Elämä kassiin – näillä sanoilla erosimme

Näillä sanoilla erosimme. Kuva: Yle Olotila, Anni Alatalo.

Erotessamme sanomme toisillemme sanoja, jotka jäävät mieleen ehkä lopun elämäksi. Mitä nuo sanat ovat ja kuinka ne löytyvät eron hetkellä?

"Olen rakastunut toiseen mieheen, ja haluan erota."

– Vaikka asia ei tullut miehelleni yllätyksenä, kahden lapsen perheessä asia ei hoidu pelkästään ilmoittamalla. Koin, että olen velkaa pitkälle yhdessäololle ja lapsille sen, että kävimme vielä avioliittoneuvonnassa tämän jälkeen. Mutta ero siitä tuli, kertoo Vilma, 30.

”Kiitos, että teit päätöksen, nyt voit tulla hyvästelemään poikasi.”

– Mieheni kävi terapiassa masennuksen vuoksi ja pyysi minua mukaansa eräälle käynnille. Kehuin ja vakuuttelin rakkauttani mieheeni terapeutille, mutta samalla tunsin, että terapeutti puski miestäni kertomaan minulle jotakin. Ihmettelin mistä tässä on kyse, kunnes mieheni yhtäkkiä päräytti ”Olen pettänyt sinua”. Menin shokkiin ja seuraavat viikot välttelimme toisiamme, mutta yritimme kuitenkin selvittää tilannetta ja jatkaa yhdessä avioparina, 35-vuotias Marika summaa kahden vuoden takaista eroaan.

– Mieheni työmatkan aikana sain tietää, että hänellä oli ollut suhde jo pitkään toiseen naiseen, ettei kysymyksessä ollutkaan yhden illan juttu. Työmatkan jälkeen istuimme kahdestaan autossa ja kysyin mieheltäni hänen päätöksestään lopettaa tuo toinen suhde. Mies kertoi haluavansa erota minusta. Sanoin vain tuon yhden lauseen…

”Elämme kahta eri elämää samassa talossa.”

Näillä sanoilla Jarkko, 49 aloitti keskustelun vaimonsa kanssa. Heidän lapsensa olivat jo teini-ikäisiä, ja perheenjäsenet olivat kukin kiireisiä omissa menoissaan.

Vaimoni ja minun välissä oli joka yö iso rako, niin fyysinen kuin henkinen kuilu. Riitelimme usein ja tunsin, että ajattelimme lähes kaikista asioista aivan päinvastoin. Tiesin, etten enää halunnut tehdä asioita vaimoni kanssa, vaan mieluiten yksin. En vain enää tuntenut vaimoani, Jarkko kertoo.

”Oho, kuka tuo on?”

– Kun näin vieraan naisen alastomana avopuolisoni takana astuessani sisään asuntomme eteiseen, sanoin ensin vain: Oho, kuka tuo on? Sitten jo huusin, että en halua nähdä Oskaria enää koskaan. Tajusin, että kotonamme on yöpynyt vieraita naisia minun poissa ollessani ennenkin. Keräsin tavarani asunnosta ja muutin saman tien takaisin vanhempieni luokse. En puhunut Oskarin kanssa enää koskaan tuon jälkeen, Sanna, 22 kertoo.

”Tämä ei vaan toimi.”

– Olimme saksalaisen tyttöystäväni kanssa tavalliseen tapaan yhteydessä Skypellä, kun hän pamautti, että tämä ei toimi. Luulin ensin, että hän tarkoitti Skype yhteyttä, mutta aika pian tajusin, että hän tarkoittikin meidän suhdettamme. Kyselin häneltä syytä, mutta hän ei osannut sanoa syyksi muuta kuin välimatkamme ja ettei halua seurustella tietokoneen kanssa. Minä en tuntenut samoin ja pyysin häntä miettimään ratkaisuaan vielä. Tuon Skypekeskustelun jälkeen en ole enää saanut häntä kiinni, en sähköpostilla enkä Facebookissa, kertoo 24-vuotias Tommi.

”Meidän on varmaan parasta tehdä se, mitä olisi pitänyt tehdä jo kaksi vuotta sitten.”

– Soitin silloiselle miehelleni töihin ja sanoin, että nyt on keskustelun paikka. Kun mies viimein saapui kotiin ja oli valmis keskustelemaan, kysyin häneltä, että mitä täällä tapahtuu, missä me oikein mennään tässä parisuhteessa, kertoo 42-vuotias Katariina vuodentakaisesta erostaan.

– Mieheni vastasi vain, että meidän täytyy varmaan tehdä se mikä olisi pitänyt tehdä jo kaksi vuotta sitten. Silloin kerroin, että tiesin hänen suhteestaan toiseen naiseen, ja olin jo viikkoa aiemmin allekirjoittanut avioeropaperit.

”Tämä tuntuu liian hyvältä toimiakseen.”

– Olimme eronneet tyttöystäväni kanssa, mutta palanneet yhteen. Hän oli kutsunut minut luokseen ja makailimme sohvalla, pussailimmekin. Yhtäkkiä tyttöystäväni purskahti itkuun ja sanoi, että suhteemme tuntuu liian hyvältä toimiakseen. Hän halusi erota lopullisesti. En muista tilanteesta oikein muuta kuin pitkän hiljaisuuden kun kumpikaan ei osannut sanoa mitään. Sitten lähdin pois, kertoo 34-vuotias Jaakko.

Jaakko mietti monta vuotta tuota tyttöä ja sitä miten suhde voi olla liian hyvä toimiakseen. Tuo entinen tyttöystävä on yrittänyt ottaa nyt vuosien päästä yhteyttä Jaakkoon, mutta hän kertoo jo päässeensä asiasta yli, eikä halua enää tytön ”ystävyyttä”. 

Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu.

Millä sanoilla sinä olet jättänyt tai tullut jätetyksi? Ovatko sanat erossa tärkeitä?

Kerro omia kokemuksiasi kommenttikentässä.

kommentit

Avomieheni oli jo usean kuukauden hokeut lausetta "Olet epälooginen ja epärealistinen, ja mielipiteesi ovat täysin järjettömiä" ja minä olin vain sietänyt. Hänellä oli ollut mielenterveyden häiriöitä, mutta minä viimeistelin opintojani. Kun sitten olimme saunassa, ja hän intoutui sanomaan tuon lauseen, totesin, että jos sanot tuon vielä uudestaan, niin eroamme. Hän toisti lauseen, ja totesin että nyt eroamme.
Ehkä hän halusi erota, eikä saanut aikaiseksi, joten minä vein asian sitten loppuun.
Enkä enää jatkaisi päivääkään miehen kanssa, joka sanoisi vastaavalla tavalla.

>Kärtty Pe, 2013-03-22 09:18

Oikein!! Siat tulee jättää, kunnon miehet on harvassa.

>Älli Pe, 2013-03-22 23:07

Meillä on vaimon kanssa parisen vuotta ollut jo aika vaikeaa. Minä rakastan häntä paljon ja se pitää meidät jotenkin yhdessä. Vaimoni puhuu ystävällisesti vain muille ja nauraa, on iloinen ja jakaa mielipiteitään vieraille, mutta ei minulle. Tuntuu tosi pahalta kun hän puhuu puhelimessa, ihan sama kenen kanssa. Kuulen asioista vahingossa, en koskaan häneltä suoraan.
Kerran kysyin häneltä, että haluatko jatkaa avioliittoa. Hän ei osannut vastata. Olisi varmaan pitänyt lähteä, mutta rakkauteni esti. siinä sitä sitten aikuinen mies itki kuin pikkutyttö. Varmaan säälistä vaimoni suostui jatkamaan.

Avioliiton ensimmäiset vuoden olivat mahtavia. Seksi ja läheisyys oli joka päivä läsnä, tavalla tai toisella.
Teimme yhdessä asioita ja viihdyimme yhdessä. Nykyään Vaimoni ei kerro minulle kertakaikkiaan yhtään mitään. Joka päivä yritän puhua menneestä päivästä, en saa kuin pari tuhahdusta.

Seksi on muuttunut suorittamiseksi, eli kun kerran pari kuukaudessa vaimolla tulee tarve, hän ilmoittaa, että otappas housut pois ja tietenkin suuttuu jos en ole heti valmis. Mies on hänelle stereotyyppi, jus sellainen kuin hänen joku idioottihuohottajapoikaystävänsä on ollut. Hän ei enää koskaan yritä kiihottaa, olettaa vain mun olevan heti valmis.

Olen ottanut nämä puheeksi ja hän suuttuu heti ja alkaa puolustella. Enhän mä sitä halua, vaan että näiden eteen tehdään jotain. Kaikki jutustelut päättyy tappeluun. Sanon mitä tahansa, hän lukee rivien välistä (aina väärin) ja alkaa puolustautumaan. Lapset kärsii ja pelkää, että eroamme. Varmaan pitäisi antaa periksi. En enää kuule iloista naurua enkä sanoja "rakastan sinua". Kaikki menee jo mun edelle, satunnaiset tututkin,
en tiedä mitä tehdä.

>Karppa Su, 2013-03-24 12:19

Itse en pääse koskaan, edes suhteeseen saakka, jos tunnen jotain toista kohtaan, en osaa puhua hänelle suoraan ja alan käyttäytymään itsellenikin oudosti. Ei se ole jännittämistä, vaan joku "tila" johon menen niin, että toinen osapuoli hermostuu jo, ennen kuin mihinkään suhteeseen on päästykään.
Elämässäni on vaikeita asioita, joitten kertominen on välttämätöntä,kun haluaa tutustua, mutta teen sen niin väärin, että pieleen menee. Siksi olen tavallaan alistunut siihen, etten pysty rakkaussuhteeseen. Olen toivonut, että se toinen osapuoli, olisi tavallaan immuuni sekoilulleni ja näkisi vaikeuksieni taakse, mutta lienee kohtuuton vaatimus, kenelle tahansa.
Tämä on jo melkein koomista, mutta oikeasti ei naurunasia.
Täytyy vaan toivoa, että joku ihme tapahtuu ja kykenisin "normaaliin" käytökseen miehen seurassa ja häntä kohtaan.

>Puhuminen vaikeaa Su, 2013-03-24 19:11

@puhuminen vaikeaa
Tiedän mitä tarkoitat.
Mä uskon silti, että yleensä ihmiset näkee noiden juttujen taakse.
Tsemppiä sinulle ja usko vain itseesi.

>karppa Su, 2013-03-24 19:36

Oli lauantai syyskuun kolmas päivä vuonna 2005. Mies istui siinä ikkunan vieressä punaisessa nojatuolissa, aurinko paistoi. Minun on kerrottava yksi asia sinulle: minulla on suhde työpariini, seksisuhde. ollut jo 9 kuukautta.
Mies itki ja pyysi anteeksi.
Maaliskuussa 2012 kirjoitimme avioeropaperit.Mieheni jatkaa elämäänsä avoliitossa tämän työparinsa kanssa uusperheen isänä, naisella kolme lasta). Minä elän elämääni kolmen poikamme kanssa.

>Kustaava Ma, 2013-03-25 06:38

Ällille:
Jos mies kertoo naiselle "totuuksia", mitä nainen ei halua kuulla tai kokee tulevansa niillä loukatuksi, niin se tekee miehestä heti sian...

Itse olen hakenut avioeroa kaksi kuukautta sitten vaimoni ryyppäämisen takia. Lapsuuteni asuin perheessä, missä oli alkoholisti isä.
Tein päätöksen, että olen katsellut läheisteni tuhoamista alkoholilla jo aivan tarpeeksi yhdelle elämälle ja suuntaan tästä eteenpäin eri ladulle.
Minun olisi varmaankin pitänyt tukea vaimoani, koska alkoholismi on sairaus, mutta kävi niinkuin siinä laulussa; "nyt ei omat voimat riittäneet", eikä sen puoleen motivaatiokaan.
En koskaan tule sitoutumaan parisuhteeseen tämän jälkeen, koska sikana luultavasti aiheutan alkoholismia läheisilleni. Toisaalta, nyt minun ei tarvitse elää pelossa, missä olen elänyt jo yli 40 vuotta. Aina kun olen tarttunut kotioveni kahvaan on mieltäni ravistellut pelko, ollaanko siellä humalassa vaiko selvin päin.
Tuon pelon jätän taakseni suurta mielihyvää tuntien ja samalla kättelen itseni, että uskalsin viedä tämän liiton päätökseen.

>Kimba Rimer Ma, 2013-03-25 07:19

minä haluan lausua todistukseni teille all.i juuri naimisiin mieheni noinvuosi sitten alamme ongelmia kotona kuten pysähdymme nukkumassasamassa sängyssä , taistelevat pienistä asioista hän aina tulee kotiin myöhään illalla, juominen liikaa ja nukkuminen muiden naisten kanssa ulos side.i ole koskaan rakastamaan ketään elämässäni paitsi him.he on isä lapseni ja en halua menettää häntä, koska olemme tehneet niin kovasti yhdessä tulla mitä me olemme ja ovat today.few kuukausi sitten hän nyt päättänyt elää minua jalapsi, onyksinhuoltajaäiti voi joskus olla vaikeaa , joten minulla on kukaan kääntyä ja olin sydän broken.i nimeltään äitini ja selittää jokainen asia hänelle , äitini kertoi minulle Dr Jatto kuinka hän auttoi ratkaisemaanongelman hänen ja isäni olin yllätys siitä, koska he ovat olleet ilman toisiaan kolme japuoli vuotta, ja se oli kuinihme miten he tulivat takaisin toistensa . i ohjattiin tohtori Jatto ja selittää hänelle kaikki kaikessa , joten hän lupaa minulle ei tarvitse huolehtia, että hän loitsun ja tehdä asiat tulevat takaisin, miten me silloin niin paljon rakkautta uudelleen ja että se oli toinen naispuolinen henki, joka ohjasi minun husband.he kertoi minulle, että minun ongelma ratkeaa kahden päivän kuluessa , jos Luulen sanoneeni OK.So hän loitsun minulle ja kahden päivän kuluttua rakkauteni palasi pyytää minua antamaan anteeksi him.i Olen niin onnellinen nyt . joten miksi päätin jakaa kokemukseni kanssa jokainen elin , että on tällainen ongelma häneen yhteyttä sähköpostitse . drjattosplltemple@gmail.com
Narol Denison

1 . Saada ex rakastaja takaisin .
2 . VOITTAMINEN arpajaisia.
3 . Fertiilissä .
4 . KATKAISUPISTEESTÄ Generation Course.
5 . NÄIN työtä.
6 . Työpaikkojen lisääminen .
7 . RAHAA SPELL .
8 . SPIRITUAL suoja.
9 . Kasviperäisiä CARE .
10 . BEAUTY SPELL .
( drjattosplltemple@gmail.com )

>narol denison Pe, 2014-03-28 09:11

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä