittelee kertomaan. Sitten se salaisuus pusertuu ulos:

    - Multa otettiin tähti pois, kun riehuin lepohetkellä.

    Viisivuotiaan suuri ja painava murhe purkautuu muutaman kyyneleen säestämänä. Ja äiti toteaa, että kiitos kun kerroit. Kyllä sitä saa joskus vähän riehuakin. Täytyyhän kilttejä tyttöjä kannustaa joskus koettelemaan rajoja ja riehaantumaan.

    Kun lapseni kasvaa isommaksi, tiedän että minun on vaikea päästää irti hänestä. Hänelle tulee omia ystäviä, menoja ja ajatuksia, joissa ei olekaan sijaa äidille. Miten kestän sen, että äiti ei enää olekaan elämän keskushahmo? Tässä kohtaa on pakko siteerata nuorisoa ympäri maailman: Get a life! Hanki oma elämä. Lapsethan ovat vain lainaa sen pienen hetken.

    - Äiti, mä meen naimiaisiin Ollin kanssa, kertoo pieni ääni ruokapöydässä.

    - Hieno homma, kulta, ja pidetäänhän yllä sellaiset välit, että sitten kymmenen vuoden päästä kerrot yhtä avoimesti, miten suhde etenee.

    Lasten salaisuuksista ja niiden tutkimisesta puhuttiin Perheen ajassa. Ja ohjelman voi kuunnella täältä!

    Kommentoi 5 Lue kommentit


kirjoittajasta

Perheen aika -blogi, toimittaja Tiina Lundberg.

Tiina Lundberg on Yle Puheen toimittaja, lastentarhanopettaja ja kahden alle kouluikäisen äiti. Perheen aika -blogissaan hän tuulettaa ajatuksiaan samannimisen radio-ohjelman pohjalta. Mitä jäi mieleen? Entä mikä vielä mietityttää?

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä